väsynyt tähän kaikkeen!

[Mää vaan]

Väsynyt olemaan yksin. Meillä on lapsia kolme kolme. Itse olen lapsia halunnut ja niistä tykkään kamalasti, mutta miksi tuollaisen miehen kanssa???

Nyt kolmannen lapsen aikana olen oikeasti "uhkaillut" erolla( myös muiden syiden takia) ja mies on muutaman päivän niin kultainen, mutta sitten jotenkin unohtuu. Nuorin lapsistamme on 3,5 kk ja yhden yön tänä aikana mies on suostunut hoitamaan, silloin nukuin 8h putkeen. muuten yöt ovat olleet hyvinkatkonaisia koska vauvelimme on vähän itkuista sorttia. Silloinkin kun syötti yöllä niin oli ensin levännyt viikon isyyslomalla että jaksaa yhden yön valvoa kamalan anelun jälkeen. Mitään apua ei saa kuin anelemalla ja monta kertaa pyytämällä.
Kahden ensimmäisen lapsen kohdalal olen enuvolassa valehdellut kaiken olevan hyvin, koska luonteeni ei oiekin anna periksi myöntää että en jaksa ja haluaisin olla hyvä äti joka jaksaa. Nyt kuitenkin mietin luopuvani jo periaatteestani ja kertoa oikeasti kuinka väsynyt olen. Ja että mieheni ei auta juuri ollenkaan.
Mies on kyllä vuorotöissä ja tekee pitkiäkin vuoroja, jotan luokittelen itseni 4 lapsen yksinhuoltajaksi. MInä siis hoidan lähes kaiken kotona ja muuallakin.Mies vain käy kotona nukkumassa ja syömässä.
Selittää että kyllä kotona on helppo olla ja siehän nukut joka yö ( hän ei välttämättä nuku joka yö, kun on töissä, mutta sitten kun pääsee nukkumaan niinn ukkuukin kuin tukki). Mutta minä en nuku täysiä öitä vaan joka yö uni keskeytyy jonkun lapsen toimesta. Sillä myös antaa vastuun vain minulle että "itsehän sie olet lapset halunnut ja tehnyt". Ja minusta se ei ole kyllä niin.
Kaksi kertaa olen ollut viihteellä. kumallakin kerralla olen tullut 00.00 kotiin. Eli olen ajatellut että saan kuitenkin nukkua hyvän yön kun mies vahtii vauvaa, mutta mutta...

Ensimmäisellä kerralla vauva oli huutanut 3 h ja mies ihan kypsänä huutamiseen ja antoi mull e ettei enää jaksa pitää sylissä ( minullekin huutaa joka ilta 1-3h, oli silloin vielä koliikkia) Minä sitten jouduin tauhoittelemaan ja nukuttamaan uudestaan. Seuraavllakerralla kun heräsi niin sama juttu. Lopulta nousin ylös normaaliin aikaan kun isomamtkin lapset 7 jälkeen ja mies jäi rankana yön jäljiltä nukkumaan.
Toisella kerralla olin vain viihteellä, mutta autolla ( edellisestä kerrasta jotain oppineena...) tulin kotiin 23.30 ja lkaikki lapset olivat nukkumassa. Menin tyytyväisenä toiseen huoneeseen nukkumaan ja 1.00 heräsin kun vauva itki ja huusi. Kuuntelin sitä 10 minuuttai ja menin tietysti tarktiastamaan onko mies antamassa tuttia yms. Eipä vain ollut Nukkui tyynenä omassa sängyssään ja vauva huutaa pinnasängyssään meidän sängyn vieressä. Eli ei edes herännyt vauvan itkuun. Ja kuten arvata saattaa niin minä sitten rauhoittelin ja jatkoin yön hoitamista ja taas nousin aamulla kun kaikki lapset heräs ja mies jäi nukkumaan.
En siis enää edes uskalla jättää miestäni vauvan kanssa yöksi, kun en ole varma että herääkö se edes kun se itkee.

