Vauvan ruuat itse tehden vai kaupan purkista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sose
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä on tehty käytännössä kaikki vauvan ruoat itse, mikä johtuu siitä, että muksu on sormiruokailija ja kaupan soseet ei ole käsiteltävyydeltään kätevimpiä hänelle :D Nyt syö soveltuvin osin samaa ruokaa kuin perheen aikuiset, eli samalla vaivalla tulee ruoka koko perheelle. Hedelmäsoseita ostin joskus tarjouksesta 6packin ja tein niistä "mehujäitä" ja käytin leivontaan ja rahkan makeuttamiseksi.

Jos tuo mukkelo söisi soseita / syötettäisiin, niin varmaan olisin tarjonnut sekä kotitekoista että kaupan tavaraa. Joskus tekis itse vaan mieli hakea noutopizza mut sit on kuitenkin laitettava kunnon ruokaa että lapsi saa, mikä ei välttämättä ole meikäläisellekään paha juttu ;)
 
Mä en ole koskaan ymmärtänyt tätä ajatusta. Imetys oli mitä hankalinta, ekat puoli vuotta piti kuljettaa aina vaihtovaatteita itselle mukana minne menikin, yli kahden tunnin jälkeen itsellä ihan kauhean tukala olo, aina omat vaatteet märät, joka yö kolme yöpaitaa meni maitoon, imetys älyttömän kivuliasta loppuun saakka (eli 13 kk) niin että veri lensi välillä oikein kunnolla, ja melkein vuoden vanhana lapselle tuli hillitön tissiriippuvuus ja tiheä yöheräily kunnes väsyin koko touhuun. En koskaan pitänyt imetystä kätevänä hommana.

Eihän pulloja tarvitse jatkuvasti keitellä kuin ihan pienelle vauvalle. Näin meille sanottiin neuvolassa.

Mä en oo niin turhantarkka tosta ulkomuodostani, eikä mua fyysisestikään haittaa maidonkosteus. Ainoa kipu imettämisestä on tähän asti ollut se, kun lapset ovat purreet. Öisin mun vauvat on heräilleet hyvin tiheään, mutta tissi suuhun on auttanut lähes aina. Yli kahden tunnin imettämisvälit on ollu vasta vuoden iässä.
 
Joskus vain perhees voi tulla sellaasia tilanteita, että se miten ruoka tehdään ei oo se pääasia vaan elämä keskittyy lähinnä siihen, että toinen vanhemmista selviää hengis.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
Joskus vain perhees voi tulla sellaasia tilanteita, että se miten ruoka tehdään ei oo se pääasia vaan elämä keskittyy lähinnä siihen, että toinen vanhemmista selviää hengis.

Jep. Se ei kuitenkaan taida olla edes top 10 listalla miksi purkkiruokaa uppoaa Suomessa siihen malliin kuin uppoaa, vaikka ihan varmasti totta onkin. "Suomalaiset ostavat vuosittain 55 miljoonaa lastenruokapurkkia." (Suomalaislapsille syötetään eniten purkkiruokaa Euroopassa) Ei taida selittyä hengissäselviytymisvaistolla?

Don't get me wrong, minusta teolliset lastenruoat on ihan kätevä lisä kotiruoan ohelle.
 
No ei kyse ollut mistään ulkomuotoseikoista, paita litimärkänä ei vaan ollut kovin kiva olla etenkään talvipakkasella.

Nämä on niin yksilöllisiä juttuja, kaikkien imetys sujuu eri tavalla. Meillä pojalla oli niin hirveä piraijaimuote että kiskoi imemällä verta jostain syvältä rinnasta. Purrut ei oikeastaan koskaan.

Mun lainaukset ei näemmä onnistu tänään millään. Tämä siis vastakommentti tuohon imetysasiaan.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä