Vessaseiniä ruikkiva mies ym. inhottavaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kohta sinkku?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kun mies menee vessaan, niin kiirehdi ennen häntä sinne ja laita miehen pyhäverkkarit roiskesuojaksi pytyn ympärille.
Toinen vinkki on hankkia asunto jossa kaksi veskiä. Miehen vessaa voit sitten esitellä anopille ym silmää tekeville.
 
Ja mitäs se pisuaari auttaisi? Pitäis olla joku seisonta-allas näille seinille ruikkijoille. Ja saappaat. Yleensä pissatavat(kin) opitaan jo nuorena, jos aikuinen ei niitä osaa, on vika päässä.
 
Joo yhteinen lorotteluhetki heillä olisi. Siinä samalla nainen voisi vahtia miehen toimenpidettä. Ja jos ei muu auta, niin ottaa itse ohjatkäsiin.

Lillukalle.

No onko niitä tosiaan sellaisia ihmisiä, jotka kotonaankin lorottelee tahallaan lattialle? Levähdysalueiden vessat ovat asia erikseen. Aikalailla epäsiistejä, joskus.

Minä kun kuvittelin täällä purnattavan niistä muutamista vahingossa ohimenneistä tipoista.

Se kun on se käynnistysvaihe se kriittisin vaihe. Alussa kun se suihku saattaa lähteä epämääräiseen suuntaan. Joskus saattaa olla jopa kaksihaarainen.
 
Ja vielä jatkan, Jos joku tippa joskus menee ohi, niin aikuisen ihmisen käytöstä olisi siivota ne jäljet ihan itse, eikä jättää seinille, lattioille tai pytyn reunalle haisemaan.
 
Näitä intiimiaiheita käsitellään varmaan muutoin niin vähän, että tämäkin aloitus laukaisee viestien sarjan.

Voi olla, että poikain ja miesten on vaikea osua varsinkin ahtaasti sijoitettuun, matalaan vessanpönttöön. Siis kyseessä on eräänlainen tarkkuus- ja taitolaji, jota kaikki eivät joka tilanteessa hallitse. Siksi poikalapsille pitäisi jo kotona varhain opettaa tähtäystä. Hieman viitseliäisyyttähän se vaatii - yleensä äidiltä ja naispuolisilta kasvattajilta, jotka joutuvat tästäkin ilmiöstä vastaamaan kuin myös siitä miesten vessojen siivouksesta julkisissakin paikoissa.

Hyvä ehdotus on, että kotona kehottaa miestä siivoamaan vessaan vuorollaan tai aina käyntinsä jälkeen. Koko juttu kylläkin perustuu asiasta huomauttamiseen (niin ikävältä kuin se kuulostaakin). Huomauttamatta ei mies ehkä huomaa koko asiaa, koska pääsee useimmiten kuitenkin siistiin vessaan naisen huolehtiessa siivouksesta.

Huomauttamisessa tehoaa sellainen intiimiasioihin liittyvä hävetys. Kukapa mies haluaa olla "ruikkija". Tosin huomautus pitänee ilmaista sellaisessa muodossa, ettei mies heti koe tulevansa häväistyksi ja leimatuksi. Voisi kysäistä vaikka neutraaliin passiivimuotoon, että mitenkäs vessa on tuohon kuntoon saatettu - kusta lattialla ja pönttö huuhtomatta?

Uskon, että jopa yksi huomautus tehoaa. Esitin tuon kysymyksen vähän yli kymmenvuotiaalle pojalleni. Hän selvästi loukkaantui. Kertoi, että oli ollut kavereita käymässä. Ajattelin, että olisi hyvä laittaa vessan seinälle infoa, joten kirjoitin lapulle pöntön yläpuolelle: " Voisitko pissiä tai kusta pönttöön! Kiitos!" Poikani sanoi, että kaverit olivat huomanneet viestin ja närkästyneet. Eivät kuulemma tule enää meillä käymään!
 
Näköjään tuo avaus olikin vähän dramaattisempi. Tuli vähän kaunisteltua omassa mielessä.

Niin pitääkin ehdottomasti itse siivota.