Auttaako ero tässä tilanteessa???

Itselläni tulee kiukuteltua isommille lapsille enkä jaksa edes leikkiä niiden kanssa kun on niin väsynyt ja vetämätön olo. Siksi olen miettinyt jos erottaisiin ja muuttaisin omaan asuntoon lasten kanssa niin voisin pyytää apua ja olisin itse ehkä ilosempi ja jaksavaisempi.
Ero paperit olen jo hakenut ja omaltaosalni täyttänyt, muta mies ei suostukaan täyttämään vaan lupaa muuttua, mutta mitään muutosta ei kuiten ole vielä näkynyt. Saanhan sen tietenkin yksin laittaa vireille, mutta jos tilanne on tämä niin miksi mies ei suostu???

Kiitos kun jaksoitte lukea. Edes se auttaa jos on muitakin vastaavassa tilanteessa kamppailevia.

 

[ngaoög]

kuulostaa tutulta. Meillä tosin yhteisiä lapsia vain yksi, mutta miehen aiemmasta liitosta kaksi, jotka ovat meillä paljon.
Sama vika, mies vuorotöissä ja minä hoidan kodin ja lapset ja käyn myös töissä. Jutellessamme asioista - kotitöistä ja muusta, mies oli sitä mieltä että saman verranhan tekisin jos olisin yksin. Niinpä... millonkohan mies on siivonnut vessan tai pessyt pyykkiä. Hän todennäköisesti tekeekin ehkä saman verran kun yksin eläessään... Mulla kyllä hommat vähenisi jos olisin vain yhden lapsen kanssa.

Eroa ei olla vielä tekemässä, mutta mä olen ottanut konkreettiset keinot käyttöön - miehelle jää väkisinkin enemmän hommia kotona ja lasten kanssa. Mä en enää laittele ruokia useammalle päivälle valmiiksi toivoen että näin meille jäisi enemmän yhteistä vapaa-aikaa jne. Mies hoitakoon itse perheen ruuat, tiskin ja muut silloin kun ovat keskenään kotona. Eipä se mullekaan mitään valmiiksi tee vapaillaan. Ja vietän sitten oman vapaa-aikani missä vietän ja hän myös. Aika tuhoon tuomitulta kyllä suhde näin ajateltuna tuntuu. Se vain että minä yksin sen huomaan, ei mitään auta. Ja kun omilla vapaillaan mies katoaa omien hommiensa pariin, olen minä tehnyt ihan saman... pienen kanssa päiväunille- korvalaput korville ja makkarin ovi kiinni. Nukun tai luen, mutta en ole silloin kaikkien käytettävissä. On se oltava vapaapäivänä oma hetki äidilläkin! Ja sen olen huomannut, että se vapaa on otettava. Ei sitä kukaan tule tarjoamaan.

Tuleekohan noille vuorotyöläisille vuosien mittaan jotenkin väärä kuva ajankulusta ja vapaan ja työn vuorottelusta? Kaikki on niin epäsäännollisen säännöllistä, että ei pystykään sitten toimimaan esim. lasten arjessa, joka toisaalta on rutiineja, toisaalta taas toimimista sen mukaan miten asiat menevät.
En tiedä, ihan yhtä ymmällä minä olen siitä miten pitäisi toimia. En ole mitenkään vakuuttunut, että ero auttaisi tai olisi auttamatta. Mietin, että kannattaisiko sun puhua neuvolassa väsymuksestä ja saisiko joku ulkopuolinen taho miehen tajuamaan. Tai pitäisikö sun jostenkin rautalangasta vääntää, että minkälaista sun arkesi on ja että myös tarvitsisit lepoa. yhteisiä ne teidän lapset on! kummasti kyllä muutama hyvin nukuttu yö saa taas kaiken näyttämään toiveikkaammalta ja antaa uskoa tulevaan. Yritä jotenkin jollain keinolla saada itsellesi nukkumiseen aikaa! Ja sitten taas voi katsoa tilannetta eteenpäin, että kuinkas seuraavaksi tehdään ja yritetään elämää kohentaa. Niin minä ainakin yritän. Jaksamisia!

 

[Tuntematon]

Meillä on ihan sama tilanne,kuin sulla "väsynyt tähän kaikkeen".Meillä on 2 lasta ja mies vuorotöissä.Vapaapäivä kun on ei millään lailla osallistu kotiaskareisiin,eikä lastenhoitoon,sanoo vaan,että on HÄNEN vapaapäivänsä ja pitää levätä,joka tarkottaa sohvalla rötköttämistä.Vaikka mä kotona olenkin niin kyllä mä odotan,että mies osallistuu jotenkin perhe-elämään,erokin on käynyt mielessä,mutta aina sitä miettii,että lasten takia,mutta kuinka kauan sitä itse jaksaa.Lapsetkin kun sairastelee tai muuten vaan itkee esim. öisin niin mies ei kuule eikä näe mitään,nukkuu niin syvää unta ettei todellakaan herää.Aamusta iltaa saa itse tehdä kaikki kotiin tai lapsiin liittyvät asiat,ei sitä jaksa.Väsyttää niin hirveesti... Jos haluat kirjoitella enemmän ja purkaa sydäntä laita s.postiosoite!!! Jaksetaan eteenpäin !!!

 

[Mää vaan]

HEI!

Onneksi ( jos nyt noin voi sanoa B) ) on muitakin jotka ovat samanlaisessa tilanteessa.

Vähän lohduttaa että en ole yksin.

Siis, olen kyllä yrittänyt että jätän miehen lasten kanssa, mutta eipä se edes halua pärjätä kovin montaa tuntia kun tulee puheluita että tämä huutaa tms. Ei siinä sitten ole itselläkään kiva mieli olla jossakin kun tietää että lapsilla ei ole kaikki hyvin. Ruokapuolikin on vähän heikkoa, makaroonia ja jauhelihaa yleensä kun ei ole mikään gourmet kokki. Tietysti lapsille kelpaa, mutta ei monena päivänä peräkkäin.
Myös tekemättäjättämistä olen kokeillut. Eli pyykit olen jättänyt joskus pesemättä ja joskus pessyt, mutta tunkenut ne johonkin pussiin tai jotain muuta. HUomais joskus, että ei kaikki ole niin itsestään selvää kun minä olen vain kotona.

Varmaan pitäis kokeilla jotain parisuhdeterapiaa . En tiedä millaisia ovat ja auttaako, mutta eihän siinä mitään menettäs.

Ja jos joku haluaa mailailla niin tähän osoitteeseen voipi laittaa postia

jaee@jippii.fi

 

[Poppis]

Kun luen näitä tarinoita, tulee väistämättä miettineeksi - mitenkä ne äidit ennen pärjäsivät - silloin entisaikaan ilman kaikkia nykyvempaimia kuten pyykinpesukonetta, kuivuria, imuria jne.... Toisaalta monilla oli suku siinä ympärillä auttamassa. Tai sitten tämä yhteiskunta vain on muuttanut meitä äitejä. Vai jaksoivatko ne äidit silloinkaan, vaihtoehtoja vain ei tainnut paljon olla... Tiedä sitä, mutta samoin tunnen minä: en enää jaksa vetää tätä kotirumbaa yksin!

Mies kyllä tuo rahaa kotiin (josta saankin aina muistutuksen sanan, jos nalkutan kotitöistä), mutta jossain mättää, kun hän ei ehdi osallistumaan millään lailla kotitöihin tai opettamaan esim. poikaamme hiihtämään. Sen verran olen saanut asiaa vietyä johonkin suuntaan, että meillä käy siivooja kaksi kertaa kuussa. Vanhassa maatalossa on siivousneliöitä ihan mukavasti, joten olen apua pitänyt ihan ok:na. Tämä siivooja hoitaa vain suuret pinnat: imuroi ja pyyhkii lattiat ja joten kuten pölyt. Minulle kuitenkin jää kaikki muu siivous vessojen pesusta lähtien. Siivousta ja kaikenlaista "hommaa" riittää kyllä muutenkin perheessä, johon kuuluu meidän vanhempien lisäksi yhteiset poikamme (2 ja 4 vee) sekä viikonloppuisin ja lomien aikana mieheni 15 ja 16-vuotiaat pojat.

Mieheni teki ennen paljon reissuhommaa, mutta oli myös paljon päivisin kotona tehden töitä koneen ääressä. Tällöin hän kehui olevansa paljon kotona (tosin ei kotiaskareita tekemässä!). Silloin pääsin kyllä kätevästi käymään kauppareissulla tai kampaajalla keskellä päivää keskellä viikkoa. Mutta sitten hänen työt siirtyivät myöhempään iltaan... Joten eipä siitä paljon hyötyä ollut. Ja jos rehellisesti sanon, niin hän kyllä vietti suurimman osan ajastaan muutenkin omassa työhuoneessaan koneen ääressä töitä tehden. Oli siis fyysisesti kotona, mutta kuitenkin koko ajan töissä. Nyt tilanne on se, että hän avasi oman liikkeen ja tekee silti jonkin verran sitä reissuhommaakin.... Stressiä uuden yrityksen pyörittämisessä ja sitten vielä ne reissut ja tietenkin nalkuttava vaimo kotosalla! Olen yrittänyt jotenkin ymmärtää mieheni kovaa stressiä ja kovaa työntekoa, mutta nyt en enää jaksa omalta väsymykseltäni. En ole jaksanut olla tarpeeksi mieheni tukena. Todellisuudessa olen kuin mikäkin kotipiru, kun mieheni tai hänen vanhemmat poikansa ovat täällä. Niuhotan pienestäkin asiasta (vaikka kuinka yritän olla niuhottamatta!). Kaipa se niuhotus ja nalkutus on jokin tiedostamaton keino saada näkyville tämä kotityö, mitä "vasemmalla kädellä kevyesti pyöritän".

Ja tämä kauhea vyyhti on kasvanut kasvamistaan - tappelemme koko ajan ja kaiken aikaa samoista asioista ("kuka sitten tuo rahaa kotiin, älä aina jaksa joka asiasta jne..."). Minulta on mennyt seksihalut, pidän miestäni jopa vastenmielisenä - en tiedä enää, mitä tunnen miestäni kohtaan. Olisipa ilmeisesti pariterapian aika meillä, sillä olen jo välillä ajatellut muuttaa poikien kanssa pois. Olen myös ajatellut lähteä viimeistään syksyllä töihin, mutta sekin kauhistuttaa - kukas se täällä ne kotihommat sitten hoitaa - no minä tietysti iltaisin ja yksin. Ja lasten hoitoon vieminen ja sieltä hakeminen olisi luonnollisesti minun vastuullani.

Rahaa ei meillä ole liikaa, mutta ei liian vähänkään. Tulemme toimeen ihan mukavasti mieheni tuloilla, mutta minä tulisin mieluusti toimeen vähemmälläkin, jos tämä elämä täällä kotona muuttuisi. Tekisimme asiat yhdessä ja miehenikin tekisi jotain kotihommia ihan pyytämättä... ja olisi lastensa kanssa oikeasti (siis todella tekisi heidän kanssaan jotain). Nyt vaan kaikki jatkuu samaan malliin: minä teen ruokaa, tiskaan, pyykkään, siivoan toisten jäljet, niuhotan ja napisen kaikesta. Ja mieheni sitten taas valittaa, kun napisen ja nalkutan. Ihan älytöntä! Ja vaikka kuinka yritän muuttaa itseänikin parempaan suuntaan (siis sellaiseksi hiljaiseksi kiltiksi kotirouvaksi), niin ei se niin vain käykään tämän kaiken rumban keskellä. Toisaalta olen pettynyt omaan heikkouteeni ja toisaalta mieheeni. Onkohan tämä vain väliaikaista - pienet lapset jne.? Edellinen avioliitto miehelläni päättyi siihen, että hänen ex:nsä petti. Mutta taustalla siellä oli ihan samansuuntaisia ongelmia. Itse en sentään menisi onnea hakemaan muista miehistä.

