Vauvanhoitoa vauvantahtisesti: kantaminen ja vauvan kanssa nukkuminen

[Kirsikkapuun alla istuin ja mietin]

Lähtisin avaamaan sellaista keskustelua, jota ei täällä mielestäni ole juurikaan käyty.

Eli haluaisin muiden kokemuksia ja mielipiteitä vauvantahtisesta vauvanhoidosta, vai miten sen nyt ilmaisisi.

Täällä tuntuu kovasti olevan tapetilla sellaisia asioita, kuin että "miten pieni vauva ei oppisi nukahtamaan rinnalle" "miten vauva oppisi nukkumaan omassa huoneessa" "miten vauva oppisi, ettei nukahtaisi syliin" "miten vauva oppisi olemaan yksin lattialla" jne.

Ensinnäkin, en tunnu edes yhtään ymmärtävän näitä kysymyksiä ja miksi jotkut näin haluavat toimia? Jotenkin tuntuu, että joillakin on kova kiire kiirehdittää vauvan kasvamista itsenäiseksi ja riippumattomaksi, vaikkapa sitten rankemman kautta (mm. huudatusunikoulut).

Itse olen jonkun verran lukenut lastenpsykiatrien ja psykologien vauvojen kehittymisestä. (Tämä ei tarkoita siis näitä perinteisiä lastenkasvatuskirjoja, joissa saattaa olla mitä pöyristyttävimpiä tapoja kasvattaa vauvaa / lasta).

Olen oppinut näistä lastenpsykiatrien artikkeleista asioita, jotka olenkin todennut toimiviksi.

Ensinnäkin, maksimaalinen läheisyys vauvana (=kannetaan repussa, liinassa, pidetään sylissä paljon jne.) niin kauan, kun vauva sitä näyttää tarvitsevan, kasvattaakin hyvin uteliaan ja rohkean taaperon, joka lähtee rohkeammin tutkimaan maailmaa liikkeelle opittuaan, koska hän on saanut niin suuren perusturvan pienestä pitäen. On harhaluuloa, että "jos nyt kokoajan pidän vauvaa sylissä ja nukun vieressä, niin se on sitten sellainen takiainen viisivuotiaaksi, että lattialle/sitteriin vaan vauvasta saakka, jotta oppii itsenäiseksi". Tämä ei kyllä pidä paikkaansa - ainakaan psykologien mukaan - ja tätä aihetta on kuulemma ihan tutkittu ja näin ollaan todettu. Periaatteessa maalaisjärjellä voisikin niin ajatella, että jos kokoajan vauvana pidetään sylissä, niin sitten se ei ikinä totu olemaan itsenäisesti yksin lattialla.

Toinen asia on nukkuminen. Eli monet tuntuvat ajattelevan, että "jos nyt 3 viikon ikäisen kanssa nukun vierekkäin niin se tottuu siihen ja nukkuu siinä sitten 10 vuotiaaksi". Näinhän luulisi sen menevän, mutta tutkimukset jälleen kerran osoittavat toista. Vauvat, joiden perusturvallisuus on tyydytetty niin pitkään kuin he ovat sitä tarvinneet (eli nukutaan vierekkäin niin kauan, kun vauva ei suostu nukahtamaan yksin omaan sänkyyn helposti) osoittautuvatkin siinä 3 vuotiaana hyvin rohkeiksi ja itsenäisiksi nukkujiksi peräti omassa huoneessaan, koska he yhdistävät yön ja nukkumisen turvallisuuteen ja että öisin ei ole ikinä tarvinnut pelätä/itkeä.

Jos alussa hyväksyy sen, että vauva nukkuu vieressä tai edes samassa huoneessa ainakin ensimmäisen elinvuotensa ajan tai niin pitkään kuin näyttää olevan tarve, niin myöhemmin saakin sitten sen "oman rauhan miehen kanssa", kun taapero nukkuu rauhaisasti omassa huoneessa jatkossa eikä tule joka yö pelokkaana viereen. Toisin voi olla niillä, jotka ovat yrittäneet vastoin biologisia faktoja koulia vauvaa yksin öisin omaan huoneeseen huudattamalla - vauvoista saattaa kasvaa sitten juuri niitä taaperoita, jotka pelkäävät niin paljon öisin, että hiipivät vielä 10 vuotiaanakin vanhempien viereen nukkumaan, koska omassa huoneessa pelottaa ja he ovat yhdistäneet pienestä pitäen yön yksinoloon ja pelokkuuteen.

Nämä ovat ainakin meillä osoittautuneet kullanarvoisiksi neuvoiksi ja olen tyytyväinen, että tänä päivänä on tutkittu näitä läheisyysasioita paljon. Tai siis nämä ovat noin parinkymmenen vuoden ajan tehtyjen tutkimusten johtopäätöksiä.

Niinpä itse en käsitä, miksi ylipäänsä vauvaa tulisi koulia itsekseen nukkujaksi tai lattialla yksin olevaksi ennen aikojaan, koska siitä ei näytä olevan kenellekään mitään hyötyä missään vaiheessa, päinvastoin, siitä tekee elämästään vain hankalaa.

