Vauva nukkuu todella rauhattomasti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja *Supi*
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras-.:
Jos aikuinen nukkuu toisen ihmisen kanssa, miksi oletetaan, että vastasyntynyt, joka ei edes välttämättä vielä ymmärrä olevansa äidistään erillinen olento, haluaisi nukkua yksin?

Ikävää yleistystä sinulta. Yllättävän moni haluaa nukkua "yksin". Siis samassa huoneessa toisten kanssa, muttei kylki kyljessä. Minä ja mieheni sekä aika monet tuntemamme parit nukumme samassa sängyssä mielellämme, mutta kumpikin omalla puolellamme ilman ihokosketusta. Nukkumisesta ei siis tule kummallakaan yhtään mitään, jos yritämme lusikka-asentoa tai vastaavaa. Eikä siihen totu, jos ei siitä tykkää... Mietippä siihen vielä pieni lapsi väliin. HUH. Varmasti saisimme aikaan rauhattomat ja levottomat yöunet kaikille.

ME jatkamme siis kuten ennenkin. Eli vauva on nukutettu pienestä pitäen omaan sänkyyn meidän kanssa samaan huoneeseen ja hän on nukkunut 5kk lähtien ilman yösyöntejä 11h unia kerrallaan. Minä olen lukenut tällaista, että kun lapsi tottuu pienestä pitäen nukkumaan yksin, hän osaa nukahtaa yksin myös havahduttuaan keskellä yötä. Meillä tämä on pitänyt paikkansa ja voin suositella omaan sänkyyn nukuttamista muillekin.
 
Juu, kaikki aikuiset eivät todellakaan tykkää nukkua kylki kiinni toisessa vaikka tämä toinen olisi kuinka rakas. Senpä vuoksi emme halua lastakaan siihen väliin. Nukuttua ei saisi kumpikaan. Oma sänky vauvalle ja sitten kun yösyönnit joskus loppuvat, siirto omaan huoneeseen.
 
Me nukuimme tytön kanssa perhepedissä yli 8 kuukatta, eikä kumpikaan nukkunut hyvin. Jompikumpi aina herätti toisensa eli tyttö minut ähinällään tai unissaan itkemisellä ja minä hänet yskäisemällä tai vaihtamalla asentoa. Kokeiltiin tassuhoidot jne. pinnis omassa makkarissani, kunnes tein pari viikkoa sitten radikaalin ratkaisun ja siirsin pinniksen ja tytön omaan huoneeseensa. Reilu viikko meni nukuttamisessa aikansa, nukutin siedättämisunikoululla eli 2 min. itkua ja lohduttamaan, 4 min. itkua ja lohduttamaan jne. Viimeiset 2 yötä olen vain laskenut tytön iltavellin jälkeen petiin ja hän nukahtaa samantien. Ei nuku koko yötä vaan heräilee nyt mm. hampaiden takia, mutta sen ajan mitä nukkuu, me molemmat nukumme huomattavan paljon paremmin kuin perhepedissä. Perhepeti ei tosiaan toimi kaikissa perheissä, hyvä niille joilla toimii, mutta ei se ainoa oikea ratkaisu ole!
 
Meillä poika, 5vko+, on koko ajan nukkunut omassa huoneessa. Nyt pari päivää sitten luin netissä, että se on suurin piirtein rikollista ja vauva todennäköisesti kuolee kätkytkuolemaan... Arvatkaa onko esikoistaan hoitava, väsynyt äiti täällä nyt ihan paniikissa!!

Poika on tosi kova ähisemään, kitisemään ja sätkimään nukkuessaan. En usko, että omat uneni ainakaan paranisi ottaessamme ko. vispilän viereemme. Onko tämä sitten itsekästä omaan napaan tuijottamista? Mieluummin nukun hyvin edes sen muutaman tunnin mitä vauva antaa ja hoidan edes vähän levänneenä poikaa päivisin, saatikka valvoisin yöt päivät. Vauvan huone on oman makkarimme vieressä, välissä ei ole ovia tms. kiinni, joten ne pikku ähinätkin kuuluu silti ja korvatulpilla olen päässyt edes vähän nukkumaan.

En tietenkään toivo, että pikkuisemme kärsii tai pahimmassa tapauksessa kuolee sen takia, että nukkuu yksin. Olemmeko tosiaan ainut perhe, jossa vauva nukkuu omassa huoneessa??
 
Tuiskunen77:lle:

Kirjoitat,, että poika tosi kova ähisemään, kitisemään ja sätkimään nukkuessaan.

Tiesitkö, että nuo ovat merkkejä siitä, että vauva on levoton ja häntä voi ahdistaa yksinolo? Jalkojen sätkiminen on merkki turhaumasta, ei jalkojen treeniä. Samoin vauvan huutaminen ei ole keuhkojen vahvistamista, vaan merkki siitä, että jokin on vialla. Vauvan paikka ei ole yksin eristettynä omaan huoneeseen, ainakaan vastasyntyneen!!! Vauvasi voi hyvin rauhoittuakin viereesi levolliseen ja rauhalliseen uneen, kun kuulee hengityksesi ja tuntee läsnäolosi. Parisänky nurkkaan kiinni ja vauva sinne nurkkaan, sinä keskelle ja mies toiselle laidalle.
 
Olen ollut yllättynyt siitä, kuinka "luonto hoitaa" asiat niin, että sekä äiti että lapsi saavat tarpeeksi unta, jos vain antaa luonnon toimia sille ominaisella tavalla. Vauva-ajan univaikeuksissa onkin mielestäni useammin kyse aikuisten kyvyttömyydestä sopeutua vauvan tapoihin nukkua kuin varsinaisesti vauvan kyvyttömyydestä nukkua.

Äidin ja lapsen erillään nukkuminen on uusi länsimainen tapa. Edelleenkin suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat äitiensä tai perheittensä kanssa yhdessä. Länsimaissa erillään nukkuminen yleistyi 1800-luvulla ja aluksi vain ylemmissä sosiaaliluokissa. Erillään nukkuminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapa, joka ei pohjaudu ihmisen biologisiin tarpeisiin. Muihin nisäkkäisiin verrattuna ihmisvauva on neurologisesti kypsymätön, ja siksi jatkuva läheisyys äidin kanssa päivin ja öin on tarpeen maksimoimaan eloonjäämisen ja hyvinvoinnin. Vauvan kevyempi uni, lyhyemmät unisyklit ja tiheämmät heräämiset palvelevat kaikki näitä tarpeita. Äidin läheisyys ja välitön tarpeidentyydytys niinikään turvaavat elämän alkutaivalta.

Äidin jatkuvan läheisyyden ja ympärivuorokautisen hoivan merkitys on alettu ymmärtää pikkuhiljaa myös lääketieteen piirissä. Synnytyssairaalat rakentavat kiireesti perhehuoneita, joissa myös isät voivat viettää vauvan elämän ensimmäiset päivät yhdessä perheensä kanssa. Edistyksellisimmät sairaalat suosittelevat, että vauva myös nukkuisi äidin vieressä ja pahoittelevat sairaalan sänkyjen kapeutta.

Kun vauva nukkuu äidin vieressä, vauvan ja äidin unisyklit synkronoituvat. Näin ollen kun vauva herää imemään, on äitikin todennäköisimmin kevyen unen vaiheessa eikä herääminen ole niin vaikeaa kuin syvästä unesta. Heräämisten määrällä ei näyttäisikään olevan niin paljon merkitystä päiväaikaisen väsymyksen kannalta kuin sillä, mistä univaiheesta herää ja kuinka nopeasti pääsee takaisin uneen. Imettäessä erittyy runsaasti prolaktiinia, joka on tärkein "hoivahormoni". Prolaktiinia erittyy myös nukkuessa sekä vain kosketellessa vauvaa. Prolaktiini rauhoittaa ja tasoittaa äidin mieltä, aktivoi hoivaamistoimintoja, lisää maidontuotantoa sekä edesauttaa symbioosin muodostumista äidin ja vauvan välillä. Yhdessä nukkuessa prolaktiinin eritys maksimoituu. Yöllä erittyy myös melatoniini-hormonia, joka puolestaan auttaa sekä vauvaa että äitiä pääsemään nopeasti takaisin uneen. Näin siis luonnollinen pyörä pyörii: Kun vauva alkaa antaa merkkejä heräämisestä tai jo vähän ennen sitä, äiti puolittain havahtuu, tarjoaa rintaa, vauva imee, prolaktiinia ja melatoniinia erittyy, molemmat nukahtavat saman tien uudelleen.

