Vauvan nukkumaanmenosta APUA!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Apua_kaivataan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Apua_kaivataan

Vieras
Nyt kaivataan järkeviä neuvoja 7 kk vauvan nukkumaanmenoon. Vauva on mennyt noin 2kk ikäisestä asti tosi aikaisin nukkumaan, noin 3kk lähtien jo klo 18. Olen yrittänyt välillä hieman pitkittää iltatoimia ym ja joskus mennytkin nukkumaan klo 18 jlk, mutta pysyvää vaikutusta ei ollut. Hankalia öitä on ollut pitkään, mutta viime aikoina vauva on alkanut nukkumaan paremmin ja levollisemmin. Ongelma on nyt yösyöttö ja liian aikaisin herääminen.

Eli vauva menee nukkumaan klo 18 herää ja yleensä nukkuu klo 05 asti. Voiko 7kk vauva olla ilman maitoa 11 tuntia yöstä? Joskus vauva herää klo 01 tai 02, jolloin imetän häntä ja siitä vauva yleensä nukkuu aamu viiteen tai herää neljältä, jolloin rauhottelen ja saan hänet jatkamaan unia vielä tuntisen. Tänään vauva heräsi ekan kerran 23 maissa, jolloin jouduttiin vaihtamaan vaatteet (kaikki märkänä), jonka jlk heräsi vasta 04, jolloin imetin, mutta tämän jlk ei enää nukkunutkaan. Oli toki nukkunut jo 10h, joten ehkä olikin jo aivan pirteä.

Miten siirtää nukkumaanmenoa myöhäisemmäksi ja voiko vauva olla ilman maitoa yli 10h yössä.

Vauva on ollut mielestäni aina aika vaativa, esim päiväunia nukutaan milloin mitenkin ja mm. tällä hetkellä heräsi 15min unilta itkemään. Varmasti hampaat vaivaavat, mutta tuntuu, että aina on jotain. Olen hieman väsynyt tähän touhuun, vaikka yritän kaikkeni tehdä "oikein" ja pienokainen on mitä mainioin.
 
Pakko vastata , kun kuullostaa meidän pojalta.
Mä yritin kans siirtää tuota aikaista nukkumaanmenoa, kun tuntui, että kaikilla muilla meni myöhään lapset nukkumaan, mutta meidän poika loi itse unirytminsä ja ei auttanut, kun äidin totutella ikaisiin heräämisiin.Vaikka siirsin kuinka eteenpäin niin poika heräsi aina samaan aikaan aamulla.

Tuossa iässä meillä syötiin vielä kerran yössä joka jäikin 7kk iässä pois, kun mies nukkuin lapsen kanssa pari yötä.Hänellä on niin hyvät unenlahjat ettei sitten herännyt syöttämään ja poika oppi muutamassa päivässä ettei yöllä saa enää ruokaa.Ja kysymykseesi vastaus kyllä on mahdollista olla ilman ruokaa pitkä pätkä, tosin kaikki vauvat on yksilöllisiä joten jos kurkkusuorana huutaa tuntikausia niin sitten vaan on ehkä tarve vielä ruokailla yöllä.

Tässä iässä heräämisiä voi aiheuttaa monet muutkin kehitykseen liittyvät asiat joten aina ei ensimmäisenä tarvii ruualla koittaa hiljentää vaan esim paijata ja heijata.
Päiväunia tuo nukkui 30min pätkiä kolme kappaletta pitkälti 9kk asti jolloin rupesi nukkumaan 2*1h-1,5h eli oli aika yöuni painoitteinen kaveri.Meillä on aina pidetty kiinni kahdesta tärkrästä asiasta(siis minulle tärkeästä) 1.Ruoka-ajat säännöllisesti.Refluksin takia oli pakko myös pitää kiinni tästä ettei kokoajan olis pala kurkussa ja 2.Päikkäriajat samaan aikaan (unen määrä vaihtelee)

Meidän poika nyt 11kk ja nukkuu 18.30-6.00
 
En osaa vastata miten sais nukkuun myöhemmin, koska ei oo niitä ongelmia, pikemminkin päinvastoin
Mut meidän vauva 6kk nukkuu klo 21-7 eli 10 tuntia, enkä koe että tarttis yömaitpja kun syö illlalla suuren puuroannoksen ja vielä rintaa päälle.
Esikoinen nyt 2vee on nukkunut 5kuisesta kokonaiset 11 tunnin yöunet ilman maitoa ja oikein on hyvin kehittynyt ja kasvanut lapsukainen.
 
