Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Anteeksi että tein tämän aloituksen. Tuli selväksi teidän mielipiteistä, että olen täysin kelvoton ja saamaton ja miehestäni riippuvainen. Kyllä kunnon äiti leipoo pullaa siitä huolimatta, että 1-vuotias seisoo horjuvin jaloin keittiön pöydällä. Ehkä vika on siinä, että mulla menee hermot kun sata kertaa keskeytän vaikka imuroinnin ja käyn nostamassa lapsen jostain alas tai käyn selvittämässä lasten riitelyä. Ja koska hermoheikko huono äiti kerran olen, niin parempi sitten pyytää apua mieheltä, että saan siivottua, eikö vaan.
No, ehkä mukana vähän kateuttakin, ei kaikilla ole mahdollisuutta saada miestä apuun kotitöihin.
Ja asennekysymys tuo on, kahden lapsen kanssa voi tehdä työt jos haluaa.
Miksi ei ole mahdollisuutta? Mun mielestä on itsestään selvää, että molemmat tekee oman osuutensa. Kun mies on töissä, teen luonnollisesti enemmän, mutta en silti suostu yksin tekemään kaikkea. En minä ainakaan päivisin kotona ehdi huilailla ja tehdä mitä itseä sattuu huvittamaan. Kahden pienen lapsen kanssa on tosi paljon hommaa, ruuanlaittoa, pyykkäystä ja jatkuvaa siivousta. Lisäksi teen pihatöitä päivisin. Mielestäni ei ole kohtuutonta, että mies kotona ollessaan ainakin hoitaa lapsia, jos ei muuta tee. Mulle sopii se oikein hyvin, että saan rauhassa kenenkään jatkuvasti keskeyttämättä tehdä kotitöitä, jos mies hoitaa lapsia sillä aikaa.
Ihmettelen, että onko oikeasti sellaisia äitejä, jotka mukisematta tekevät ihan kaiken yksin. Entäs sitten kun se äitikin palaa työelämään? Tuskin mies siinä vaiheessa alkaa vapaaehtoisesti pestä pyykkiä tai tehdä ruokaa, jos on monta vuotta asunut "täyshoitolassa", jossa puhtaat vaatteet ilmestyy viikattuna kaappiin ja lämmin ruoka-annos lautaselle.