Antropologi, filosofian tohtori James McKenna on tutkinut äidin ja vauvan yhdessä nukkumista. Kalifornian yliopiston neurologian laitoksen unihäiriökeskuksessa 3 kk ikäiset vauvat äiteineen nukkuivat laboratoriossa muutamia öitä. Äiti-vauva -parit oli jaettu etukäteen kahteen ryhmään sen mukaan, nukkuivatko he kotioloissa yhdessä vai erikseen. Laboratoriossa he nukkuivat 2 yötä tottumaansa tapaan ja yhden yön päinvastoin. Nukkumista kuvattiin videolle ja elintoimintoja monitoroitiin. Tulosten mukaan yhdessä nukkuminen lisäsi kokonaisunimäärää riippumatta siitä, oliko siihen aikaisempaa tottumusta vai ei. Yhdessä nukkuminen pidensi imetysaikaa ja -tiheyttä, ja vauva ilmaisi itkien nälkäänsä vain erikseen nukkuessa. I ja II-vaiheen uni lisääntyi, III- ja IV-vaiheen uni väheni yhdessä nukkuessa, eli vauva on herätettävissä helpommin. Yhdessä nukkuminen lisäsi äidin ja vauvan unen samanasteisuutta ja hereillä oloa yhtä aikaa. Yhdessä nukkuessa vauva nukkui harvemmin vatsallaan, mitä pidettiin hyvänä asiana. Yhdessä nukuttiin hyvin lähekkäin, kasvokkain, mikä lisäsi vauvan saamaa sensorista stimulaatiota. Äidit myös valvoivat lapsensa unta myös nukkuessaan. Riippumatta aikaisemmista nukkumistavoista kaikki siis hyötyivät yhdessä nukkumisesta.

Kätkytkuolema (SIDS, Sudden Infant Death Syndrome) on traaginen vauvan yhtäkkinen kuolema unen aikana. Sitä on tutkittu paljon, mutta yksiselitteistä syytä sille ei ole löydetty. Yleensä kätkytkuoleman´ kokevat vauvat ovat 0-6 kuukauden ikäisiä, eniten niitä sattuu noin 3 kuukauden ikäisille. Kätkytkuolema ei johdu kuristumisesta, vuodevaatteisiin tukehtumisesta tai vauvan päälle kierähtämisestä.

Mielenkiintoinen tieto on, että niissä kulttuureissa, joissa perheet nukkuvat yhdessä, kätkytkuolema on paljon harvinaisempi kuin länsimaissa.

Nykyään kätkytkuolemaa pidetään pikemminkin unihäiriönä. Vauva ei osaa kontrolloida automaattisesti hengitystään unen aikana tai havahtua unesta hengitysvaikeuden seurauksena. Ensimmäisinä kuukausina nämä automaattiset hengityksensäätelyjärjestelmät ovat kehittymättömiä kaikilla vauvoilla. Vauvojen hengityksessä ei ole vielä säännöllistä kaavaa, vaan siinä esiintyy silloin tällöin jopa 10-15 sekunnin katkoksia, jonka jälkeen hengitys taas jatkuu. Onkin arveltu, että kätkytkuoleman uhreilla joko automaattinen säätelyjärjestelmä on synnynnäisesti häiriintynyt tai he eivät jostain syystä herkästi herää hengityskatkokseen.

Vauva on siis neurologisesti ja kehityksellisesti epäkypsä nukkumaan yksin. McKennan tutkimustulokset tukevat sitä oletusta, äidin lähellä nukkuminen aktivoi vauvaa hengittämään. Kun vauvan hengitys katkeaa, äiti ehkä tiedostamattaan liikahtaa, mikä taas havahduttaa vauvaa sen verran, että hengitys taas jatkuu. Vauva tuntee patjan välityksellä äidin hengityksen sekä kuulee sen rytmin, mikä auttaa vauvaa rytmittämään omaa hengitystään. Yksin nukkuvalla vauvalla tätä valvontamekanismia ei ole. Suoraan näistä tuloksista ei kuitenkaan voi sitä johtopäätöstä vetää, että yhdessä nukkuminen ehkäisisi kätkytkuolemia. Tätä mieltä on kuitenkin lastenlääkäri, lääketieteen tohtori William Sears, 8 lapsen isä ja perhepedin vankkumaton kannattaja. Hän lisää vielä, että nimenomaan rintaruokituilla lapsilla kätkytkuoleman riski on pienempi. Hän perustaa hypoteesinsa puhtaasti henkilökohtaiselle vakaumukselle, jossa kuitenkin on perusteita olla totta.

Tämä voisi olla yksi luonnon mekanismeista suojata vauvaa liian syvältä ja liian pitkältä unelta, josta vielä kehittymättömät säätelymekanismit eivät saa vauvaa hereille, varsinkaan jos vauva nukkuu yksin omassa sängyssään, mahdollisesti jopa omassa huoneessaan.

Myös äidin voi sanoa olevan "kehityksellisesti epäkypsä" nukkumaan erossa vauvasta. Äiti todennäköisesti heräilee ainakin aluksi useita kertoja yössä tarkistamaan, vieläkö vauva hengittää. Jokaisesta risauksesta äiti on hetkessä vauvan sängyn vieressä, ja pahimmassa tapauksessa vauva säikähtää tätä hämärästä ilmestyvää pörrötukkaista aavetta ja herää itkemään. Onhan paljon helpompaa vain ojentaa kätensä ja laskea se rauhoittavasti vauvan päälle ja jatkaa unia.

Ensimmäinen ajatus perhepedistä puhuttaessa on usein: "Entä jos kierähdän vauvan päälle?" Äiti on kuitenkin luonnostaan niin tietoinen vauvansa läsnäolosta, ettei tätä tapahdu. Eikä vauvakaan ole tilanteessa täysin puolustuskyvytön, vaan todennäköisesti herää itkemään, jos joku yrittää hänen päälleen kierähtää. (teksti imetyksen tuki sivuilta)
 
Deborah Jackson: Three in a bed kirja:

Aiheena on elämä lapsen kanssa, kaikkineen, ei pelkkä perhepeti. Jackson kirjoittaakin, että häneltä kysyttiin ihmetellen: aiot siis täyttää kokonaisen kirjan lapsen kanssa nukkumisella? Kyllä, yli 300 sivua.

hyväätarkoittavat neuvot

Kirjaa lukiessa alkaa tosiaan vaikuttaa päättömältä se, millaisia ponnistuksia länsimaiset vanhemmat suorittavat yrittäessään saada vastasyntyneen tai pienen vauvan nukkumaan omassa sängyssään. Jackson käy läpi tutkimuksia, joiden mukaan läheisyys on elintärkeää vastasyntyneelle vauvalle: iho, äidin läsnäolo ja kosketukset. Ilman näitä vauva kärsii, sen kehitys hidastuu. Tämä tiedetään, samoin se, että huutaessaan lapsi ei suinkaan harjoita keuhkojaan (kuten Viktorian ajan Englannissa väitettiin). Silti, Jackson esittää, jo synnytyssairaalassa aletaan etäännyttää lasta ja äitiä toisistaan. ”Jos istut koko päivän vauva sylissäsi, sinun käsketään mennä lepäämään. Eräs äiti kertoo: ’Kätilö käski minun lopettaa yhden päivän ikäisen vauvani heijaaminen, kun vauvan oli vaikea nukkua. Hän sanoi: olet hemmotellut sen pilalle jo ennen kuin edes pääsette kotiin.’”

