E
enkelin siiven alla
Vieras
Tulin aiemmin tänään, tai no siis eilen kotiin, toisesta kaupungista kauempaa selvittämästä pikkuveljeni kuolinpesää. olen kirjoittanut asiasta tänne aiemminkin.
näky veljeni viimeisessä kodissa pysäytti. näinkö vähän hänestä kuitenkin tiesin? täälläkö hän vietti viimeiset päivänsä? veli eristäytyi meistä perheestä ja ystävistään viimeisinä päivinään täysin. eikä hän välittänyt enää oikein mistään. se näkyi kaikkialla siellä kämpässä. paitsi että hän aina halusi ettei hänen kuolemastaan ole mitään seuraamuksia kenellekkään. loppusiivouksen hän kyllä unohti suunnitelmistaan.
oli vaikeaa pestä paikkaa mistä veli alle viikko sitten löydettiin. pesin ruumiin viime refleksien jälkiä ja muistelin aikaa kun veli kasteli patjansa vielä välillä kerhoikäisenäkin. hän pelkäsi pienenä monia asioita ja pissi unessa alleen. mietin pelkäsiköhän veljeni viimeisellä hetkellä? oli kuitenkin niin suunnitellut kaiken, ja loppu suunnitelma paljastuu vasta tulevaisuudessa kun saamme kaikki viralliset asiat selvitettyä.
tiedän että veljeni pelkäsi tuskaa. elämän lopettaminen pelotti häntä suuresti, monia kuukausia. kumpi olikaan suurempaa tuskaa, eläminen vai se lopettaminen? hän oli varmasti itkenyt tehdessään sen, itki mullekkin niin monesti puhelimessa. ei vaan sanonut miksi. tai että auta mua sisko. sanoi aina vaan että kyllä tää tästä.
en mennyt katsomaan häntä enää ruumishuoneelle. ensin olin aatellut mennä mutta sitten päätin että jos hän on itkenyt koko illan ja vielä ampunut itseään ei näky voi olla kaunis. enempi suretti ne itkusta turvonneet silmät kuin puuttuva osa jostain. tosin en tiedä onko silmistä mitään jäljellä. muistan kuitenkin niiden värin. ja sen haaveilijan tuijotuksen.
keskustelut veljen lähimpien ystävien kanssa on auttaneet paljon. ymmärrän että kukaan ei olisi voinut häntä enää auttaa. miksi silti minusta tuntuu että jotain jäi tekemättä? jos kuitenkin olisin enemmän houkutellut tai jopa pakottanut hoitoon ja apua hakemaan, ajanut vaikka oven taakse? kun hän aina kielsi tulemasta ja kunnioitin sitä koska kämppä oli hänen kotinsa. varjele jos olisin tiennyt miltä siellä näytti :'(
Hei pikkuveli, siivosin tänään keittiösi. huonostippa uskoit sitä mitä äitin kanssa sulle opetettiin kun laitettiin sun pari ekaa kämppää. silloin otit valokuviakin kodistasi kun viihdyit siellä niin. mikset antanut meidän tulla auttamaan sinua? ei se nyt niin kaaos ollut kuin sinusta tuntui. nyt se on siivottu ja selvitetty, näetkö? näitkö kuinka itkimme ja kaipasimme sinua siellä? tunsin kaikki viimeiset hipaisusi kaapinovissa, siitä tuli yhtäaikaa hyvä ja paha mieli. olisit kertonut minulle. olisin varmasti keksinyt ratkaisun.
voi veljeni, kaipaan sinua niin. anna minulle anteeksi. en ymmärtänyt viestejäsi. olen suunnattoman pahoillani.
näitkö pienen kummipoikasi asunnossasi? hän nukkui niin rauhallisesti. ajomatkat luoksesi ja pois hän itki koko ajan, mutta kotonasi hän vaan nukkui rauhallisesti. koko päivät kun siivosin ja raivasin. vauva viihtyy luonasi. sinäkin niin pidit hänestä, olisit vaan jäänyt tänne.
