Vihaan miestäni, syvästi

[mie]

EN jaksanut lukea muita kommentteja, mut miehesi kuulostaa narsistilta. Ottaa vain ja ainoastaan itsensä huomioon, syyllistää sinut, esittää vieraitten silmissä täydellistä jne jne jne. Itse olen läheltä joutunut seuraamaan elämää narsistin kanssa ja se on todella kamalaa katsottavaa. Miehesi ei todellakaan kuulosta normaalilta ja siksi suosittelenkin eroa.. pärjäät varmasti lapsen kanssa kahdestaan paljon paremmin kuin tuollaisen miehen kanssa asuessa. Joka ei edes tee mitään lapsensa eteen..

Toivon ap sulle hirmuisen paljon voimia ja jaksuja!! Toivottavasti asiat järjestyy parhain päin!!!!

 

[vieras]

Hyvä, että olet jo lähdössä! Kovasti voimia! Kyllä ne asiat järjestyvät parhain päin, kunhan pääset eroon tuollaisesta "miehestä"!*halaus*

 

[Vieras]

Miehesi on narsistinen ihminen. Myös isäni oli. Luulenpa, ettei miehesi osaa olla ikinä isä lapsellesi. Hän on itse se lapsi, jota pitää hoivata.

Minun neuvoni on, että ero on paras ratkaisu tuossa. Vaikka itse olen aikuinen, niin isäni käytös satuttaa eikä ne haavat taida parantua ikinä. Tunteet häntä kohtaan on vain tukahdutettava ja elettävä omaa elämäänsä. Isäni oli nuoruudessaan aika lailla kuvauksesi kaltainen. Hän edelleenkään ei näe kuin oman napansa. Hän ei ole koskaan osanut suhtautua omiin lapsiinsa niin kuin vanhemmat yleensä suhtautuu. Päinvastoin. Hän on ollut aina se lapsi. Hänellä on vain pelkkiä oikeuksia, ei mitään velvollisuuksia. Hän kerää suhteesta positiiviset asiat, negatiiviset jätetään muille perheen jäsenille, hän elää niin, että oma napa on paras napa, muut on vähän niin kuin ilmaa, jos hän ei niistä hyödy mitenkään...

Mutta enhän voi tietää koko tarinaanne. Kannattaa itse tehdä lopullinen päätös...

 

[Vieras]

Kannattaa myös muistaa se, että kun ja jos eroatte, niin narsisti sälyttää eron sinun syyksi. Sinä olet se paha ihminen, joka jätti perheensä. Sinä olet syntipukki kaikkeen. Hän on se raukka ja raasu, jota on sorrettu...

Panssarit ylös ja varaudu pahimpaan. Eläkä ylläty mistään mikä tulee miehesi suunnalta...

 

[BlondeMonsoon]

Lapsesi saa paljon tasapainoisemman perheen SINUN kanssasi, kuin sinun ja tuollaisen miehen kanssa. Voimia ja jaksamista.

No ei tuo äitikään jären fiksulta vaikuta kun tuollaisen kanssa lapsen tehnyt. KYllä miehen näkee jo ennen lapsia mikä on. Vai yhdessäkö siihen saakka juostu? Sitten ääni muuttuu kun joutuukin joku lasta hoitamaan eikä voi aina mennä.

Ja tässä taas nähtiin, miten nainen on naiselle susi. Järin fiksu et ole sinäkään.

Olen itsekin aikoinani ollut miehen kanssa, joka ei todellakaan ollut mikään hirviö, kun tapasimme ja kolme vuotta meni, kunnes mies SAIRASTUI psyykkisesti ja siitä olisi alkanut pidempikin perhehelvetti, jollen olisi lähtenyt. Lapset olivat suunnittelulistalla, onneksi ei ehtinyt yhtäkään siihen tilanteeseen syntymään.

Joten onpa kannustavaa ap:lle tulla tänne arvioimaan hänen älykkyyttään asiassa, aina ei todellakaan voi tietää, mihin suuntaan puolison sairaus voi mennä. Ja kyllä se mullakin tovin vei, ennenkuin hyväksyin tosiasiat ja totesin, ettei mitään ole tehtävissä. En halunnut heti jättää toista vain siksi, että tulee mielenterveysongelmia, mutta kun ei lupauksista huolimatta mennyt hoitoon, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä.

Edelleen ap: Mieluiten äkkiä ja tuttujen luo pois sieltä asunnosta. Kyllä sen oman kämpän sitten saa, eikä tarvi "toisten nurkissa" kauaa olla. Pääasia, että saat eron fyysisesti alulle mahdollisimman pian! Ja hei, jos tuntuu, että tarviit oikeesti apua, etkä saa lähdettyä sieltä ns. ajoissa, laita yksityisviestinä jotain tietoa itestäs, niin voidaan olla vaikka yhteydessä poliisiin, jos tilanne sitä vaatii.

 

[r]

Eipä kukaan ehdontahdoin halua narsistin uhriksi. JA KYLLÄ; TÄSSÄ ON KYSEESSÄ ERITTÄIN TODENNÄKÖISESTI NARSISTINEN IHMINEN! Jos tällaiseen ihmiseen törmää tietää että narsisti on aluksi liian hyvää ollakseen totta, he tarjoavat negatiivisten hallinnollisten toimiensa vastapainoksi sopivasti positiivisia jotta uhri pysyisi juuri ja juuri narussa.

 

[Beep]

Tulipa surullinen olo. Narsistin uhriksi joutuu ihan liian helposti. (Pika-analyysi kirjoituksen perusteella)

Voimia irtautumiseen!

Joku sanoi että viha aiheuttaa katkeruutta, MUTTA mä kannatan että vihaa vihansa pois, sitä kautta ei synnykään katkeruutta kun uskaltaa vihata (kunhan ei tee mitään vahingollista, pelkkä vihan tunne ei ole vaarallinen).

 

[ap]

Lapsesi saa paljon tasapainoisemman perheen SINUN kanssasi, kuin sinun ja tuollaisen miehen kanssa. Voimia ja jaksamista.

No ei tuo äitikään jären fiksulta vaikuta kun tuollaisen kanssa lapsen tehnyt. KYllä miehen näkee jo ennen lapsia mikä on. Vai yhdessäkö siihen saakka juostu? Sitten ääni muuttuu kun joutuukin joku lasta hoitamaan eikä voi aina mennä.

Niin juuri.. Fiksu tai en, tässä tilanteessa kuitenkin elän nyt.

Harmi että sun elämänkokemuksesi on kait niin kapeaa, ettet ilmeisesti tiedä siitä juurikaan mitään. Asiat eivät ole aina niin yksiselittäsiä tai mustavalkoisia, tilanteet muuttuvat.
Olin täysin valmis lapsen tuomaan vastuuseen ja vanhemmuuteen, mutta en silti koe pystyväni opettamaan miestä olemaan isä lapselleen. Vastuuta kun ei kait voi pakottaa ottamaan, jos toisella näyttää olevan jonkinlainen asenne vamma?

Nyt, kun aikuisista ihmisistä on kyse, olisi voinut odottaa että joko vastuu kannetaan tai puhutaan hyvissä ajoin jos ei ole valmis tällaiseen. Mieheni oli sanojensa mukaan hyvin onnellinen raskaudestani.


Kiitos muille myötäelämisestä ja kannustuksesta!

Monet ovatkin varoitelleet mahdollisesta vaikeasta erosta.. Olen valmistautunut siihen, vaikkakin mieheni vielä nyt ottaa puheeni melko tyynesti.
Tulikin tuossa mieleen, kun mies tuumasi kerran lähdöstä puhuessani että tekee lapsellemme selväksi sen että äiti on rikkonut perheen. Huhhuh.

 

[Eräs]

Ei voi sanoa että miehesi olisi pyhimys... Mutta toisaalta, täytyyhän hänenkin yövuoron jälkeen nukkua. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että yövuorot ovat raskaita eikä ihminen jaksa jos ei nuku ollenkaan!

 

[kata]

Ei voi sanoa että miehesi olisi pyhimys... Mutta toisaalta, täytyyhän hänenkin yövuoron jälkeen nukkua. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että yövuorot ovat raskaita eikä ihminen jaksa jos ei nuku ollenkaan!

Just joo, ja kaikki tämä miehen yövuoroista, hei haloo! Vikaa sillä ukolla on päässä ja pahasti

 

[ap]

Ymmärrän kyllä väsymyksen yövuorojen jälkeen, mutta ne tuskin kuittaavat muuta välinpitämättömyyttä ja perheen laiminlyöntiä?
Ja on yövuoro tai ei, niin hoidan lasta yksin joka tapauksessa pitkälle päivään.

 

[sivusta]

Minä lähtisin tuossa tilanteessa jo nyt vauvan kanssa isovanhemmille ja asuisin siellä sen aikaa, että saisin sen vuokrakämpän. Minusta nimittäin tuo miehen reagoimattomuus kuulostaa kirjoitustesi perusteella jopa hyytävän pelottavalta. Tulee mieleen sanonta tyyntä myrskyn edellä ja jotenkin tuntuu, että mieheltäsi voi odottaa ihan mitä tahansa. Näin ulkopuolisena, kun olen tekstisi lukenut, mieleen tulee pelkästään ajatus pois sieltä ja äkkiä.