Jacksonin mukaan moni synnytyksenjälkeinen masennus tai äidin kriisi vältettäisiin, jos jo synnytyssairaalassa tuettaisiin äidin ja lapsen luonnollista läheisyyttä ja annettaisiin lapsen nukkua yhdessä äidin kanssa. Kun äidin ja lapsen side on vahva, molemmilla on helpompaa. Mutta Jacksonin parjaamassa sairaalasynnytyskulttuurissa äidin ja lapsen siteelle ei anneta tilaa muodostua.

En tiedä, törmääkö meillä enää kätilöihin, jotka eivät kannustaisi äidin ja lapsen läheisyyttä, myös öisin. Joka tapauksessa Jackson siirtyy pohtimaan, mistä kaikki nuo ”hyvää tarkoittavat neuvot” opettaa lapsi heti vastasyntyneenä olemaan yksikseen tulevat. Hän käy tavallisimpia ennakkoluuloja läpi luvussa, jonka nimi on ”He yrittävät vain auttaa”. Neuvojen takaa löytyy paitsi muinaisia käsityksiä hygieniasta ja lasten kasvattamisesta, koko valtaisa lastentarvikebisnes. Ja ne ovat ison rahan markkinat. Lastensänkyjen, sängynkeikuttimien, viihdyttävien musiikkilaitteiden, soivien pehmolelujen ja soittorasioiden... joiden myynti romahtaisi, jos lasten ei tarvitsisi nukkua yksin.

Jackson kehottaa siis unohtamaan ulkopuolelta tulevat neuvot. Hän kirjoittaa: ”Vauvat tarvitsevat meidän rakkauttamme ja lämpöämme päivin ja öin. Kun vanhemmat saavat olla rauhassa, useimmat heistä pystyvät näitä lapsilleen antamaan. Mitkään hyväätarkoittavat neuvot eivät saisi tulla väliin.”

läheisyys

Läheisyys ja ihokosketus on lapselle elintärkeää, ja Jacksonin siteeraaman asiantuntijan mukaan vauva tarvitsee äidin läheisyyttä vielä enemmän yöllä kuin päivällä; enemmän pimeässä kuin valoisan aikaan. Kosketuksen kautta vauva saa ensimmäiset havaintonsa maailmasta – pienen lapsen näköaisti on vielä rajoittunut. Kun vauva hakeutuu nukkumaan sängyn laitaa vasten, se ei suinkaan ajaudu sinne vahingossa: se hakee kosketusta, tuntumaa kehostaan. Kosketuksen kautta vauva hakee kaikkinaista tunnetta olemassaolosta.

Normaalit hoitotoimenpiteet ja pikasuukot eivät riitä täyttämään vauvan läheisyyden tarvetta – vauvan, joka vielä hetki sitten oli kokonaan kohdun ympäröimä. ”Hellä kosketus on tärkeää kaikelle henkiselle hyvinvoinnille”, Jackson siteeraa.

Jacksonin mukaan vanhempien olisi tärkeää tarkkailla lasta, niin että he näkevät, milloin lapsi viihtyy itsekseen ja tuntee olonsa hyväksi itsekseen nukkuessaan. Läheisyyttä kaivataan, jos lapsi itkee, sätkii jalkojaan turhautuneena, on levoton tai ei kykene rentoutumaan.

käytännön neuvoja

Jackson käy läpi tavallisimmat turvallisuuteen liittyvät ennakkoluulot, ja vakuuttaa lapsen vieressä nukkumisen olevan turvallista, kunhan äiti ei ole päihtynyt tai sairas, ja kunhan sänky on oikeanlainen (ei esimerkiksi liian pehmeä sohva). Itse asiassa kätkytkuolemia esiintyy vähemmän lapsilla, jotka nukkuvat äidin läheisyydessä kuin niillä, jotka nukkuvat omassa sängyssä eri huoneessa. Äidin lähellä lapsi myös pysyy lämpimämpänä kuin muualla nukkuessaan.

Vauvan vieressä nukkuminen myös helpottaa imetystä.

Nomads and nannies -luvussa Jackson käy kiinnostavasti läpi nukkumistapoja eri kulttuureissa ja eri aikakausina. Käy muun muassa selväksi, että yöheräily ja uniongelmat ovat harvinaisempia niissä ympyröissä, joissa vauvat nukkuvat vanhempiensa vieressä. Eli paradoksaalisesti tapa erottaa vauvat vanhemmistaan, jotta vanhemmat saisivat nukkua rauhassa, aiheuttaakin usein päinvastaista.

Kirjan loppupuolella Jackson listaa erilaisia käytännön kysymyksiä ja vastaa niihin. Hän käy läpi myös tavallisimpia ”muttia”: mutta jääkö se sitten loppuiäkseen siihen? Tottuuko se liian hyvälle? Tuleeko siitä tapa? Jackson kirjoittaa:

”Miksi ihmeessä ammattilaiset ovat niin huolestuneita toisista tavoista, mutta eivät toisista ollenkaan. Me puemme vauvalle vaipat ja tiedämme, että niistä päästään kyllä eroon siihen mennessä, kun lapsi täyttää kolmekymmentäviisi. Silti vauvojen, jotka tuuditetaan uneen tai otetaan vanhempien sänkyyn nukkumaan, uhkaillaan jäävän loppuiäkseen riippuvaisiksi. Älkää vain rakastako niitä liikaa tai ne rupeavat vaatimaan sitä.”

Kolmen lapsen äitinä Jackson kyllä tietää mistä puhuu, eikä liiku – isosta tietomäärästä huolimatta – pelkästään teorian tasolla. Hän ei pelkää myöskään tarttua ongelmiin ja vastaväitteisiin.

Läpi kirjan kulkee punaisena lankana kehotus: äidit, luottakaa omiin vaistoihinne. Kun äidin ja lapsen side on vahva, äiti kyllä tietää, mikä tuntuu oikealta. Läheisyys luo siteen äidin ja vauvan välille.
 
Täällä tämmönen kokemus: Kaksi ensimmäistä lasta nukkuneet perhepedissä erittäin hyvin, keskimmäiselle ei edes laitettu omaa petiä kun nukkui yöt heräämättä meidän vieressä. Sitten syntyi kolmas ja ajateltiin että jatketaan perhepetimallia, ensimmäiset kaks nukkui jo omissa sängyissään. Vaan eipä nukkunu lapsi, eikä nukkunu äitikään yhdeksään kuukauteen, ja kun lopulta meinas mennä univaje liian vakavaksi, siirrettiin lapsi omaan huoneeseen nukkumaan. Yhden yön jälkeen lapsi alkoi nukkumaan yönsä, sen jälkeen lapsi alkoi nukkua päiväunet ja muuttui koko lapsi kun on aina herättyään erittäin hyväntuulinen! Eikä sille voi olla muuta selitystä kuin se että omassa huoneessa herkkäuninen lapsi ei havahdu ääniin, joita kuuluu esim. sängyn narina, isännän kuorsaaminen, yskimiset jne. Eli 2/3 lapsistamme on nukkunu erittäin levollisesti perhepedissä, mutta 1/3 ei.

Seuraavana vuorossa operaatio irti tutista nyt kun lapsi tulee 10-kuiseksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tähtikuu:
Tuiskunen77:lle:

Kirjoitat,, että poika tosi kova ähisemään, kitisemään ja sätkimään nukkuessaan.

Tiesitkö, että nuo ovat merkkejä siitä, että vauva on levoton ja häntä voi ahdistaa yksinolo? Jalkojen sätkiminen on merkki turhaumasta, ei jalkojen treeniä. Samoin vauvan huutaminen ei ole keuhkojen vahvistamista, vaan merkki siitä, että jokin on vialla. Vauvan paikka ei ole yksin eristettynä omaan huoneeseen, ainakaan vastasyntyneen!!! Vauvasi voi hyvin rauhoittuakin viereesi levolliseen ja rauhalliseen uneen, kun kuulee hengityksesi ja tuntee läsnäolosi. Parisänky nurkkaan kiinni ja vauva sinne nurkkaan, sinä keskelle ja mies toiselle laidalle.

Voihan lapsi ähistä ja sätkiä unissaan myös siksi, että on levoton kun ei saa nukuttua kunnolla siinä vanhempien lähellä. Joko ei malta nukahtaa kunnolla maidonhajussa ja vanhempien läsnäollessa tai sitten on luonnostaan herkkäuninen ja heräilee jatkuvasti vanhempien ääniin, kuorsaukseen ja sängynnarinoihin. Luulisin, että herkkäuniset vanhemmat saavat helpommin myös herkkäunisia lapsia. Sulaa hulluuttahan tällaisessa tilanteessa olisi yrittää nukkua yhdessä jos siinä ei kukaan saa nukuttua kunnolla. Että älä Tuiskunen kanna huonoa omaatuntoa. Sinä tarvitset unta ja lapsesikin tarvitsee sitä. Vauvan paikka on yöllä siellä, missä vauva (ja äiti) nukkuu parhaiten, oli se paikka äidin kainalossa tai sitten omassa sängyssä omassa huoneessa. Ei varmasti tapahdu mitään pahaa vaikka vauvasi nukkuisi jatkossakin erillään kun kuitenkin kuulet, milloin hän tarvitsee sinua ja reagoit vauvan tarpeisiin. Tuskin kuitenkaan olet jättämässä vauvaa yksin omaan huoneeseensa huutamaan koko yöksi itse jatkaen uniasi...Pääasia, että saatte kaikki nukuttua.
 
Meillä ei perhepeti ole aiemmin toiminut, vaan lapsi heräsi aina kun käänsin kylkeä jne.
Mut eilen sitten kuulin muskarissa, että juuri hammaskipujen ja liikkumisen opetteluun liittyvissä mönkimisissä ja hässäköissä vieressä nukkuminen auttais. Ja auttoi! Kahden aikaan otin lapsen viereeni, koska meno oli ihan mahdotonta, nousin vartin välein rauhoittamaan vauvaa. Lapsi nukkui makoisasti kahdeksaan! Ja tänään hän on ottanut yli tunnin päikkärit, kun nukuin hänen kanssaan. Tosi hieno juttu, aloin olla jo sekaisin kuin seinäkello tästä valvomisesta. Lapsi on tosi herkkäuninen nytkin, päikkiksiltäkin heräsi, koska minä liikautin kättäni. Mut nukun vaikka kuinka paikallani ja hipihiljaa, jos vaan saadaan nukuttua tämän vaikean ajan yli.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tähtikuu:
Kirjoitat,, että poika tosi kova ähisemään, kitisemään ja sätkimään nukkuessaan.

Tiesitkö, että nuo ovat merkkejä siitä, että vauva on levoton ja häntä voi ahdistaa yksinolo? Jalkojen sätkiminen on merkki turhaumasta, ei jalkojen treeniä. Samoin vauvan huutaminen ei ole keuhkojen vahvistamista, vaan merkki siitä, että jokin on vialla. Vauvan paikka ei ole yksin eristettynä omaan huoneeseen, ainakaan vastasyntyneen!!! Vauvasi voi hyvin rauhoittuakin viereesi levolliseen ja rauhalliseen uneen, kun kuulee hengityksesi ja tuntee läsnäolosi. Parisänky nurkkaan kiinni ja vauva sinne nurkkaan, sinä keskelle ja mies toiselle laidalle.

Tiesitkö, että meidän vauva ähisee, potkii ja sätkii vaikka nukkuisi kuinka kyljessä kiinni. Mitä sitten pitäisi tehdä? Kerro se nyt suuressa viisaudessasi. Tunkea vissiin takaisin äidin kohtuun, että on tarpeeksi lähellä!!

Okei, vähän asiatonta mutta jotenkin ärsyttää nämä viisastelijat täällä, jotka eivät tajua, että yksi ja ainoa malli ei todellakaan ole oikotie onneen vaan jokainen lapsi ja perhe on oma yksilönsä. Se mikä tehoaa yhteen, ei välttämättä tehoa toiseen. Ja kummankaan äiteys ei ole silti toistaan huonompaa.

 
Taalla Ranskassa on vallalla kasitys, etta vauvat pitaa nukuttaa omissa sangyissaan ja selallaan ilman peittoa (makuupussissa) juuri katkytkuoleman takia. Ei siis missaan nimessa vauvaa perhepetiin ettei tukehdu peittoon. Kovati peloitellaan asialla... Meidan 3 viikkoinen siis nukkuu vanhempien makuuhuoneessa vaunuissaan. Vauva ahisee ja potkii jonkun verran yolla, mutta heraan (kaytan korvatulppia vakituisesti kun mieskin kuorsaa...) ja syotan vasta kun vauva alkaa itkea n. klo 11, 4h ja 7h. Meilla on myos pinnasanky, mutta siina vauva nukahti/nukkui huonosti (vaunuissa on varmaankin turvallisempi fiilis kun seinat on lahempana, vaunujen pohjan saa myos nostettua ylospain paan kohdalta = helpottaa royhtailya etc. ja puklauttamista).
Jos olen oikein vasynyt joskus syoton aikana saatan nukahtaa vauva vieressa (vauva nukkuu hyvin) mutta todella tan ranskalaisen propagandan takia saan siita melkein syyllisyystuskia...
Tuntuu, etta tosta katkytkuolemasta on todella monta teoriaa.
 
Syysmammat 2001-sähköpostilistalla käytiin keskustelua asiasta ja Ranskassa asuva Jertta kertoi että heillä kampanjoidaan aktiivisesti kätkytkuolemien vähentämiseksi ja tämän johdosta kätkytkuolemien määrä on vähentynyt.

Ranskan synnytyssairaaloissa annetaan Jertan mukaan seuraavanlaiset ohjeet:

lapsi on nukutettava huoneessa, jossa lämpötila on 19 astetta (ei enempää, ei vähempää)

lapsi nukutetaan aina selälleen

lapsen sängyssä ei koskaan saa olla peitettä, tyynyä, pehmoleluja tai mitään muutakaan irrallista, johon lapsi voisi vahingossakaan tukehtua

lapsi ei saa nukkua vanhempien kanssa samassa sängyssâ, koska siellä
on noita em. tyynyjä, peittoja jne.

lapselle puetaan yöksi (peiton tilalle) makuupussi/unipussi, jossa pää ja kädet jäävät ulkopuolelle.

Iso-Britanniassakin neuvotaan uusille äideille miten kätkytkuoleman riskiä voidaan pienentää. Vuonna 1995 aloitettiin kätkytkuolemien vähentämiseen pyrkivä kampanja, jolloin vanhempia neuvottiin nukuttamaan vauvat mieluummin selällään kuin vatsallaan. Kätkytkuolemien määrä vähenikin vuodessa 50 prosentilla, mutta viime aikoina kuolemat ovat taas lisääntyneet. Edellä mainitun FsiD:n uusimpien ohjeiden mukaan kätkytkuoleman riskiä voidaan vähentää selvästi yhdeksällä askelmalla (toistan vain ne joita ei ranskalaisissa ohjeissa ollut):


lopeta raskausaikainen tupakointi, tämä koskee myös isiä

älä anna kenenkään tupakoida samassa huoneessa kuin vauvasi on

katso että vauvallasi ei ole liian kuuma

pidä vauvan pää paljaana ja laita vauvan jalat kohti sängyn jalkopäätä, jotta hän ei joutuisi peiton alle

jos vauvasi on sairas, älä aikaile avun hakemisen suhteen

älkää nukkuko perhepedissä jos olette tupakoitsijoita, olette juoneet alkoholia, ottaneet rauhoittavia lääkkeitä tai olette erittäin väsyneitä

jos vauva nukkuu erillisessä sängyssä, pidä silloin vauvan sänky omassa makuuhuoneessasi ainakin ensimmäisten kuuden kuukauden aikana

älä nukahda vauvasi kanssa sohvalle

Passiivisen tupakoinnin on todettu olevan vauvalle erittäin haitallista ja tämä koskee sekä vielä kohdussa olevaa vauvaa, että vastasyntynyttä.

