Väsynyt äiti, isää ei kiinnosta vauvan hoito

[kovin väsynyt :(]

Tilanne on siis se, että minä alan olla tosi väsynyt. Meillä on 7kk ikäinen vauva, joka on ollut suuritarpeinen koko ikänsä. Monesti meidän päivämme ovat yhtä kitinää ja yritystä viihdyttää vauvaa. Hän ei juurikaan viihdy lattialla, välillä saattaa viihtyä niin, että esim. pienet kotityöt onnistuvat, mutta usein on päiviä, että vauva ei viihdy kuin sylissä. Lisäksi hän nukkuu vain parit kolmet n. 45min unet, joten hyvä jos ehdin edes syödä rauhassa.

Lapsen isää ei tunnu kiinnostavan. Hän ei ole kotona lähes ollenkaan. Viikonloppuisin hän saattaa olla molemmat päivät poissa harrastustensa parissa tai kavereidensa kanssa. Viikolla hän on tietysti töissä, ja kummasti vaan iltoihinkin löytyy muuta tekemistä kuin kotona oleminen. Olen yrittänyt sanoa hänelle hyvällä ja vähemmän hyvällä, että en jaksa aina olla kaksin vauvan kanssa, varsinkin kun hän tosiaan on varsin suuritarpeinen. Ei tunnu auttavan.. Pikemminkin mies vaan ottaa asiasta itseensä ja on sanonutkin minulle, että ei huvita enää olla kotona kun minä valitan.

Minä vaan ihan oikeasti olen väsynyt. Omaa aikaa minulla on kuukaudessa pari kolme kertaa parisen tuntia kerralla, silloinkin vauvaa hoitaa yleensä hänen mumminsa, ei isä. Muuten olen suureksi osaksi yksin vauvan kanssa, ja hoidan myös lähestulkoon kaikki kotihommat (sen mukaan mitä nyt ehdin tehdä).. Kaikkein eniten pelkään, että aiheutan rakkaalle vauvalleni jotain tunne-elämän vaurioita, sillä joskus yksinkertaisesti väsyn ainaiseen kitinään, ja tulee tiuskittua hänelle.. Tulee niin huono omatunto asiasta (itse asiassa tätäkin kirjoitan nyt kyyneleet silmissä), sillä viatonhan hän tähän kaikkeen on.

Onko mitään keinoa saada taottua miehen päähän millä tolalla asiat ovat..? Vai mitä tässä pitäisi oikein tehdä.

 

[PROVO]

No, monella on vielä isommat lapset siinä lisäksi hoidettavana..

 

[elämä kantaa]

:hug: pitää pakottaa hoitamaan jos mieheen voi luottaa. mun mies oli alkuun arempi hoitamaan pientä vauvaa ja soitteli perään,mutta nyt tykkää olla kahdestaan tytön kanssa

 

[kovin väsynyt]

Juu kiitos vaan provo, tuota myötätuntoa juuri kaipasinkin. Olen kyllä ihan oikeasti monesti miettinyt, että en ymmärrä kuinka selviäisin useamman lapsen kanssa, joten tämä lapsukainen voi hyvinkin jäädä ainokaiseksi.

Wannabemommy, hyvä idea, mutta vaikeahan toista pakottaakaan on, jos hän ei halua..

 

[vieras79]

teet vai asiat jotka on sulle ja vauvalle tärkeitä...peset vain sun ja vauvan pyykit,teet ruokaa sen verran että sinä saat syötyä jätät kaiken sen tekemättä mikä liittyy mieheesi.

Jos urputtaa niin sanot vaan etten kerkee kun et auta yhtään tee itse omat hommas...suuttuu varmasti mutta kun et yksinkertaisesti tee mitään miehellesi niin luulis tajuuvan että isän apua tarvitaan myös.

 

[archie]

Minäkin tein silleen että vaan yksinkertaisesti "jätin" vauvan isänsä hoitoon sen kummemmin kyselemättä että passaako. Ts. ilmoitin meneväni jumppaan ja sillä siisti. Alkuun oli ehkä pientä napinaa mutta hoidettua vauva kumminkin tuli, ei ehkä prikulleen samoin kuin itse olisin tehnyt mutta omalla tapaa kuitenkin. En tiedä onnistuuko teillä mutta ainakin kannattaa kokeilla.

 

[PROVO]

Juu kiitos vaan provo, tuota myötätuntoa juuri kaipasinkin. Olen kyllä ihan oikeasti monesti miettinyt, että en ymmärrä kuinka selviäisin useamman lapsen kanssa, joten tämä lapsukainen voi hyvinkin jäädä ainokaiseksi.

Wannabemommy, hyvä idea, mutta vaikeahan toista pakottaakaan on, jos hän ei halua..

Sori :ashamed: muistan miten silloin, kun ensimmäinen lapsi syntyi niin kaikki muuttui totaalisesti: ei saanut nukkua silloin, kun olisi halunnut ja aina oli lapsessa kiinni jne ja se oli aika shokki! Podet varmaan tuota .... lapsi kasvaa pian ja asiat helpottuvat. Meillä on 8-kuinen ja on varmaan aika helppo poju, niin silti toisinaan rasittaa tämän lastenhoito, vaikka meillä hoitajia piisaa ...

 

[vieras]

Ap:n mies ei selvästikään ole kasvanut isyyteen. Kasvaminen tapahtuu vain olemalla lapsen kanssa, joten lähde vain lenkille tai kauppaan yksin ja jätät miehen lapsen kanssa. Siitä se pikkuhiljaa lähtee. Onnea matkaan

 

[kovin väsynyt]

Juu siis mun on joskus ollut ihan ajatuksena perustaa topic siitä, kuinka useamman lapsen kanssa selviää arjesta. Sillä kun tämän yhdenkin kanssa tuntuu, että ei saa mitään tehtyä.. Ehkäpä se helpottaa, kun hän lähtee liikkeelle.. Mutta homman pointti olikin enemmän se, että miestä ei kiinnosta vauvan kanssa oleminen. Mua niin ärsyttää, kun vauva on kuitenkin meidän yhteinen. En oikein koskaan saa tehtyä mitään omia juttuja kotona rauhassa, silloin harvoin kun mies on kotona, niin minäpä se vaan siltikin vauvaa hoidan..

Ehkä ihan hyvä idea tuo, että vaan kylmän viileästi jätän isän vauvan kanssa. Ehkäpä hän pikku hiljaa alkaisi sitten tajuta, mitä vauvan hoito on, nyt tuntuu, että hänellä ei siitä ole hajuakaan...

 

[iipa]

:hug: kuulostaa niin tutulta, meillä oli vauva vaiheessa ihan sama ongelma miehen kanssa siis lapset on molemmat olleet ns. helppoja tapauksia mutta pienellä ikä erolla ja mies kyllä oli kotosalla mutta lasten hoitoon osallistuminen oli minimaallista.
Nykyään kun lapset on vanhempia 5v. ja 3v.10kk niin jo onnistuu lasten hoito ihan hienosti. Huomasin kun pystyi tuohuamaan vastavuoroisesti alkoi touhuaminen enemmän kiinnostaa.
Jotkut miehet vaan aristelee niitä pieniä vauvoja/lapsia kun eivät oikein tiedä mitä niiden kanssa pitäisi tehdä.
muistan kun ekan kerran lähdin viihteelle esikoisen syntymän jälkeen ehdin olla vajaan tunnin ja tuli kalliit pikkujoulut taksilla baariin maksoin yhden siiderin ja sekä sisään pääsymaksun oli viellä joku bändi ja sit soi puhelin tämä lapsi oksentaa taksilla kotiin ja siellä ne ukot istui sohvalla katsomassa telkkaria ja kaikki hyvin. Oli herännyt ja itkenyt niin että tuli oksennus ja sit rauhoittunut. Ukko kyllä käski takaisin mutta eipä enään huvittanut lähteä.

 

[helläheluna harmaana]

Niin se vain on kun vauva tulee taloon jää omat unet vähiin. Siihen on vain sopeuduttava.

 

[vieras]

Tein samoin kuin Archie. Tai mä sanoin vain, että olen ihan poikki ja menen nukkumaan päiväunet ja lapsi jäi siis isän hoidettavaksi. En antanut vaihtoehtoja ja hyvinhän se aina meni ja isällekin aika pian hahmottui, ettei se vauvanhoito ole laiskottelua Toki sitten annoin hänen tehdä asiat vauvan kanssa omalla tavallaan enkä kritisoinut jos nyt ei tehnytkään kaikkea juuri samoin kuin minä.

Ja oikein hyvä isä onkin, lapsi on nyt kolmen ja paljon esim. kulkee isän kanssa kaksin asioilla yms.

 

[kovin väsynyt]

Helläheluna, en ole mielestäni tässä unien vähyydestä valittanut mitään. Väsyminen on enemmän henkistä...

Niinkuin tässä useampi kirjoittikin, miehellä on varmaan tämä koko isyyshomma vielä harjoitteluvaiheessa.

 

[archie]

Tuli tosta iipan kirjotuksesta mieleen et "holhotaankohan" me naiset liikaa miehiä mitä tulee tohon lastenhoitoon ts. ollaan heti menossa "auttamaan" kun tulee joku ongelmatilanne. Entäs jos tossakin em. tilanteessa äiti olisi vaan puhelimessa antanut ohjeen seurata tilannetta eikä heti lähtenyt kotiin katsomaan mikä siellä on hätänä. Ainakin meillä mies oppi ihan hyvin pärjäämään lasten kanssa kun en ihan joka älähdykseen reagoinut.

 

[vieras]

Niin, ja palkitseehan se isääkin kun on "onnistunut" vauvaa hoitamaan ja vauva tyytyväisenä köllöttelee isin kainalossa ja siitä isä tajuaa kuinka tärkeää se hänenkin läsnäolo ja huolenpito on ja se kannustaa häntä edelleen ottamaan vastuuta yhteisestä arjesta

 

[vieras]

Tuli tosta iipan kirjotuksesta mieleen et "holhotaankohan" me naiset liikaa miehiä mitä tulee tohon lastenhoitoon ts. ollaan heti menossa "auttamaan" kun tulee joku ongelmatilanne. Entäs jos tossakin em. tilanteessa äiti olisi vaan puhelimessa antanut ohjeen seurata tilannetta eikä heti lähtenyt kotiin katsomaan mikä siellä on hätänä. Ainakin meillä mies oppi ihan hyvin pärjäämään lasten kanssa kun en ihan joka älähdykseen reagoinut.

Jep, neuvoahan voi toki jos tarvitsee, mutta kannattaa varoa sitä, että puuttuu liikaa, mäkättää, jos mies tekeekin asiat hieman toisin kuin äiti. Se kyllä tehokkaasti tappaa se halun edes yrittää...

 

[Rania]

Meillä oli aikaisemmin samanlaisia ongelmia parisuhteessa, sain olla esikoisen kanssa hirveän yksin. Harrastukset, kaverit tuntuivat täyttävän päivän. Kerran viipyi kavereiden kanssa aamuun saakka, olin huolissani ja soitin jo tiepäivystykseen, oliko ajanut kolarin. Se oli viimeinen pisara.

Kokosin itseni -oikein pepusta asti kaikki voimat. Pakkasin vauvan tavarat ja omat ja aloin odottaa miestäni kotiin. Sieltähän se krapulassa hiihtikin. Kysäisi mihin olen lähdössä -sanoin, että kotiin. "Tässähän sun koti on?" "Omaan ja vauvan kotiin -en tyhjään kotiin" Nielaisi kuuluvasti. Ja oli hiljaa. Näytin vauvaa ja sanoin, "katso, siun tytär -ootko huomannu, miten on kasvanu?" Kerroin rauhallisella, selkeällä äänellä, etten kestänyt olla näin pitkiä aikoja yksin, ilman aikuisen seuraa. Sanoin, ettei vauvakaan tunne muita kuin minut. Kerroin, että miehn tehtävä on huolehtia lapsesta siinä missä naisenkin -sanoin suoraan, että minun rahoilla ollaan vauvan kanssa eletty -mies tuhlasi silloin omansa harrastuksiin ja juhlimiseen. Sanoin lähteväni ja olevani tosissani -ja silloin kai olinkin, koska mies uskoi.

Tuohon tapaukseen loppui miehen haihattelu perhe-elämästä. Loppui juhlinta ja hilluminen. Ja tuon jälkeen en ole uhkaillut kotoa lähtemisellä. Käypi se omilla asioilla ja harrastamassa, paljonkin -mutta tuo alkuaikojen liiruaminen oli jotain KAUHEAA. Eli oikeaan aikaan, asiasta tehty rauhallinen ilmaisu tuotti tulosta.

Isä on meillä hoitanut lapsia ja hoitaa ja osallistuu edelleenkin. Ja aikuisuus tuntuu ihan hyvältä ilmeisesti, koska kovasti rakastaa meitä kaikkia edelleenkin.

Voimia sulle ap, älä alistu. :hug:

 

[kovin väsynyt]

Rania, tekstisi alku oli kuin minun näppikseltäni. Toivottavasti meilläkin tilanne selviää parhain päin! Kiitos myös muille vastanneille.