U
"unohdettu"
Vieras
Ikään mulla JO +30v. mutta itse pyrin muistamaan kaikkien läheisten ja hyvien ystävien syntymäpäivät ym. Täytin vuosia jokin aika sitten, mutta kahdesta hyvästä ystävästä ei kumpikaan muistanut.. Tai no muisti, toinen tekstiviestillä ja toinen facebookissa onnitteli. Tapana ei ole mitään synttäreitä enää tällä iällä viettää, keitän kyllä kahvit jos vieraita tulee tai haluaa tulla. Nyt pyysin molempia käymään jos haluavat käydä. Lopputulos: toinen ei tullut hyvästä syystä ja toinen vastasi ympäripyöreästi ettei pääse käymään. Katsotaan joskus toiste ja sitä rataa oli hänen vastaus..
Kysymys ei siis ole siitä, että en saanut lahjaa! Ehei!! Vaan jotenkin odotin, että olisi tullut edes puh.soitto tai kortti postissa tai jotain, mut ei.. Asutaan kaikki "lähellä", että ei ole mistään reissamisesta toiseen kaupunkiin kyse. Jotenkin loukkaannuin, turhastako? Olen pitänyt hyvinä ystävinä ja aina ollaan toisiamme muistettu edes kortilla ja välillä jollain pienellä lahjallakin, mut nyt ei mitään. Nyt ei sitten ole mitään kuulunut tämän jälkeen, enkä ole paljoa perään kysellyt..
Vasta jokin aika sitten kamalassa kiireessä ym. ostin toiselle pienen lahjan ja kortin, vaikka en päässyt hänen juhlissaan käymään. Syy:kutsu oli sellaisena päivänä ettei mitään mahd.töiden ym. takia ja perheessämme sairastettiin, joten kai nyt kuka tahansa jättää väliin. Tämän jälkeen ei ole ollut mahd.käydä, koska taas siinä perheessä on sairasteltu ihan urakalla:noroa ym. niin eipä ole tarvinnut mennä.
No,joka tapauksessa tunnen oloni hölmöksi. Minä muistin näiden ystävien, mutta he eivät minun. Ehkä olen sitten vaan idiootti, joka tälläisesta loukkaantuu mut jäi vaan vähän kaivelemaan.. Kiitos