enää jäljellä ovat hautajaisesi. ne on vielä järjestämättä. aloitan järjestelyt huomenna.
näky veljeni viimeisessä kodissa pysäytti. näinkö vähän hänestä kuitenkin tiesin? täälläkö hän vietti viimeiset päivänsä? veli eristäytyi meistä perheestä ja ystävistään viimeisinä päivinään täysin. eikä hän välittänyt enää oikein mistään. se näkyi kaikkialla siellä kämpässä. paitsi että hän aina halusi ettei hänen kuolemastaan ole mitään seuraamuksia kenellekkään. loppusiivouksen hän kyllä unohti suunnitelmistaan.
oli vaikeaa pestä paikkaa mistä veli alle viikko sitten löydettiin. pesin ruumiin viime refleksien jälkiä ja muistelin aikaa kun veli kasteli patjansa vielä välillä kerhoikäisenäkin. hän pelkäsi pienenä monia asioita ja pissi unessa alleen. mietin pelkäsiköhän veljeni viimeisellä hetkellä? oli kuitenkin niin suunnitellut kaiken, ja loppu suunnitelma paljastuu vasta tulevaisuudessa kun saamme kaikki viralliset asiat selvitettyä.
tiedän että veljeni pelkäsi tuskaa. elämän lopettaminen pelotti häntä suuresti, monia kuukausia. kumpi olikaan suurempaa tuskaa, eläminen vai se lopettaminen? hän oli varmasti itkenyt tehdessään sen, itki mullekkin niin monesti puhelimessa. ei vaan sanonut miksi. tai että auta mua sisko. sanoi aina vaan että kyllä tää tästä.
en mennyt katsomaan häntä enää ruumishuoneelle. ensin olin aatellut mennä mutta sitten päätin että jos hän on itkenyt koko illan ja vielä ampunut itseään ei näky voi olla kaunis. enempi suretti ne itkusta turvonneet silmät kuin puuttuva osa jostain. tosin en tiedä onko silmistä mitään jäljellä. muistan kuitenkin niiden värin. ja sen haaveilijan tuijotuksen.
keskustelut veljen lähimpien ystävien kanssa on auttaneet paljon. ymmärrän että kukaan ei olisi voinut häntä enää auttaa. miksi silti minusta tuntuu että jotain jäi tekemättä? jos kuitenkin olisin enemmän houkutellut tai jopa pakottanut hoitoon ja apua hakemaan, ajanut vaikka oven taakse? kun hän aina kielsi tulemasta ja kunnioitin sitä koska kämppä oli hänen kotinsa. varjele jos olisin tiennyt miltä siellä näytti :'(
Hei pikkuveli, siivosin tänään keittiösi. huonostippa uskoit sitä mitä äitin kanssa sulle opetettiin kun laitettiin sun pari ekaa kämppää. silloin otit valokuviakin kodistasi kun viihdyit siellä niin. mikset antanut meidän tulla auttamaan sinua? ei se nyt niin kaaos ollut kuin sinusta tuntui. nyt se on siivottu ja selvitetty, näetkö? näitkö kuinka itkimme ja kaipasimme sinua siellä? tunsin kaikki viimeiset hipaisusi kaapinovissa, siitä tuli yhtäaikaa hyvä ja paha mieli. olisit kertonut minulle. olisin varmasti keksinyt ratkaisun.
voi veljeni, kaipaan sinua niin. anna minulle anteeksi. en ymmärtänyt viestejäsi. olen suunnattoman pahoillani.
näitkö pienen kummipoikasi asunnossasi? hän nukkui niin rauhallisesti. ajomatkat luoksesi ja pois hän itki koko ajan, mutta kotonasi hän vaan nukkui rauhallisesti. koko päivät kun siivosin ja raivasin. vauva viihtyy luonasi. sinäkin niin pidit hänestä, olisit vaan jäänyt tänne.
enää jäljellä ovat hautajaisesi. ne on vielä järjestämättä. aloitan järjestelyt huomenna.