 

[juuh]

Sellainen ohje vielä... jos lähdettyäsi miehesi uhkailee sinua tms. säilytä kaikki todisteet, tekstiviestit, sähköpostit ym. Jos miehesi koittaa saada lapsen huoltajuutta itselleen tai alkaa muuten syyttää sinua jostakin, on sinulla todisteet hänen uhkailustaan. myös lähteminen kannattaa suunnitella tarkkaan, jotta saa omat ja lapsen tavarat varmasti mukaansa. Niitä tapauksia on paljon, missä lähteneen tavarat on kannettu roskalavalle tai hajoitettu suutuspäissään.

 

[ap]

Kaivoinpa tämän vanhan aloituksen esille ja vähän päivitän tilannetta.
Meillä on nyt lapsen kanssa oma asunto, johon muutamme maaliskuun alussa. Muutto venyi, mutta olen niin onnellinen että pääsen irtautumaan tästä helvetistä.

Tilanne on kärjistynyt monen monta kertaa tässä parin kuukauden aikana ja mies on kääntänyt minulle totaalisesti selkänsä ja ollut minua kohtaan täysin välinpitämätön; ilkeillyt, tehnyt pieniä "kepposia" millä on pahoittanut mieltäni ja ennen kaikkea kääntänyt kaiken ihan päälaelleen.
Kertoo kärsineensä koko suhteemme ajan henkisestä väkivallasta ja syyllistämisestä. Syyttää minua mielenterveyongelmistaan(mitkä eivät muissa yhteyksissä ole ennen esiin tulleetkaan) ja yleisesti huonosta olostaan. On ryntäillyt äidilleen yöksi koska minun harjoittamani henkisen pahoinpitelyn vuoksi kotonamme ei voi nukkua ja lista vain jatkuisi. Eli on petannut itselleen sijaa, jotta ihmiset eivät epäile hänen osuuttaan kun ero tulee.

Lapseen suhtautuminen ei ole liiemmin muuttunut... Ei ole hänen kanssaan kuin silloin kun aikatauluihinsa sopii ja sattuvat olemaan yhtäaikaa hereillä. On penännyt oikeuksiaan, mutta tehnyt myös selväksi sen, että minulle ei saa olla mitään hyötyä näistä heidän tapaamisistaan (eli ei ota viikonloppuisin jne.).
Ostan lapsellemme paljon vaatteita, mutta se ei estä tämän kaltaisia kommentteja: "Miksi sinut on puettu noin vanhoihin vaatteisiin" ja "äidin pitäisi ostaa sinulle uusia vaatteita".

Itse olen myös alentunut samalle vähättelevälle ja haukkuvalle tasolle vaikka olen sitä viimeiseen asti vältellytkin, maksan sitä nyt kun kaikki minun sanomani muistetaan ja käännetään minua vastaan... Eli siinä mielessä muutto todellakin liian myöhään, mutta nyt voi todeta nähneensä tämän viimeiseen asti.

Paljon asioita on tapahtunut ja liikaa vettä virrannut, mutta vihdoin voin sanoa sen olevan ohi (vielä en jaksa miettiäkään taistelua lapsesta).

 

[kuuntele mua]

en lukenut ketjua, mutta ap oikeasti miehesi tarvitsee apua ja sinun on lähdettävä tilanteesta heti. Kertomasi mukaan miehelläsi saattaa olla narsistinen persoonallisuus häiriö, joka tuhoaa lopulta koko perheen, ellet lähde. Tuo on nimittäin aivan kuin meidän elämästä muutama vuosi sitten. Miehelläni oli narsistinen persoonallisuushäriö jonka hän itsekin tajusi lopulta, asiat eivät päättyneet kuitenkaan meidän kohdallamme hyvin.. mies ei kestänyt itseään ja tappoi itsensä. Ja olisi saattanut tappaa meidätkin, mistä sen tietää. Mutta annan neuvon, että erotkaa ensin ja sitten, jos mies suostuu hoitoon niin hyvä, mutta älä sinä tuhoa itseäsi.

 

[Janni]

Hyvä että olet saanut asunnon ja nyt muuttamassa. Petaa sinäkin nyt tulevaisuutta ottamalla muistiin ja mielellään "todistajien" kanssa miehen tempauksia. Äläkä missään tapauksessa suostu yhteishuoltajuuteen miehen kanssa vaikka sellaista yritettäisiin mistä tahansa suunnalta ehdottaa. Ihan jo pelkästään lapsen turvallisuuden takia!