Ihmiset tuntuvat käyttävän mielettömän määrän energiaa ja vaivaa ja mitä ihmeellisimpiä nukuttamisrituaaleja, jotta "vauva ei vain tottuisi liikaa läheisyyteen eikä oppisi itsenäiseksi". Miksi? On helpompaa vain tehdä niin, minkä huomaa toimivan. Eli jos vauva nukahtaa helpoiten syliin, niin sitten tehdään niin ja annetaan nukahtaa syliin, kuin yritetään väenvängällä siitä pois. Tai jos vauva nukahtaa parhaiten viereen, niin miksei sitten tehdä niin? Kun se on helpointa - sillä hetkellä. Ihmiset tuntuvat liikaa pelkäävän "totuttavansa vauvaa läheisyyteen" ja tuntuvat unohtavan, että nämä syliin nukahtamisetkin ovat vain biologisia vaiheita, jotka jäävät itsekseen pois, kun vauva on siihen valmis.

Itse puhun kokemuksesta: Meidän vauva oli sylivauva aina 6 kk saakka, eli ei viihtynyt muualla kuin sylissä, liinassa tai repussa - ja meidän vauva ei nukkunut muualla kuin vieressä. Mutta kun tiesin, että se kuuluu asiaan, en edes yrittänyt koulia häntä oppimaan olemaan yksin lattialla, enkä ottanut asiasta mitään stressiä, koska tiesin, että tämä vaihe menee ohi. Ja niin tuli päivä, jolloin hän viihtyi enemmän ja enemmän lattialla lelujen parissa ja tuntui olevan todella utelias ja peloton. Aivan niinkuin psykologit väittivätkin niissä jutuissaan. Eli meillä toimi.

Psykologit myös väittävät, että niillä vauvoilla, joita on liikaa jätetty yksin öisin/päivisin sitteriin tai pinnasänkyyn, on perusturvallisuuden kehitys jäänyt jälkeen ja he saattavat täten olla pelokkaampia ja takertua hoitajaansa pidempään päivisin. Tällaisilla taaperoilla yötkin saattavat olla sitten pidempään hankalia. Heitä saattaa pelottaa öisin, sillä he ovat pienestä pitäen yhdistäneet yön yksinjäämiseen.

Eli helpoiten pääsee jatkossa (kun vauva yli 1 v), kun vaan hyväksyy sen, että useimmat vauvat tarvitsevat mielettömän paljon läheisyyttä ensimmäisen elinvuotensa aikana - ja toimii vauvantahtisesti.

Hankalinta mielestäni on yrittää mitä ihmeellisimpiä keinoja, jotta vauva olisi heti itsenäinen öisinkin - ja vaivanpalkaksi saa taaperon, jonka perusturvallisuus on ehkä järkkynyt ja sitten se taaperoikäkin on hankalaa.

Haluaisin vain kuulla mielipiteitä tai kokemuksia asiasta, ylipäänsä uskotteko näihin vai ette?

Tässä vielä linkki ajatuksieni tueksi:

http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49

 

[wetg]

Juupa juu. Ihan ok, mutta useamman vauvan tahtiin eläneenä toteaisin vain kaksi asiaa:
1) esikoisen kanssa on helppoa vaikka koko maailma kääntää vauvantahtiseksi, mutta kun pieniä on vaikkapa kolm, joutuu luovimaan ja tekemään kompromisseja.
2) kaikki vauvat ovat yksilöitä, temperamenttierot ovat valtavat; mikä toiselle on maailman ihanin suojasatama (kantoliina) voi toselle olla elämää rajoittava vankila; jopa pienten vauvojen läheisyydentarpeessa ja -halussa on eroja

 

[komp komp]

Yhdyn vielä edelliseen

3) ja tämän aiheen tiimoilta on täällä kyllä jo ehditty vääntää kättä jo ehkä noin sadassa ketjussa

 

[komppeli komp myös]

Joo, en todellakaan yhdy siihen etteikö täällä oltaisi näistä asioista keskusteltu ja paljon ja voisin heittää neljännen kohdan

4) aina täytyy myös muistaa äidin ja isän jaksaminen tuossa vauvantahtisuudessa. Jos pystyy, jaksaa ja haluaa elää viimeiseen asti vauvantahtisesti niin siitä vain. Mutta kun täytyy oikeasti myös miettiä sitä miten vanhempien jaksaminen tässä kuviossa pelaa. Sillä jos vanhemmat eivät jaksa ja uupuvat alta aikayksikön valvomaan yöt ja kantamaan lastaan 24/7, niin se lapsentahtisuus on kyllä sitten jo sille vauvalle haitaksi.

 

[Vauvv]

Olen samaa mieltä siitä, että usein vallitsee ajatus, että vauvan/lapsen pitäisi itsenäistyä mahdollisimman pian. Kannatan tätä jossakin suhteessa, mutta pääpiirteissään haluan kuitenkin mennä lapsen tarpeiden mukaan ja yritän olla mahdollisimman sensitiivinen lapsen tarpeille (aina ei voi kuitenkaan antaa periksi lapselle).

