vituttaa mies nyt ihan kympillä. koirasta vaan kysymys, mut silti

["vieras ap"]

moi taas
en juu voi hakea koiraa vain itsekseni, sen täytyy olla yhteinen päätös. mies ei tosiaan ehkä ole ajatellut asiaa sen pidemmälle aiemmin, ajatellut vaan että "pääsee asiasta", kun lupaa minulle koiran. tunnistan tässä niitä samoja piirteitä joita hänessä aiemminkin on ollut. hän esimerkiksi oli kovasti menossa kanssani naimisiin, kunnes piti lyödä päivä lukkoon. sitten hän yhtäkkiä alkoi perua, halusi vielä harkita niin isoa päätöstä melkein 10 yhteisen vuoden jälkeen. arvatkaa vaan miltä se tuntui? nyt mies hehkuttaa vaan sitä, miten oikea ja ihana ratkaisu se oli. sama oli talon rakentamisen kanssa, puhui kyllä ja taas alkoi pakitella. sit kuitenkin olikin yhtäkkiä samaa mieltä ja nyt hehkuttaa tätä taloa ja oli kyllä koko rakennusprojektinkin ajan innoissaan kun se vain saatiin alulle.

mielestäni mieheni ei ole pahansuopa, hän on vain todella arka ja täydellisyyttä tavoitteleva mies. hän harkitsisi loputtomiin asioita, jottei päätyisi siihen tilanteeseen että itse täytyy päätös tehdä. en kuitenkaan voi tässäkään asiassa kävellä hänen ylitseen ja vain hakea koiraa, vaikka tuntuukin että minun on häntä aiemmissakin asioissa täytynyt vähän painostaa.

 

[isoäiti mölykylästä]

[QUOTE="vieras";24477968]Jos se on kerta jo luvannut, en edes kyselisi enää. Varaisin pennun kaikessa hiljaisuudessa ja hakisin kotiin kun on luovutuspäivä. Siinä se.[/QUOTE]

näin mutta tietäisin sitten myös sen, että se olis täysin mun vastuulla, ja että miehen ei tarviis ulkoiluttaa eikä syöttää eikä tehdä mitään muutakaan sen eteen. mutta sitten jos musta ei olis siitä yksin huolehtimaan, niin sitten en sitä tietenkään myöskään ottaisi

 

["vieras"]

Kuinkahan moni oikeesti hakisi sen koiran.
Mitäs jos te mammat lupaatte miehelle vielä yhden lapsen vaikka vuoden päästä. Mieli muuttuu ja ette haluakkaan. Meneekö se isäntä tekemään sitten sen lapsen jonkun muun kanssa?
Tarkotus ei ole verrata lasta koiraan vaan tuoda tää pointti esille. Mieli muuttuu ja voi tästäkin vielä muuttua. Keskustelkaa asiassa, ettet pian oo koira kainalossa ja miehellä kainalossa matkalaukut.

 

[^vierailija^]

Hakisko teistä noin moni oikeesti koiran piittaamatta siitä miten toinen sanoo???!! Oon aika järkyttyny..

No jos oltais yhdessä päätetty että se hankitaan niin tietysti. Se että toinen on vain mielistellyt koko ajan eikä ollutkaan tosissaan, se ei muuttaisi mitään.
Jos mies ois sitä vastaan ollut koko ajan niin oletettavasti en seurustelisi hänen kanssaan
En vois kuvitella koko loppuelämää ilman koiraa/koiria.

 

[Khimaira]

Hakisko teistä noin moni oikeesti koiran piittaamatta siitä miten toinen sanoo???!! Oon aika järkyttyny..

Koira ku ei oo mikää lyhytaikainen, eikä halpa lemmikki niin kyllä sen hankinta täytyy olla kaikille ok.

Mä en hakisi vaikka meillä kaikki mut kuin mies tahovat koiran. Minä ja lapset siis puhutaan koirista jatkuvasti ja todella halutaan koira.
Täytyy niellä oma pettymys ja olla vaan ilman koiraa :'(
Ei sitä noin vaan voi tuoda niin isoa juttua kotiin, koska jossain vaiheessa tulisi tilanne jossa miehenkin pitäisi sitä koiraa hoitaa/ lenkittää ja rahaakin siihen menee.

 

[unelmasta totta]

Tuossa tilanteessa kyllä hakisin koiran, kun kerta asia oli JO YHDEN kerran sovittu niin. Mies alkaa nyt arkailla ja vatkaamaan, kuten siis tehnyt jo aikaisemminkin erinäisten asioiden suhteen. Jos suhde tuohon koiran tuloon (josta jo oli sovittu ja rouvalle luvattu) kaatuu, niin sitten kaatuu. Eräänlaista vallankäyttöä tuokin.

Elämässä ei välttämättä jahkaajan rinnalla saa koskaan mitään, jos ei uskalla itse ratkaisua tehdä. Pitääkö omista toiveista ja haaveista luopua, jos toinen ei osaa lopullista ratkaisua ja päätöstä tehdä. Ap voi vastata ja hoitaa koiran itse. Ja mies voi sitten salaa rapsutella ja tykätä koirasta satasella, vaikka alkuun näyttäisikin olevan näreissään.

 

["mou"]

Itsellä oli vähän sama tilanne. Eli olen aina halunnut kissan, mutta edelliseen asuntooni ei saanut lemmikkejä ottaa joten siihen ei ollut silloin mahdollisuutta. Sitten, kun miehen kanssa tuli yhteenmuutto puheeksi niin tottakai kissanottohaaveenikin siinä samalla. Mies lupasi, että tottakai saan sen kissan ottaa heti kun hänen luokseen muutan.
Noh siinä muutto tohinassa sovittiin sitten, että parin kuukauden päästä voin alkaa katsella kissaa, että kerkeän ensin tottua muuttoon itse.
Parin kuukauden päästä sitten aloinkin kissaa katsella innoissani ja tästä miehellekin puhuin, mutta silloin hän sitten olikin sitä mieltä, että kissaa ei meille tule vielä.
Tosin miehellä on tähän hyvät perustelut eli olemme molemmat kiireisiä ja vähän kotona sekä minun rahatilanteeni on nyt tiukka, opintojen takia ja muitakin hyviä syitä miksi kissaa ei meille nyt kannata ottaa.
Tuntuu silti kurjalle, että hän lupasi vaikka ei tuskin koskaan meinannut lupausta pitää. Nyt siis kissan otto on siirtynyt jonnekin muutaman vuoden päähään.


Kannattaa vielä ihan kunnolla keskustella miehen kanssa ja selvittää syyt miksi hän ei koiraa halua ja ehka saatte vielä asian sovittua niin, että koiran saisit.

Minusta olisi ainakin epäreilua, että ottaisit koiran ilman lupaa, jos yhdessä asutte.

 

[isoäiti mölykylästä]

meillä on koira ja lauma muita eläimiä, joita mies ei ole kyllä halunut, mutta ei ole kieltänytkään. mieheni mielestä ne on turhia, koska anoppini eli miehen äiti on lapsensa kasvattanut niin, että kaikki muut eläimet paitsi tuotoseläimet on turhia, niitä ei tarvii ja niistä on vaan vastusta. mutta ei ole mies valittanut, kun ei häntä ole myöskään vaadittu osallistumaan niiden hoitoon

 

[Khimaira]

Tuossa tilanteessa kyllä hakisin koiran, kun kerta asia oli JO YHDEN kerran sovittu niin. Mies alkaa nyt arkailla ja vatkaamaan, kuten siis tehnyt jo aikaisemminkin erinäisten asioiden suhteen. Jos suhde tuohon koiran tuloon (josta jo oli sovittu ja rouvalle luvattu) kaatuu, niin sitten kaatuu. Eräänlaista vallankäyttöä tuokin.

Elämässä ei välttämättä jahkaajan rinnalla saa koskaan mitään, jos ei uskalla itse ratkaisua tehdä. Pitääkö omista toiveista ja haaveista luopua, jos toinen ei osaa lopullista ratkaisua ja päätöstä tehdä. Ap voi vastata ja hoitaa koiran itse. Ja mies voi sitten salaa rapsutella ja tykätä koirasta satasella, vaikka alkuun näyttäisikin olevan näreissään.

Munkin mies lupasi jo koiran, kunhan ei heti hommata. No, kun tutkin eri rotuja ja tein ns. taustatyötä sopivan rodun löytämiseksi niin raivostui että mitään koiraa ei oteta :ashamed:
Lapsillekin jo sanoin että vihdoinkin meille otetaan koira. MItä tästä opimme- ei kannata sanoa lapsille liian aikaisin mitään ( innostuin vaan itse niiin paljon ) :ashamed:

 

[Tönt]

mies varmaan vasten tahtoaan joskus suostunut että se ahdistelu loppuisi. eiköhän se olisi itse jo ottanut koira-aiheen puheeks jos semmosta haluisi.

 

[Tönt]

No jos oltais yhdessä päätetty että se hankitaan niin tietysti. Se että toinen on vain mielistellyt koko ajan eikä ollutkaan tosissaan, se ei muuttaisi mitään.
Jos mies ois sitä vastaan ollut koko ajan niin oletettavasti en seurustelisi hänen kanssaan
En vois kuvitella koko loppuelämää ilman koiraa/koiria.

ja jos mies on seurustelun aikana puhunut kolmesta lapsesta mutta kahen jälkeen ei nappaakaan enää niin saako jättää ehkäisyn pois sen takia että se on joskus ollut kolmen lapsen kannalta?

 

["Joojoo"]

Hakisin sen koiran, jos homma ei suju niin voihan sen antaa eteenpäin jollekin muulle. Sehän on vain koira. Naurettavaa että täällä mammat vertaa lapsiin.

 

[isoäiti mölykylästä]

[QUOTE="Joojoo";24479646]Hakisin sen koiran, jos homma ei suju niin voihan sen antaa eteenpäin jollekin muulle. Sehän on vain koira. Naurettavaa että täällä mammat vertaa lapsiin.[/QUOTE]

mä en vertaa lapsiin. mutta ei koiraa tälläkään periaatteella kannata ottaa, että kiertoon vaan.

 

["vieras ap"]

mies varmaan vasten tahtoaan joskus suostunut että se ahdistelu loppuisi. eiköhän se olisi itse jo ottanut koira-aiheen puheeks jos semmosta haluisi.

mä en usko, että tässä siitä on kyse. mies kuitenkin on aina innoissaan kaikesta muustakin, mutta sitten alkaa viime metreillä panikoida. ja en koe ahdistelleeni, olen vain keskustellut ja välillä kysellyt. ensin mies sanoi että sitä koiraa täytyy rauhassa miettiä, ja viime kuussa sanoi että voin ottaa koiran. ja nyt sitten on taas tämä tilanne.

mies esimerkiksi vaihtoi meidän henkilöauton uuteen kesäkuussa. oli autoista ihan innoissaan, kävi koeajoilla ja haki tarjouslaskelmia. sit kun ois pitänyt lopullisesti päättää, siirryttiin siis koeajeluista ja haaveilusta ihan konkreettisen päätöksen eteen, mies alkoi panikoida. ei voinut nukkua, hermoili, kyseli mun mielipidettäni loputtomiin. sanoin ensin että en ota asiaan kantaa vaan hän saa itse päättää kun autoista paremmin tietää. väsyin kuitenkin siihen hermoiluun ja sanoin sitten että munkin mielestä se miehen ajattelema auto ja malli on paras, ja mies osti auton sit heti. ja oli tosi tyytyväinen.

pointti tuossa autoesimerkissä on siis se, että mies itselleenkin mieluisissa asioissa hermoilee päätöksen kanssa, vaikka lopputulos tässäkin oli hyvä. mies sai unelmiensa auton, kunhan minäkin sanoin että ota ota.

mut en silti voi vaan mennä ja ottaa koiraa.

 

[Tönt]

[QUOTE="Joojoo";24479646]Hakisin sen koiran, jos homma ei suju niin voihan sen antaa eteenpäin jollekin muulle. Sehän on vain koira. Naurettavaa että täällä mammat vertaa lapsiin.[/QUOTE]

pointti oli että menee selän takana hankkimaan jotain vasten toisen tahtoa. voi sitä verrata johonkin prätkäänkin mutta siitä pääsee eroon myymällä. tottakai koiraakin voi myydä mutta se on aika ilkeetä..

 

[unelmasta totta]

mies varmaan vasten tahtoaan joskus suostunut että se ahdistelu loppuisi. eiköhän se olisi itse jo ottanut koira-aiheen puheeks jos semmosta haluisi.

Tarviiko parisuhteessa elävien haluta samoja asioita? Tai olla kiinnostunut aina samoista asioista? Tai kariutuuko parisuhde ihmisten erilaisiin haaveisiin tai tarpeisiin?

Ei välttämättä, jos asioista ei tehdä vallankäytön välikappaleita tai ylitsepääsemättömiä kiistakapuloita. Tasa-arvoinen parisuhde on myös joustamista ja luovimista.

 

[^vierailija^]

ja jos mies on seurustelun aikana puhunut kolmesta lapsesta mutta kahen jälkeen ei nappaakaan enää niin saako jättää ehkäisyn pois sen takia että se on joskus ollut kolmen lapsen kannalta?

Lapsista en osaa sanoa koska en niistä vielä mitään tiedä. Mutta minusta tuokin olisi ehkä aika törkeää että ensin on sitä mieltä että kolmas on OK, ja sitte muuttaakin mielensä kun asia ois ajankohtainen. Kokisin tuon jonkinasteiseksi valehteluksi.

Mutta koirista tiedän. Ja nykyinen poikakaveri todellakin tietää että se koira (tai toki 2 kun laumaeläimiä ovat) tulee taloon siinä vaiheessa kun tästä kerrostalohelvetistä päästään eroon. Ja se ei vain tule kyseeseen että hän muka muuttaisi mieltään. Onneksi tiedän ettei hän mieltään muuta, itsekkin kun koirista tykkää.

Se nyt vain on niin että itse en edes ihastuisi sellaiseen ihmiseen joka on eläimiä vastaan, eikä sellainen mies varmasti minuunkaan. Koirat kuitenkin ovat minulle SE juttu, josta puhun jatkuvasti ja joita nuorempana harrastin (näyttelyt ym.).

 

["vieras"]

Tuossa tilanteessa kyllä hakisin koiran, kun kerta asia oli JO YHDEN kerran sovittu niin. Mies alkaa nyt arkailla ja vatkaamaan, kuten siis tehnyt jo aikaisemminkin erinäisten asioiden suhteen. Jos suhde tuohon koiran tuloon (josta jo oli sovittu ja rouvalle luvattu) kaatuu, niin sitten kaatuu. Eräänlaista vallankäyttöä tuokin.

Elämässä ei välttämättä jahkaajan rinnalla saa koskaan mitään, jos ei uskalla itse ratkaisua tehdä. Pitääkö omista toiveista ja haaveista luopua, jos toinen ei osaa lopullista ratkaisua ja päätöstä tehdä. Ap voi vastata ja hoitaa koiran itse. Ja mies voi sitten salaa rapsutella ja tykätä koirasta satasella, vaikka alkuun näyttäisikin olevan näreissään.

minullakin on jahkailuun taipuvainen mies. ensimmäistä lasta jahkaili vuosia, vaikka jo naimisiin mennessä sovimme että pari lasta olisi hyvä. no, jätin sitten ehkäisyn pois ja tulin raskaaksi. mies tottui äkkiä ajatukseen ja jälkeen päin on sanonut että lapsen syntymä oli yksi elämän parhaista hetkistä. rakastaa lastaan eniten maailmassa, ja touhuaa paljon lapsen kanssa. sitten muutaman vuoden päästä aloin puhumaan toisesta lapsesta. taas sama jahkailu, että sopisiko vuoden päästä jne. vuodet menivät kunnes jätin ehkäisyn (kerroin tietenkin taas miehelle) ja tulin raskaaksi. valitettavasti raskaus meni kesken. nyt mieskin toivoo sitä toista lasta.
saman lemmikkien kanssa. lupasi koiran jo vuosia sitten, mutta on jahkaillut asian kanssa. otin sitten kanin meille, ja mies on tykästynyt kaniin todella paljon! hyysää ja hoitaa sitä innoissaan.
eli siis joskus näiden jahkailijoiden "puolesta" ne päätökset on tehtävä. varsinkin jos tuntee toisen hyvin, ja tietää että se jahklailu on vain epävarmuutta tehdä se päätös. mieheni osaa sanoa ei jos ei jotain halua, mutta jahklailu on sitten toinen asia

 

[^vierailija^]

pointti oli että menee selän takana hankkimaan jotain vasten toisen tahtoa. voi sitä verrata johonkin prätkäänkin mutta siitä pääsee eroon myymällä. tottakai koiraakin voi myydä mutta se on aika ilkeetä..

Jos minä joskus olisin suostunut moottoripyörän hankintaan, niin luonnollisesti hän saa sen hankkia. Miksi ei jos olen ollut sitä mieltä että sen saa hankkia?? Ei tulisi edes mieleen valehella että asia olisi minulle OK jos se ei oikeasti ole.
Minä en ymmärrä mitä se toinen osapuoli oikein tuosta saa että ensin lupailee jotain (mielistelee?) ja sitte kieltääkin kun asia tulee ajankohtaiseksi. Inhottava tapa.

 

[Tönt]

Tarviiko parisuhteessa elävien haluta samoja asioita? Tai olla kiinnostunut aina samoista asioista? Tai kariutuuko parisuhde ihmisten erilaisiin haaveisiin tai tarpeisiin?

Ei välttämättä, jos asioista ei tehdä vallankäytön välikappaleita tai ylitsepääsemättömiä kiistakapuloita. Tasa-arvoinen parisuhde on myös joustamista ja luovimista.

ei tietenkään tarvii. mutta jos on kyse lemmikistä joka tarvii huolenpitoa ja kuria niin kyllä molemmat pitää haluta sitä. emmä ainakaan suostuisi elää samassa kämpässä jonkun eläimen kanssa jos mua ei kiinnosta se eläin.

 

["miimu"]

Ei teillä olisi jollain tutulla koiraa?? Otatte hoitoon vähäksi aikaa!
Kai mies siihen suostuu, kun se ei tule jäädäkseen. Siinähän näkee mitä koiran kanssa elo on. (Ota hoidettavaksi jo sisäsiisti, hyvätapainen, rauhallinen, mutta iloinen seurakoira, ettei säikähdä ! )

Meilläkin mies oli alkuun vähän vastaan, kun ei lapsuudessa ole omia lemmikkejä ollut. Vanhempieni luona oli vanha ja rauhallinen sheltti, johon sitten ihastui!
Joten meidän eka koira on sheltti. Nyt koiria jo kaksi!

 

["vieras ap"]

[QUOTE="vieras";24479713]minullakin on jahkailuun taipuvainen mies. ensimmäistä lasta jahkaili vuosia, vaikka jo naimisiin mennessä sovimme että pari lasta olisi hyvä. no, jätin sitten ehkäisyn pois ja tulin raskaaksi. mies tottui äkkiä ajatukseen ja jälkeen päin on sanonut että lapsen syntymä oli yksi elämän parhaista hetkistä. rakastaa lastaan eniten maailmassa, ja touhuaa paljon lapsen kanssa. sitten muutaman vuoden päästä aloin puhumaan toisesta lapsesta. taas sama jahkailu, että sopisiko vuoden päästä jne. vuodet menivät kunnes jätin ehkäisyn (kerroin tietenkin taas miehelle) ja tulin raskaaksi. valitettavasti raskaus meni kesken. nyt mieskin toivoo sitä toista lasta.
saman lemmikkien kanssa. lupasi koiran jo vuosia sitten, mutta on jahkaillut asian kanssa. otin sitten kanin meille, ja mies on tykästynyt kaniin todella paljon! hyysää ja hoitaa sitä innoissaan.
eli siis joskus näiden jahkailijoiden "puolesta" ne päätökset on tehtävä. varsinkin jos tuntee toisen hyvin, ja tietää että se jahklailu on vain epävarmuutta tehdä se päätös. mieheni osaa sanoa ei jos ei jotain halua, mutta jahklailu on sitten toinen asia[/QUOTE]

hei kohtalontoveri! =) vihdoinkin löytyy toinen samassa tilanteessa oleva tai onhan niitä naisia varmastikin (ja miehiä) mutta esim täällä palstalla olen törmännyt vain päivittelyyn ja vakuutteluihin ettei sellaisessa parisuhteessa kannata olla.

meillä nimittäin tuon naimisiinmenon ja talon lisäksi oli samanlainen veivuu myös lapsen kohdalla. ja mies oli heti mukana kun raskaaksi tulin. ja aivan hullaantunut kun lapsi syntyi. onkin moneen kertaan itkenyt sitä, miten lapsi on elämämme paras lahja ja miten ei voisi elää ilman lastaan. elämä siis muuttui silloin(kin) kaikin puolin vain parempaan suuntaan, mutta en varmaan olisi vieläkään raskaana jos odottaisin miehen mielipidettä. en toki selän takana minäkään raskautunut, kerroin reilusti että nyt jätin ehkäisyn pois. ja melkein kohta olinkin raskaana.

mutta kyllä se vaivaa kun miettii että tämä kaikki on jollakin tavalla minun päätöksiäni. mies veivaisi vuokra-asunnossa edelleen pähkäillen mennäkö naimisiin, rakentaako talo, toivoako lapsia... tosin nyt meillä on toinen lapsi toiveissa ja mies on kypsynyt ajatukselle kun raskauden odottelu on kestänyt. vältin veivailun tämän toisen kohdalla siten, että kysyin jo varmaan vuotta ennen että sopiiko nyt keväällä jättää ehkäisy pois. miehelle kävi ja kun kevät koitti, kävin tuumasta toimeen. nyt kun raskautta ei vielä ole kuulunut, mies jo sanoi että miten kovasti odottaa vauvaa.

tsemppiä sinne toisen luupään vaimolle!

 

[Khimaira]

[QUOTE="vieras ap";24479762]hei kohtalontoveri! =) vihdoinkin löytyy toinen samassa tilanteessa oleva tai onhan niitä naisia varmastikin (ja miehiä) mutta esim täällä palstalla olen törmännyt vain päivittelyyn ja vakuutteluihin ettei sellaisessa parisuhteessa kannata olla.

meillä nimittäin tuon naimisiinmenon ja talon lisäksi oli samanlainen veivuu myös lapsen kohdalla. ja mies oli heti mukana kun raskaaksi tulin. ja aivan hullaantunut kun lapsi syntyi. onkin moneen kertaan itkenyt sitä, miten lapsi on elämämme paras lahja ja miten ei voisi elää ilman lastaan. elämä siis muuttui silloin(kin) kaikin puolin vain parempaan suuntaan, mutta en varmaan olisi vieläkään raskaana jos odottaisin miehen mielipidettä. en toki selän takana minäkään raskautunut, kerroin reilusti että nyt jätin ehkäisyn pois. ja melkein kohta olinkin raskaana.

mutta kyllä se vaivaa kun miettii että tämä kaikki on jollakin tavalla minun päätöksiäni. mies veivaisi vuokra-asunnossa edelleen pähkäillen mennäkö naimisiin, rakentaako talo, toivoako lapsia... tosin nyt meillä on toinen lapsi toiveissa ja mies on kypsynyt ajatukselle kun raskauden odottelu on kestänyt. vältin veivailun tämän toisen kohdalla siten, että kysyin jo varmaan vuotta ennen että sopiiko nyt keväällä jättää ehkäisy pois. miehelle kävi ja kun kevät koitti, kävin tuumasta toimeen. nyt kun raskautta ei vielä ole kuulunut, mies jo sanoi että miten kovasti odottaa vauvaa.

tsemppiä sinne toisen luupään vaimolle! [/QUOTE]

Hyvä että teillä on vain luupämies..Mun mies ei oikeasti ole halunnut mitään niitä asioita mitä "mä olen päättänyt" eli olen taivutellut hänet suostumaan asioihin joita hän on alunperin jahkaillut.
Olen tullut siihen lopputulokseen että ne asiat mitä mies oikeasti haluaa, ne hän myös pystyy hankkimaan/ järjestelemään ja puhuukin niistä eikä se ole minä joka muistuttelee :ashamed:

 

["vieras"]

Jos sun mies on kerran luvannut sulle koiran, niin kysy siltä että koska me mennään varaamaan se koira? Voihan olla et kun se näkee ne pennut, niin mieli muuttuu.

 

[Kepsis]

[QUOTE="vieras";24477931]tai ei VAAN koirasta. mä olen haaveillut koirasta pitkään. lapsuudenkodissani oli aina eläimiä, ja on yhä. miehen koti taas ei ole yhtään sellainen lemmikki-innokas. mies on mulle jo kauan puhunut että saan koiran jos kerran haluan ja kyllä hänkin siitä varmaan tykkää, mut tänään alkoi sit perua puheitaan kun olisi pentue, josta meille koira varata. eli on vaan pitänyt mut sönkötyksellään tyytyväisenä, ei aikomustakaan että oikeasti olisi ollut tosissaan.

tiedän että maailmassa on pahempiakin asioita, mutta mulla on tosi paha mieli. enkä voi koiraa sillain ottaa, että toinen ei halua. kiva kun se ottaa munkin tunteet huomioon. tai keskustelis sit edes, jos ite on oikeesti eri mieltä. tää on kusetusta!

sori mun vuodatus, ei vaan viitti lapsen kuullen miehelle kilahdella.[/QUOTE]

Noh lemmikin ottaminen vaikuttaa vääjäämättä molempien elämään, ja päätös siitä pitäisi olla yhteinen, aina se jollaan tasolla vaikeuttaa toisenkin aikuisen elämää varsinkin jos on lapsikin tehtynä.

Se että menee ja ottaa siltikin lemmikin yhteiseen talouteen vaikka toinen ei halua on hieman sama kuin tämä puoliso veisi sen sitten pois joku päivä teiltä kysymättä sinulta.

Molempien tunteet tuossa on otettava huomioon eikä vaan toisen, jos puolison haluamattomuus lemmikkiä kohtaan on sinulle noin iso kynnyskysymys niin voi alkaa sitten miettimään muita ratkaisuja elämälleen. Jokainen tekee omien arvojensa ja elämäntilanteen mukaan päätöksensä miten elää sen elämänsä.