Lapsen isän kuuluisi osallistua mm. lapsen vaatteiden ostoon joten täysin turhaan pahoitat mieltäsi mm. tuosta lausahduksesta jonka olit kirjoittanut.

Voimia toivotan sinulle viimeiseen rutistukseen että pääsette lapsen kanssa omaan asuntoon rauhoittumaan. :hug:

 

[hippimamma]

Yritä vielä jaksaa muutama viikko, se on varmasti raskasta... Toivon että saat apua omalta perheeltäsi ja ystäviltäsi. Myös sosiaalitoimi voi sinua auttaa, tukiperheenä tai perhetyönä. Hienoa että sait voimaa lähteä suhteesta. Tiedät, vaikka asiat olisivat jo pitkään olleet niin huonosti, jotenkin sitä toivoo ja uskoo parempaan tulevaisuuten. Nyt se on sinulla edessä, kahdestaan lapsen kanssa, mutta onnellisena

:heart:

 

[mamiini]

UPPISTA KEIKKAA! Kuinka tässä lopulta kävi?

 

[Olisiko näin]

En vielä lukenut koko ketjua mutta minulle tuli mieleen miehesi käytöksestä, että hän saattaa olla masentunut? Ehkä ei itsekään tunnista tuntemuksiaan eikä osaa puhua niistä oikeilla nimillä. Äskettäin juuri puhuttiin, että tutkimusten pohjalta on todettu miesten usein myös kärsivän "synnytyksen jälkeisestä masennuksesta". Miehesi käyttäytyy todella ikävästi mutta ehkä hän tarvitsisikin apua mielialaongelmiinsa? Minusta tähän viittaa myös se, ettei kykene vuorovaikutukseen vauvan kanssa.

 

[olisiko näin]

ai tämä olikin vanha juttu...

 

["Vierailija"]

Luin tekstisi. Toivon, että olet päässyt hyvään alkuun ja eteenpäin elämässäsi. Sinä et aiheuttanut hänen mielenterveyttään. Et todella! Mukavaa kesää 2011! Toivottavasti vaikka uusi rakkaus olisi astunut elämääsi tai sitten muuten olette onnellisia ei niin enää pienen- vaavin kanssa!

*hali*

 

[Sutki]

Itse elän vastaavassa tilanteessa, olen elänyt jo seitsemän vuotta samanlaista helvettiä mutta minulla ei ole voimia lähteä tästä... Lähde edes sinä, sinulla ja lapsella on elämä edessä ja mahdollisuus paljon parempaan. <3

 

["Vierailija"]

Sinulla on ihan yhtä samanmoiset mahdollisuudet (ja oikeus) parempaan elämään. Miksi ihmeessä ei olisi? Miksi et olisi niin vahva nousemaan ja lähtemään? Tottakai olet!

 

[vierailija]

Älä jätä miestä lapsen kanssa kahden hetkeksikään, mies voi olla vaarallinen, onhan noita nähty, perhesurmaajia

 

[vierailija]

Mä oon huomannut itsestäni jo pelottavia tuntemuksia. Vihaan miestäni yli kaiken. Niin kovasti, etten ole koskaan vihannut... Ketään.

Meillä on 6 kk ikäinen vauva ja melko apaattinen mutta rutinoitunut suhteemme on muuttunut vauvan syntymän jälkeen maan päälliseksi helvetiksi..

Jo isyyslomalla mies pelasi yöt ja nukkui päivät. Puhui tarvitsevansa omaa aikaa. No menköön, ajattelin. Huomaa ajan kanssa isyyden ihanuuden ja vanhemmuuden vastuun.

Mutta paskat. Mies alkoi hyppimään ihan totaalisesti seinille. Sai raivareita ihan mitättömistä asioista (kuten makuuhuonen oven kiinni laittamisesta liian äänekkäästi kun hän vielä nukkuu, tulkitse vanhempieni sanomiset vittuiluna, repi sängystä pussilakanoita pois koska ne ovat MINUN ostamiani HÄNEN sängyssään, näitä uskomattomuuksia riittää), nukkui olohuoneen lattialla ja oli pois kotoakin (ekaa kertaa juuri nyt lapsen syntymän jälkeen), ei kiinnostu seksistä ja vähettelee minun äitiyttäni.
Nyttemmin raivarit ja kohtaukset taantuneet kun en perää häneltä mitään, olemme toisillemme vain puhumatta viikko tolkulla.
Hän tekee illat omiaan, on yöt töissä ja nukkuu iltapäivään. Me olemme lapsen kanssa lähes päivittäin vanhempieni luona, jotta meillä olisi seuraa, normaalia kanssakäymistä ja minulle tukea.

