Vituttaa toi mies! (pitkä valitus)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja fusk
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No mä tajuan kyllä vaikka osa ei. Toi salille menokin, milä sen estät? Aikuisen ihmisen. Meillä se on ihan sama, kiellät tai käsket tai pakotat siitä ei muuta saa kuin vittumaisen akan leiman ja vinkunan että kun nää on niin tärkeitä nää omat hommat. Ehkä teillä muilla on ajattelevaiset ja muut huomioon ottavat miehet. :)
 
Mun mielestä tollasessa elämisessä ei ole mitään järkeä. Oon ihan samaa mieltä muiden vastaajien kanssa siitä, että ehdottomasti sun miehen pitäis hoitaa lasten hoitoonvienti aamulla ja muutenkin osallistua taloudenhoitoon. Ja oon jopa niin nipo, että mun mielestä edes parisuhteessa eläessä omat (ilta-/baari-)menot ei oo pelkkiä ilmoitusluontoisia asioita, vaan niistä täytyy "neuvotella" kumppanin kanssa, että sopiiko se myös toiselle, että menee sillon ja sillon illalla ja on mahdollisesti myöhään. Etenkin jos toisella sattuu olemaan seuraavana päivänä tentti!

Haluaisin kysyä sulta, että mitä sä tosta parisuhteesta saat itelles? Eikö sun ja lapsien olisi helpompaa elää ilman sitä "kolmatta lasta"? Jos nyt jatkat samaa rataa, kuinka pahasti ehdit vuosien aikana katkeroitua?

Toivon sinulle voimia suurten keskustelujen käymiseen ja mahdollisesti ikävienkin ratkaisujen tekemiseen. Nykyisellään teidän perhe-elämä ei voi jatkua noin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Melukylän nainen;23143399:
Jos mies elättää sut kun opiskelet muutaman satasen opintotukea saaden, vois olla niin...

...että hoitaisit edes lapset ja kodin kiukuttelematta. Tai sit meet töihin ja jaatte kotityöt ja lasten hoidon puoliksi.

Jaha, taas tätä yksityistä matematiikkaa. Yleensä kuitenkin ymmärretään, että töissäkäyvän yksilön täytyy ihmisen kirjoissa pysyäkseen pitää huushollinsa myös asuttavassa kunnossa ja suorittaa ns. uusintavaa työtä (joksi jokapäiväinen salillakäyminen on kyllä liikaa, kunto pysyy ja kohenee vähemmälläkin, miksei kukaan kiinnitä huomiota tähän liikunta-addiktioon?) J

os on sinkku, niin hommaa ei ole ehkä ihan yhtä paljon kuin parisuhteessa elävällä, jonka täytyy tehdä paitsi oma osansa, niin huoltaa myös suhdetta.

Ja kun kuvioon tulee lapsia, taitaa olla ihan selväjärkinen oletus, että työmäärä kotona ei silloin vähene vaan lisääntyy? Myös miehelle.

Mikä into tällä kunnollisten frouvain yhdistyksellä on lytätä ihmistä, joka on kaikesta päätellen jo valmiiksi lytätyssä asemassa kotonaan ja asiasta kovin ahdistunut? Voisko olla se, että oma ahdistus on häivytetty uskomalla että oma tilanne on riittävän reilusti järjestetty vaikkei olekaan?

En osaa sanoa, mikä olisi oikea kotitöiden jako tuossa tilanteessa, mutta sen tiedän, että jos ahdistaa ja on kipeä eikä toista vois vähempää kiinnostaa, niin ei hyvin mene.
 
Viime viikolla pyysin, josko mies vois viedä lapset hoitoon. Silloin kun menee salille, niin on ihan ok olla töissä 8.30, mutta ellei mene niin sitten mukamas pitäis olla jo kahdeksalta, kun ei töistä voi myöhästyä. Eikä se edes "fiksumpana" ymmärrä, että jokin tuossa mättää. Tai ymmärtää, ja juuri siksikin vain huutaa, kun ei halua puhua.
Ennen lapsia mies huomioi mua hirveän hyvin. Nyt tuntuu ettei se oikein jaksa juuri noita lapsia. Ei se tee niiden kanssa mitään oma-aloitteisesti. No, esikoisen kanssa käy harrastuksessa 1xvko 45 min. Mutta leikkimiset ym. on ihan out of question. Harvemmin se mulle suuttuu, enemmänkin just lapsille. Mutta kun suuttuu, niin silloin on aina oikeassa. Sen on hyvä myös verrata itseään mun ihan surkeaan exään, sen rinnallahan se on todellakin täydellinen. Ja siksi kai minäkin olen sietänyt noita juttuja. "Nyksä" on fiksu ja vanhempi, ei hakkaa, ei ryyppää kaikkia rahoja ym. niin kuin exä teki.
Toisaalta kun mies juo, niin sitten on tolkku pois (kun ei tosiaan juo usein). Puhelimensa hukkais ties minne, kotiin ei löytänyt vaan istui 2 h naapuri talon rappukäytävässä 100 metrin päässä... Kiva "päästää" noihin saunailtoihin.
Mies ei varmasti ymmärrä, että mua oikeasti sattuu kun joudun nostelemaan kaksivuotiasta esim. pyllypesulle tai sit just ne haalaritappelut. Kivaa on myös työntää rattaita lumihangessa. Särkyyn syön Burana800mg + Panacodia. Säännöllisesti otettuna jeesaa ihan ok, mutta ei olo ole normaali kuitenkaan.
Kiukuspäissäni sanoin myös etten enää ikinä pyydä apua enkä rajoita herran menemisiä. Enpä ole rajoittanutkaan, kun mies vaan ilmoittaa menevänsä,eikä mulla ole siihen mitään sanomista näköjään, kun kuuluu niihin hiton tärkeisiin työjuttuihin.

Helvetti kun tekis mieli avautua anopille! Mutta ei olla sellaisissa väleissä, että soiteltais "ihan muuten vaan"..
 
Aamupalan joudun syömään kotona,koska antibiootti on otettava siihen aikaan, että siellä kotona olen. Vatsa ei kestä enää lääkettä tyhjään mahaan, joten koululla ei aamupalailu onnistu. Hiukseni myös ovat nopeasti rasvoittuvat ja surkeassa kasvatusvaiheessa, joten pesu on pakollinen lähes joka aamu. Jos pesen illalla, ovat kuitenkin muotoilua varten taas pestävässä kunnossa.

Lapsille on vaatteet valmiina aamulla. Esikoinen saa ne kyllä päälleen, mutta uhmaikäinen kiemurtelee ja kiukuttelee ja tällä ololla on hankalaa pukea sellaista. Iskä ei pue, koska on lähtenyt sinne salillensa jo siihen aikaan!

Iskä ei myöskään voi hakea hoidosta,koska ei tiedä milloin pääsee töistä. Pääsee kyllä ihan normaaliin aikaan useinkin, mutta mun pitää varautua että tule este. On niin tärkeä työ.

En valmistu nopeasti.

Koulua on usein juurikin se 8-16, päälle hitosti kirjallisia töitä, ilman aikaa tehdä niitä kotona. Nyt just ei innosta edes!

Ja tosiaan tuolla jo aiemmin sanoin, että saan opiskelijana kk:ssa melkein 800 €, en sitä normaalia vajaata 300 €. Mutta rahako se on, joka määrää kuinka toisia voi kohdella?
 
Kiva, että monet sentään jotenkin on munkin puolella. Yleensä se on se mies joka on meistä "parempi" muiden silmissä. Miehen kavereiden mielestä mä olen varmasti just sellainen vittumainen ämmä, joka ei päästäisi miestään mihinkään. Sitä mä oon näköjään miehenkin mielestä. Koskaan ei kuitenkaan ole menojaan jättänyt väliin, mulla niitä menoja ei voi edes olla, kun ei tiedä miten miehen TYÖT! Syksyllä on vielä tulossa 1-2 kk:n työmatka jonnekin indokiinaan... Ei olisi pakollinen, mutta jonkun se on tehtävä, niin mun mieheni tietysti. Mulla on silloin vaan leppoisa 3-vuorotyöharjoittelu, joten ei mitään esteitä.
 
Ap, mua mietityttää tässä muutama juttu. Sulla ei vissiin ole oikein itsetunto kohdallaan? Meinaan vaan, että vaikka sulla onkin paljon hyviä ajatuksia siitä mitkä asiat on väärin, niin sitä enemmän ihmetyttää, etät miksei sun tilanne muistuta enemmän sitä mitä kuitenkin ymmärrät että pitäisi olla toisin. Jos sulla on vielä ollut väkivaltainen mies aiemmin, niin mietityttää että mitä vaurioita sieluun on tullut silloin, ja toisaalta, miksi olet suostunut semmoista miestä katselemaan alun perin.

Jos et saa edes oman suvun tukea vaikka suhteessa on noin iso ongelma, tuntuu että suku on ongelma sinänsä.

Vaikka olet alakynnessä loisteliaan miehesi rinnalla, niin jotain osaa ongelmiin on omalla persoonallasikin vaikka sitten vain siksi, mitä et ole kyennyt saamaan aikaan. Tämä on nyt tämmöistä hajanaista pohdintaa, mutta käsi sydämelle: johtuuko miehen avuttomuus suhteessa lapsiin persoonallisuushäiriöstä vaiko vain toistaiseksi sallitusta ja ruokitusta omahyväisyydestä ja kokemattomuudesta?

Onhan niinkin, että jos mies ei ole koskaan oppinut omia puutteitaan käsittelemään ja turvautuu ylimieleen peittääkseen epävarmuutensa, niin jos et ole kyennyt huolehtimaan alun perin siitä että mies tekee oman osansa tutustuakseen lapsiinsa kunnolla, niin mitäpä siitä nyt tulisi? En minäkään uskoisi selviäväni häävisti, jos tehtäväksi annettaisiin kuskata kahta vierasta lasta tarhaan. Vieraitahan nuo lapset nyt miehelle ovat, ja pelko on luultavasti suuri.

Hyvä puoli asiassa voi olla se, että jos tämä loisteliaisuus on pohjimmiltaan herkän pojan huolella vaalima kovisrooli vanhempia miellyttääkseen ja omaa epävarmuutta piilottaakseen, niin jos hän myöntää avuttomuutensa ja turvautuu puolison apuun, niin suhteella on toivoa. Mutta jos tuo omahyväisyys on niin tärkeää omakuvalle, ettei siitä ole varaa päästää irti lainkaan edes kotona, puhutaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.
 
Puppua, osuit monessa oikeaan. Mies sai ensimmäisen lapsensa ollessaan 38 v. Sitä enne oli tottunut elämään erilaista elämää lapsettomissa suhteissa. Tämä vaikuttaa varmasti tuolla iällä. Itse olin 23 v. tullessani äidiksi ja "aikuistuin" jollakin tavalla.

Exän kanssa olin nuori, hänkin oli. Viina virtasi paljon, itse lopetin siinä suhteessa ollessani juomisen lähes kokonaan, enkä nytkään juo kuin todella vähän. Itsetunto oli tosiaan lytyssä kun tapasin nykyisen miehen, mutta hän sai taottua päähäni sen, että rakastaa minua ja kelpaan kaikkine virheineni. En vissiin enää sitten kelpaakaan..?

Mun sukuni asuu kaukana, näemme harvoin. Äitini oli kyläilemässä talvella ja silloin tosiaan näki kuinka mies huusi lapselle iltapuuhien aikana,kun ei jaksanut kipeän kaksivuotiaan lapsen kitinää. Se nyt on sitten ainoa huono puoli miehestäni vanhempieni silmissä. Eivät ainakaan sano ääneen.

Miehellä ei varmasti ole persoonallisuushäiriötä. Äitinsä on passannut ainoan lapsensa liian hyvin. Vaikka mies hoitaakin mallikkaasti tiskit ja siivoukset, niin näinä hetkinä huomaa sen "itsekkyyden". Mies puhuu välillä tunteistaan hyvinkin ja näyttää niitä myös, mutta nämä "menojen rajoittamiset" ja lasten jutut saavat heti piikit pystyyn ja alkaa huuto hänen asioidensa tärkeydestä ja vertailu, että "olisko X:n kanssa sitten helpompaa?"

Itse olen tosiaan mokannut elämässäni ja alkuun ihmettelinkin kuinka mieheni halusi minut, vaikka olinkin kertonut lähes kaikki nolot/kamalat asiat. Pidin ja pidän kai sitten vieläkin itseäni aiempien tapahtumien vuoksi huonompana. Luuserina..
 
Mitä miehesi tekee työkseen?

Olen pahoillani puolestasi. Mikä sairaus sulla on? Sairauden kanssa on muutenkin vaikea elää, harmi että on vielä tuollainen mies riesana.
 
Miten saat noin paljon rahaa opiskelijana?

ja ei, rahan ei todellakaan pidä määrätä miten toista kohdellaan.

Olin 2 kk työttömänä ennen kuin jatkoin äitiysloman keskeyttämiä opintojani, joten saan nyt TE-keskuksen maksamaa rahaa "omaehtoisesta opiskelusta". Päiväraha+lapsikorotus+veroton ylläpitokorvaus. Sehän muuten tekee jopa yli 800 €/kk:ssa..

Mies on valtion leivissä, muuta en voi sanoa. Surkea palkka, etenkin kun noissa saunailloissakin kuulemma pitää töistä jutella, vaikkei siitä palkkaa saa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Melukylän nainen;23143399:
Jos mies elättää sut kun opiskelet muutaman satasen opintotukea saaden, vois olla niin...

...että hoitaisit edes lapset ja kodin kiukuttelematta. Tai sit meet töihin ja jaatte kotityöt ja lasten hoidon puoliksi.

Huh huh, jaa että raha ratkaisee kaiken. Mä oon todennu aikoinaan ukolle kun oli liki vastaava tilanne meillä, että mä en oo mikään maksullinen huora :)
 
Tee työtä jolla on tarkoitus! Kuulostaa opistoupseerilta tämä mies!

Sivari voisi olla parempi.

Kirjoita miehellesi se kirje. Tekstin päälle hän ei voi huutaa. Teet selväksi että näin ei jatku. Et anna vaihtoehtoja. Miehen on tehtävä osansa.
 
Tee työtä jolla on tarkoitus! Kuulostaa opistoupseerilta tämä mies!

Sivari voisi olla parempi.

Kirjoita miehellesi se kirje. Tekstin päälle hän ei voi huutaa. Teet selväksi että näin ei jatku. Et anna vaihtoehtoja. Miehen on tehtävä osansa.

Pöh, jos ero tulisi, niin en varmasti ottaisi enää edes sivaria riesakseni ;) Yksin on helpompi olla silloin kun on oikeasti "yksin". Voi ainakin suunnitella tekemiset omien menojen mukaan, eikä muutoksia tule.

Pitää huomenna kirjoittaa, nyt olen vain järjestellyt koulupapereita kansioon, kun ei järki riitä parempaan tällä hetkellä. Särkylääkettä naamaan ja untenmaille. Enää ei itketä, mutta miestä kyllä odottaa piiitkä kirje viimeistään keskiviikkona. Edelleen kyllä ärsyttää sen kuorsaus, itse en tule kuitenkaan saamaan unta vaikka nukkumaan menenkin. Pyörii liikaa tämä asia mielessä, liian syvältä.

Kiitoksia kaikille! Sain teidän pointeista hyviä ajatuksia kirjettä varten! :)
 
Mies sai ensimmäisen lapsensa ollessaan 38 v. Sitä enne oli tottunut elämään erilaista elämää lapsettomissa suhteissa. Tämä vaikuttaa varmasti tuolla iällä. Itse olin 23 v. tullessani äidiksi ja "aikuistuin" jollakin tavalla.

Itsetunto oli tosiaan lytyssä kun tapasin nykyisen miehen, mutta hän sai taottua päähäni sen, että rakastaa minua ja kelpaan kaikkine virheineni. En vissiin enää sitten kelpaakaan..?

Miehellä ei varmasti ole persoonallisuushäiriötä. Äitinsä on passannut ainoan lapsensa liian hyvin. Vaikka mies hoitaakin mallikkaasti tiskit ja siivoukset, niin näinä hetkinä huomaa sen "itsekkyyden". Mies puhuu välillä tunteistaan hyvinkin ja näyttää niitä myös, mutta nämä "menojen rajoittamiset" ja lasten jutut saavat heti piikit pystyyn ja alkaa huuto hänen asioidensa tärkeydestä ja vertailu, että "olisko X:n kanssa sitten helpompaa?"

Itse olen tosiaan mokannut elämässäni ja alkuun ihmettelinkin kuinka mieheni halusi minut, vaikka olinkin kertonut lähes kaikki nolot/kamalat asiat. Pidin ja pidän kai sitten vieläkin itseäni aiempien tapahtumien vuoksi huonompana. Luuserina..

Miksi olet noin varma ettei ole, kun kaikki kertomasi sopisi kuvioon? Entä narsistisia piirteitä? Suhtautuuko jotenkin kärsimättömästi, kun olet kipeänä tai nyt sairauteesi? Jos sun itsetunto on lättynä, et välttämättä ymmärrä täysin näkemääsi.

Tuo vertailu entiseen mieheen voi olla infantiilia riidanhaastamista omakehutarkoituksessa, mutmut: se voi myös olla ohjelmallista henkistä väkivaltaa. Tarkoituksena pitää lapsivaimo nöyrän roolissa. Vyön alle lyömistä se on joka tapauksessa ja luottamuksen väärinkäyttöä.

Miehesi saattoi haluta sinut juurikin alistamistarkoituksessa. Ei välttämättä mitenkään hirviömeiningillä. Mutta miehen oma epävarmuus saattoi ajaa valitsemaan naisen, joka mahdollisimman todennäköisesti pysyy ruodussa. Silloin uskoutumisesi oli mannaa hänen korvissaan...

Narsisti on lumoavan suurisieluinen ja lämmin niin kauan kuin olet hänen uusi lelunsa, mutta kun sinut on varmistettu etkä enää riitä peiliksi tai alat vaatia, alkaa kärsimättömyys ja raivoaminen. Alussa olet tekemisissä miehen katteettoman haaveminän kanssa, sitten jatkossa et sitä enää juuri näe.
 
Kyllä mä sanoisin miehelle, että on hänenkin velvollisuutensa hoitaa lapsia ja huolehtia heidän kuskaamisestaan päivähoitoon. Jos lisäksi sulla on jokin sairaus, niin miehesihän on ihan selvä idiootti.

Viisaita sanoja.
Jos sinä olet sairas(et saa nostella lapsia ja osastolle ottoa harkitaan) niin kyllä miehesi paikkaon nyt kotona hoitamassa lapsia JA sinua. Millainen keskenkasvuinen ääliö sulla oikein on siellä?? Vuosista viis, henkinen kasvu on pysähtynyt johonkin 12 vuotiaan tasolle. :headwall:
 
kyllä mies osallistuu kotiasioihin jos kerran hoitaa tiskit ja siivoukset.
Salillakäynti on miehellesi henkireikä,jotain omaa työn ja perheen vastapainoksi.
Sun pitää hankkia itsellesi samanlainen harrastus,jossa käyt joka päivä jos miehen salillakäynti niin nyppii.
Miksei mies voisi joka toinen viikko käydä aamuisin salilla jolloin sä veisit lapset hoitoon ja sitten hän vastaavasti sillä viikolla hakisi ja seuraavalla viikolla toisinpäin.Ei liene kovin iso ongelma.
Jos ei suostu,sen jälkeen mietit kannattaako sinun suostua sen kanssa yhtään mihinkään.
Meillä mies käy salilla neljänä päivänä viikossa enkä mä häntä hätyytä siitä,olen vaan oppinut hoitamaan asiat niin ettei ne häiritse hänen salillakäymistään mutta jos mulla on esim. lääkäri johon tarvitsen kyytiä,kyllä mies siirtää salillemenoa.
Miehetkin tarvii jotain omaa.
 
[QUOTE="akka";23144260]kyllä mies osallistuu kotiasioihin jos kerran hoitaa tiskit ja siivoukset.
Salillakäynti on miehellesi henkireikä,jotain omaa työn ja perheen vastapainoksi.
Sun pitää hankkia itsellesi samanlainen harrastus,jossa käyt joka päivä jos miehen salillakäynti niin nyppii.
Miksei mies voisi joka toinen viikko käydä aamuisin salilla jolloin sä veisit lapset hoitoon ja sitten hän vastaavasti sillä viikolla hakisi ja seuraavalla viikolla toisinpäin.Ei liene kovin iso ongelma.
Jos ei suostu,sen jälkeen mietit kannattaako sinun suostua sen kanssa yhtään mihinkään.
Meillä mies käy salilla neljänä päivänä viikossa enkä mä häntä hätyytä siitä,olen vaan oppinut hoitamaan asiat niin ettei ne häiritse hänen salillakäymistään mutta jos mulla on esim. lääkäri johon tarvitsen kyytiä,kyllä mies siirtää salillemenoa.
Miehetkin tarvii jotain omaa.[/QUOTE]

Niin, mies ei yksinään hoida tiskejä ja muuta kodinhoitoa, ei tosiaankaan!
Ja olen aiemmin jo monta kertaa maininnut, että miehen työaikoihin ei voi luottaa, joten emme pysty tekemään tuollaisia "minä vien, hae sä"-sopimuksia. Minä vien, minä haen. Eikä ole varaa palkata lapsenvahtia mun jokapäiväistä harrastustani varten, eikä lapsia voi yksinkään jättää.
Mutta joo, miehetkin tarvii jotain omaaja sitähän tuo tosiaankin saa! Mä en saa omaa, eikä lapsetkaan juuri isäänsä.
 
Kuulostaa kyllä niin tutulta :-( Mulla oli mies, lasteni isä, jolla meni aina omat menot kaiken edelle. Lasten viemisistä ja hakemisista oli aina riitaa, koska hän ei suostunut niitä tekemään vaikka hänellä oli puolet lyhyempi työmatka (30 min vs mun 1 tunti), ei edes joskus. Lasten hoitaminen oli hänelle yhtä tuskaa ja auta armias jos erehdyin jättämään lapset hänelle sen 1.5 tunnin ajaksi kun kävin jumpassa -> takaisin tullessa mies oli niiiiiiiiin rasittunut omien lastensa kanssa olemisesta ettei mitään rajaa.

Mä kyllä loppujen lopuksi tein päätöksen, että on parempi olla oikeasti yksin, koska niin pystyn paremmin suunnittelemaan menemiset ja tulemiset. Eikä tarvitse aina pettyä siihen, kun toinen ei otakaan vastuutaan vanhempana. Nyt olen yksin lasten kanssa, mutta hurjan paljon onnellisempi. Ja ex-mies ei ole muuttunut mihinkään - lapsiaan näkee silloin kun hänen "kiireiseen ja tärkeään työhönsä" sopii eli ei ihan kovin usein.

Kannattaa oikeasti miettiä, haluaako tuhlata elämäänsä tuollaisessa "parisuhteessa".
 

Yhteistyössä