Mitä tulee tuohon läheisyyteen niin en usko, että se pitää paikkaansa kaikkien vauvojen kohdalla. Vanhempien pitäisi vain pystyä olemaan tarpeeksi herkkiä ymmärtämään vauvaansa/lastansa, että tekevät asiat niin kuin ne ovat vauvalle tosi tärkeitä. Perusluottamuksen/turvallisuuden tunteen syntyminen on tärkeä asia. Jotkut vanhemmat "uskottelevat" muille, että heidän lapsillaan kaikki on "ok", mutta tyhmempikin sivusta seuraaja tajuaa, että lapset ovat epävarmoja ja kaipaavat enemmän vanhempiensa huomiota ja suorastaan kärsivät, kun vanhemmat eivät sitä anna... mutta kaikki vanhemmat eivät halua sitä antaa, joten lapsista kasvaa erilaisia ihmisiä osaksi sen mukaan, miten heitä hoidetaan ja halutaan hoitaa.

Omassa tilanteessani vauva ei koskaan halunnut nukkua vieressä (yritettiin, mutta siitä ei tullut mitään) ja on nukkunut omassa huoneessaan aina, lukuunottamatta muutamaan yötä, jolloin parina aamuyönä kelpasi nukkua äidin vieressä =) Liinassa ei olla kannettu, kun vauva ei voinut sietää sitä, että hänet kiedotaan "tiukkaan" (turvalliseen pesään liinaan... ilmeisesti meidän lapsella oli jo perusturvallisuus syntynyt jo kohdussa! ))

Mielenkiintoinen oli tuo, että jos yöllä nukkuu yksin niin voi vaatia enemmän huomiota päivällä... no meillä tuo pitää paikkaansa eli päivällä huomiota vaadittiin vauva-aikana niin paljon ettei ehtinyt edes vessassa käydä, mutta en usko, että se johtuu yksin nukkumisesta, koska vauva ei yksinkertaisesti suostunut nukahtamaan viereen, omaan sänkyyn omaan huoneeseen on aina nukahtanut hyvin (joissakin aikavaiheissa on tarvinnut viedä tuttia useampaan kertaan, mutta lyhyitä on ollut nuo vaiheet). Ehkäpä se enemmänkin menee niin, että jos vauva saa tarpeeksi huomiota päivällä niin silloin ei tarvitse nukkua äidin vieressä yöllä )) Kun turvallisuus on tyydytetty jo päivän aikana... Meillä lapsi sai olla sylissä silloin kun halusi ja vaipanvaihtoon ja muuhun leikittelyyn ja imettämiseen ne vauva-ajan päivän hereilläoloajat menikin...

Nämä on mielenkiintoisia juttuja ja on kiva, että niitä tutkitaan. Itse voi jokainen vetää omaan perheeseensä sopivat johtopäätökset. Kaikki ei voi mennä samalla mallilla.

 

[Kyllä kyllä]

Oma poikani oli lähes koko hereilläoloaikansa sylissä (ja päiväunetkin usein kantoliinassa),kunnes lähti kävelemään 9 kuukauden vanhana. Ja yöt nukkui vieressä ensimmäisen vuotensa. Perhepedissä kyllä vieläkin osan yötä. Tunneissa, jos laskisi niin ihokontaktissa oli kyllä huomattavasti enemmän kuin ne vauvat, jotka nukkuvat pinnasängyssä ja kulkevat vaunuissa kantoliinan sijaan, hereillä ollessaan köllöttävät sitterissä. Kotityöt tuli silti tehtyä enimmäkseen ja kauppareissutkin meni kantoliinan kanssa. Usean lapsen kanssa tietysti voi olla mahdoton niin paljon tätä toteuttaa,

Luonteeltaan lapseni on uskomattoman reipas ja utelias uusille kokemuksille. Sellaista turhaa arkuutta ei ole lainkaan eikä äitiin takertumisesta tietoakaan. Päiväkodissa ei pelkää isompia poikia kuten muut pienemmät (ikää siis kohta kolme vuotta) ja on muiden lasten parissa hyvin suosittu sosiaalisuutensa ja ystävällisyytensä vuoksi.

Monet neuvoivat hänen vauva-aikanaan että pitäisi jo itsenäistää ja antaa vieraille hoitoon jne. jne. Näiden neuvojien lapset vaan tuntuvat järjestään olevan hyvin arkoja ja passiivisia omaani verrattuna. No, tarkkaan ei voi tietää mistä mikäkin johtuu, mutta uskon, että kun miettii mikä oikeasti on luonnollisin tapa toimia niin on oikeilla jäljillä.

 

[Yks vauvantahtinen äiti]

Täällä yks loppuunpalanut ekan lapsen kanssa juuri vauvantahtisuuden vuoksi. Toisen lapsen synnyttyä onneksi otin asiat rennommin ja laitoin lapsen anopin kehotuksesta toiseen huoneeseen nukkumaan. Ja ylläri ylläri tämä toinen yksinään nukkunut lapsi on paljon itsenäisempi ja nukkui yöt läpeensä. Kun taas tämä eka vauvantahtinen lapsi oli todella hankala hoidettava, kun piti kokoajan hyssytellä ja olin todella palaa loppuun. Onneksi vanhempia ihmisiä kuuntelemalla oppii enemmän kuin mistään psykologisista tutkimuksista tai neuvoloista. Ennen äideillä ei yksinkertaisesti ollut aikaa elää vauvantahtien mukaan, koska oli kotityöt ja hankalat sellaiset ilman mitään mukavuuksia. Silloin lastenhoito oli jotenkin luontevampaa. Ei luettu oppaita ja silti lapset olivat paljon tasapainoisempia kuin nykylapset. Ei tarvittu koulupsykologeja eikä kuraattoreita eikä ollut mielenterveysongelmia samassa määrin kuin nykyään. Kuunnelkaa omia äitejänne ja mummojanne niiltä saatte kullanarvoisia ohjeita ja maalaisjärkeä lastenkasvatukseen.

 

[sacha]

No sehän on kiva, että teillä toimii.

Meillä vauva on alusta asti ollut ns. helppo vauva, aina tyytyväinen ja hyväntuulinen, itkee kun on nälkä tai väsy, muulloin harvemmin. Ja viihtyy mieluummin lattialla, kuin sylissä. Sylissä selvästi ahdistuu tai kyllästyy tai mitä lie, kun ei pääse sätkimään tarpeeksi vapaasti. Ja alkaa kitistä. Lattialla omalla matollaan sitten on tyytyväinen, jokeltelee ja tutkii lelujaan.

Yritän kantaa häntä silloin tällöin liinassakin, mutta aivan rehellisesti sanottuna ehkä enemmän ollakseni nykyisten tendenssien mukainen äiti ja siksi, että itsestäni tuntuu mukavalta kun vauva on lähellä, kuin siksi, että vauva sitä vaatisi. Usein vauva hermostuu liinassa, kun ei voi sietää liikkumisensa rajoittamista pätkääkään, vrt. kapalot.

Sama linja pätee vieressä nukkumiseen. Vauva on nukkunut alusta asti yöt hyvin omassa ensisängyssään, joka on kiinni meidän vanhempien sängyssä, ja päiväunet joko vaunuissa ulkona, tai omassa huoneessaan pinnasängyssä. Silloin tällöin otan vauvan viereeni, mutta nukkuisi tuo ihan hyvin itsekseenkin. Edelleen, se taidan olla enemmän minä itse, joka sitä läheisyyttä lapseen kaipaan.

Saa nyt siis nähdä, millainen pelokas arkajalka tytöstä tulee. Vähän nyt on alkanut näiden viime kirjoitusten perusteella arveluttamaan. Kyllähän tuo kaikki yhdessänukkuminen ja aina ja kaikkialle kantaminen kuulostaa minunkin korvaani luonnolliselta tavalta toimia, ja näin olin ennen lapsen syntymää kuvitellut tekevänikin. Mutta aika luonnottomalta nyt tuntuisi väkipakolla näin aina yrittää, kun tämän "vauvan ehdoilla" meneminen edellyttäisi täysin päinvastaista.

Siinä mielessä peräänkuuluttaisin -vielä kerran - vähän vähemmän tuota ärsyttävää hurmoshenkisyyttä näissä lapsenhoitoasioissa. Ei kukaan ulkopuolinen -äitikään- tiedä jokaisen lapsen omaa äitiä tai isää paremmin, mikä hoitotapa millekin lapselle parhaiten soveltuu.

Ensimmäinen vastaaja kiteyttikin itseasiassa paremmin kaiken, mitä minulla oli aiheesta sanottavaa.

 

[yks äiti mielipiteineen]

Minusta vauvan ehdoilla meneminen tarkoittaa juuri sitä, että kyseisen vauvan henk koht tarpeet ja temperamentti otetaan huomioon. Ei ole vauvan ehdoilla mennä oppaiden mukaan vaan vauvan ehdoilla mennään kun äiti on riittävän herkistynyt ja kiinnostunut lapsensa viesteille, ja antaa lapselle mitä se kulloinkin tarvitsee - joskus se tosiaan on omaakin rauhaa. Kannan lastani paljon, se nukkuu vieressä, mutta on hetkiä että se herättyään esim päikkäreiltä haluaakin vain imeskellä sormia ja tuijotella maailmaa ympärillään, eikä kaipaa äitiä häiritsemään mietintöjänsä. Se on minusta lapsentahtista että annan sen olla niin kauan kunnes se ilmasee kaipaavansa seuraa (ja kyllä se ilmaseekin). Muuten mmielestäni juttu onkin se että kuuntelee hetkeä ja sitä mitä lapsi tarvitsee eikä väkisin tyrkytä mitään. Kaikki olemme yksilöitä - ne pienet lapsemmekin

Yks äiti

 

[Raivotar]

Minusta vauvan ehdoilla meneminen tarkoittaa juuri sitä, että kyseisen vauvan henk koht tarpeet ja temperamentti otetaan huomioon. Ei ole vauvan ehdoilla mennä oppaiden mukaan vaan vauvan ehdoilla mennään kun äiti on riittävän herkistynyt ja kiinnostunut lapsensa viesteille, ja antaa lapselle mitä se kulloinkin tarvitsee - joskus se tosiaan on omaakin rauhaa. Kannan lastani paljon, se nukkuu vieressä, mutta on hetkiä että se herättyään esim päikkäreiltä haluaakin vain imeskellä sormia ja tuijotella maailmaa ympärillään, eikä kaipaa äitiä häiritsemään mietintöjänsä. Se on minusta lapsentahtista että annan sen olla niin kauan kunnes se ilmasee kaipaavansa seuraa (ja kyllä se ilmaseekin). Muuten mmielestäni juttu onkin se että kuuntelee hetkeä ja sitä mitä lapsi tarvitsee eikä väkisin tyrkytä mitään. Kaikki olemme yksilöitä - ne pienet lapsemmekin

Yks äiti

Olipa hyvä kirjoitus! Minäkin käsitän lapsentahtisuuden juuri näin: jos / milloin lapsi kaipaa läheisyyttä, kantamista ja nukkuu paremmin vieressä, sitten tehdään näin. Jos ei niin sitten tehdään niin että lapsella on hyvä ja mukava olla, mitenpäin se nyt onkaan.

Minä olisin halunnut kantaa lastani liinassa paljon enemmän mutta tyttö ei vaan viihtynyt. Olisin myös halunnut nukkua vierekkäin mutta ei siitäkään mitään tullut. Nyt kun on "jo" iso yksivuotias, viihtyy entistä vähemmän sylissä kun ei touhuiltaan jouda, ja äippää harmittaa... heh.

 

[yks äiti mielipiteineen]

Minusta vauvan ehdoilla meneminen tarkoittaa juuri sitä, että kyseisen vauvan henk koht tarpeet ja temperamentti otetaan huomioon. Ei ole vauvan ehdoilla mennä oppaiden mukaan vaan vauvan ehdoilla mennään kun äiti on riittävän herkistynyt ja kiinnostunut lapsensa viesteille, ja antaa lapselle mitä se kulloinkin tarvitsee - joskus se tosiaan on omaakin rauhaa. Kannan lastani paljon, se nukkuu vieressä, mutta on hetkiä että se herättyään esim päikkäreiltä haluaakin vain imeskellä sormia ja tuijotella maailmaa ympärillään, eikä kaipaa äitiä häiritsemään mietintöjänsä. Se on minusta lapsentahtista että annan sen olla niin kauan kunnes se ilmasee kaipaavansa seuraa (ja kyllä se ilmaseekin). Muuten mmielestäni juttu onkin se että kuuntelee hetkeä ja sitä mitä lapsi tarvitsee eikä väkisin tyrkytä mitään. Kaikki olemme yksilöitä - ne pienet lapsemmekin

Yks äiti

Olipa hyvä kirjoitus! Minäkin käsitän lapsentahtisuuden juuri näin: jos / milloin lapsi kaipaa läheisyyttä, kantamista ja nukkuu paremmin vieressä, sitten tehdään näin. Jos ei niin sitten tehdään niin että lapsella on hyvä ja mukava olla, mitenpäin se nyt onkaan.

Minä olisin halunnut kantaa lastani liinassa paljon enemmän mutta tyttö ei vaan viihtynyt. Olisin myös halunnut nukkua vierekkäin mutta ei siitäkään mitään tullut. Nyt kun on "jo" iso yksivuotias, viihtyy entistä vähemmän sylissä kun ei touhuiltaan jouda, ja äippää harmittaa... heh.

Niin, tuo lapsentahtisuus määritellään nykyään tietyllä tavalla ja sitten moni äiti on surkea ja syyllisyyydentuntoinen jos liinaillu ei onnistukaan - vaikka nimenomaan ehkä oma vauva ei sitä edes kaipaa v aan jotain muuta. Olen sitä mieltä että lapsi tarvii läheisyyttä ja turvallisuutta, mutta on kuunneltava lasta että mikä on se oikea tapa sitä hänelle antaa. Ja myös kirjotettava siitä että lapsentahtisuus on LAPSEN MUKAAN MENEMISTÄ, eikä lapsentahtisuudesta kertovan kirjan mukaan menemistä. Toisaalta olisi silloin hyvä painottaa äideille että he ovat hyviä äitejä edelleen vaikkei toimisi näiden uusien "sääntöjen mukaan". Siitä tulee hirmu syyllisyys jos ei onnistu sitten niitä sääntöjä noudattamaan, ja pelko että nyt oma lapsi sitten on "pilalla" kun ei ole liinailtu ym. Lapsi kaipaa syliä, rakkautta, juttelua ja sitä että hänet hyväksytään sellaisenaan rakkaudella ja häntä arvostetaan. Se miten jokainen sen toteuttaa, oma jokaisen oma asia

T. "yks äiti" vielä

 

[yks äiti lisää vielä]

