Vihaksi kaikki kääntymässä

[Herran uomissa]

Suhteemme taipale ei näytä auvoiselta vieläkään. Mieheni ei jaksa välittää vaikka olemme etäisiä, kosketus ja hellyys puuttuu kokonaan, seksiä ei ole ollenkaan enää sitä vähääkään.
Olemme kierteessä. Olen joutunut aina sanomaan samoista asioista vuodesta toiseen(alkoholin liika käyttö ja sekoilut, ainainen nukkuminen, seksin vähyys, kotityöt , muiden naisten perään vonkaaminen). Tässä olen sitten palvellut paskaa vuosia saamatta itse yhtään mitään. Olen niin rikki ja epäkunnioitettu tässä suhteessa että ei ole mitään järkeä olla ja tuntuu ettei minun elämälläkään ole mitään merkitystä.

Olen vain pelkkä roskasäkki miehelleni, joka ei yhtään välitä miltä minusta tuntuu. Olen niin pahoillani itse tästä että olen näin huonon suhteen takia antanut itseni olla ja kärsiä. Mieheni on NARSISTI kaikkine oireinensa. Ja mikään ei onnistu koskaan ellei herra itse halua tai ole suostuvainen..rynnii oviaukoista vaikka läpi kiven että on ensimmäisenä vaikka jäisin alle ja olen menossa samasta aukosta ulos..tai kun on nällkä on hänen saatava aina ensimmäisenä mennä jääkaapille jos olen samaan aikaan pöydän äärellä..en osaa edes selittää..ne on niitä asioita joita kukaan ei ymmärrä ellei tunne miestäni ja käytöstä. Henkistä kiusaamista on koko ajan ja vallankäyttöä.

Olen yrittänyt mietti pakoreittia pois tästä, mutta asunto ja yhteiset velat eivät helpota mitään varsinkaan nyt kun ei tiedä ostaako ihmiset vaikkei ostokyky ole mihinkään hävinnyt..mitään lamaakaan ole. Mutta ei tässä tilanteessa voi enää tehdä miten haluaa

 

[Villasukka.]

Hyvä Herran uomissa,

Mitä sinä haluat? Sinä itse? Mitä haluat, jos ei tarvitse juuri nyt ottaa huomioon sitä, mihin kykenee tai mitä voi tehdä. Jätä kaikki rajoitteet, ja kysy itseltäsi, mitä haluat.

Jos vastaus on: haluan, että mies muuttuu, niin sitä saat toivoa. Jos haluat olla onnellinen, se voidaan järjestää.

 

[secury]

Hyvin tutulta tuo kuullostaa osin. "Hauskaa" tässä on se, et meillä on osittain sama juttu mut vaan täällä on kyseessä vaimoke. Saat uskoa, jotta tiedän osapuilleen mitä läpi käyt. Ei siinä auta kuin tehdä ratkaisuja siihen suuntaan jotta OMAN elämän saapi uomiin ja koettaa yrittää saada omat tuntemukset saatettua toiselle tietoon. Joskus kai miehille vaan on sanottava asiat hyvin yksinkertaisesti jotta me ne ymmärretään kanssa.

 

[Herran uomissa ja Riivattu]

uskomatonta että voi olla joku joka ehkä osaa ymmärtää tätä. sanoiksi pukeminen on vaikeaa..on niin paljon kaikkea pahaa. Sulla vaimoke tekee siis vastaavaa vai? Tuntuu että olen ulkopuolinen ihminen suhteessa, koska välinpitämättömyys ja oma napa on ainoa suunnan näyttäjä jokaisessa asiassa. tuntuu tosi loukkaavalta vai mitä.
Jännintä ja juuri hauskinta on se että tuo ihminen on pystynyt hallitsemaan näin pitkälle, olen vaan pysynyt aina vierellä ja ollut se kannattelija loppujen lopuksi. Onko teillä myös tämä asetelma"uhri vs narsisti´"?


Ahdistus ja paha olo on niin kova ettei saa oikeastaan mitään selvää mistään. Tästä haluaa pois mutta tässä on toisaalta pakko olla ja elää. Tää on tavallaan sairaalloista. Toinen on sitonut minut lujasti itseensä kiinni. Tunnen sääliä ja vaikka mitä kun tiedän kumppanini mokailut ja kurjat jutut. Olen myötäkärsijä siinäkin kohtaa. Hullua. Mutta tämä on ihan tervejärkisen hommaa kuulkaa(melkein jo naurattaa)..siis toden totta tämä on monimutkainen suhde ja juttu.

On päiviä jolloin kestän paremmin sen että puolisoni nukkuu vaan, tai ei tee mitään eikä ole seksiä ja keskusteluja, on vaan kylmää ja tylsää. Mutta sitten hermoni tulevat päätepisteeseen ja yritän kertoa ajatukseni. Toinen ei reagoi tai näytä kuulevansa. Suuttuu ja asiat menevät pahemmalle solmulle. Hän jopa torjuu kaiken kaiken KAIKEN negatiivisen AINA. Kaikki riidat jäävät sopimatta, murheiden syyt selvittämättä ja minun taakakseni jääkin loppujen lopuksi kaikki mitä on. Miten kauan minä kestän ja jaksan olen itseltäni kysynyt. Kumman pitkään tässä on vaan taaplattu eteenpäin.

Mieheni mukamas rakastaa minua enemmän kuin mitään..kuulostaa tosi oudolta. Käytös ei vastaa tuota. Hän ei ole valmis tekemään eteeni yhtään mitään. Makaa ja voivottelee kuinka paha hänellä on olla kun juo meidän murheet mukamas pois, näkee että kaikki on vain pahemmin. vetoaa sitten että etkö tajua kuinka hänen nyt on paha olla, ei hän kykene nyt tekemään mitään tai puhumaan mitään..hän haluaa vain nukkua.
Tällä tapaa meillä murheet käsitellään. Minä painan sitten kotitöitä tai istun sohvalla yksin ja mietin että miten ihmeessä tämä on näin. Kyyneleitä on valunut satoja litroja vuosien aikana..paha olo ei ota loppuakseen. Viha ja rakkaus riivaa ettei saa selvää enää mistään. Mites tällaiseen rakennat mitään pysyvää kuten lapsia tai muuta..

Aivan siis rikki..sieluni on revitty tuhannen päreiksi..

Secury..meillä olisi vissiin paljon puhumista yhdessä..vertaistuki ei olisi pahitteeksi,.mutta tuntuu että on niin yksin ja ainut joka kärsii mitään näin syvällä olevaa parisuhde ongelmaa..taitaa olla jo henkisen puolen asioita kumppanilla..

 

[Villasukka.]

Minä painan sitten kotitöitä tai istun sohvalla yksin ja mietin että miten ihmeessä tämä on näin. Kyyneleitä on valunut satoja litroja vuosien aikana..paha olo ei ota loppuakseen. Viha ja rakkaus riivaa ettei saa selvää enää mistään. Mites tällaiseen rakennat mitään pysyvää kuten lapsia tai muuta..

Aivan siis rikki..sieluni on revitty tuhannen päreiksi..

Mä en ota kantaa siihen, onko miehesi narsisti vai vaan huonotapainen (asteikkoa riittää...)

Mutta jos sulla ei ole hyvä olo siinä lähellä, sairastut itse. Olen itse alkoholistin läheinen ja tekstisi tuntuu tutulta. "Kaikki olisi hyvin, jos vaan MIES..."

Ei se sitten niin ollutkaan. Kaikki on hyvin, kun ITSE. Siinä lähellä voi sairastua vahvuuteen, läheisriippuvuuteen, voi kadota masennukseen, omiin fantasioihinsa, analysointiin... Kuitenkin, jos teet saman mitä olet ennenkin tehnyt, saat saman mitä ennenkin.

Se alkaa pienistä asioista. Tiedän, että on äärettömän typerän kuuloinen vinkki ehdottaa "hanki harrastus". Mutta tekeminen auttaa. Enkä tarkoita, että teet niitä kotitöitä, jotka kuitenkin tekisit. Yritä muistaa, kuka olit ennen kuin luisuit tähän. Mistä haaveilit, mitä halusit tehdä. Älä kadota itseäsi rikkoutuneeseen unelmaan.

Jos haluat perheen, niin huomaa ettet voi kirjoittaa kenellekään isän roolia. Toista ihmistä ei voi omistaa, ei muuttaa. Joskus rakastuu enemmän omaan mielikuvaansa kuin oikeaan ihmiseen, ja jonkin ajan päästä suhde alkaa tuntua ahdistavalta - kun toinen ei olekaan se mitä kuvitteli.

Sitten toisaalta, alkuun voi päästä myös sillä, että valittaa kurjaa kohtaloaan. Mutta se valittaminen ei muuta asioita. Mutta se voi olla terapeuttista. Mun elämässä pieni käänne parempaan tapahtui, kun tilitin elämäni surkeutta baarissa "miten se voi kohdella mua näin" - en saanut sääliä, sain aidon ihmettevän katseen: "mikä velvollisuus sulla on tulla kohdelluksi niin".

 

[herran uomissa..]

Niin Villasukka, puhut fiksuja kyllä Voit uskoa silti että ei ole asiaa mitä en olisi miettinyt tai kohdannut. Omasta mielestäni myöskin totuuden olen kohdannut. Mutten silti saa itseäni repäistyä irti tästä. Kummaa.

Olen kokenut että minusta on tullut valtavan vahva,,ja ajattelen että minusta saattaa näkyä jo ulospäin sellainen elämänvakavuus ja kokemus joka ei päästä minua ainakaan loistamaan. Ehkä minusta voi nähdä surun jota koen päivästä toiseen koska ei ole mennyt oikein asiat minua kohtaan.
En ole vaatinut täydellisyyttä vaan normaaliutta jos näin voisi sanoa tämän yksinkertaisesti. Koottuna.
Olen purkanut kaikkea olooni työhön, liikuntaan ja syömiseen. Väliaikainen helpotus se on ollut muttei se hoida tilannetta paremmaksi. Ehkä kuitenkin juuri nuo asiat ovat säästäneet masennukselta tai pahimmillaan itsemurhalta.

haaveeni on yhä elossa j pilkahdus toivoa ajoin nousee esiin.
Kriisi on kai sana joka on noussut esiin iän myötä..realismi herättää miettimään iän myötä asioita taas uusin vakavemmin silmin..
Tämä on minulle kuin kenelle tahansa ainutkertainen elämä..ja olen aina tottunut pärjäämään. Kunnes nyt koen että olen pysähdyksissä..en saa kiinni mistään..en pysty tekemään mitään muutosta..

valittaminen ei mitään muuta mutta voi saada joltain hyvältä ihmiseltä tai ystävältä jotain näkökulmaa. Ehkä tämä prosessi kestää kauan ennenkuin löydän varmuuden tehdä mitä mun kuuluukin tehdä. vaikea on luopua suuresta urakasta että olemme ylipäätänsä tänne astikin selvinneet..

"Velvollisuus tulla kohdelluksi huonosti.."..
jäin miettimään tuota..

kipeää tekee ja on raskasta aikaa..mutta jollain voi olla pahemminkin kuin minulla..joten ehkä pitää vaan koettaa tajuta että murheeni on pieniä monen muun rinnalla. Mutta tämä on nyt ja pidän tärkeänä parisuhdetta, koska muut murheet elämässä odottavat väkisinkin ja toisen läsnöolo ja tuki on kaikki kaikessa kuitenkin meille sosiaalisille ihmisille..

Katsotaan mitä minun elämäni tarina onkaan..rakkaus on vajaata ja pahaa olen kohdannut..olisi aika tulla tilalle sitä hyvää ja minun näköistäkin elämää..minunkin ehdoilla voisi joskus mennä..ei aina vaan toisen ehdoilla..olen epäitsekäs josta syytän vain itseäni. jotain täytyy tapahtua tässäkin. Ihana että minua huomioitaisiin ja rakastettaisiin pienillä asioilla..kuten kauniilla sanoilla,,aidolla läsnäololla ja keskustelulla ym..

Nyt menen nukkumaan sillä unet ovat yksi hyvä voiman lähde..

 

[Villasukka.]

Toivottavasti sait hyvät unet, aamu iltaa viisaampi.

Vahvoja ihmisiä tarvitaan. Sellaisia, jotka purevat hammasta ja toimivat, koska valittaminen ei auta. Naiset on pitäneet yhteiskuntaa pystyssä, Venäjälläkin sitkeät mummot pitävät perheitä pystyssä kasvattamalla lanttua viljelypalstoillaan, Afrikassa isoäidit hoitavat juopon poikansa ja aidsiin kuolleen miniänsä lapset.

Jonkun on kannettava vastuu, jonkun on siivottava paskat, jonkun on valvottava ja huolehdittava asioista. Ymmärrän täysin, miltä tuntuu kun on tehnyt sitä vapaaehtoisesti (l. huomannut, että se joku olen sitten minä) ja siitä on tullut itsestäänselvyys. En tarkoita edes marttyyriasennetta, vaan sitä että tekemisestä ja vahvana olemisesta on tullut osa elämää.

Kun lapset kasvaa, niin tottahan se on että mieleen nousee ajatus että joku voisi olla vahva mun puolesta. Mä en sano, että viinan juominen on automaattisesti kivaa, mutta kyllä mä tiedän sen kateuden joka nousee jostain syvältä, pimeästä sisälläni kun katsoo miten puoliso ottaa kuppia ja itse kieltää sen itseltään koska tietää huomisen tulevan. Tietää, että pahiten rankaisee vain itseään jos joutuu kaurapuuronkeittoon krapulassa.

Ainakin meillä "keskustelu" ja "etukäteen sopiminen" eivät olleet vaihtoehtoja jos illanviettoon lähdettiin, sillä lopputulos oli aina toimintakyvytön mies, joten otin sen vastuun, koska jonkun piti hoitaa lapset.

Sitä hellii jotain haavetta, että jossain on aikuinen ihminen minua varten, koska olen hoivaosuuteni käyttänyt. Se toinen aikuinen vaan ei tiedä tuota haavetta (ehkä sitä ei itsekään tajua) joten eihän siihen voi vastata.

Vielä tässä on elämä kesken itselläkin, mutta mua helpotti kun tajusin että mulla on oikeus tunteisiini. Kaikenlaisiin tunteisiin. Tunteet saa olla mukana, vaikka pelottaa ja väsyttää ja v*ttaa. Sitten eletään niiden kanssa. Ei tarvi tykätä siivoamisesta, mutta voi arvostaa itseään sen verran että tarttuu imuriin koska ansaitsee puhtaan kodin.

Huono mä olen mitään opettamaan. Joskus olen tosin tuumannut, että jos kaiken tämän olisin ennalta tiennyt, olisin painellut luostariin. Siellä on varmasti eri tavalla vaikeaa, mutta eipä olisi sydäntä revitty näin joka suuntaan.

Viha kääntyy lopulta vain itseään vastaan.

 

[*huokaus*]

Kuin omaa tarinaani lukisin.
Se pakollinen six-pack joka ikinen päivä ja lisäksi kirkasta pari pottua viikonloppuna.
Humalakuorsausta vieressä ja kohmeloa aamulla.
Minnekään ei voida mennä viikolla. Pikaisesti kaupassa että päästään sihauttaan tölkkiä auki ja sitä rataa. PC auki ja jotain idiootti teinisarjoja.
Baywatc, robocop, jne.
Onneksi ei sentään rähjää ja riko paikkoja.
Mies on ihan fiksu ja työnsä hoitaa mallikkaasti, mutta tuo pimeä puoli...

Olen lopen kyllästynyt hoitamaan sukulaispassaamiset, lahjat, juhlat, lomamatkat.
Hän keskittyy olemaan isäntä eikä pistä tikkua ristiin, vaan on keskittynyt juomien kaatamiseen.
Lomalla keskittyy juomiseen.

Olemme joutuneet jättämään useita normaalisti ihmisille kuuluvia perhejuhlia väliin, koska hän on niin tinttarallaa aamulla.

Nyt ollaan menossa ystäväni synttäreille ja pelkään jo etukäteen hänen käytöstä.
Hänestä tulee suuri maailman charmööri seurassa...
Jutut ovat levottomia ja alatyylisiä.
Kädet ovat käyneet jos niin monen emännän rinnoilla, että kutsuja ei enää tule mihinkään ikäistemme juhliin. Sana leviää.

Viikko sitten pikkujouluissa hän maksoi vain oman narikkansa.
Tilasi molemmille oluet, mutta maksoi vain omansa.
Halusi vain ilmiselvästi nöyryyttää tuttavien seurassa.
Työkaverini (mies) pudisteli päätään ja pyöritteli silmiään minulle.

Ahdistaa oikein urakalla ja ajatuksissa on koko ajan liukeneminen ulos tilanteesta.
Jumpassa sentään saan olla rauhassa ja leffassakin olen käynyt yksin.

Ymmärtäisin käytöksen, jos olisin homssuinen rääväsuuakka, mutta huolehdin itsestäni eikä ulkonäkökään ole pahimmasta päästä.

No, taakkansa kullakin, mutta toivoisin enemmän toisen huomioon ottamista.

 

[Suhteeton]

Niin tutulta kuulostaa, itse olen ollut vastaavanlaisessa suhteessa parisen vuotta ja alan pikkuhiljaa avata silmiäni todellisuuteen. Sain tarpeellisen hengähdystauon suhteeseemme muutamaksi kuukaudeksi kun mies sai pestin töihin toiselle paikkakunnalle tarpeeksi kauas. Tämä hengähdystauko on antanut minulle tilaisuuden nähdä asiat uudella tavalla, olen alkanut ymmärtää missä hel-etissä olen elänyt nämä pari vuotta. Olen ollut henkisesti ihan loppu ja hermot riekaleina. Tilanne on ollut juuri noin epätoivoinen kuin mitä ap:kin kirjoittaa.

Meillä ei onneksi ole yhteistä omaisuutta ja miehellä on oma kotikin (vaikka asunut luonani täysihoidossa seurustelumme ajan) joten siinä mielessä hänestä irrottautuminen olisi nyt todella helppoa. Tosin vaikka olisi yhteinen asuntolaina tms. en siltikään pystyisi loputtomiin katsomaan tuollaista menoa. Se ei saisi olla ainut syy jatkaa itsensä piiskaamista.

Kun mies tulee takaisin, katsotaan asiat täysin uusiksi. Olen päättänyt etten enää halua elää niin kuin olen elänyt viimeiset kaksi vuotta. Se on ollut todella rankkaa minulle, mies on tehnyt mitä huvittaa milloin huvittaa ja minä olen kärsinyt sivussa. Ties vaikka olisi syrjähyppyjäkin ollut hänellä, en juurikaan tiedä mitä on puuhaillut.