Voi ei, taas vauvakuume. Huonoon aikaan?

[Ruutinen]

Poika täyttää syksyllä kolme, vanhempi lapsi menee jo kuudennelle kouluun. Olen lopettamassa opiskelua tän vuoden loppuun ja töihin pitäis kyllä mennä kun on tuota velkaa niin kauheesti ja talous on aika tiukilla ollut. No luonnollisesti, kun itse opiskelen ja isäntä työttömänä (ja tulee olemaan vielä varmaan jonkin aikaa kun terveys ei kestä töissä).

Olen 33 vuotias ja minulta otettiin tuossa vajaa kuukausi sitten kierukka pois. Halusin sen pois vain siksi, koska tunsin oloni jotenkin tyhjäksi ja persoonattomaksi, seksihalut vähenivät ja muutakin haittaa nuista hormooneista kait oli. Olo on ollut paljon selkeämpi. Mut sitten tuli vauvakuume :O Johtuuko vain hormooneista vai mistä mutta ihan kauheena haluaisin olla raskaana taas ja hoitaa pientä vauvaa. Vielä puoli vuotta sitten olisin pyrskähdellyt ajatukselle että me tehtäisiin muka kolmas vielä. Tuntui ihan käsittämättömän typerältä ajatukselta. Nyt ei enää.

Miehelle en uskalla kertoa haaveiluistani koska hän varmaan innostuisi asiasta. Hän kun on aina vaan sitä mieltä että kaikki järjestyy vaikka raha-asiat olis kuinka päin mäntyä ja pitäis vakauttaa tilannetta. Järkevää ei siis olisi ratkaisu taloudellisesti, mutta mulla on jo ikää. En mä halua olla vanhus-äiti :/ Mut jäänkö mä sit kaipaamaan sitä vauvaa maailman tappiin asti jos sitä ei nyt laiteta alulle?

Kukaan ei kyllä mua ota vuoden alusta töihin jos kuulevat että odotan vauvaa, tuleva ammattini on aika ruumiillista työtä.

AAAaaarghh. Ehkä mä vain kärvistelen nyt tän kuumeiluni kanssa. Onko muut ollu koskaan samassa tilanteessa? Miten meni? Mitä päätitte?

 

[malttamaton]

Musta ainakin tuntuu, että mua/meitä vaivaa krooninen vauvakuume. Niin pitkään, kun muistan, olen vain haaveillut vauvoista/lapsista. Entisen miehen kanssa yritimme monta vuotta turhaan, kummassakaan ei mitään vikaa, emme vain sopineet toisillemme oli vastaus lapsettomuusklinikalla. Erosimme sitten lopulta, syitä oli muitakin, mut osaksi mietin haluanko elää tuon ihmisen kanssa, jos en voi saada lapsia. Uuden miehen kanssa aloimme yrittämään lasta tosi nopeasti, tulinkin raskaaksi melkein heti, mutta meni kesken. Keskenmenon jälkeen en millään tullut uudestaan raskaaksi. Yksityisellä lapsettomuusklinikalla minua/meitä tutkittiin ja kaikki oli periaatteessa ok, mutta veressä vasta-aineet oli vähän koholla. Saimme sitten lääkkeitä raskauden alkamisen maksimoimiseksi ja raskauden kestämiseen. Esikoisemme syntyi ja vihdoin musta tuntui, että olen saanut kaiken mitä elämässäni voin haluta: vauvan. Pian vauvakuume alkoi vaivaamaan uudestaan ja emme ottaneet mitään ehkäisyä käyttöön. Tulinkin samantien raskaaksi kun imetys loppui. Se meni kesken, mutta tulin taas samantien raskaaksi ja keskimmäisemme syntyi, ikäeroa tytöille tuli 1v 7kk. Pian hänen syntymän jälkeen vauvakuume alkoi vaivaa taas, tunteella ajatellen halusimme kolmannen mutta järjellä ajattelimme, että laitetaan kierrukka äkkiä ettei kolmatta tule. Kuume vaivasi silti. Molemmat vanhempani kuolivat yllättäen ja ystäväni äiti oli kuolemassa syöpään, kun alkoi juttelemaan sitä kuinka ainoa asia mitä katuu, on se ettei ole tehnyt enempää lapsia kun hänen tyttärelleen ei jää ketään, kun hän kohta kuolee. Tajusin ettei minullakaan ole ketään muuta kuka on tuntenut minut vauvasta asti kun omat sisarukseni. Päätettiin, että nyt lähtee kierrukka ja viikko sen jälkeen olinkin tullut raskaaksi. Se meni kesken ja toinen ihan heti perään. Kolmas sitten kierrukan poiston jälkeen kesti ja saimme ihanan kuopuksemme. Taas meni hetki hänen syntymän jälkeen kun kuume alkoi vaivata taas. Koko ajan vaan mietimme, että niin tekisi mieli mutta 4:n lapsen kanssa talo käy pieneksi, emme mahdu enää normi autoon, olen ollut jo pitkään pois työelämästä lapsien kanssa kotona, minne saamme ikinä 4 lasta hoitoon jos haluamme tehdä kahdestaa jotain ym. Mietimme järjellä ettei tämä kuume poistu koskaan vauvoja tekemällä ja pakko hoitaa asia niin, että miehelleni tehdään sterilisaatio ja hän käy sitä ennen luovuttamassa siittiöitä lapsettomuusklinikalla niitä tarvitseville, että joku säästyisi lapsettomuuden pelolta/tuskalta niin kuin me pelkäsimme ettemme saa. Operaation piti olla joulukuussa, mutta lääkäri siirsi aikaa. Samalla vkolla kun operaatio tehtiin, aloin minä ihmettelemään miten kuukautiset ei ole vieläkään alkaneet imetyksen lopettamisen jälkeen ja mahassa selkeä menkkaturvotus. No eihän se ollut mikään muu kuin vauva mikä siellä turvotti. Ultrassa selvisi, että olin 8. rv:llä, yksityinen lääkäri samantien että keskeytykseenkö laitetaan, johon parahdin automaattisesti, että ei tietenkään. Miehen kanssa kotona sitten tuskailtiin, että miten me pärjätään: auto vaihtoon, työpaikalle taas ilmoitus etten palaakaan töihin, miten talo. Muutaman minuutin ajan mietittiin kuinka helppoa olisi vaan hakea keskeytyslääkkeet ( olen joutunut monta krt aiemmin keskeytyneissä km:ssä ne laittamaan) ja seuraavana päivänä herätä normaaliin elämään. MUTTA koko ajan näin silmissäni ne kerran, kun olin turhaan toiveissani esikoista yrittäessä tehnyt raskaustestin ilman sitä toista viivaa ja kuinka monta krt olemme istuneet sairaalan käytävällä itkien sykkeiden loppumista ja vaan toivoneet turhaan, että lääkäri olisi nähnyt väärin ym. Ja nyt sisällä oli joku jonka sydän toistaiseksi ainakin sykki. Pystyisinkö ikinä antaa itselleni anteeksi, jos minä itse sen sykkeen lopettaisin: EN...meitä vaivaa ikuinen vauvakuume, joka ei vaan tekemällä lopu mut n 8 vkon päästä se ainakin hetkeksi helpottaa <3

 

[Risse79]

Ymmärrän hyvin tunteesi. Meillä nuorempi on 4-vuotias ja vanhempi menee kolmannelle kouluun ja mulle iski yllättäen kova vauvakuume. Oltiin jo miehen kanssa päätetty että meidän lapsiluku on tässä mutta tässä sitä ollaan. Itse en ole kokenut vauvakuumetta muuta kuin saadessani kaksi edellistä lastani. Lasteni ikäero on viisi vuotta, joten en ole kovin "kuumeilevaa" tyyppiä, mutta en tiedä mistä tämä vauvakuume tuli, mutta haluaisin kovasti vielä sen kolmannen. Uskon, että asiat kyllä järjestyvät kunhan ei mieti liikaa

 

[Pippurihäntä]

Ikinä ei ole huono aika jos rakkautta ja voimia riittää Näin mä uskon. Meille tulossa nyt kolmas lapsi (mieheni kanssa toinen yhteinen) lyhyellä ikäerolla edellisen jälkeen, olen "jo" 37v kun lapsi syntyy alkuvuodesta, enkä koe itseäni vanhaksi. Raskaudet ovat sujuneet hyvin, eikä mitään hälyyttävää ole näkynyt seulonnoissa. 10v nuorempana koettu raskaus oli melkein rankin näistä (tähän mennessä). Kolmannelle oli meidän sydämissä paikka selvästi ja niin hän vaan päätti alkaa tulla maailmaan heti imetyksen loputtua kun luvan sai. Kämppä ja auto menossa vaihtoon, kun hissittömyys ja korkealla kolmiossa asuminen ei enää oikein toimi tulevalla kokoonpanolla. Löydettiin jo uusi koti isovanhempien läheltä, maantasosta jonne päästään muuttamaan ensi kuussa. Taloudellisesti selvitään ankarimmat jaksot lainan lyhennysvapaan ja säästöjen turvin kun en ehdi tässä välissä takaisin töihin. Sitten varmaan palaankin aika pian 2015 lopulla töihin. Sanoisin, että antakaa palaa vaan, kun kerran rakkautta riittää! Muut asiat järjestyvät kyllä

 

[Wanhan Willan nuori emäntä]

Olen kans kummallisen hitaan kypsyttelyn jälkeen saanut aikaan vauvakuumeen itselleni. Ehdin jo ajatella että kuumeilu on ohitse ja kaksi lasta ihan ok. Nyt kun otin asian puheeksi ja keskustelimme kolmannesta mies totesi ettei sen ajoitus olisi otollinen ensi vuoteen. Tiedän että tuleva vuosi on kiireinen miehellä ja hän ei voisi osallistua lasten hoitoon, mutta... Se tarkottaisi siis sitä että vauvahaaveet saisi tulpata nyt pidemmäksi aikaa, oikeastaan kokonaan (ikää alkaa olla liikaa). Tämä ajatus niin masentaa ja tuntuu totaaliselta seinältä edessäni. Tottakai olen onnellinen nykyisestä perheestäni, mutta tähänkö nyt sitten jäädään...? :'(

 

[valkoapila]

Huh. En ole yksin. Aika on huono, ikä alkaa lähennellä 40 vuotta, lapsia on tarpeeksi ja mieskään ei innostu. Mutta... Ajatus on itsellä, että kyllä kaikki järjestyisi, ehkä ei helposti, mutta omalla painollaan. Toki nyt pystymme tarjoamaan lapsille hyvän elintason, muuttuisiko tilanne kuinka jos tulisi lapsi lisää, muuttuisiko työtilanne. Paljon järkiseikkoja, että ei enää lisää lapsia, mutta...

 

[Wanhan Willan nuori emäntä]

Juttelimme miehen kanssa vauva asiasta uudelleen ja hän totesi että ensi syksy olisi ok. Nyt sitten palasin ajatuksissani taas siihen ei-juu ajatukseen.

Omien vanhempieni (ainoa hoitoapu hätätilanteissa) kunto on melko huono ja mietityttää kuinka sitä pärjäisi joka käänteessä ilman hoitoapua. Toisaalta haluaisi olla avuksi omille vanhemmilleenkin kun he apua tarvitsevat. Tähän kun lisää molempien työt, lasten hoidot koulut yms. niin onkohan tämä kuumeilu parasta vaan torpata... Ikääkin kun alkaa olla niin miten sitä kaiken jaksaisi "yksin". No eipä tätä päätöstä ihan heti tarvi tehdä jos aikaisintaan ensi syksynä uusi tulokas olisi tervetullut.