Minä en ole ollut päiväkodissa kuin esikoulun ennen kouluun menoa, tosin kävin ainakin jossain vaiheessa seurakunnan päiväkerhoa ja jossain vaiheessa meillä oli lapsia perhepäivähoidossa. Sitten äitini opiskeli lastentarhanopettajaksi, joten kiinnostusta, kasvatuksellista näkökulmaa tai kasvatusteoreettista tietämystäkään häneltä ei luultavasti puuttunut. Äitini ammatin kautta uskon myös tietäväni päiväkodin arjesta enemmän ja useammasta näkökulmasta kuin keskimääräinen vanhempi.
Lapsuudenperheessämme seuraava lapsi oli päiväkodissa muutamaa vuotta nuoremmasta ja kolmas aika pienestä. Voihan kyse olla eri tavalla sekoittuneista perintötekijöistä, mutta vilpittömästi voin sanoa, että olen selkeästi epäsosiaalisin ja huonoiten muiden ihmisten kanssa toimeentuleva sisaruskatraastamme

Olen pärjännyt hyvin työelämässä - en siis hankkinut kavereita, vaan tuloksia - mutta huonommin ihmissuhdepuolella, vaikka tällä hetkellä minulla onkin aivan ihana perhe. Mikään yleistys ei tietenkään toimi, mutta minulla ei siis ole mitään negatiivisia tunteita päiväkotia kohtaan, vaan uskon siitä olevan ainakin tietynlaisille lapsille jopa hyötyä (olisi luultavasti ollut minullekin), ja vien esikoiseni sinne mielelläni parina päivänä viikossa ja esikoinen menee sinne vähintään yhtä mielellään, päiväkotipäiviä odotetaan innolla. Siellä on koulutettuja ihmisiä tarjoamassa lapselle hänen kehitysvaiheelleen juuri sopivaa ja haastavaa tekemistä sekä ennen kaikkea kavereita, joiden kanssa voidaan leikkiä, pelata, harjoitella sosiaalisia suhteita ja "vaihtaa" taitoja mallioppimisen ja myös sosiaalisen paineen kautta.
Tietysti myös kotihoidossa kasvaa ihan yhtälailla hyviä lapsia kuin päivähoidossakin - myönnän, että saatan siis olla poikkeus - mutta eivät ne päiväkoditkaan mitään helvetin esikartanoita tai tehokanaloita ole. Varsinkin, kun sattuu hyvä ryhmä ja ihanat työntekijät, niin kyllä maksaisin siitä mielelläni enemmänkin kuin ylimmän maksuluokan mukaan, jos se olisi mahdollista - ja kyllähän perheemme verojen kautta tietysti maksaakin, on maksanut ja tulee myös jatkossa maksamaan.