Ei tämä kotiäitiys aina ihan helppoa ole :\|

 

[osku]

Meidän perheeseen kuuluu puolitoista-vuotias tyttö, vaimoni ja minä. Minä olen tottunut tuota syyttelyä ja nalkutusta kuuntelemaan jo ennen kuin muksu oli syntynyt. Luulin sitä silloin raskaudesta johtuvaksi masennukseksi, mutta ihan samanlaisena tuo on jatkunut senkin jälkeen. Yhdessä välissä kasvoi jo niin suureksi, että asuin vähän aikaa pois kotoa. Se vähän rauhoitti tilannetta ja nyt on päällä vaan ihan se normaali jatkuva nalkutus ja ajoittain agressiivinen käytös minua kohtaan. Sen olen huomannut, että sillä ei ole merkitystä miten paljon kotona teen hommia, vaikka käytöksensä syyksi väittää sen että joutuu tekemään kaiken kotona. Yleensä nousen aamulla viideltä lähtemään töihin, mutta yhteen aikaan nousin jo neljän aikaan, että ehdin laitella pyykit ja muuta sellaista ennen töihin lähtöä. Siitä sain valitusta miten pyykit oli laitettu väärin.. Kaikki omakoti-talon ulko- ja remontti/huolto-hommat on tietysti minun tehtäviä. Niitähän ei kuulu jakaa, paitsi jos kerran vuodessa vaimossa haluaa työntää kaksi kolallista lunta...
Sekään tosiasia ei tunnu menevän perille, että meidän yhteenlasketuista tuloista jää puuttumaan noin tuhat euroa kuussa verrattuna menoihin ja se minun on paikattava ylitöillä. Siksipä olen jo useamman vuoden nukkunut 5-6 tuntista yötä, että saan työpäivälle pituutta. Tällöin vaimon uniaika tulee noin 2-3 tuntia pitemmäksi kuin minulla. Sillä ei tietenkään ole vaimolle merkitystä, eikä edes huomaa miten väsynyt koko ajan olen...
Joten oman huomioni perusteella voin sanoa, että jos miehen tulisi ajatella asiaa vaimon kannalta, niin syytä olisi kyllä tehdä myös toisin päin...

 

[Albert72]

no tää on se ikuisuuskysymys... kumpikaan ei arvosta toisen tekemää työtä tarpeeksi.. se on totuus mun mielestä että silloin jos toinen on töissä ja toinen kotona niin silloin pääosa kodin töistä tietenkin kuuluu sille kotona olevalle, siis painotan että pääosa ei kaikki.. taas jos kumpikin on kotona tai molemmat työssä niin silloinhan se kuuluisi olla tasapuolinen jako..

mutta se on ihan totta myös että monet naiset ei osaa huomioida niitä miehen tekemiä kotitöitä taas kotitöiks kuten juuri esim lumityöt, polttopuut, auton korjaukset.. esim minä sain kyllä kuulla jos korjasin meidän autoa pihassa että päästäisiin kulkemaan sillä, ja kun auto oli meille pakollinen ja varaa taas korjaamolle ei ollut viedä.. suuttuneena tulee sanomaan että eikö huvita olla hänen kanssaan, no mä tietenkin kysyin että hänkö sit kävelee 25 kilsaa kauppaan ruokaostoksille.. mut silti sitä ei laskettu kotitöiks eikä perheen eteen tehtäväksi työksi.. niinkuin se ihan huvia olisi ollu hiki hatussa kädet olkapäitä myöten öljyssä auton alla maata..