Lapselle ei ostanut raskausaikana mitään, luulin että tilanne muuttuu lapsen synnyttyä... No eipä muuttunut.
Mulla on minimi äitiyspvraha, joten olen joutunut pyytämään avustuksia vanhemmiltani. He ovatkin ostaneet vauvalle vaunut, ottaneet vakuutuksen, ostaneet lähes kaikki hänen vaatteet ja pienet tarpeelliset asiat (kuten itkuhälyttimen, korvakuumemittarin jne.), onneksi minulla on apua. Mies ei pidä apua missään arvossa, ei kommentoi eikä kiitä.
Raskausaikana saimme hänen isältään 300 euron lahjan vauvalle. Hän käytti siitä painostettuna 130e, pelasi loput veikkaukselle.
Nyt sanoo mulle riitojenkin aikana esim.; "anna olla viimenen kerta kun sanot etten ole ostanut hälle mitään"... WTF?!
Panos on muutama vaippapaketti ja mobiilisänkyyn, te täällä varmaan tiedättekin ettei pienet vauvatkaan niillä elä tai pärjää.
On sanonut myös lapsen syntymän jälkeen, että "tämä ei ollut hänelle taloudellisesti oikea tilanne lapsen syntymään", on vaatinut isyystestejä "koska on ollut mökillä silloin kun vauva sai alkunsa" ja aikoi myös perustaa uuden perheen jos me lähdemme. Ja tämä kaikki ennen kuin lapsi oli 2 kuukautta.
Jankkasi minulle myös lähes päivittäin että olen sekaisin, hullu ja "kipeä". Hänen mielestään mun ois pitänyt mennä hullujen huoneelle... Ja juuri kun hän itse käyttäytyy kuin järkensä menettänyt.

Muutenkin suhtautuu aivan uskomattomasti lapseemme. Tekee mitä haluaa, ei välttämättä näekään lasta päiväkausiin. Nukkuu tai on töissä silloin kun olemme kotona. Esim. tänään tulimme klo 18 kotiin (olimme lähteneet päivällä kun nukkui), hän lähti kotoa klo 19 ja palasi tuntien jälkeen kun lapsi nukkui. Ei osaa puhua lapselle vaan kun viettää "laatuaikaa" lapsi istuu hänen sylissä ja ne toljottaa molemmat eteenpäin.
Ei ole myöskään käynyt vauvan kanssa missään kahdestaan, okei kolme kertaa vaunuilemassa alle puoli tuntia. Mutta siinäpä ne, onko tää nyt ihan oikeeastikaan normaalia?!?
Ei ole nukuttanut lasta kertaakaan, jos ei ole nukahtanut heidän toljottamishetken aikana.
Saattaa olla myös lapsellemme puhumatta jos "olen kohdellut häntän TAAS väärin"..

Ja tässä vain murto-osa tästä kaikesta paskasta. Ja vittu mun sydän pakahtuu kun on niin saatanan huono olla. Jo lapsen takia, miks ihmeessä sen isän pitää olla tollanen idiootti.

Ja ei, mies ei todellakaan ole tuollainen ulos päin. Jos esim. niiden äiti tulee käymään, alkaa tekemään ruokaa kesken vierailun (ei varmasti jää kellekään epäselväksi että hän osallistuu kodin arkeen) ja häntä muutenkin pidetään niin sydämellisenä ihmisenä. Ei kukaan voisi varmaan aavistaakaan kuinka vähän hän lapsensa kanssa on ja millaista heidän yhteinen aika on.

Yritäpäs siinä sitten olla hyvä äiti, innostava kasvattaja ja lämminpien lapsuusmuistojen luoja.

Ja en epäile hetkeäkään jos joku herkempi ihminen tässä olisi, niin tuskin olisi järkevänä pysynytkään. Ei ole ollut kaukana itsellänikään totaalinen luhistuminen, mutta onneksi mulla on niin vahva tukiverkosto.

Nyt olen hakenut omaa asuntoa, mutta tunteet silti ristiriitaiset. En haluaisi antaa periksi, halusin lapselleni kokonaisen perheen. Ja tuntuu pahalta kun hän joutuu kasvamaan ilman isää.

Miten ihmeessä kaikki on voinut mennä näin pieleen?!

Jätä hänet heti.