Vauvamyssyä suositellaan usein pidettävän vauvan päässä vuorokauden ympäri. Kätkytkuolemien vähentämisneuvoissa (kts. yllä) tätä kuitenkin pidetään vaarallisena, koska vauvan lämmönsäätelykyky on vielä vajavainen. Pitämällä vauvan pää ja kasvot paljaina liika lämpö pääsee helpommin poistumaan vauvan kehosta. Tätä on helppo toteuttaa kotona, mutta neuvoissa korostetaan että tämä pitäisi muistaa myös lämpimässä autossa, julkisissa kulkuneuvoissa, kaupoissa jne. - vauvan päähine kannattaa poistaa vaikka vauva siihen heräisikin!

Vauvaa ei tule jättää yksin autoon nukkumaan, eikä ruotsalaisen Socialstyrelsenin neuvojen mukaan myöskään yksin talvella ulos nukkumaan. Suomessa on erittäin tavallista että vauvat nukkuvat esim. parvekkeella vuoden ympäri, ja ainahan voi vähän väliä käydä tarkistamassa että vauvalla on kaikki hyvin ja tarpeeksi lämmin, mutta ei liian kuuma. Vauvoilla on useimmiten liikaa vaatetusta, eikä liian vähän. Jos vauvan niska tai rinta on hikinen ja kuuma, vauvan vaatetusta kannattaa vähentää. Vaikka vauvan jalat tai kädet tuntuisivat hieman kylmiltä, tämä ei ole merkki siitä että vauva palelee, vaan se on vauvalle aivan normaalia. Vauvan kasvoista huomaa myös helposti jos vauvalla on kuuma.

perhepeti?

Ranskalaisissa ohjeissa neuvotaan ettei lapsen tulisi nukkua vanhempien kanssa samassa sängyssä. Perhepeti lienee kuitenkin tavallisimpia nukkumisjärjestelyjä ympäri maailman.

On myös tutkijoita joiden mielestä kätkytkuolemariski vähenee perhepedissä. Äiti on lähellä ja pystyy nopeastikin reagoimaan esim. vauvan mahdolliseen hengityskatkokseen.

"In Japan, for example, where co-sleeping is the norm, SIDS rates are among the lowest in the world, which suggests that this arrangement may actually help to prevent SIDS." (Dr James J. McKenna, World Health 1996.)

Jos nukutte perhepedissä ja pelkäät että vauva joutuu peittosi alle voit nostaa vauvan syötön jälkeen pääsi korkeudelle ja pitää peittoasi hieman alempana ja/tai vauvalla voi olla oma pienempi peitto, tai voit käyttää vauvalla unipussia.

Perhepedissä nukkumisesta voi olla myös se hyöty että vauva syö öisin useammin ja tämäkin näyttää vähentävän kätkytkuolemariskiä. Myös Ruotsissa ollaan tultu siihen tulokseen että imetyksellä on kätkytkuolemien kannalta jonkinlainen suojaava vaikutus. Imetä siis jos voit.

Syytä tai syitä kätkytkuolemaan ei vielä varmuudella tiedetä. Teorioita on monia ja uusimmat niistä liittyvät sydämen toimintaan, neurologiaan tai suolistoflooraan. Kunnes nämä teoriat on varmistettu tai kumottu saamme elää tietämättömyydessä, mutta sillä aikaa olen ainakin omalta osaltani noudattanut soveltaen yllä esiteltyjä suosituksia. lähde: www.babyidea.fi
 
Paras keino jaksaa yöimetyksiä on tehdä niistä itselleen mahdollisimman helppoja, hyväksyä ne vauvalle tarpeellisina ja elämänvaiheeseen kuuluvina. Yleensä tämä tarkoittaa, ettei juokse toiseen huoneeseen imettämään istualleen.

Useat äidit pitävät helpoimpana tapana ottaa vauva viereen nukkumaan, joko omaan sänkyyn tai nk. sivuvaunuun, jolloin imetys on helppo toteuttaa makuulleen.

Jos yöllä joutuu nousemaan, herää enemmän ja uudelleen uneen pääsy on vaikeampaa.

Itse imetys myös vapauttaa hormoneja, jotka saavat äidin yleensä helposti nukahtamaan imetyksen aikana.

Monesta syystä ei siis ole järkevää yrittää pysytellä hereillä yöimetyksien aikana - mikä taas on pakko tehdä, jos imettää istualleen tai jopa eri huoneessa. Istuen imettämistä voisi jopa pitää turvallisuusriskinä, koska vauva saattaa tipahtaa äidin nukahtaessa.

Kelloa ei kannata yöllä tuijottaa, silloin vain ahdistuu siitä kuinka vähän on aikaa nukkua tai kuinka pian vauva taas herää! Jos kelloa tarvitsee työssäkäyvä puoliso, se kannattaa kääntää niin, ettei imettäjä sitä vahingossakaan näe. Yöllä ei kannata myöskään vaihtaa vaippaa kuin pakon edessä. Varavaippa on hyvä pitää sängyn lähellä ja vessaan mennä vain, jos on pakko pestä pylly. Janoiselle äidille voi varata sopivan kokoisen juomapullon (urheiluversiot ovat hyviä).

enemmän unta

Seuraavilla tavoilla voi kokeilla pidentää isomman vauvan yösyöttöjen väliä – ennen maidonerityksen vakiintumista ei kannata vaihtaa imetysrytmejä, eikä vastasyntynyt heräile ”tavan vuoksi”!

Syöttämällä samasta rinnasta koko yö (maito käy rasvaisemmaksi ja "niukemmaksi" = heruminen tiukemmaksi, jolloin lapsi ei syö "turhaan").
Pitämällä lapsi aivan vieressä, mutta selin itseen.
Nukuttamalla lasta isän vieressä,
TAI omassa sängyssä samassa huoneessa (oma huonekin on vaihtoehto, mutta silloin viittaan alkuun ja sitten ongelma on myös, että äiti ei kuule ensimmäisiä ähinöitä, ja lapsi voi olla vaikeampi tyynnyttää).
Syöttämällä päivällä usein, mutta pitkään samasta rinnasta, illalla maratonimetykset. Ei tutinkäyttöä päivällä (mutta yöllä voi joskus olla apua).
Jos vauvan ottaminen viereen/väliin ei syystä tai toisesta onnistu, voi kokeilla laittaa vauva vaunukoppaan ja se sänkyyn, tai sitten sivuvaunu vanhempien sänkyyn kiinni. Myös pyyherulla tms. voi auttaa vanhempaa nukkumaan rennommin vauvan vieressä.

Vatsavaivoja helpottaa usein vatsallaan nukkuminen, mitä ei kuitenkaan suositella kätkytkuolemariskin takia. Tieteellisesti testaamaton teoriani kuitenkin sanoo, että jos lapsi nukkuu äitinsä vieressä, saaden hengityksen rytmin ja lämmön äidiltä (tai isältä!) hän ei lopeta hengitystä. Tällöinkin on tärkeää, että lapsen pään alla ei ole tyynyä tai muuta irtonaista kangasta, mikä voisi joutua hengitysteiden peitoksi. Puklauksien ja ylivuotomaitojen suojaksi kannattaakin virittää tarpeeksi tiukalle suuri pyyhe tai lakana, joka ei rullaudu. Vauvaa voi myös nukuttaa vatsallaan oman vatsansa päällä – siinä asennossa myös masuvaivaisen heiluttelu onnistuu mainiosti ylös-alas.

