Voi ei! Onko tämä nyt sitten sitä koiran eroahdistusta?? :/

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
meillä on koiranpentu jolla ikää noin 7,5kk ja pentu on meillä ollut noin 3kk. Ollaan koiran kotiutumisen ja tottumisen jälkeen alettu sitten myös "opettaa" / totuttaa sitä jäämään myös yksin, koska olen kotona vielä lasten kanssa. esim. kun mennään kauppaan/asioille, kylään, ja toisella ulkoilukerralla jää myös yksin sisälle.

Noh, edellinen omistaja ei antanut mitään viitteita siihen suuntaan että koiralla olisi eroahdistusta vaan antoi itsestään erittäin rehellisen kuvan ja eikä koirassakaan mitään vikaa kyllä ole. Oikein mahtava luonne muuten, todella kiltti ja tottelevainen. Paitsi kerran kun edelliselle omistajalle asiasta mainitsin kun oli jotain sillä aikaa tehnyt niin ikäänkuin tivati takaisin "ettei koskaan heillä ollessaan"

Missään nimessä ei koiraa pois meiltä haluta, koska on niin mahtava muuten, lukuunottamatta tätä (kai lievää) eroahdistusta.

Ekan kerran kun jäi yksin kuuli kun jäi uikuttaa ja kun kotiin tultiin niin oli vaan takkeja kaivanut eteisen kaapista lattialla joiden päällä nukkui.

Mutta nyttemmin joka on alkanut raapia ekaksi ulko-ovea, jossa isot kynnen jäljet. Sitten päätettiin sulkea myös väliovi ja sitäkin raapinut + oven karmia ja nekin naarmuilla. Ja aluksi kun jätettiin portti yläkertaan auki niin oli ikkunan pieliä joitakin kynsinyt ja yksiä verhoja repinyt kun ilmeisemmin koittanut kattoa ikkunasta näkyykö meitä. Nyttemin laitetaan portti kiinni ja saa olla vain alakerran eteistilassa.

ja tänään kun jäi sit tossa iltapäivällä yksin ja hiippailtiin omaan pihaan olin EHKÄ kuulevinani et olis haukkunut ja ulissut, mut ehkä johtu siitä et portti oli unohtunut auki ja koitti ikkuoista kattoo. Alakerrassa ei olekaan sellasia ikkunoita mistä näkiskään.


huh,.. tulipa pitkä teksti :D

ainiin ja jostain syystä jos minä lähden käymään vaikka jommankumman lapsen kanssa jossain esim. pyöräilemässä niin koira saattaa tuolloinkin uikuttaa jonkun aikaa minun perään vaikka mies ja toinen lapsi kotona. Onko tää meidän koira ihan menetetty tapaus vai onko suunta ylös päin? vai kuuluuko pentuvaiheeseen?

Kotona ollessaan yleensä haluaa nukkua samassa tilassa, mut esim. nytkin kun sai kupunsa täyteen meni toiseen huoneeseen nukkumaan. Mut toisinaan taas seuraa minua paikasta toiseen.
 
ainiin juu.. on syönyt kaksi hihnaa poikki kun lähtenyt meidän perään kauppaan, eivätkä oo olleett ihan mitään ohkasia vaan hyviä paksuja (hurtta) hihnoja. Nyt sillä pitää olla ihan ketju kun joutuu jäädä johonkin odottaa.
 
ja kun tullaan kotiin ei koira tiedä miten päin oikein olisi, hökeltää ja hökeltää vaan.

alkaisi jo ennen kuin saadaan eteisenovi auki, mutta komennan istumaan niin kauan kunnes annan luvan vapaaksi. Vaikeaa se tekee, mutta tottelee ja sen hökeltämisenkin lopettaa kun kieltää. Aluksi hyppikin, mutta sitäkään ei enää tee kun ärähti.
 
En mäkään sanois tuota eroahdistukseksi. Laittaisin koiran johonkin rajattuun tilaan siksi aikaa kun se on yksin. Kotiin tullessa koiraa ei tulisi huomioida n. 15 minuuttiin ollenekaan, siis edes käskeä istumaan tms.
 
Ei ole eroahdistusta. Ei vaan todennäköisesti osaa jäädä yksin kotiin ja tarvitsee siihen vähän apuja.

Eikä misään nimessä ole menetetty tapaus, ei siis lähellekään. Mulla ollut koira, jonka otin 5kk ikäisenä. Se oli menossa piikille, mutta päätin ottaa sen meille rescuena ja opettaa tavoille. Koira huusi 8 tuntia kurkku suorana yksin jäädessään (siis ihan oikeasti) ja nykyään jää yksin kotiin ilman mitään ongelmaa.

Eli 99% nuo on poiskoulutettavissa vielä hyvinkin vaikeissa tilanteissa.
 
[QUOTE="Juh";23739827]En mäkään sanois tuota eroahdistukseksi. Laittaisin koiran johonkin rajattuun tilaan siksi aikaa kun se on yksin. Kotiin tullessa koiraa ei tulisi huomioida n. 15 minuuttiin ollenekaan, siis edes käskeä istumaan tms.[/QUOTE]

Jos en käske sitä istumaan tai mitenkään muutenkaan hötkyy ekana lasten päälle ja täten kaataa nämä. Ei tahallaan mutta innokkuudellaan/ikävöinnillään.

Ja onko oikeasti ihan normaalia et koira alkaa repiä ovia ja ikkuinoita kun omistajat lähtee??
 
Ei ole eroahdistusta. Ei vaan todennäköisesti osaa jäädä yksin kotiin ja tarvitsee siihen vähän apuja.

Eikä misään nimessä ole menetetty tapaus, ei siis lähellekään. Mulla ollut koira, jonka otin 5kk ikäisenä. Se oli menossa piikille, mutta päätin ottaa sen meille rescuena ja opettaa tavoille. Koira huusi 8 tuntia kurkku suorana yksin jäädessään (siis ihan oikeasti) ja nykyään jää yksin kotiin ilman mitään ongelmaa.

Eli 99% nuo on poiskoulutettavissa vielä hyvinkin vaikeissa tilanteissa.

Kuinkas koiraa lähdetään auttaa näissä tilanteissa? Tai kouluttamaan tätä tapaa pois?

Tämä meidän ihan eka oma koira joten uusilla vesillä mennään. :)
 
[QUOTE="aloittaja";23739777]Olipas hyödyntävä vastaus :D[/QUOTE]

Mitäpä sitä yksinkertaisesta asiasta kovin monimutkaista viitsii tehdä.

Opeta koirasi oleen hyppimättä ovea vasten. Laita vaikka joku vesipullo tjms. kahvaan.

Minusta kuulostaa jotenkin surulliselta, että sulla on koira ollut vasta 3kk ja jo nyt tivailet vanhalta omistajalta käyttäytyikö samanlailla. Noi kaikki mitä nyt olet kuvaillut on ihan normaalin kuuloista koiran käytöstä, jos se ei oikein tiedä miten ei saisi menetellä. Noiden opettelu kuuluu ihan perusopetuksiin. Ehkä sun kannattaisi perehtyä vielä enemmän pennun kasvattamiseen, kun pidät tuota jo jonain häiriökäyttäytymisenä?
 
Ei ole eroahdistusta. Ei vaan todennäköisesti osaa jäädä yksin kotiin ja tarvitsee siihen vähän apuja.

Eikä misään nimessä ole menetetty tapaus, ei siis lähellekään. Mulla ollut koira, jonka otin 5kk ikäisenä. Se oli menossa piikille, mutta päätin ottaa sen meille rescuena ja opettaa tavoille. Koira huusi 8 tuntia kurkku suorana yksin jäädessään (siis ihan oikeasti) ja nykyään jää yksin kotiin ilman mitään ongelmaa.

Eli 99% nuo on poiskoulutettavissa vielä hyvinkin vaikeissa tilanteissa.

Miksei saman tien kerro, miten se on koulutettavissa, eikä vaan brassailla, että "olenpa kouluttanut yhtä huonosti/huonommin käyttäytyvän koiran.

Yksinolo ap:n koiran kanssa aletaan opettelemaan pienistä. Ensin käväiset niin, että koira tuskin edes huomaa, että käväisit poissa NÄKYVISTÄ. Hetkittäin pidennetään poissa olo aikaa, mutta missään nimessä ei saa palata takaisin siinä vaiheessa, kun koira itkee sun perään, sun täytyy odottaa vaikka 15 minuuttia, jotta koira hiljenee, ennen kuin palaat takaisin näkyviin.
 
[QUOTE="aloittaja";23739896]niin ja kun olen lukenut tuosta eroahdistuksesta nettisivuilta niin siellä yksi merkki on juurikin tuo ovien -ja ikkunakarmien repiminen/tuhoaminen.[/QUOTE]

huOh...

Hermoheikon koiran yksi merkki on kova läähätys. Nyt mun koira läähättää 10km pyörälenkin jälkeen? Apua, kertokaa onko mun koira nyt hermoheikko, kun kerran luin netistä (wikipediasta), että se läähätys on yksi merkki siitä..?

No joo, kärjistetty esimerkki. Mutta tosiaankin eroahdistukseen tarvitaan muukin kuin EHKÄ uikutus tai ovenkarmin raapiminen..
 
[QUOTE="aloittaja";23739872]Jos en käske sitä istumaan tai mitenkään muutenkaan hötkyy ekana lasten päälle ja täten kaataa nämä. Ei tahallaan mutta innokkuudellaan/ikävöinnillään.

Ja onko oikeasti ihan normaalia et koira alkaa repiä ovia ja ikkuinoita kun omistajat lähtee??[/QUOTE]

Mitä järkeä on pyytää neuvoja, jos niitä ei halua kuulla?

Sinua neuvottiin ihan oikein. Koiriin ei tuossa tapauksessa edes vilkaista, saati että niille puhuttaisiin jotain. Jos koira tulee riekkuen kohti, niin ainoa mitä voit tehdä on nostaa polvi eteen, jotta koira saa siitä osuman. Riittävän monta kertaa kun se tulee päin, se todennäköiseti lopettaa sen.

Mutta tuotakaan ongelmaa ei tule, kun rajaat koiran pienempään tilaan. Ja eteinen tai edes ulko-oven lähistö on huono, sillä koiralla ei saisi olla pääsyä siihen ulko-ovelle, koska se saattaa sen silputa säpäleiksi.

Teidän tulisi opettaa koiralle jokin huone mukavaksi. Ja tarkoitan siis ihan huippumukavaksi. Ja siihen huoneeseen koira jätetään, kun se jää yksin. Meillä on nyt 7 viikkoinen pentu ja sen ihan maailman paras huone on kodari. Ja siellä se tulee isona viettämään aikansa, kun se jää yksin kotiin. Eikä se tule päästämään ääntäkään.

Nyt sitä opetetaan olemaan yöt rajatussa tilassa, mikä on käytännössä pentuaitaus. Alkuun se huusi ja protestoi, mutta oppi hyvin pian olemaan siellä rauhassa. Ja nyt kun nostan se aitaukseen, se rupeaa nukkumaan. Melko hyvin, ottaen huomioon että koira on ollut meillä alle viikon.

Kun joku perheenjäsen tulee kotiin, se ei ryntää ovelle. Miksi se edes tekisi niin, kun se ei saa sieltä mitään huomiota. Samalla menetelmällä on koulutettu isompikin koira ja kyllä on helppoa tulle kotiin, kun koirat ei paukahda iholle, eikä tutki kauppakasseja. Meillä on yleensä useampi (2-3) isoa koiraa ja olen kokenut, että tämä tyyli on kaikista helpoin.

Ja kylä, on ihan normaalia että koira pyrkii laumansa perään. Ei koiraa ole luotu jäämään yksin. Se pitää opettaa sillä alusta alkaen ja olla opetuksessa johdonmukainen.
 
[QUOTE="huoh";23739900]Miksei saman tien kerro, miten se on koulutettavissa, eikä vaan brassailla, että "olenpa kouluttanut yhtä huonosti/huonommin käyttäytyvän koiran.

Yksinolo ap:n koiran kanssa aletaan opettelemaan pienistä. Ensin käväiset niin, että koira tuskin edes huomaa, että käväisit poissa NÄKYVISTÄ. Hetkittäin pidennetään poissa olo aikaa, mutta missään nimessä ei saa palata takaisin siinä vaiheessa, kun koira itkee sun perään, sun täytyy odottaa vaikka 15 minuuttia, jotta koira hiljenee, ennen kuin palaat takaisin näkyviin.[/QUOTE]

No vaikka siksi, että koitan haulla etsiä, ettei mun tarvitse TAAS kirjoittaa pitkää stooria, kun olen sen tänne niin monasti ennenkin kirjoittanut.

Jos tiedät mistä puhut, tiedät ettei sitä koulutusta tiivistetä viiteen lauseeseen.
 
Mä edelleen rajaisin koiralle jonkin oman alueen ja opettaisin sen olemaan siellä niin, että osaa olla siellä rauhassa vaikka olisitte kotona. Sitten se on helpompi jättää myös yksin. Ja siksi tämä rajattu alue, että koira ei pääse tuohoamaan paikkoja ja oppii rauhoittumaan kun se laitetaan sinne. Näin koira ei myöskään pääse riekkumaan kun tulette kotiin, vaan se pääsee pois vasta kun on rauhoittunuta ja silloinkin ilman eritytisiä huomion osoituksia.
 
www.koiraneuvola.fi tuolt voisit paremmin löytää vinkkejä ja muutakin ihan fiksuja juttuja mitä tulee koiran kasvattamiseen. Palstaa ylläpitää Pertti Vilander, joka on myös julkaissut kirjan Koiran korjaus kirja. Kannattaa sekin lukea! Itse en osaa sinua neuvoa, mutta toivon että saatte koiran oppimaan olemaan yksin. Tsemppiä!
 
Mitäpä sitä yksinkertaisesta asiasta kovin monimutkaista viitsii tehdä.

Opeta koirasi oleen hyppimättä ovea vasten. Laita vaikka joku vesipullo tjms. kahvaan.

Minusta kuulostaa jotenkin surulliselta, että sulla on koira ollut vasta 3kk ja jo nyt tivailet vanhalta omistajalta käyttäytyikö samanlailla. Noi kaikki mitä nyt olet kuvaillut on ihan normaalin kuuloista koiran käytöstä, jos se ei oikein tiedä miten ei saisi menetellä. Noiden opettelu kuuluu ihan perusopetuksiin. Ehkä sun kannattaisi perehtyä vielä enemmän pennun kasvattamiseen, kun pidät tuota jo jonain häiriökäyttäytymisenä?

Ohhoh :D joku on nyt kyllä kussut tosi ammoniakkiset pissat PipariSuun muroihin.
Tuollainen räjähdysreaktio siitä että ap täällä kysyy ihan asiallisesta koiran eroahdistuksesta. JA ap:n koiralla on merkkejä eroahdistuksesta kärsivästä koirasta.

Mikä tekee asiasta surullisen? Siis surullisen täysin tuntemattomalle ihmiselle.. voi tsiisus. Haiskahtaa koskettavalle aiheelle ... ;)

ja ap:lle jatkatte vaan niitä yksinolo harjoituksia, käytös voisi olla eroahdistusta, mutta josko aluksi ajateltaisiin että olisi vain sitä ettei oikein osaa olla yksin. Paljon mieleistä tekemistä. Vaikkapa luu ja lempparilelu ja joku sinulle tuoksuva vaate.
tsemppiä! :)
 
Tässä ohjeet, jotka olen rustannut tänne jo aiemmin:

Koira pitää opettaa oleaan kotona yksin siten, että omistaja on kotona, mutta eri huoneessa. Eli mene makkariin, houkuttele koira sinne mukaan, anna luu, poistu ja palaa HETI takaisin. ÄLÄ reagoi koiraan mitenkään. Älä kehu, älä silitä, älä katso edes päin, äläkä toru. Jos koira ehtii aloittamaan haukkumisen/oven raapimisen/vinkumisen tms. olet ollut pahati myöhässä paluun suhteen ja tuolloin pitää vaan odottaa, että koira hiljenee ja rauhoittuu. Ja sitten avaat oven ja olet, kun ei mitään olisikaan.

Kun koira kestää tämän, voidaan oven taakse jäädä 3 sekunniksi...sitten 5 sekunniksi, sitten 3 sekunniksi, sitten 10 sekunniksi, sitten 4 sekunniksiksi, sitten 15 sekunniksi, sitten 3 sekunniksi, sitten 20 sekunniksi ja lopulta taas 3 sekunniksi. Eli ihan lyhkäsiä aikoja, joka toinen kerta ihan lyhyt ja joka toinen kesrta vähän pidempi.

Kun koira kestää oven takana 5 min, voidaan sama harjoite siirtää ulko-ovelle. Eli painut ovesta ulos ja palaat HETI! Jos koira aloittaa haukkumisen/ääntelyn/läähättämisen/perässä juoksemisen jo ennen kuin ehdit ovesta ulos, et voi jättää sitä yksin. Selvitä mikä on SE juttu josta koira tajuaa että nyt sinä lähdet ja hän jää YKSIN, APUA!

Onko se takin päällelaitto, kenkien jalkaan laitto, avaimen esille kaivaminen, kassin mukaan nappaaminen, vai mikä? Kun saat selville sen, mikä se on, niin teet sitä noin 20 kertaa päivässä, mutta ET mene ulos. Jos koira reagoi avaimien esille ottoon, niin ota ne esiin, alita taskuun ja mene sohvalle istumaan. Kun koira rauhoittuu (ymmärtää, ettet lähde) niin palauta avaoimet paikoilleen. 2 min kuluttua toista sama kaavio, mutta mene nyt keittiöön istumaan, tai vaikka leikkimään lasten kanssa. Palauta avaimet paikoilleen ja toista. Kun avaimet (jos ne avaimet ovat SE-juttu) eivät aiheuta koirassa enää läähätystä/vinkumista/haukkumista tms. ota seuraava askel ja avaiten lisäksi laita kengät jalkaan. Ja sitten lampsit vaikka kodariin laittamaan pyykit. Tämän jälkeen vie avaimet ja kengät paikoilleen ja toista sama muutaman minuutin päästä. Kun sekin alkaa sujumaan, laita takki päälle, ota kännykkä mukaan ja tee kaikkia niitä juttuja mitä tekisit ulos lähtiessäsi, mutta älä mene ulos. Kun koira lopulta kestää avaimet, kengät, takin yms. voit siirtyä siihen oven ulkopuolelle menoon.

Jos koira ei esitä mitän merkkejä lähtöösi (yleensä kyllä esittää), voit skipata tuon edellisen kohdan ohi ja siirtyä suoraan harjoittelemaan yksin jäämistä niin, että poistut kotoota.

Ensin menet siis ovesta ulos ja sitten palaat HET. Älä reagoi koiraan, älä kehu, koske, toru tms. itten 3 sek, paluu, sitten 5 sek, paluu, sitten 3 sek, paluu, sitten 8 sek, paluu jne. kuten teit alkuun sisälläkin. Jos koira alkaa huutamaan, ÄLÄ palaa kotiin ennenkuin koira on hiljaa. Ei vaikka tulisi armoton vessahätä. Tulipalo on ainoa sallittu syy oven avaamiselle silloin, kun koira huutaa.

Hiljalleen koira oppii kestämään poissalosi. Kun koira kestää olla kotona 30 min, se kestää sen 8 tunnin työpäivänkin. Koiralla kun ei ole ymmärrystä siitä onko hän yksin tunnin, vai 8 tuntia.

KOKO koulutuksen ajan koiralla ON OLTAVA joku kotona. Eli sitä ei saa jättää KERTAAKAAN yksin. Muutoin koko koulutus menee hukkaan. Nyt rakennetaan koiralle uutta pohjaa, ja se murtuu välittömästi jos koira jää yksin kotiin.

Suurin osa koirista rauhoittuu vähän jo sillä, ettei se pääse suoraan ulko-ovelle huutamaan ja sen tila on rajattu pienempään. Pesuhuone, kodinhoidonhuone tms. tila on tähän oiva ratkaisu. Meillä koirat viettävät yksinoloaikansa kodarissa ja ovat siellä sangen tyytyväisiä. Mutta se tietyssä tilassa oleminenkin pitää alkuun opettaa. Ruoki ja juota koira aina siinä tilassa tee sinne sille peti. Opeta koira oelmaan siellä, kuten ensimmäisessä osiossa neuvoin. Tämän huoneen tulee olla koiralle KIVA paikka, eli älä koskaan laita koiraa sinne kostoksi tms.

Tuossa tuo nyt on noin niinkuin suurimmilta osiltaan. Helkutisti vaatii työtä, jotta se palkitsee.
 
huOh...

Hermoheikon koiran yksi merkki on kova läähätys. Nyt mun koira läähättää 10km pyörälenkin jälkeen? Apua, kertokaa onko mun koira nyt hermoheikko, kun kerran luin netistä (wikipediasta), että se läähätys on yksi merkki siitä..?

No joo, kärjistetty esimerkki. Mutta tosiaankin eroahdistukseen tarvitaan muukin kuin EHKÄ uikutus tai ovenkarmin raapiminen..

Voi luoja sä oot sekasin!! Ei olis kandennut mennä pyörälenkille kun noin kiristää. Kyllä sinullekin apua löytyy - pääsi sisäisiin ongelmiin.
Tsemppiä! :)
 

Yhteistyössä