K
kiitos!
Vieras
Ihan varmasti tämä tilanne masentaa mua. Kun istuin autossa, olin kuskina, mies halusi mun ajavan. Hän meni yhteen paikkaan toimittaan asiaa, johon mulla ei ole mitään sanomista. Jäin autoon odottamaan, koska asian piti olla lyhyt ja mulla ei siinä paikassa ja tilanteessa ollut mitään mahdollista lähteä omille teilleni. Juuri sitä ennen oli mies tiuskinut mulle ilman mitään järkevää syytä.
Tuskin kovin masentunut silti olen, vielä ainakaan, sillä jaksan 12 tuntisten työpäivien, 6 päivää viikossa, lisäksi myös hoitaa kodinkin. Jatkuvasti murjottavasta miehestä huolimatta olen nyt esim. jaksanut lähteä jumppaan ja kursille. yritän oman jaksamiseni takia tehdä myös sellasta mistä mä tykkään. Mies ei hoida itseään mitenkään, ei liiku, ei hoida ystävyyssuhteitaan, katsoo telkkaria ja litkii kaljaa jos vaan mahdollista. Varsinkaan ei ota mua huomioon, vaikka mä otan hänet huomioon koko ajan. Ystävä oli käymässä kesällä ja sanoi ettei ikinä jaksais olla tollaselle mököttäjälle yhtä kärsivällinen kun mä.
Tietty jokaisella on vastuu omasta itsestään. Joskus sanoinkin miehelle, että en suostu hänen koti-psykologikseen. Jos hänen on paha olla, niin hänen pitää myös apua hakeman. Ei hae. Murjottaa.
Mutta kyllähän tää voimia vie myös multa. Menin muuten itsekseni itkemään päivällä sen takia, et mun itku ärsyttää miestä.
Mä en murjota. Ennen mun naamasta näkykin helposti kuinka mä voin ja jos jostain kiikasti. Ei enää. Oikein pinnistämällä pinnistän ettei näkyisi. Tuntuu et mies yrittää murjottaa ja loukata ja saada multa negatiivista reaktiota. Ei saa. Olen kohtelias, hoidan hommat, keskustelen ja kyselen. Tosin en kysele vointia ""mikä sul on? miten sä voit?"" Kokemuksesta en joko saa lainkaan vastausta tai sit se sanoo vaan et ""emmä tiä"".
Taas tuli pitkä vuodatus. Sori.
Tuskin kovin masentunut silti olen, vielä ainakaan, sillä jaksan 12 tuntisten työpäivien, 6 päivää viikossa, lisäksi myös hoitaa kodinkin. Jatkuvasti murjottavasta miehestä huolimatta olen nyt esim. jaksanut lähteä jumppaan ja kursille. yritän oman jaksamiseni takia tehdä myös sellasta mistä mä tykkään. Mies ei hoida itseään mitenkään, ei liiku, ei hoida ystävyyssuhteitaan, katsoo telkkaria ja litkii kaljaa jos vaan mahdollista. Varsinkaan ei ota mua huomioon, vaikka mä otan hänet huomioon koko ajan. Ystävä oli käymässä kesällä ja sanoi ettei ikinä jaksais olla tollaselle mököttäjälle yhtä kärsivällinen kun mä.
Tietty jokaisella on vastuu omasta itsestään. Joskus sanoinkin miehelle, että en suostu hänen koti-psykologikseen. Jos hänen on paha olla, niin hänen pitää myös apua hakeman. Ei hae. Murjottaa.
Mutta kyllähän tää voimia vie myös multa. Menin muuten itsekseni itkemään päivällä sen takia, et mun itku ärsyttää miestä.
Mä en murjota. Ennen mun naamasta näkykin helposti kuinka mä voin ja jos jostain kiikasti. Ei enää. Oikein pinnistämällä pinnistän ettei näkyisi. Tuntuu et mies yrittää murjottaa ja loukata ja saada multa negatiivista reaktiota. Ei saa. Olen kohtelias, hoidan hommat, keskustelen ja kyselen. Tosin en kysele vointia ""mikä sul on? miten sä voit?"" Kokemuksesta en joko saa lainkaan vastausta tai sit se sanoo vaan et ""emmä tiä"".
Taas tuli pitkä vuodatus. Sori.