Perhepetiin ei sovi yhtä annosta runsaampi alkoholin käyttö, rauhoittavat/nukahtamis-/ unilääkkeet eikä mielellään tupakkakaan; hiukkasia tarttuu tupakoijan hiuksiin ja ihoon.

Tarpeeksi suureen sänkyyn sen sijaan sopii vaikka koko perhe!

Jos ajatus tuntuu hyvältä, saattaa king size –peti kannattaa hankkia heti sopivan tilaisuuden tullen. ”Köyhän miehen” versiona on hyvin yhteen liitettyinä kolme normaalilevyistä sänkyä. Normaali parisänky tosin yleensä riittää tavallisimpaan co-sleeping –muotoon eli kaksi aikuista ja yksi lapsi (satunnaisesti kaksikin).

Omaan sänkyyn siirtyminen tapahtuu sitten joka perheessä ja kullakin lapsella omaan tahtiin, yleensä pinnasängyn voi jättää kokonaan väliin, ellei sitä sitten käytä sivuvaununa tai turvareunana.
www.babyidea.fi


perhepeti

Tapansa kullakin, mutta kokeilla aina kannattaa. Perhepedissä nukkuminen on loppujen lopuksi myös aika yleistä, vaikka harva sitä enempää ajattelee tai asiaa mainostaa. Useimmat suomalaiset vain ovat aika käytännöllisiä, joten erityisesti aivan pienet vauvat päätyvät usein äitien kainaloon. Isistä on sanottava, että yleensä he nukkuvat todella hyvin lastensa vieressä ;-) – eritoten, jos menevät heidän kanssaan nukkumaan. Kaikilla isillä ei kuitenkaan ole äitien vaistoja, joten jokaisen naisen on itse miehensä parhaiten tuntien ratkaistava voiko vauva nukkua keskellä, vai esim. äidin ja seinän välissä.

 
Paras keino jaksaa yöimetyksiä on tehdä niistä itselleen mahdollisimman helppoja, hyväksyä ne vauvalle tarpeellisina ja elämänvaiheeseen kuuluvina. Yleensä tämä tarkoittaa, ettei juokse toiseen huoneeseen imettämään istualleen.

Useat äidit pitävät helpoimpana tapana ottaa vauva viereen nukkumaan, joko omaan sänkyyn tai nk. sivuvaunuun, jolloin imetys on helppo toteuttaa makuulleen.

Jos yöllä joutuu nousemaan, herää enemmän ja uudelleen uneen pääsy on vaikeampaa.

Itse imetys myös vapauttaa hormoneja, jotka saavat äidin yleensä helposti nukahtamaan imetyksen aikana.

Monesta syystä ei siis ole järkevää yrittää pysytellä hereillä yöimetyksien aikana - mikä taas on pakko tehdä, jos imettää istualleen tai jopa eri huoneessa. Istuen imettämistä voisi jopa pitää turvallisuusriskinä, koska vauva saattaa tipahtaa äidin nukahtaessa.

Kelloa ei kannata yöllä tuijottaa, silloin vain ahdistuu siitä kuinka vähän on aikaa nukkua tai kuinka pian vauva taas herää! Jos kelloa tarvitsee työssäkäyvä puoliso, se kannattaa kääntää niin, ettei imettäjä sitä vahingossakaan näe. Yöllä ei kannata myöskään vaihtaa vaippaa kuin pakon edessä. Varavaippa on hyvä pitää sängyn lähellä ja vessaan mennä vain, jos on pakko pestä pylly. Janoiselle äidille voi varata sopivan kokoisen juomapullon (urheiluversiot ovat hyviä).

enemmän unta

Seuraavilla tavoilla voi kokeilla pidentää isomman vauvan yösyöttöjen väliä – ennen maidonerityksen vakiintumista ei kannata vaihtaa imetysrytmejä, eikä vastasyntynyt heräile ”tavan vuoksi”!

Syöttämällä samasta rinnasta koko yö (maito käy rasvaisemmaksi ja "niukemmaksi" = heruminen tiukemmaksi, jolloin lapsi ei syö "turhaan").
Pitämällä lapsi aivan vieressä, mutta selin itseen.
Nukuttamalla lasta isän vieressä,
TAI omassa sängyssä samassa huoneessa (oma huonekin on vaihtoehto, mutta silloin viittaan alkuun ja sitten ongelma on myös, että äiti ei kuule ensimmäisiä ähinöitä, ja lapsi voi olla vaikeampi tyynnyttää).
Syöttämällä päivällä usein, mutta pitkään samasta rinnasta, illalla maratonimetykset. Ei tutinkäyttöä päivällä (mutta yöllä voi joskus olla apua).
Jos vauvan ottaminen viereen/väliin ei syystä tai toisesta onnistu, voi kokeilla laittaa vauva vaunukoppaan ja se sänkyyn, tai sitten sivuvaunu vanhempien sänkyyn kiinni. Myös pyyherulla tms. voi auttaa vanhempaa nukkumaan rennommin vauvan vieressä.

Vatsavaivoja helpottaa usein vatsallaan nukkuminen, mitä ei kuitenkaan suositella kätkytkuolemariskin takia. Tieteellisesti testaamaton teoriani kuitenkin sanoo, että jos lapsi nukkuu äitinsä vieressä, saaden hengityksen rytmin ja lämmön äidiltä (tai isältä!) hän ei lopeta hengitystä. Tällöinkin on tärkeää, että lapsen pään alla ei ole tyynyä tai muuta irtonaista kangasta, mikä voisi joutua hengitysteiden peitoksi. Puklauksien ja ylivuotomaitojen suojaksi kannattaakin virittää tarpeeksi tiukalle suuri pyyhe tai lakana, joka ei rullaudu. Vauvaa voi myös nukuttaa vatsallaan oman vatsansa päällä – siinä asennossa myös masuvaivaisen heiluttelu onnistuu mainiosti ylös-alas.

Perhepetiin ei sovi yhtä annosta runsaampi alkoholin käyttö, rauhoittavat/nukahtamis-/ unilääkkeet eikä mielellään tupakkakaan; hiukkasia tarttuu tupakoijan hiuksiin ja ihoon.

Tarpeeksi suureen sänkyyn sen sijaan sopii vaikka koko perhe!

Jos ajatus tuntuu hyvältä, saattaa king size –peti kannattaa hankkia heti sopivan tilaisuuden tullen. ”Köyhän miehen” versiona on hyvin yhteen liitettyinä kolme normaalilevyistä sänkyä. Normaali parisänky tosin yleensä riittää tavallisimpaan co-sleeping –muotoon eli kaksi aikuista ja yksi lapsi (satunnaisesti kaksikin).

Omaan sänkyyn siirtyminen tapahtuu sitten joka perheessä ja kullakin lapsella omaan tahtiin, yleensä pinnasängyn voi jättää kokonaan väliin, ellei sitä sitten käytä sivuvaununa tai turvareunana.
www.babyidea.fi


perhepeti

Tapansa kullakin, mutta kokeilla aina kannattaa. Perhepedissä nukkuminen on loppujen lopuksi myös aika yleistä, vaikka harva sitä enempää ajattelee tai asiaa mainostaa. Useimmat suomalaiset vain ovat aika käytännöllisiä, joten erityisesti aivan pienet vauvat päätyvät usein äitien kainaloon. Isistä on sanottava, että yleensä he nukkuvat todella hyvin lastensa vieressä ;-) – eritoten, jos menevät heidän kanssaan nukkumaan. Kaikilla isillä ei kuitenkaan ole äitien vaistoja, joten jokaisen naisen on itse miehensä parhaiten tuntien ratkaistava voiko vauva nukkua keskellä, vai esim. äidin ja seinän välissä.

