V
vieras
Vieras
Nyt kyselisin kiinnostuneena onko teille annettu millaisia vauvan kokoarvioita raskauden edetessä?
Itse olen saanut kaksi arviota ja niiden mukaan vauva on ikäistään isompi.
Rv 29+5 vauvan painoksi arvioitiin 1,7 kg
Rv 31+6 vauvan painoksi arvioitiin 2,1 kg
Olen käynyt sokerirasituksessa jonka mukaan arvot olivat hyvät eli sokereissa ei ole häikkää. Itse olemme keskikokoisia, minä n. 170 cm ja mies 174 cm. Olemme sopusuhtaisia.
Np-ultra tehtiin rv 12+0 ja tuolloin pää-perämitta vastasi rv 12+4 ja b-mitta rv 12+2
Rakenneultrassa rv 20+0 b-mitta oli 21+1...
Voisiko nämä heitot tarkoittaa myös sitä, että vauva olisikin oikeasti pidemmällä kehityksessään?
Rakenneultrassa ei ole merkintää painoarviosta.
Onko kellään kokemusta, kuinka nämä koko/painoarviot ovat paikkansa pitäneet?
Yksi syy miksi tuota kokoasiaa mietin on se, että vauva kääntyi perätarjontaan, olikin aika kauan jo oikein päin. Ja nyt toivotaan, että vauva kääntyisi itsekseen takaisin oikein päin. Ja en mielellään haluaisi leikkausta, mutta perätilassa ison vauvan synnyttäminen (näin ensikertalaisena) on minusta hieman pelottavaa.
Olen kyllä itse ollut syntyessäni yli neljä kiloa, voisiko se myös tarkoittaa, että synnytän myös itse isoja vauvoja?
Kiitos jo etukäteen vastauksistanne ja onnellisia odotusaikoja teille kaikille!
T. vierailija rv 33+2