Mietin vaan onkohan tuo siivous kotityötä, ja voiko sitä mainita, jos kysytään teettekö kotitöitä?
 
Yksin se ei siitä tähtäyksestä ole kiinni. Jostakin syystä se putkenpää ei avaannu aina samallalailla, ja suihku lähtee ihan muualle kuin tähtää.

Silti ne ohi menneet tipat voi itse siivota. Vaikka pyyhkiä sillä vessapaperilla. Heti kannattaa pyyhkiä myös siksi, kun kuivuneiden tahrojen poisto on paljon työläämpää.
 
Ja mitäs se pisuaari auttaisi? Pitäis olla joku seisonta-allas näille seinille ruikkijoille. Ja saappaat. Yleensä pissatavat(kin) opitaan jo nuorena, jos aikuinen ei niitä osaa, on vika päässä.


Käykääs lukemassa tuolta vanhemmat/kasvatus-sivustolta pitkä keskustelu puskiin kusijoista ja paskojista. Niistä nämä seiniä ruikkivat dippainssit taitavat tullakin. Tosi moni mamma puolustelee lasten ja aikuisten (!) tarpeidentekoa ties mihinkä naapureiden perennapenkkeihin. Yöks.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan sama, mieshän siellä ainoastaan kävisi. Tosin ympäristöviranomaiset voisivat puutua asiaan ja mies saisi julkista huutia.

Ihan sama millä nimellä sitä omien jälkien siivoamista kutsuu, kotityö, paskahomma, siistiminen, yleinen puhtaanapito jne. pointti se, että se siivoaa, joka sotkee. Väännetäänkö sinulle, sivupersoona, ratakiskosta asia? Ihme lapsellista jankkaamista ja vääntöä taas kerran.
 
on jos mies tekee molemmat tarpeensa vessassa istuen?
Etenkin jos on sellaista sorttia ettei pönttöön muuten osu.

Meillä on iänkaiken mies tehnyt tarpeensa istuvilteen. Minua inhotti silloin kun muutimme yhteen, ne kusitipat ja keltaiset posliinipytyn reunat. Hän itsekin myönsi ettei ole kiva mennä tarpeilleen kun joutuu koskemaan renkaaseen josta saa kädet likaiseksi.

Hyvin on istuvilteen tehnyt jo liki 40 vuotta. Eikä tarvii riidellä ylös jätetystä renkaasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mitä hävettävää;10345038:
jos mies tekee

Dirty Harry!
Oman eritteen kanssa ei ole ihan niin inhottavaa kuin jonkun toisen. Siinä on kai jotain erity(i)stä.

"istuen?"
Naisten tapa, häpeä assosioituu. Jos miehellä on hame, sen on oltava kiltti, tai muuten… tirskutaan.
Mukavuuslaitoksessa mukavampaa on vaivattomuus. Seisaaltaan myös nopeampaa. Mutta mihin se viimeinen tippa menee?

"Eikä tarvii riidellä ylös jätetystä renkaasta."
Kuuluuko se ylös vai alas? Kumpi on kohteliasta ja kenelle? Vai onko se tasa-arvokysymys: toinen ylös, toinen alas. Entä jos on mies- tai naisvaltainen perhe? Valtataistelu on huussista. Olen opetellut nostamaan, aina, mutta mitä tekisin kannelle? En koske, vaikka siistimmältä näyttäisikin.


"pönttöön muuten osu."
Siisteys puhuttaa. Paljonko likaa saa olla, että on likaista?
Mitä lika on? Ruoanmurunen, hiekanjyvä, vesitippa, kusitippa…vai onko se näkymätöntäkin?

"inhotti"
Se mikä inhottaa, on yleensä opittu tapa. Vauva ei inhoa ulosteita. Tarvitaan siisteyskasvatusta = HYI! KAKKA! Ei saa, pahaa! Syntyy inhottavaa häpeää, mutta mitä kaikkea pitäisi inhota ja kuinka paljon hävetä?

