Vauva yökylään ?!?!

[Madicken04]

Kun tuon ilmapatjan päätin ostaa, niin tavallaan aloin jo odottamaan tulevaa viikonloppua Viikot äitini on töissä, joten yökyläilymme saa odottaa viikonloppuun. Uskon myös, että meillä tulee olemaan mukava vierailu. Huomenna soitamme mummolle, että saa yhden yökyläilijän sijasta kaksi.
Ihanaa katsoa muutenkin äitini lepertelyä vauvalle, näkee että molemmat nauttii yhdessä olosta.. ja minusta on ihanaa nähdä äitini onnellisena ja vauvan hymyilevän ja nauravan

Ihana! :heart:

Sattuuko sinulla asumaan joitain kavereita äitisi lähellä? Meinaan että siinä olisi oiva tilaisuus päästä itsekin vähän rentoutumaan ja viettämään aikaa kaverin luo samalla kun tietää vauvan olevan hyvässä hoidossa.

 

[eiosaasanoa]

Snoopy Luulen, että saan sanoa " ei sitä vaippaa tarvitse vaihtaa joka toinen tunti" Toisaalta, en taida puuttua, saa vaihtaa niin usein kun haluaa Otan loman kannalta.

 

[eiosaasanoa]

Ihana! :heart:

Sattuuko sinulla asumaan joitain kavereita äitisi lähellä? Meinaan että siinä olisi oiva tilaisuus päästä itsekin vähän rentoutumaan ja viettämään aikaa kaverin luo samalla kun tietää vauvan olevan hyvässä hoidossa.

Välimatkaa on liki 100km ja ystäväni asuvat täällä, joten taidan levätä Otan kirjoja mukaan ja jos vaikka opettelisi taas neulomaan sukat. Saa vauva jatkossa villasukkia. Äitini sitten voi vauvanhoidon oheessa neuvoa sen kantapään neulomisen

 

[kojootti]

Neljä päivää poissa on ihan eri asia kuin yksi yö (ja etenkin kun nyt on äitikin menossa mukaan). Tilanteet eroaa toisistaan, lapset eroaa toisistaan (jo vauvoina), isovanhemmat eroaa toisistaan. Yksikään psykologi tai psykoterapeutti ei voi yksioikoisesti sanoa, että jokainen alle 1-vuotias lapsi ahdistuu joutuessaan äidistä eroon x-ajaksi. Tai että kun saavutetaan mystinen yhden vuoden ikä, on ne yökyläilyt yhtäkkiä ihan ok ja pala kakkua. Lapsissa on valtavia eroja jo pieninä, toiset sopeutuvat helposti uusiin tilanteisiin, ja toiset taas ahdistuvat pienestäkin muutoksesta.

Jos me oltaisiin nähty isovanhempia kuukausittain (kuten tuossa ylläolevassa esimerkissä), en todellakaan olisi antanut poikaa yökylään 7-kuisena. Me nähtiin (ja nähdään edelleen) isovanhempia viikottain, ja yleensä siis useamman kerran viikossa.

 

[Madicken04]

Minustakin se on ihanaa nähdä isovanhemmat lastenlapsiensa kanssa. Ei siitä niin kauaa ole, kun isovanhemmat asuivat samassa pihapiirissä ja yhteiselo oli tiiviimpää. Perheeseen kuului useita sukupolvia. Mä en halua mitenkään väheksyä psykologeja ja heidän oppejaan, mutta kun nuo kaikki lapsenkasvatusneuvot muuttuvat kovin tiheään tahtiin, niin en tahdo ottaa niistä mitään turhia paineitakaan. Mulla on oma, onnellinen lapsuus elettynä ja tottakai otan onkeeni omista kokemuksista enemmän kuin jonkun muun sanomisista. Ja mä uskon vakaasti, että mun lapsi on äärimmäisen onnellisessa asemassa, koska hänellä on tosi läheiset suhteet kaikkiin isovanhempiin, täteihin ja serkkuihin. Vaikkei enää nykyään asutakaan tiiviisti samassa pihapiirissä, niin kyllä mä haluan silti ajatella, että me ollaan yksi iso perhe.

Olen näistä samaa mieltä vaikka oma tilanne onkin ikävä siitä että isovanhemmat ja lähisuvut asuvat niin kaukana että heitä tavataan korkeintaan se muutama kerta vuodessa. Surullista että lapsillemme omat isovanhemmat, tädit, setä ja enot & serkut ovat vieraampia kuin vaikka omat kaverimme tai naapurimme. Minustakin ideaalitilanne olisi jos lapsella olisi nuo lähisuvut ympärillä ja kaikkiin läheiset suhteet alusta asti. Silloin en usko että mummon, tädin tms hoitoon jättäminen lyhyeksi ajaksi olisi lapselle sellainen kriisi millaisena sitä nykyään pidetään.

 

[kojootti]

Kerrottakoon vielä, että mä olen elämäni ensimmäiset 8 vuotta asunut vanhassa puutalossa oman lapsuudenperheeni, setäni, tätini, serkkujeni ja mummoni kanssa. Mulla on tosi läheiset välit heistä jokaiseen, yhdessäolo on aina välitöntä. Serkkutyttöä sanon mun veljeksi, kun ei sitä nyt voi siskoksikaan sanoa, mutta kun se on niin kovin läheinen niin se on mulle Veli Ja mummoa muistelen edelleen kyyneleet silmissä, niin tärkeä hän mulle oli. Ja hän menehtyi jo 16 vuotta sitten.