Vauva 7 kk ja vieläkin selkä niin pyöreä ettei saa istuttaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Fiia"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
F

"Fiia"

Vieras
En sitten älynnyt kysyä koska pitäisi huolestua tai pitäisikö varata aikaa fysioterapiaan tai jotain. Saatiin kyllä uusi neuvola aika kuukauden päähän ja tuolloin on neuvolalääkärikin samana päivänä.

Onko muita joiden vauvalla on vielä 7 kk iässäkin niin pyöreä alaselkä ettei saa vielä istuttaa? Suht samanikäisiä vauvoja on tuttavapiirissä ja harrastustenkautta monta ja muut tutut vauvat ovat olleet valmiita istumaan jo viimeistään 6 kk ikäisinä. Nyt kun asiaa aloin miettiä enemmän niin alkaa jo huolettaa onko jotain isompaa häikkää kun selkä ei ole vieläkään valmis istumiseen. En tajunnut kysyä sitäkään voisiko istumavalmiutta jotenkin harjoitella? Vauva ei ole ikinä viihtynyt sitterissä muuta kuin syömisen ajan eli aina muuten hereillä ollessa sylissä tai lattialla viltin päällä. Nyt sitten murehdin, että olisiko vain sitkeästi pitänyt opetella sitterissä olemista jos se olisi auttanut istumaan opettelussa. Kun vauva ei ole viihtynyt siinä kuin ehkä minuutin vaikka olen antanut leluja ja pitänyt seuraa Niin on siinä istuminen jäänyt kun olen ajatellut ettei ole tärkeää.
 
Lattialla on (ja on ollut) mielestäni paljon. Varsinkin nyt kun haluaa harjoitella ryömimistä ja tutkia jokapaikkaa niin ei kauaa malttaisi sylissä olla. Päiväuniajat on vaunuissa ja tällöin hoidetaan myös kaupassa käymiset ym. eli aika vähän on vaunuissakaan hereillä. Joskus saattaa herätä ennen kun ehditään kotiinasti taksisin. Sitterissä istuu soseiden syömisen ajan ja autoa ei meillä ole niin on tainnut 4 kertaa elämässään olla turvakaukalossa ja näistäkin pisin matka noin 30 min.
 
siis ne sitteri-vauvat nimenomaan kehittyy hitaammin. Tai ainakin oon nähnyt näitä sitterissä melkein kaiket päivät olevia, hyvä jos kääntyvät 7kk iässä..Meillä pidetty aina lattialla, 5kk iässä alkoi nousta itse istumaan.
 
Tuota juuri ihmettelen/ kauhistelen kun ei ole pienintäkään pyrkimystä vielä nousta istumaan. Oppi kääntymään mahalleen 3,5 kk iässä, muutama viikko sitten oppi ryömimään sujuvasti (tätä ennen meni pyörimällä paikasta toiseen) mutta istuminen ei kiinnosta ja neuvolassakin perjantaina sanottiin ettei saa istuttaa kun alaselkä on niin pyöreä vielä.
 
Meillä taas vauva viihtyi sitterissä, mutta lattialla ei. Mutta johtui refluksista, etenkin ihan pienenä pulautti jos mahallaan oli. Sylissä viihtyi myös, kun sai vähän pystymmässä olla. Ja ihan ikätason mukaan on liikkumaan oppinut, vaikka lattialla olikin lyhyitä aikoja vaan kerrallaan ensimmäiset kuukaudet. Oppi kääntymään vajaa 6kk, toki moni oppii aiemmin, mutta jotkut vieläkin myöhemmin. Ryömimään lähti 7kk ja konttaamaan 9kk. Seisaalleen nousi myös 9kk ja nyt tukea vasten mennään, ikää 1kk. Istui syöttötuolissa siinä 6-7kk iästä ja ilman tukea istui 8kk. Aika äkkiä tästä oppi itsekin nousemaan istumaan ja pois siitä. Samoin äkkiä oppi seisomaan noustua laskeutumaan hallitusti alas. On enemmänkin varovainen luonne, kuin että olisi motorista kömpelyyttä. Mutta jokainen oppii ajallaan ja en olis tuosta ap:n tilanteesta huolissani. Silloin 8kk neuvolassa varasivat ajan 10kk neuvolaan juuri tuon istumisen takia meilläkin, kun ei vielä silloin osannut itse istua. Mutta oppi heti sen jälkeen kyllä.
 
En nyt kamalasti huolestuisi asiasta, mutta soittaisin neuvolaan ja kysyin asiasta ja mahdollisesta fysioterapeutin ohjauksesta. Meillä vauva 10kk ja on nyt vasta oppinut istumaan vakaasti lattialla. Meitä ohjannut fysioterapeutti sanoi, että hänen näkemyksensä on, ettei vauvaa tulisi istuttaa ennen kun hän itse menee istumaan. Koti ohjeeksi tuli ennemminkin kontaukseen ohjaaminen (vauvamme liikkuu mielellään ryömien tai tukea pitkin kävellen) kuin istuttaminen lattialla.
 
no mun poika alkoi istumaan vasta n10kk kunnolla, vaikka oli lattialla tosi paljon. oli ns.pyöreepyllyinen, yks hoitaja sanoi, että jos n1vee ei ala onnistumaan, niin sitten on onneksi toimivat terapiat :)
 
Kyllä se sieltä ajan kanssa tulee, meillä 8kk oppi itse istumaan ja selkä oli tuolloin vielä pyöreä (konttausasennosta peruutti pyllylleen istumaan, ryömi reilu 6kk ikäisenä). Meni varmaan kuukausi niin näytti että alkoi selkäkin suoristumaan. Nyt laps on 1v ja istuu normaalisti, toki ei osaa kammeta itseään ylös selältään maatessa (en tiedä pitäisikö edes osata, esikko kun on) mutta pyörähtää ympäri ja siitä nousee istumaan.
 
Meillä ei lapsi ikinä istunut vauvana. Halusi ryömiä (5 kk), kontata (6 kk), seisoa (8 kk), kävellä ja juosta. Ei vauvana ikinä istunut paikallaan. Ei ikinä mennyt konttausasennosta istumaan, siis ei ikinä. Hän halusi tutkia, liikkua ja kokeilla. Nyt eskarilaisena ei edelleenkään juuri istuskele paikallaan.
 
Meillä tyttö nousi 10,5 kk ikäisenä itse lattialta istumaan. Minäkin olen saanut kyllä ohjeeksi, että lasta saa istuttaa vasta sen jälkeen, kun itse nousee istumaan. Minäkin odotin puolenvuoden ikää kuin kuuta nousevaa, että voi ruveta kärryissä pitämään pystymmässä asennossa, ja oli itse asiassa aika yllätys, kun lapsella ei vielä pitkään sen jälkeen ollut mitään ajatustakaan koko hommasta. Istui siis samaan aikaan kuin lähti konttamaan. Samainen lapsi lähti kävelemään 1v8kk, mutta mitään vikaa ei ole missään.
 
Meillä kohta 8kk poika jolla myös alaselkä niin pyöreä ettei saa istuttaa. Syyksi arveltu että on ollut koko ikänsä paljonkin keskivertoa pitempi joten ehkä selkä ei vaan ole kerennyt kehittyä. Kohta 8kk neuvola, saas nähdä tuleeko istutuslupa. Itsekin olen ollut huolissani mutta yritän olla stressaamatta.
 

Yhteistyössä