 
Tässä meidän kokemus:

Yritettiin vauvaa äitiyspakkaukseen ja vaavisänkyyn ekat 2 kuukautta vauvan syntymästä. Vauva oli levoton öisin ja heräili parin tunnin välein, rauhoittui heti ku nousin sängystä ja laitoin tutin eli kun olin vieressä. Heti kun poistuin, alkoi levoton liikehdintä ja kitinä eikä nukkumisesta tullut mitään. Luulimme, että vauvan paras paikka on yksin eristettynä. Itse en osannut rentoutua ja nukahtaa ja yöt oli yhtä ylös nousua ja pomppimista ja korvikkeen lämmittämistä mikrossa. Olin 2 kk jälkeen aivan puolikuollut väsymyksestä ja ainaisesta fyysisestä ylösnoususta. Menin myös usein tarkistamaan vauvan hengityksen, vaikka ei olisi tarvinnutkaan nousta ylös juuri silloin.

Sitten otin vauvan viereeni, kun olin lukenut paljon sen hyödyistä niin vauvalle kuin äidillekin. Erityisesti se, että vieressä nukkuminen vähentää kätkytkuoleman riskiä, oli tärkeä tieto.

Laitoin vauvan pääni / tyynyni viereen makoilemaan, niin itsekin pystyi liikkumaan sängyssä ja vaihtaa asentoa. Vauva omassa unipussissa ja mulla oma peitto. Työnsimme parisängyn seinään kiinni ja vauva nukkui seinän puolella, ei siis äidin ja isän välissä. Ei putoamisvaaraa. Vauva rauhoittui, imetys lähti aivan eri tavalla käyntiin ja korvikkeesta päästiin kokonaan eroon, olimme siis joutuneet käyttämään korviketta joka imetyksen yhteydessä, koska oma maito ei riittänyt. Imetys jatkui puolitoista vuotiaaksi. Imetyksen onnistuminen näinkin pitkään oli taatusti perhepedin ansiota. Opettelin myös kantoliinan käytön. Vauva ei itkenyt öisin. Heräsin vauvan liikehdintään ja suulla hamuamiseen. Vauvakin oppi, että yöllä ruokaa saadakseen ei tarvitse heti alkaa huutamaan pää punaisena, riittää, että antaa vienoja nälkämerkkejä. Öisin ei tarvinnut nousta enää lämmittämään korviketta mikrossa ja syöttää istualleen pullosta ja röyhtäyttää. Pullosyönti saattoi kestää jopa tunnin, kun tissi riitti 5 minsaksi ja nukahti heti uudelleen, pitkät yövalvomiset jäi pois kokonaan.

Oli ihanaa sen ekan 2 kk helvetin jälkeen vain maata pimeässä vuoteessa koko yö 12 h vauvan vieressä ja imettää vauvantahtisesti. Sain aivan eri tavalla levättyä öisin, koska ei tarvinnut nousta jalkeille eikä vauva itkenyt koskaan. Mieskin sai täysin hiljaiset yöt ja lähti virkeänä aamuisin töihin. Kun vauva oli illalla nukahtanut parisänkyyn seinän viereen, jäin joko itsekin nukkumaan tai jos jaksoin, nousin vielä ylös olohuoneeseen pariksi tunniksi miehen kanssa.

Mua varoiteltiin, että kun vauva lähtee konttaamaan, ei perhepeti enää toimi. Varoittelijat olivat väärässä. Konttaavan vauvan nukutus oli suht helppoa, itse makasin vieressä ja asetin muutamia kertoja makuulle viereeni. Monesti annoin liikkua suurimmat energiat pois ja annoin rauhoittua omaan tahtiin. Itse makasin hiljaa vieressä esimerkkinä, että näin tässä käydään nukkumaan. Kun vauva nukahti, nukkui hän poikkeuksetta miltei paikoillaan ekat pari tuntia. Ja sängyssä oli tosiaan itse tehty pienet laidat, jotka estivät kierimällä putoamisen. Koskaan ei pudonnut sängystä ja jo 11 kk ikäisenä oppi tulemaan yhdestä vapaasta kolosta pois.

Perhepeti toimi koko vauva ja taaperoiän eikä pinnasänkyä tarvittu kertaakaan. Pinnasänky toimi toki yhtenä laitana :) ja puhtaan pyykin säilytystilana :)

Nyt lapsemme on jo kohta 3 vuotias ja nukkuu omassa sängyssään, joka on kiinni parisängyssämme. Kaikilla on ruhtinaallisesti tilaa. Vieressä nukkui 2.5 vuotiaaksi. Kaikki nukkumaanmenot ovat sujuneet aina rauhallisesti ilman protestointeja, itkuja ja tuhansia alaslaskuja. Emme koskaan käyttäneet pinnasänkyä. Nukutin aina vauvamme niin, että menin itse viereen makaamaan, imetys ja tuttia. Ei muuta. Siinä aikansa möyri kehitysvaiheesta riippuen ja lopulta nukahti. Ei mitään huudattamista, ei ravaamista, juoksua tai hampaiden kiristelyä. Ei edes uhmaiässä. Tämä tuntui kaikista helpoimmalta ja luonnollisimmalta tavalta.

Seuraava vauvamme päätyy suoraan viereen. En osaa muuta kuin suositella tätä, koska meillä se ainakin toimi.
 
Ei kannata BéBé välittää ja ottaa niin kirjaimellisesti kaikkia näitä meidän ranskalaisten pediatrien ohjeistuksia. Oman järjen ja tuntemuksen kanssa kyllä pärjäät pitkälle.

Meidän nyt kolmikuukautinen sai roppakaupalla unipusseja syntymälahjaksi ja niissä onkin jonkin verran yritetty nukkua, mutta luovutin aika nopeasti, kun tyttö ei voi kerrassaan sietää niissä oloa, kokee kai ne jonkinlaisina pakkopaitoina, heh. Ainakin ne mallit, joissa kädet tulee ulos niistä aukoista.

Niin että meillä nukutaan sellaisessa makuupussissa kuin suomalaisessa äitiyspakkauksessakin on, ja joskus jopa --oh mon Dieu -- ihan vauvalle tarkoitetun kevyen peiton alla. Peiton käärin niin, ettei vauva saa sitä vedettyä naamalleen, en siis vedäkään ihan ylös asti. Tätähän ei meidän ranskalainen pediatri suosittelisi alkuunkaan.

Siksipä en ole edes viitsinyt kertoa hänelle, että meillä kyllä satunnaisesti nukutaan myös samassa sängyssä koko poppoo. Useimmiten vauva kyllä omassa "sivuvaunussaan" ("un premier lit")meidän sängyn vieressä, mutta milloin siis mitenkin. Luotan omiin vaistoihini sen suhteen, ettäkö kierähtäisin vahingossa vauvan päälle - enkä tosiaankaan nuku vauvan kanssa vieri vieressä sen nukahtamisen jälkeen- ja meidän vanhempien peiton ja tyynyjen tarkistan sata kertaa ennen nukahtamista ja yön aikanakin olevan tarpeeksi loitolla ipanasta. Kun nämä riskitekijät on eliminoitu tai ainakin minimisoitu (varsinkin se raskas peitto), niin uskon perhepedin olevan ihan turvallinen vaihtoehto.

Nämä on tietenkin täysin perhekohtaisia asioita, jokainen löytäköön oman tapansa syödä, nukkua, kuljettaa/pestä vauvaa ja sen tarvikkeita, ja mitä muita kasvatusaiheisia kiistakapuloita nyt vielä onkaan.

Meidän ihan eka pediatri, tosi nuori kaveri, synnytyssairaalassa antoikin meille kaikista parhaan neuvon vauva-arkeen : "kaikkialta tullaan vast'edes syytämään teille neuvoja, ohjeita ja standardeja; älkää kuunnelko niitä - vanhemmuus ei ole mitään rakettitiedettä - te tulette tietämään parhaiten mikä teidän lapsellenne sopii ja mikä ei. Luottakaa omaan kykyynne olla vanhempia"

Viime visiitillä vauvan ollessa kolmikuukautinen nykyinen lääkärimme sanoi, että nyt olisi jo sopiva aika alkaa nukuttaa vauva omaan huoneeseensa - sitä tosiaan nähtävästi pidetään standardina tai ainoana oikeana tapana toimia täällä. En taaskaan sanonut mitään, nyökyttelin vain. Onhan lapsen pakosti jossain vaiheessa alettava nukkua omissa oloissaan, mutta toistaiseksi koen sen olevan -meidän tapauksessa - liian aikaista, niin vauvalle kuin omalle mielenrauhalleni.

Monet perhepetiä vastaavat asiat ovat täällä aika tuntemattomia, tai tosi "alternative" kuten olet varmaan huomannutkin; kestovaipat, ulkonanukuttaminen, jne. jne.
Jos nyt lähdetään vertailemaan eri maitten suosituksia, ja mitä kummassakin korostetaan, niin mielestäni enemmän järkeenkäypää on taas ranskalaisten huomio sisälämpötilan pitämiseen tarpeeksi alhaisena. Itseäni on aina ihmetyttänyt suomalaisten tapa ylilämmittää talojansa, tyyliin nin että talvellakin voi olla kaikessa rauhassa t-paidassa sisällä. (Ja se jos mikä käsittääkseni altistaa kätkytkuolemalle)

Mutta nyt lähti pahasti sivuraiteille. Piti vain sanomani, että skitsofreniseksi tulet, jos yrität noudattaa jokaista, ja vieläpä kahden eri maan suositusta. Eriäväisyydet monessa asiassa ehditkin varmasti huomata jo raskausaikana ?.. Järki, varovaisuus tietty, ja omat vaistot kehiin, ja syyllistämiset voit unohtaa heti alkuunsa!
 
^ja ennenkuin joku näsäviisastelija ehtii väliin, niin en siis tarkoittanut ettäkö se talvella t-paidassa sisällä hilluminen niille kätkytkuolemille altistaisi, vaan ihan yleisesti ottaen liian korkea huonelämpötila nukkumatilassa :)
 
Ruotsalainen lääkäri ja käyttäytymistutkija Tomas Ljungberg kirjoittaa vihkosensa alussa, että käsitys siitä, miten lapsia tulisi hoitaa, on vaihdellut eri aikakausina ja eri kulttuureissa paljon. Välillä on oltu sitä mieltä, että lapsi on jätettävä omiin oloihinsa, jotta hän kehittyisi itsenäiseksi. Välillä taas väitetään, että lapsi voi parhaiten, kun saa olla fyysisesti lähellä aikuista. Toisinaan on suositeltu imetystä neljän tunnin väliajoin, toisinaan taas lapsentahtista imetystä lapsen oman halun mukaan. Joskus lapsia on imetetty useita vuosia, joskus imetys lopetettu jo parin kuukauden jälkeen.

Mistä voimme tietää, mikä on oikea tapa, jos vaistomme eivät sitä kerro?

Ljungberg etsii ja esittelee luonnollista, luonnonmukaista tapaa hoitaa lapsia. Hän tutkii ihmisen biologista alkuperää, ja perustelee biologian, humaanietologian ja evoluutiopsykologian avulla sitä, mikä tapa hoivata jälkeläisiä on ihmislajille luontainen.

Ljungbergin mukaan yhteiskuntamme on pahasti vinksahtanut ja vieraantunut. Monet pulmat lasten kanssa vältettäisiin, jos etsittäisiin luonnonmukaisempaa tapaa olla lasten kanssa. Mitä nykyäiti tai -isä voi yrittää tehdä? Voi esimerkiksi, Ljungberg kirjoittaa, yrittää olla tunteva ja herkkäkuuloinen lapsensa viestien suhteen. Kiirettä olisi hyvä välttää ja antaa aikaa vanhemman ja lapsen tunnesuhteen muodostumiselle. Vanhemman pitäisi olla lapsen saatavilla – myös kantamista Ljungberg suosittelee, kun lapsi on pieni. Samoin hän suosittelee nukkumista yhdessä lapsen kanssa.

Viimeiseksi hän vielä kehottaa - erilaisten oppien ja teorioiden sijaan - vanhempia kuuntelemaan sisintään ja omia tunteitaan.

”Kun seuraamme omia tunteitamme, seuraamme biologisia juuriamme ja annamme lapsillemme luonnollisemman ja alkuperäisemmän elämän alun”, hän kirjoittaa.

Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apljungberg.html
 
Kiintymysvanhemmuteen liitetään kaikenlaisia vääriä uskomuksia. Se ei ole mikään ”uusi kasvatussuunta”, pikemminkin se on ajattelutapa, joka korjaa viime vuosikymmenien vääriä lastenhoitoneuvoja.

AP = attachment parenting = kiintymysvanhemmuus on sellainen tapa elää lasten kanssa, jonka useimmat vanhemmat omaksuisivat luonnostaan, jos heidän päätään ei sekoitettaisi väärillä ”asiantuntijaneuvoilla”.

Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apsearsII.html
 
Liedloff kritisoi meidän länsimaista lastenhoitokulttuuriamme kovin sanoin siitä, miten vaistoista vieraantunutta se on.

Äidit ehkä vaistoavat, mikä olisi oikein pienen vauvan kanssa – mutta eivät uskalla luottaa omaan vaistoonsa.

Liedloffin mukaan pikkulapset hyötyvät valtavasti siitä, että he saavat tulla syliin, syleihin, aina kun tahtovat, ja nukkua vanhempiensa sängyssä näiden kanssa.

Yleensä lapset jo melko pian, saatuaan läheisyyttä kyllikseen, haluavat omasta aloitteestaan siirtyä omaan sänkyyn. Liedloffin mukaan alusta asti ”perhepedissä” nukkuneet lapset yleensä haluavat siirtyä omaan sänkyyn kahden vuoden paikkeilla.

Ihmislajille on olemassa ”jatkumo”, luonnollinen elämäntapa, jota ihmislajiin syntyvä lapsi lajinkehityksen lakien mukaan odottaa. Meidän länsimaisessa lastenhoidossamme on vain menty oudosti metsään ja harhauduttu tästä: lapsi, joka odottaa saavansa ensimmäiset elinkuukautensa olla iho ihoa vasten, sylissä, kannettuna, lähellä ihmisen sydämensykettä, luonnollisessa liikkeessä, pannaankin yksin makaamaan ja pahimmassa tapauksessa jätetään huutamaan peitolla vuorattuun koppaan tai liikkumattomaan sänkyyn. Lapsen lajinmukaiset odotukset ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan: kohdun ulkopuolella todellisuus onkin aivan muuta kuin mitä lapsi geeneihinsä ohjelmoidun kehityslinjan mukaan odottaisi.

Liedloffin mukaan ”jatkumolapset” eli ne, jotka saavat varhaisvaiheissaan kylliksi luonnollista läheisyyttä, kantamista, elämän keskellä olemista, pystyvät vailla liikoja lukkoja ja estoja ja ahdistuksia nauttimaan elämästään, ja heillä on koko persoonallisuutensa potentiaali käytössään kehittymiseen, oppimiseen, työskentelyyn, iloitsemiseen. Kirjan lopuksi Liedloff heittää vielä vaatimuksen lapsen oikeuksista: saako lasta kohdella miten vain kasvatuksen nimissä? Aikuista ei jätettäisi yksin itkemään, aikuisen ahdistusta yritettäisiin lievittää ja aikuisella olisi oikeus vaatia tätä, miksei sitten lapsella. Liedloffin mukaan me voimme muuttaa yhteiskuntaa ja maailmaa paremmaksi, kun lähdemme liikkeelle omista lapsistamme ja autamme heitä rakentamaan persoonallisuudelleen vahvan pohjan. Sillä hyvin kohdellut lapset kohtelevat hyvin myös omia lapsiaan.

Liedloff kirjoittaa: ”Kun todella ymmärrämme, mitä seurauksia on sillä miten kohtelemme vauvoja, lapsia, toisiamme ja itseämme, ja opimme kunnioittamaan lajimme todellista luontoa, saamme aimo annoksen lisää kykyä iloita.”



Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apliedloff.html
 

Yhteistyössä