no tässä joku sanoi myös siitä että kuinka "ennen vanhaan" naiset jaksoi.. no olihan silloin kotityötkin erilaisia.. esim lapsille automaattisesti kuului osa kodin töistä, jota nykyteineille lienee turha edes ehdottaa.. muutenkin silloin kodin töissä taisi olla hieman erilainen tärkeysjärjestys.. tuntuu että mikä helpommaksi nykyään kotityöt on tehty kodinkoneiden myötä sitä enemmän on tullut muuta tilalle.. eihän ennenvanhaan ollut yhdelle lapselle kolmea vaatekaapillista vaatteitakaan.. kodin lattia ei ollut virheettömästi kiiltavää parkettia eikä kuurattu ihan joka päivä.. muutenkin töillä oli erilainen tärkeysjärjestys silloin.. eikä juuri vapaa-aikaakaan silloin...

samaa asioiden panemista tärkeysjärjestykseen hieman toivois nykyaikaankin se kodin bakteerivapaa tiptop-siisteys on niin tärkeää ja mitä helpommaksi sen ylläpitäminen tulee sitä mikroskooppisen pienempiin asioihin takerrutaan.. en tietenkään tarkoita että ihan sikolätissä pitäisi elää mutta kuitenkin kultainen keskitie..

kuten osku tässä sanoi että heiltä jäi noin 1000 euroo vajausta tuloissa joka kuukausi.. siinäkin täytyisi pistää vaimon kanssa asiat pöytään ja miettiä sitä asiaa mikä on nykyisessä elämässä tärkeysjärjestys.. se elintasoko vai mikä.. jos haluaa pitää nykyisen elintason yllä niin silloin pitää olla myös vaimonkin valmis tinkimään siitä mitä mies jaksaa kotona tehdä jos joutuu tekemään sen eteen pitkiä päiviä töissä.. vai oltaisiinko valmis tinkimään jostain että miehen ei tarvitisisi ihan niin paljon raataa töissä ja jäisi enemmän aikaa kotona olemiseen.. tehtävä se elämänarvojen prioretisointi, eli laittaa ne tärkeäät asiat päällimmäiseksi mikä on heille perheenä tärkeää.. ja tinkiä siitä mikä menee arvoasteikolla alemmaksi, kaikkea kun ei voi saada..

sanotaan etä yksinhuoltajana oleminen on juuri sitä elämänarvojen prioretisointia, että pistetään asiat tärkeysjärjestykseen mikä on tärkeää ja mistä voi tinkiä.. kun todellakaan ei kaikkeen pysty ja se pitää hyväksyä itsestään.. kuitenkin yrittää pitää jonkinlainen tasapainoi työn, perheen, oman vapaa-ajan ja kotitöiden välillä, koska kaikki on tärkeitä asioita.. sitä kun yksinhuoltajana on perheen äiti ja isä, automekaanikko, siivooja, sähkömies, kokki, lastenhoitaja niin väkisinkin jouttuu tinkimään joistain saadakseen aikaa siihen mikä on tärkeää...

mutta se näissä tilanteissa olis hyvä ratkaisu että puolisot yhdessä katsoisivat asioita, mikä on heille tärkeää.. listataan työt ja asiat mitkä vaatii/tarvii aikaa, mistä tingitään sen tärkeän asian hyväksi ja sopia mikä osa mistäkin töistä kuuluu kenellekkin, ja kummankin ymmärtää se että niin kotityötkin kuin töissä käyminen ei oo lomaaa kummallekkaan..

mutta on myös näitäkin joillekka mikään ei riitä.. toisen pitää tienata hälle minkkiturkkia ja silti vielä kymmentuntisen päivän jälkeen tehdä kotityöt.. tai toinen joka haluaa töiden jälkeen maata sohvalla lepäämässä ja valittaa kun toinen ei oo kerenny kaikkee tekemään kotona..

 

[nuppu]

Meillä on kolme lasta...3v,2v ja 8kk ja meillä työt jakaantuu niin että minä hoidan kodin,lumityöt,talon lämmityksen ja yövalvomiset. Meillä mies ei herää öisin kun omistaa niin upeat unenlahjat!!!
Mieheni käy sitten töissä ja korjaa autoa tarvittaessa ja hoitaa lapsia jos käyn lenkillä illalla ja myös hän käy salilla,pelaa sulkapalloa ja jääkiekkoa. Olen tyytyväinen elämäämme vaikka välillä tulee niitä kompastus kiviä mutta niistä ei auta selvitä kuin puhumalla. Univelkaa minulla on sen verran että voisin nukkua viikon putkeen mutta toteutan sen sitten joskus kun lapset ovat isoja...nyt nukkumisesta liiakseen on turha haaveilla...nukkumis aamut omii mieheni. Vaikka olenkin elämääni tyytyväinen niin kyllä minä välillä sorrun haaveilemaan tasajakoisimmasta suhteesta jossa saisin arvostusta tekemisistäni...mieheni ei ikinä sano että kiva kun on siistiä...tms. Ja kyllä minä nalkuttaakkin osaan...sehän kuuluu naisen luontoon,mutta nalkuttaminen on se mikä ei tehoa...rauhassa puhuminen saa ihmeitä aikaan!!!

 

[itä]

Lyhyesti tiivistettynä voisi kai sanoa, että jos toimitaan perheenä, niin asiat on kunnossa. Silloin tulee vastaan, joustaa ja sopeutuu, koska toinen osapuoli toimii samoin. Meillä taas isäntä katsoi oikeudekseen omassa kotonaan tehdä mitä haluaa, milloin haluaa (nukkua iltapäivään, lähteä kahvilaan jne.) - asiaa ei korjannut edes parisuhdeterapia. Ihmisillä on erilaiset prioriteetit, tavoitteet ja arvot. Ja puolison käyttäytymistä perheen sisällä ei voi aina ennakoida, ennen kuin on se perhe. Voimia kaikille!

 

[HooHoo]

Älä laita eropapereita vetämään...

On täysin selvää, että väsymys painaa kun vauva on vielä pieni! Kuitenkin tuo aika on melkoisen lyhyt ja tilanne muuttuu jo vuodessa niin, että elämään mahtuu muutakin kuin vauvanhoitoa. Anna kotitöiden olla joskus, ei sen kodin tarvitse olla tiptop joka päivä. Eikä kukaan sitä odotakaan jos lapsia on perheessä.

Jokatapauksessa, silloin kun vauva on pieni, niin se asia on vain hyväksyttävä, että olet siihen sidoksissa 24/7. Anna elämän mennä painollaan, teillä on kuitenkin kolme ihanaa lasta, jotka olet yhdessä miehesi kanssa saanut! Voimia jaksaa! Eikä ole häpeä puhua asioista neuvolassa, ja jos tarve on, niin käydä vaikka jossain ammattiauttajalla puhumassa.
Jos stressaat pelkästään kotitöistä, niin kysy neuvolasta jos he voisivat hankkia vaikka kunnallista kitoapua silloin tällöin (tätä minulle ehdotettiin pyytämättä, kun kaksi lastamme olivat pieniä, 1v4kk ja 1kk).

Tsemppiä sinulle ja tosiaan voimia jaksaa pyörittää sitä tavallista arkea! :heart:

 

[HooHoo]

\

kunnallista kitoapua silloin tällöin


siis KODINHOITO APUA...