Niin meillä nukutaan liinassa päikkärit mutta ei se aina siinä ole viihtynyt, ja olen harkinnut siirtää pois omasta sängystä koska epäilen että hölöttäisi vähemmän jos ei olisi naamaa vieressä jolle jutella. Tosin nyt vie aikaa että sen saa omaan sänkyyn kun kaipaa äidin syliin. Meillä siis ongelma on se että nyt on alkanut seurustelemaan kun on vieressä. VAunuissa kuitenkin ymmärtää heti alkaa nukkumaan kun laittaa harson eteen ja musiikin päälle, joten voipa olla että meillä lapsen paras voikin kohta olla oma sänky... täytyy siis tunnustella miten tämä minun pieneni siihen suhtautuu. Toki jos ei miellytä niin sitten nukutaan äidin vieressä ja sillä siisti

 

[nämä asiat eivät ole mustavalkoisia]

Tosi hyviä pointteja edellä. Eli tosiaankin se lapsentahtisuus on sitä lapsentahtisuutta käytännön tasolla, ei niinkään mitä kirjoissa sanotaan. Yksi vauva tykkää läheisyydestä ja sylistä, toinen ei jaksa sylkytyksiä ollenkaan vaan haluaa lattialle möyrimään. Ihan kuin aikuiset ihmisetkin, niin myös lapset ja vauvat ovat omia persooniaan. Se mikä sopii yhdelle, ei sovikaan toiselle. Ja oikeasti sensitiivinen äiti pystyy näkemään sen mikä sille omalle lapselle on parasta.

Joku toi edellä myös tämän vanhempien jaksamisen. Se on erittäin tärkeä asia myös. Jos vauva on ns. vaativa eli vaatii erittäin paljon syliä, nukkuu huonosti jne., sitä vaativampaa se on myös vanhemmille. Heidän jaksamisestaan on huolehdittava myös. Ja joskus se voi vaatia sitä, että vauva opetetaan nukkumaan esim. yksin. Tai ylipäätään opetetaan nukkumaan öisin.

 

[Uupumassa]

Meidän toinen vauva 7 kk on hyvin työläs, eli ei viihdy yksin, ei huoli tuttia eikä tuttipulloa. Esikoinen päästi rinnasta irti ja nukahti kun oli saanut yöllä mahan täyteen, tämä juniori haluaa vaan nukkua tissi suussa. Ihan läheisyysaddikti. Olen hoitanut häntä suurinpiirtein ap:n kuvailemaan lapsentahtiseen tyyliin. Lapsen kokonaisunimäärä vuorokaudessa on 12-13 tuntia, jotka jakautuu kolmeen puolentunnin päiväuneen ja loput nukutaan yöllä alle 2 tunnin pätkissä äidin kainalossa. Tätä on jatkunut kuukausikaupalla.

Olen ihan poikki. Mun on pakko kohta saada lapsi ajettua kauemmaksi luoltani ja jotenkin järkeistettyä tätä menoa koska en enää pysty. Tämän lapsen tahti on liian kova meidän perheelle. En jaksa enää hoitaa lapsia, itseäni tai kotiani. Tulisittepa vaan katsomaan kuinka likainen meidän kylpyhuonekkin on.

Ääh. Kirjoitukseni pointti on kai se että joskus lapsentahtisuudesta on luovuttava jos se alkaa käydä äidille ylivoimaiseksi.

 

[Uupumassa]

Jotakin hyvää! Tämä riiviövauva nukahti mun syliin yllä olevan viestin kirjoittamisen aikana. Ihanaa. Nyt molemmat lapset on päiväunilla yhtä aikaa.

 

[vauvantahtisuus..]

Kyllä useimmiten vauvantahtisuus pelastaa uupumiselta.

 

[atsshiii]

Kyllä useimmiten vauvantahtisuus pelastaa uupumiselta.

Ja perustelut?

 

[dudnnd]

Miten jaksatte kantaa vauvaa koko ajan sylissänne? Entä jos nukutatte vauvaa syliinne, niin miten pystytte nukkumaan koko yön niin, että vauva on sylissä? Minä alussa yritin nukuttaa vauvaa syliin, johon hän nukahtikin nopeasti, mutta yritinpä sitten nostaa vauvaa omaan sänkyynsä 5/10/15/30 minuutin päästä, niin vauva heräsi heti ja jouduin aloittamaan saman alusta, jonka seurauksena vauva oppi nukkumaan yöuniaan alussa vain lyhyinä pätkinä.

Minä en pysty nukkumaan pystyasennossa/istuma-asennossa ja koska vauvan kantaminen on raskasta, niin selkäni oli muutenkin aivan p*skana. Jouduin kummankin vauvan kohdalla alkuvaiheessa fysioterapiaan, koska lääkäri totesi selkäni olevan kuin yhtä jäykkää pölkkyä. Lääkäri totesi, että minun ei kannata kantaa vauvaa missään repuissa tms, koska lihakseni eivät sitä kestä.

Omat vauvani ovat olleet syntyessä yli 4 kg painavia ja tällaisella 160 cm, 52 kg äidillä on ollut täysi työ ja tuska jaksaa fyysisesti sitä kanniskelu-urakkaa. En siis voisi fyysisesti kuvitellakaan, että joutuisin nukkuma-asentonikin valitsemaan vauvan mukaan!!! Kun en tiennyt, niin olisi pitänyt käydä pari vuotta kuntosalilla etukäteen...

 

[Normaali vauva]

Meidän toinen vauva 7 kk on hyvin työläs, eli ei viihdy yksin, ei huoli tuttia eikä tuttipulloa. Esikoinen päästi rinnasta irti ja nukahti kun oli saanut yöllä mahan täyteen, tämä juniori haluaa vaan nukkua tissi suussa. Ihan läheisyysaddikti. Olen hoitanut häntä suurinpiirtein ap:n kuvailemaan lapsentahtiseen tyyliin. Lapsen kokonaisunimäärä vuorokaudessa on 12-13 tuntia, jotka jakautuu kolmeen puolentunnin päiväuneen ja loput nukutaan yöllä alle 2 tunnin pätkissä äidin kainalossa. Tätä on jatkunut kuukausikaupalla.

Olen ihan poikki. Mun on pakko kohta saada lapsi ajettua kauemmaksi luoltani ja jotenkin järkeistettyä tätä menoa koska en enää pysty. Tämän lapsen tahti on liian kova meidän perheelle. En jaksa enää hoitaa lapsia, itseäni tai kotiani. Tulisittepa vaan katsomaan kuinka likainen meidän kylpyhuonekkin on.

Ääh. Kirjoitukseni pointti on kai se että joskus lapsentahtisuudesta on luovuttava jos se alkaa käydä äidille ylivoimaiseksi.

Huh huh!

Että alle vuoden ikäinen vauva on läheisyysaddikti kun tykkää olla sylissä! Ja nuo unet on ihan normaalit tuon ikäisen unet! Ja vielä että ihan on jatkunut kuukausikaupalla ja vauva nyt 7 kk! Voi sua raukkaa. Hei herää nyt SE ON VAUVA.

 

[sacha]

Edelliselle: Niin onkin varmaan normaalivauva, tai siis ei ainakaan epänormaali. Mutta vaativalta kuulostaa. Ja jos luit tarkemmin, ko. vauva nukkuu unensa suht lyhyissä pätkissä ja äidissä kiinni.

Minusta ainakin kuulostaa rankalta, ja hattua nostankin uupuneelle äidille, että jaksaa moista rumbaa. Meillä ei ollut lähellekään samanlaista missään vaiheessa, vaan vauva nukkui melkein alusta asti vähintään 4-5 tuntia putkeen, öisin jopa 8-9, ja SILTI olin v¨synyt. Niin että huh huh vaan itsellesi, vaikka itse olisit kuinka joutunut kulkemaan rankimman kautta ja selvinnyt siitä, niin et silti saa vähätellä muitten kokemuksia ja varsinkaan väsymyksiä.

 

[yhdessä tahdissa]

Samat sanat kuin Sacha edellä. Eli kyllä kuulostaa rankalta minustakin. Vaikka olisi kuinka normaali vauva. Meilläkin on nukuttu alusta asti paljon paremmin ja silti minäkin olen väsynyt. Ärsyttää nämä jeesustelijat joita aina punkee noitten asenne-juttujensa kanssa paasaamaan näihin ketjuihin.

Muuten ap aiheeseen sen verran, että olen samaa mieltä kuin moni muukin edellä eli jokainen vauva on oma yksilönsä. Jotkut tykkää sylitellä, toiset eivät taas läheskään niin paljoa. Vauvantahtisuus on juuri sitä, että mennään jokaisen yksilöllisen vauvan tahtiin. Mitä se nyt sitten kunkin kohdalla onkaan. Ja että toiset vauvat tosiaan ovat todella paljon vaativampia kuin toiset. Varsinkin tällaisten vaativaisten kohdalla pitää kiinnittää todella paljon huomiota sitten myös äidin jaksamiseen.

 

[oma lapsi omassa sängyssä]

Tuosta ap:n perhepetiosasta on pakko kommentoida sen verran, että siskoni perhe on nukkunut perhepedissä kahden poikansa kanssa ja nyt taistellaan vähintään tunnin joka ilta, jotta 8- ja 4- vuotiaat suostuisivat jäämään omaan sänkyynsä. 8-vuotias tietenkin tottelee periaatteessa, mutta on mukana lietsomassa nuorempaa. Tämä on yksittäinen esimerkki, mutta ei psykologia siis todellakaan ole mitään faktatiedettä, jossa kausaalisuus tiedossa.