"kusitipat ja keltaiset"
Vettä, ureaa ja… Keltainen väri tulee ureasta ja sitä käytetään mm. ihovoiteessa.
Virtsa on steriiliä, siinä ei ole "pöpöjä". Bakteereja tulee kehon pinnasta. Niitä on kusiseinässä vähemmän kuin keittiössä ja kaikki yl. vaarattomia.

"kun joutuu koskemaan renkaaseen josta saa kädet likaiseksi."
Kakkaa vai kakkaa, mikä ei ole kakkaa. Kakka on tarttuvaa likaa. Osa tarttuneesta ei lähde pesussakaan, koska se on tarttunut mielessä, jäänyt mieleen. Hänellä, joka haluaa liata kätensä, on likainen mieli, vai toisinpäin?

"Hyvin on istuvilteen tehnyt jo liki 40 vuotta."
Kun opitaan inhoamaan, on hyvä oppia sekin ettei inhottaisi itsensä lisäksi toisiakaan. Kusisista seinistä ei ole terveyshaitta, mutta ne näyttävät epäsiisteiltä ja inhottavilta.



Shit down! Kakkaa on, ja sitä pursuaa meistä ulos. Se haiseekin, lika lentää. Japanissa on kehitetty hajunsyöjämaali.

OMO mainostaa – lika on hyvästä – myydäkseen pesuainetta, ja mehän pesemme, lopulta itsemme sairaiksi (ihottuma, allergia etc.) Voi syntyä pakkomielle pestä koko ajan pöpöjä pois. Niitä on kaikkialla, tiskipöydällä enemmän kuin WC:ssä. Pölypunkin mieliruoka – sukat makkaralla.

Muutamme yhteen, tulee lisää ja likaisempaa likaa. Epäsiisteys? Riidellään ja vihataan likaisempaa ihmistä, koska lika inhottaa, hermostuttaa. Kuinka siistiä, mikä on yleinen taso? Milloin ei enää inhota muita? Se ei inhota ketään, kun pesemme koko ajan, kaikki sairaina, paitsi että inhottaa sittenkin.

Parisuhteessa pyritään hermot riekaleina 'samalle tasolle'. Se "ankaramman siisteyskasvatuksen saanut" ei yleensä pysty tinkimään tippaakaan, koska inhoreaktio on vaikea aihe. Sanomista on 'joka asiaan'.


Paskainen loppu.
 
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että suostutaan siivoamaan toisen, aikuisen ihmisen, jäljet. Ja vieläpä vessassa. Jumankauta, jos mun mies kusis edes kännissä vessan lattialle niin varmaan pönkkäisin hänet sinne kunnes vessa olisi siivottu. En ikikuunapäivänä luutuaisi aikuisen miehen kusilammikkoja - jos kyse on vielä terveestä yksilöstä. Enkä kyllä roiskeitakaan. Olisin kyllä niin pain-in-the-ass-naputtaja, että ukko joko siivoaisi omat sotkunsa tai sitten eroaisi jo tiet.

Mutta vakka kantensa valitsee. Itse olen niin ilkeä muija, että sisäsiistin miehen olen joutunut valitsemaan.
 
aikuisen ihmisen jäljet


"vieläpä vessassa"
Kai maailman häpeällisin tehtävä. Likaisin paikka? "Sottapytty", siitäkö se sanonta tulee?
Mitään järkiperusteita ei ehkä löydy, sille huippu-lialle. Se on mielen assosiaatio. Hyi, kakka! Hyi helvetti mitä…!

"kusilammikkoja"
Olen kuullut sanottavan että joskus naistenvessoista löytyy ne kamalimmat jäljet. Ehkä se on vain perätön huhu? Miten tahansa – oletetaan että vessansiivooja on nainen – häntä noyryytetään häpeällisellä ja siten ala-arvoisella työllä. Työn arvo assosioituu ihmisarvoksi ja edelleen vähäarvoisen vähiksi oikeuksiksi. Siitä tulee valtataistelun eturintama.