Kiitos vastauksista. Tänä aamuna vauva heräs jälleen 4.20 ja meni nukkumaan 18.30. Söi 2.30, jonka jlk olisin luullut, että nukkuu ainakin viiteen. Tänä aamuna itelläkin tuli ihan itku, kun yritin monta kertaa saada vauvaa vielä rauhoittumaan ja nukahtamaan takaisin. Ei onnistunut.Tällasten aamujen jlk on paha mieli kaikilla. Pitäisi varmaan vaan nousta tuolloin puoli viiden aikana, ettei mene tällaiseksi väkisin nukuttamiseksi, jossa kaikki hermostuu. Itselle tämä ennen puolta viittä herääminen tuntuu jotenkin tosi raskaalta ja koko päivästä tulee ihan kummallinen ja olen ärtynyt. Pelottaa myös se, että näinkö sitten jatkossa herätään näin aikaisin aina. :(
 
Kiitos vastauksista. Tänä aamuna vauva heräs jälleen 4.20 ja meni nukkumaan 18.30. Söi 2.30, jonka jlk olisin luullut, että nukkuu ainakin viiteen. Tänä aamuna itelläkin tuli ihan itku, kun yritin monta kertaa saada vauvaa vielä rauhoittumaan ja nukahtamaan takaisin. Ei onnistunut.Tällasten aamujen jlk on paha mieli kaikilla. Pitäisi varmaan vaan nousta tuolloin puoli viiden aikana, ettei mene tällaiseksi väkisin nukuttamiseksi, jossa kaikki hermostuu. Itselle tämä ennen puolta viittä herääminen tuntuu jotenkin tosi raskaalta ja koko päivästä tulee ihan kummallinen ja olen ärtynyt. Pelottaa myös se, että näinkö sitten jatkossa herätään näin aikaisin aina. :(
Kokeile jättää se yösyöttö.Menee ehkä paripäivää,viikko totutellessa lyhyillä unilla,mutta kannattaaLuo selkeet päiväuni ajat.Jos esim jaksaa valvoa kolmesta tuohon yöunille ja nukkuu lyhyitä aikoja niin tee 2-3 päikkäriä niin että viimeinen on puolikolme.Tee kellontarkka päivärytmi esim. maitoa herätessä,tunnin päästä viimeistään aamupuuro tms. ja sitten tasasesti 3tunnin välein ruokaa.Laita päikkäreille aina samaan aikaan.Anna iltamaito esim.tuntia ennen iltapalaa ja syötä iltapalalla napa täyteen puuroa.Jos haluat siirtää niin siirrä 15min/päivä.Kokeile viikko näin.Ole sitkeä.Nuku kun pystyt,itke jos oot väsyny ja itkettää,mutta älä luovuta.Lapsilla on sisäsyntyinen tapa oppia rutiineihin.Voit myös kuullostella millätavalla lapsesi itkee jos ei kuullosta hädältä vaan ehkä väsyneeltä niin taputtele/silitä.Älä turhaan nosta syliin se yleensä herättää puoliunisen.Tsemppiä.Et hävii mitään jos kokeilet.Alku voi olla vaikeeta ,mutta uskon,et pikkunen tottuu.
Muista myös siirtää niitä vikoja iltapäiväunia jos siirrät iltaa.Älä huolehdi liikaa muusta ku et saat ite levättyä ja lapsen perustarpeet hoidettua.Sit kun on taas enenergiaa niin voitte tehä muutakin.Laita vaikka musiikkia sillon puolviideltä ja valot päälle.Mee aikasin itekki nukkuu.Tässä nyt tällästä tulee mieleen.Paljon voimia.
 