 

[**%]

Mina olen yrittanyt toimia "vauvan mielen mukaan" ja olen kokenut sen hyvaksi. Olen itse pirtea ja onnellinen, muttaesikoisesta on kyse. Vauva nukkuu paivaunia vain sylissa, vieressani, rattaissa ja repussa. (siita on tullut sanomisia kovasti ymparilta, mutta en valita, kun sopii meille). Yot nukkuu vieressa ja hyvin menee. Vauva on alusta asti herannyt kerran tai kaksi kertaa yossa syomaan: inahtaa, syo ja nukahtaa), joten talla rytmilla ja paikkareilla, en ole lainkaan vasynyt. Sitterissa vauva on suihkun ajan muuten sylittelen ja istun lattialla (tai esim. viikkailen pyykkeja). Siivoamiset hoidan kun mies on kotona ja syon itse nopeita ruokia, joita on helppo vauvan kanssa tehda. Meilla ei ole tiukkaa rytmia, mista myos huomautellaan, mutta kummasti nuo paikkarit ja nukkumaan meno samoille kellon lyomille nayttaa osuvan (noin tunnin heittoa suuntaan tai toiseen). Nain meilla. Sanomista tulee, en valita , enka tuomitse jos joku haluaa tehda toisella tavalla.
Vauva on iloinen ja utelias, en tieda syyta, mutta olen toki kovasti iloinen siita.

 

[NippeNappe]

Mielenkiintoisesti muotoiltu tuo aloittajan otsikko. Aivan kuin vauvantahtisuuteen kuuluisi automaattisesti nuo kaksi asiaa (kantaminen ja vieressä nukuttaminen). No kai tuo termi sitten on otettu käyttöön tarkoittamaan vastaavia asioita. Minä haluaisin kuitenkin peräänkuuluttaa enemmän tuota oman lapsen yksilöllisten tarpeiden havainnoimista ja niiden mukaan toimimista, mikä on tullutkin monessa vastauksessa mukavasti esille. Mielestäni se jos mikä on "oikeaa vauvantahtisuutta".

Meillä alle yksivuotiaan kohdalla on päädytty toimimaan vauvan tahtisesti mm. seuraavissa asioissa:
* kantoliina oli hankittu, mutta ei juurikaan käytetty, koska vauva kitisi siinä enemmän kuin lattialla tai sitterissä
* lapsi on nukkunut syntymästä asti yöunet omassa sängyssä, jonne on myös nukahtanut (5kk iästä nukkunut 11h yöunet putkeen lähes joka yö) perhepetiä ei ole edes kokeiltu, koska ei ole nähty tähän mitään tarvetta
* päiväunet nukkuu ulkona vaunuissa, koska ei ole koskaan suostunut nukkumaan sisällä 30min pitempiä pätkiä, ulkona taas unet ovat olleet 1 1/2-4h
* säännöllinen päivärytmi 5kk alkaen, ateriat ja unet aina samaan aikaan (tunnin tarkkuudella) eihän vauva tietenkään tätä ensin itse hoksannut, mutta parin viikon "rytmityksen" jälkeen alkoi toimia kuin kello, ja koko perheen elämästä tuli helpompaa. Jos vauva olisi saanut määrätä tahdin, niin uupunutta ja tyytymätöntä sakkia olisi ollut tuloksena meidän perheessä.
* vauva on nukkunut paremmin ja ollut muutenkin tyytyväisempi ja rauhallisempi osittaisimetyksellä , kuin niinä päivinä, jolloin on koetettu antaa pelkkää rintaa - eli on saanut alusta alkaen myös korviketta
* yöimetys lopetettiin 5kk iässä kun ei enää itse herännyt syömään
* imetys loppui itsestään 7kk iässä kun ei enää viitsinyt imeä kuin vähän ja kiinteitä söi hyvin
* kiinteät aloitettiin 5kk iässä kun kiinnostus ruokaa ja syömistä kohtaan oli herännyt (lapsi olis syönyt jo ekalla kerralla vaikka koko purkin ja on edelleen kaikkiruokainen)

Meille on ilmeisesti onneksemme siunaantunut "helppo vauva", mutta uskaltaisimpa väittää, että jos en olisi kuunnellut vaistojani esim. yllä olevissa asioissa, niin olisi voinut moni asia olla hankalaa. Esim. jos olisin varta vasten halunnut täysimettää, siirtää kiinteiden antamista, käyttää kantoliinaa ja nukuttaa syliin tai viereen. Pidin noita em. asioita itsestään selvyyksinä ja hyvinä periaatteina ennen lapsen saamista. Joidenkin kohdalla varmasti toimivatkin. Mutta omalla kohdalla huomasin, että jaloista ajatuksista kannattaa joskus luopua lapsen edun tähden.

 

[Uupumassa]

Jep, vauvani on ihan normaalitapaus, tai siis ei mikään poikkeus todellakaan. Tiedän monta muutakin samantyyppistä vauvaa. Perhepetiin ollaan päädytty koska vauvan nostelu esim.7 kertaa yössä edestakaisin pinnasänkyyn on selälle tosi raskasta. Ja lisäksi tuo vaavi ei alkuyön jälkeen tuntunut millään rauhoittuvan pinnikseen, vaan halusi nimenomaan äidin kainaloon. Mutta nyt on siis mietinnässä voisiko lasta alkaa kouluttaa johonkin muuhun, koska alan olla väsynyt.

**% :lle. En ihan ymmärrä mitä joku voi moittia jos lapsi nukkuu sylissä, vieressä, rattaissa ja repussa. Missä muualla vauvan pitäisi nukkua? Onko oma sänky/kehto ainoa sallittu paikka moittijan mielestä? Mun mielestä nuo paikat kuulostaa ihan asiallisilta.