"Jumankauta… miehen"
Molemmat sukupuolet sotkevat, saattavat toistensa tavaroita/asioita toisen mielestä sekaisin yms. ja joudutaan, siivoamaan aikuisen ihmisen jälkiä. Siinä on vissi ero. Siivous voi olla nautraalia järjestelyä tai negatiivista puhdistamista 'liasta'.
On yleisempää että naiset tekevät (mielestään joutuvat tekemään) jälkimmäistä. Lika on inhottavaa kakkaa, ja sen poistaminen inhottavaa ja joka joutuu tekemään sitä, tuntee inhoa. Hän voi tuntea häpeääkin, mutta mistä se häpeä tulee? Veikkaan että mielleyhtymästä. – Hyi kakka! – Hyi, häpeä! –

Inhottava tehtävä on myös häpeällinen? Voi 'joutua' järjestemään toisen sekasotkuja, mutta se tuntuu ennemmin harmittavalta kuin häpeälliseltä. Sotkeminen ja sottaaminen, toisessa on likaa eli hyi-kakkaa, toisessa ei.

1) Keittiössä sattuu vahinko, juomalasi putoaa, syntyy 'puhdas' lammikko. Nainen voi siivota tuntematta inhoa ja häpeää. Näikö se on?
2) Toiletissa sattuu vahinko, pippelistä putoaa, syntyy 'likainen' lammikko. Nainen ei voi siivota tuntematta inhoa ja häpeää. Onko näin?




"joutunut valitsemaan"
Kuka tekee likaisimmat työt? Jaetaan tasan inho ja häpeä, niin saadaan tasa-arvo!? Näin yksinkertaista se ei ole. Arvo ja kunniakaan ei ole sama asia, puhumattakaan siitä että molemmat syö helposti ylpeys. Nöyrää saatetaan arvostaa, kuten uhrauksia tekevääkin kunnioittaa.
Oikeus = valta ja vastuu = seuraukset ja niiden arvo.


"siivoamaan toisen, aikuisen ihmisen, jäljet"
Inho –> häpeä –> nöyryytys –> arvon menetys. Tämä kaikkihan tapahtuu ihmisen ajattelussa. Mikä on sinun ajattelutapasi?

Asian järki: Virtsa on tarkoitus toimittaa viemäriin. On tarkoituksenmukaista ja syytä tehdä niin.
Jokainen on itse vastuussa vahingoistaan ja korvaamaan vahingon (siivous). Sitä ei tarvitse toisen puolesta tehdä, mutta ei sitä mikään estäkään, paitsi ehkä ne asenteet ja tunteet:

Kun WC kaipaa siivousta, toisen jäljiltä:

'Paska homma, en alennu moiseen!'
Koetaan nöyryyttävänä, yrityksenä loukata kunniaa. Seuraa kieltäytyminen "kyseenalaisesta kunniasta", ylpeän puolustus.

'Paska homma, mutta ompahan sitten tehty!'
Ei koeta nöyryyttävänä. Suostuu vaikka inhottaa, eikä ylpeys estä tätä pientä uhrausta.

Miten käy, mikä arvo heillä on? Riippuuko se heidän tunteistaan, siitä tuntevatko he inhoa, häpeää? Onko se nöyryyttämistä, menettääkö kunniansa?



"pain-in-the-ass"
Korostan vielä: Jokainen vastaa itsestään tunteistaan ja erityisesti teoistaan.

Mielestäni: Järjellisesti kusi on vaaratonta ja harmittomampaa kuin pöly. Tunteellisesti se on esteettinen haitta.
Paras tulos saavutetaan siivouksessakin, kun tunne ja järki ovat sopusoinnussa. Raivo on turhaa ja vahingollista.
 
Viimeksi muokattu:
Puhtaus ja vaara sentään. Eritteet ovat eritteitä. Niillä on symbolisesti lian merkitys. Mutta se on myös totuuspohjaista siinä mielessä, että ne voivat pahimmillaan aiheuttaa sairastumisia väärissä paikoissa ollessaan ja vääriin paikkoihin joutuessaan.

Häpeä. Eritteisiin liittyy häpeää, koska ne ovat "likaisia". Toisen edessä kakkaaminen voi olla vaikeaa. Joskus pissaaminenkin. Mutta mielestäni on häpeällisempää kuvitella, että yhteisessä kodissa on aina naisen tehtävä siivota aikuisen miehen sotkut. On häpeällistä, ettei aikuinen mies osaa eikä halua siivota itse omia sotkujaan. Tilanne voisi olla toisinkin päin, mutta aloittajan tapauksessa se kuitenkin on näin päin.

Naisten vessat ovat siivottomia. Se on totta. Naiset ovat omaksuneet tavan elää toisten silmissä muka siististi, mutta todellisuudessa harva suomalaisnainen pesee käsiään vessakäynnin jälkeen. Tämän on usein saanut todeta yleisissä käymälöissä. On niitäkin, jotka jälkeenpäin kahvipöydässä sitten nuuhkivat eritteiden hajujaan sormista. Tällaisenkin ihmeen on joutunut joskus todistamaan.

Itselleni ei tuottaisi henkisiä vaikeuksia siivota toisen kusijälkiä muutoin, mutta minusta se vain kuuluu aikuisen vastuullisen ihmisen tehdä itse, mikäli terveydentilaltaan siihen kykenee. Sama juttu on muissakin sotkuissa. Kun kaataa juoman parketille niin jääkö odottamaan, että toinen korjaa sotkun vai korjaako itse sen pikimmiten?

Kun nyt näytät rakastavan noita analyysejäsi, niin analysoipa puhki se, miksi aloittajan mies itse asiassa jättääkään jälkensä siistimättä ja kerta toisensa jälkeen itsepintaisesti kusee lattialle. Siitäkin huolimatta, että tietää sen ärsyttävän toista. Tai ehkä juuri siksi? Ettei vain olisi vallankäytöstä kyse siinäkin? Onko miehelle niin suuri häpeä siivota omia sotkujaan? Vai merkkaako mies kenties reviiriään? "Roiskaisen tähän, tämä on minun paikkani. Minulla on oikeus roiskaista tähän, koska tämä on minun paikkani. Jos naista häiritsee, saa kyllä itse siivota. Minua ei roiskeet häiritse, koska tämä on minun paikkani ja ne on minun roiskeet. Ihan puhtaat roiskeet ovat. Kusihan on puhdasta eikä se minua hävetä. Se on vaan kusta."
 
"Eilen, 22:13 #44 (linkki)
Eritellään
(Vierailija)"

Sun kirjoituksia on jotenkin hankala lukea. Harjoittele lainaamaan tekstiä ja kirjoita selkeämmin. Nyt kaikki juttusi on samaa paskaa diipadaapaa. En jaksanut lukea, vaikka yritin.
 
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että suostutaan siivoamaan toisen, aikuisen ihmisen, jäljet. Ja vieläpä vessassa. Jumankauta, jos mun mies kusis edes kännissä vessan lattialle niin varmaan pönkkäisin hänet sinne kunnes vessa olisi siivottu. En ikikuunapäivänä luutuaisi aikuisen miehen kusilammikkoja - jos kyse on vielä terveestä yksilöstä. Enkä kyllä roiskeitakaan. Olisin kyllä niin pain-in-the-ass-naputtaja, että ukko joko siivoaisi omat sotkunsa tai sitten eroaisi jo tiet.

Mutta vakka kantensa valitsee. Itse olen niin ilkeä muija, että sisäsiistin miehen olen joutunut valitsemaan.


Kun nuoret naiset etsivät miekkosta, kyllä se on yksi hyvä asia tämä huomioida: miten hänen äitinsä on kasvattanut pojan. Eli onko joutunut lapsena tekemään kotitöitä vai ei. Jos on, hyvä, ja isot pisteet miekkoselle. Tulee todennäköisesti jatkamaankin näin. Mutta ellei ole, on koulutus aika kova ja vaativa, jos ei miltei mahdoton.

Tämä minun kokemuksena, mitä olen noita 2-lahkeisia elämäni aikana katsellut. Ikää on 44v eli on tässä muutamat miekkoset tullut nähtyä. Ja eräätkin kuset siivottua, mutta sellaiset saa kyllä lähteä.

Jos mies pitää kotitöitä akkojen touhuna (ellei nainen ole kotirouva), niin hän ei siivoa.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä miehen pitää pissiä istualteen pöntöllä ollessaan.