Viimeksi muokattu:
Niin ja tässä vielä konkreettinen ehdotus.Toki esim.ruoka-aikaa voi aikaistaa jos lapsi nälissään itkee tai unta tarttee aikasemmin.Noin aikoja sun päivään.(mikäli menee jo 5 ateriaa...muuten sovella.)

4.30 Herätys+maito
5.30 aamupala esim puuro maitoon

8.00 päikkärit 1

9.00 ruoka+maito

11.00 päikkärit 2

12.00 ruoka+maito

14.30 päikkärit 3

15.00 ruoka+maito (unimäärästä riippuen myöhemmin)

17.00 iltamaito (huom. ei siis nukutusmaitoa tarjolle, jos sellanen käytössä niin pääset siitäkin)

18.00 iltapala niin paljon ku napa vetää ei enää imetystä/maitoa.Siitä iltatoimille ja unille

18.30 nukkuu


siitä sitten vartti kerralla muutat.Yöllä kuulostele vauvan itkua.Käy paijaamassa,taputtele rytmikkäästi selkää/peppua.Älä puhu.Aamuyöllä kun herää neljän jälkeen sama juttu.Jos ei nukahda niin aloitat päivärytmin taas vartin siirroin.
 
Pari asiaa tuli mieleen. Minä lähtisin korjaamaan päikkäreitä. Annat ymmärtää että päikkärit on miten sattuu eikä kestoltaan riittäviä. Unitavat yöllä ja uniavat päivällä käsitellään eri osassa aivoja. Eli jos esim lapsi nukkuu hyvin yöllä (eli nukahtaa itse eikä heräile koko ajan) saattaa silti päikkärille meneminen olla hankalaa. Kun taas päivällä ei tule riittävästi unta niin lapsesta tulee yliväsynyt ja tyypillinen tilanne on joko jatkuvat heräilyt ja aikainen yöunilta herääminen. Tutkijat sanovat että yli tunnin mittainen yhtäjaksoinen päikkäri on lapsen aivoille korjaavaa unta. Kannattaa käydä tällä sivustolla: http://www.babysleepsite.com/. Olen itse saanut tosi paljon apua eri uniongelmiin tuolta. Aivan fantastiset sivut. Lasten uniongelmat tulee vaiheittain ja eri iässä on eri pulmat. Esikoisen kanssa jouduin korjaamaan sekä päikkäreitä että yöunia. Useaan otteeseen.

Muistan esikoisen kohdalla että meillekin tuli aikainen aamuheräämisjakso samoilla paikkeilla. Heräsi just neljän maissa aamulla. Päikkärit oli ok eli ei ollut yliväsymystä. Se meni ohi noin kuukaudessa ehkä. Kun vauva heräsi niin en vaan välittänyt siitä niin kauan kun ei itkenyt. Eli annoin jutella omiaan sängyssä. Sitä saattoi kestää jopa 90 minuuttia. Siellä se pulisi ja harjoitteli konttaamista jne. Mutta joka kerta nukahti uudelleen. Sänky oli mun vieressä eli pystyin seuraamaan tilannetta. Sain itse torkkua vaikken nukkunutkaan. Pikkuhiljaa tyttö oppi ettei palvelu pelaa ja oppi nukahtamaan pian uudelleen vaikka pitkään heräskin neljän maissa. Jatkoi unia nukahdettuaan noin puoli kahdeksaan.

Lopetin yösyötön 7-8 kk:n iässä. Fysiologisesti kuulemma vauva voi olla syömättä öisin jo 8 viikon iästä eteenpäin. Kaikki vauvat tosin ei pärjää ilman yösyöttöjä noin aikasin. Osa tarvii vielä maitoa vuosikkaaksi asti. Mä päätin lopettaa yösyönnit tossa vaiheessa koska tyttö otti vaan parit imut ja jatkoi uniaan. Eli olin unenavittaja ja yösyönnistä oli tullut uniassosiaatio. Arvioi tarviiko vauvasi yösyöntiä koska on todella nälkäinen vai kaipaako tissiä nukahtaakseen uudelleen. Jos lapsesi saa hyvän iltapalan niin sen turvin kyllä ravinnollisesti selviää aamuun.

Voin taata sinulle ettei tuota kestä loputtomiin. Minulla oli erittäin hankala tapaus mun esikoinen nukkumisen kanssa ja ton yllä mainitsemani nettisivun avulla sain korjattua unia huimasti.

Onko sulla kumppania kotona joka vois avittaa sua esim viikonloppuisin heräämällä vauvan kanssa aikaisin että saisit nukuttua pidempään? Monet myös vieroittaa yömaidosta isän avulla, kun vauva tietää ettei sieltä mitään saa ja isät ei myöskään niin hanakasti jaks nousta sängystä mikä on eduksi unikouluvaiheessa.

Jaksamista sinulle ja hyviä yöunia toivotellen.
 
Ap taas kirjoittaa.

Kiitoksia oikein kovasti todella fiksuista kirjoituksista kaikille. Ekaa kertaa kokeilin saako täällä apua asioihin ja näköjään saa, olen positiivisesti yllättynyt.

Itsellä on tilanne siis sellainen, että olen yksin lapsen kanssa. Olen jo hieman varttuneempaa kaliperia ja vauvan kanssa menee muutoin ihan hyvin. Pitkään meillä oli tosi huonoja öitä, yhtä mittaista heräilyjä ja olin todella uupunut. Nyt vauva on sairastanut korvatulehduksia ja kaksi peräkkäistä antibioottikuuria syöty. On pitänyt lopettaa imetys, mutta en ole vielä tohtinut lapsen sairastelujen takia.

Nyt kuitenkin onneksi nukkuu yöllä levollisemmin, ei heräile kuin muutaman kerran ja silloin yleensä saan hänen nukkumaan ilman syöttöä. Olen nyt miettinyt, tarviiko hän tuota syöttöä lainkaan, pitäisiköhän kokeilla, ettei anna tissiä ja jos menee kovaksi itkuksi, antaa sitten vasta. Kyllähän sen tietää,milloin itkee nälkää tai luulen tietäväni.

Olen kuitenkn vähän puhki juuri näihin aikaisiin aamuihin, tuntuu että olemme aivan eri rytmissä kun "normaali" ihmiset, enkä teitenkään itse malta mennä klo 18 nukkumaan.

Tuossa edellä tuli tosi hyviä vinkkejä. Nyt olen kahtena päivänä laittanut pojan vikoille päikyille vasta klo 15 kiepeillä ja hän on sitten herännyt klo 16 ja puuro ollaan syöty klo 18 maissa. Tänään meni nukkumaan klo 18.30. Vauvalla on metka tapa olla välillä väsynyt ja selkeesti haluis nukkua mutta uni ei sitten aina tule silmään. Ennen nukku liikkuvissa vaunuissa ja jossain vaiheessa sain hänet nukutettua makkariin vaunuihin, mutta nyt jostain syystä pelleilee vaan vaunuissa. Olen sitten viime aikoina ja sairastelujen aikana laittanut hänet omaan p.sänkyyn ja jättänyt rauhoittumaan ja käynyt kerran pari rauhottelemassa uneen, jos ei meinaa tulla ilman. Useimmiten se auttaa, että vauvan laittaa kylkiasentoon ja silittää selästä.

Tämä sama kylkiasento ja silittely auttaa myös öisin aina sinne aamuyöhön asti, jolloin "kamppailee" vastaan ja naureskelee vaan naama virneessä. On siis täysin virkeä. Tänä aamuna heräsi 4.40, ekat päikyt klo 8 (1h), seuraavat 12-12.50 ja vikat 15-15-50. Ennen sairastelurumbaa meillä oli jo aika selkeät päikkyajat (ei aina kutienkaan) mutta nyt sairastelujen takia nukkumiset on ns. levinnyt käsiin. Mutta ehkä me saadaan rytmit pikku hiljaa takaisin. Oli kovin kipeä ja saattoi nukkua 3h putkeen päivällä ja yhteensä päiväunia 5h ja yölläkin kuitenkin nukkui ihan ok.

Yritän noudattaa tuota 15min aikataulujen siirtämistä ja pitää siitä ns. kiinni. Todella hyvä vinkki. Ja eihän sen vauvan pasmat nyt 15min voi mennä sekaisin. Tän ikäinen jaksaa yllättävn hyvin jo odottaa ruokaa ja nukkumaanmenoa, ei mene ainakaan meillä täydeksi huudoksi. Ongelma on ehkä meillä, että vauva meinaa kerta kaikkiaan nukahtaa syliin ja olen kutienkin halunnut alusta saakka pitää ns. iltarutiineista kiinni, joten yritiän ehtiä ennen nukahtamista tehdä kaikki ns. pakolliset jutut.

Tekstini on varmaan sekava ja siitä puuttuu paljon, mutta me jatketaan harjoituksia, yritän nyt tietoisesti lykätä päikyille laittamista ym.

Kiitoksia hyvistä kirjotuksista vielä kaikille. On myös kiva huomata, että muutkin ovat joutuneet näiden asioiden kanssa kamppailemaan.
 
No mä olen samaa mieltä että tarkka-täsmällinen rytmi voi auttaa- meillä oli esikoisen kanssa ihan tarkka päviärytmi ja poika rakastaa edelleen rytmiä. Ja siis tietää jo ite mitä milloinkin tapahtuu. Kuopuksen kanssa rytmi ei oo ihan minuutilleen, mut melko tarkka ja lapset menee aina illalla samaan aikaan nukkuun. Mikä sopii meille ja sopii niille. Saadaan jopa hieman yli tunti omaa aikaa/vrk. Päiväunet meillä lapsoset harmi kyllä vielä nukkuvat eriaikaan.
-Jos saisit vauvan nukkumaan menoa ilta illalta vähän siirrettyä eteenpäin, puurotat ja suihkutat myöhemmin, ei vauva kuitenkaan varmaan suihkuun sammahda.
Eihän sitä vauvan unta vaan riitä -jos yöuni alkaa jo ennen kello 19. Meilläkin vauvan unta riittää sen 10-11 tuntia. Mut tosiaan, mieluummin laitan vauvaa mieluummin myöhemmin nukkuun -kun herään ennen kukonlaulua.
Ymmärrän hyvin sun ärtymyksen ja masennuksen. Päivälle tulee vähän liikaa pituutta, jos herää jo viideltä. Ihminen tarvitsee unta, myös äiti. Mikä tietysti voi olla monelle yllätys..
 
Tuosta pitkästä syömisvälistä... meillä tyttö nyt 3kk ja kun jo reilun kk ikäisenä pariin otteeseen nukkui 6-7 tuntia putkeen, niin kysyin neuvolasta että "eikö pidä herättää välillä syömään?" Tähän neuvolatäti sanoi, että vauiva saa nukkua öisin niin pitkään kuin nukkuu, JOS vain on ohittanut jo syntymäpainonsa. Kuulemma vauva säätelee jsa tietää oman ruoan tarpeensa itse niin hyvin. Nyt on muutama yö mennyt yhdellä syötöllä mutta välillä tulee öitä (kuten viime yö) että syö 3 kertaa...

Noista nukkumisista en osaa sanoa, meillä nukkumaan menot ovat menneet niin, että olisikohan eka kk mennyt niin että tyttö heräsi klo 22, valvoi klo 01 asti... Nyt menee suunnilleen niin, että iltaisin nukkuu pikku "päikkäreitä" miten nukkuu ja yöunille yritetään saada aina viimeistään klo 21, jossa ainakin tähän mennessä onnistuttu.

Uskoisin, että vauvalla voi herkästi mennä yliväsymyksen puolelle, mikäli "väkisin" pidetään hereillä... ja kaverillani poika heräsi aina klo 05 syömään, vaikka meni nukkumaan n. klo 21...
 

Yhteistyössä