Mikäs sen ällöttävämpää kuin vessan seinien läpi kuuluva jumalaton lorina, koska mies kusee seisaalteen. Se se vasta junttia onkin!
 
Eritteet ovat eritteitä.

"pahimmillaan aiheuttaa sairastumisia"
Onhan se niinkin. En lähe siihen, tautiseen meininkiin. Saahan miehestä tarttumaan vaikka mitä ja minkäkin välityksellä.

"häpeällisempää kuvitella, että yhteisessä kodissa on aina naisen tehtävä siivota aikuisen miehen sotkut."
Aha!

"Toisen edessä kakkaaminen voi olla vaikeaa. Joskus pissaaminenkin."
Juu, jännäähän se on, mut rentoutuminen kai auttaa.

"Naiset ovat omaksuneet tavan elää toisten silmissä muka siististi"
Jotain tämänsuuntaista olen vähän uumoillut, että ehkäpä.

"todellisuudessa harva suomalaisnainen pesee käsiään vessakäynnin jälkeen."
Kiitos, tätä en tiennyt!

"jälkeenpäin kahvipöydässä sitten nuuhkivat eritteiden hajujaan sormista."
Miten inhottavaa, hyyyii! Saisivat ruokottomat hävetä! (näinhän tähän kuuluu vastata)

"On häpeällistä, ettei aikuinen mies osaa eikä halua siivota itse omia sotkujaan. Sama juttu on muissakin sotkuissa."
Varmaan melko yleinen mielipide, ainakin naisilla.

"Kun kaataa juoman parketille niin jääkö odottamaan, että toinen korjaa sotkun vai korjaako itse sen pikimmiten?"
Jos minulta kysyt niin alkaisin rauhallisesti siivota vahingon jälkiä. Tästä asiastahan ei ollut kuitenkaan kysymys millään tavalla.

Puhuin naisen ajattelusta, en sanallakaan miehen ajattelusta, koska miehen ajattelua ei ollut tarkoituskaan käsitellä. Onkohan niin että esimerkin miehen ajatukset sitten joku tiesi? Minä en niitä tiennyt, enkä tiedä vieläkään, eikä edes kiinnosta tietää.

Itseasiassa en edes ilmoittanut sukupuolta, eikä sukupuolella ole esimerkin kannalta ratkaisevaa merkitystä. Mies on kyllä selkeämpi tapaus, niinkuin olen huomaavinani (yllättävistä sekä odotetuista olettamuksista).




En sitä ap:n miehen käytöstä osaa analysoida, kun en tiedä yhtään hänen ajatustaan.
Sinähän jo vähän matkaa luonnostelitkin… mikä herätti muutaman kysymyksen?

"Minulla on oikeus roiskaista tähän, koska tämä on minun paikkani."
Mistä sen voi päätellä, että se on hänen paikkansa ja mistä oikeuden? Omistaako hän sen paikan? Jos omistaa, niin hänellä on sen paikan hallintaoikeus ja oikeus tehdä kuten haluaa.
Jos hän ei omista tai muuten ole hallintaoikeutta, hänen tulisi kysyä lupaa, hallintaoikeuden haltijalta.

"Jos naista häiritsee, saa kyllä itse siivota."
Mies ei ole vastuussa asioista mitkä häiritsevät naista. Jos mies omistaa paikan, niin halutessaan hän saa tietenkin siivota, siihenhän hänellä on omistajan oikeus.
Jos hän ei omista tai muuten ole hallintaoikeutta, hänen tulisi kysyä lupaa, hallintaoikeuden haltijalta.

"tietää sen ärsyttävän toista."
Tätä voi pitää jossain määrin todennäköisenä, mutta voiko sitä tietämistä päätellä jostain varmemmin, mistä?

"miksi aloittajan mies itse asiassa jättääkään jälkensä siistimättä"
Paras arvaukseni on että hänellä on sellainen tapa. Tapakäyttäytyminen on toistuvaa.



Viestisi muu sisältö noudatti huomatakseni juuri esittämiäni ajatuksia.
Kiitos palautteestasi!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä