Voi itku tätä elämää,menetin malttini :(

[pinssi]

Pahinta tässä on se, että juuri se ihminen, johon pitäisi voida turvata eniten ja jota rakastaa eniten, satuttaakin. Ajattele, miltä lapsesta tuntuu.

Neuvoisin silti jatkamaan elämää viisastuneena, älä turhaan vatvo asiaa enää. Anna itsellesikin anteeksi kuten lapsesi teki, mutta älä unohda tätä tapausta. Muistele tätä, kun seuraavan kerran meinaa proppu palaa - mitään oikeutusta ei ole eikä mennyttä voi muuttaa.

 

[vieras]

Tosta holding-otteesta vaan. Sitä kun niin kehutaan. Ei vaan toimi meidän uhmiksella. Alkaa kahta kauheemman huudon. Kerran päätin, etten millään anna periksi rimpuilulle, pidän vain kiinni. Johti siihen että makasin lopulta lapsen päällä samanlaisessa asennossa kuin poliisit pidättäessään rikollisia. Tuli aika pahat fiilikset kaikille sen koommin ei ole tota yritetty.

 

[psykiatrian sh]

ei siinä tilanteessa vaan tiennyt ja löytänyt oikeita sanoja mitkä olis ollut järkevintä sanoa..Ja ei varmaan auta jos nyt jälestä päin vielä pohtii ja puhuu lapsen kanssa näistä?Vai auttaako?Vai kannattaako nyt vaan yrittää unohtaa ja yrittää elää parempaa elämää ilman tuollaista välikohtausta.En tiiä..kai se pitää apua hakea itselle.

Mä ehkä en enää palaisi asiaan, vaan tosiaan hellittelisin ja leikkisin ja eläisin parempaa arkea. Ja sullahan on mieskin, jonka kanssa voitte (kun lapsi ei kuule) vielä puhua.
Enkä ton perusteella lähtisi vielä apua hakemaan..jos jokainen tekee niin, niin mahtaa olla pitkät jonot ovien takana.

On poikkeuksellista että äiti käyttää VAUVAA kohtaan kovakouraisia otteita! Eli ap:n kyky kontrolloida itseään ja käytöstään lasta kohtaan ei ehkä ole tosiasiassa ihan samaa tasoa kuin jonkun muun lapsilleen hermostuvan ja karjuvan äidin. Eli mielestäni on syytä ainakin pohtia kasvatusneuvolan tai muun asiantuntijatahon kanssa mistä on kyse. JA VIIMEISTÄÄN JOS AIKOO (enkä tiedä aikooko, mutta jos) HANKKIA LISÄÄ LAPSIA, jolloin stressi väkisinkin lisääntyy.

 

[vieras]

ei siinä tilanteessa vaan tiennyt ja löytänyt oikeita sanoja mitkä olis ollut järkevintä sanoa..Ja ei varmaan auta jos nyt jälestä päin vielä pohtii ja puhuu lapsen kanssa näistä?Vai auttaako?Vai kannattaako nyt vaan yrittää unohtaa ja yrittää elää parempaa elämää ilman tuollaista välikohtausta.En tiiä..kai se pitää apua hakea itselle.

Mä ehkä en enää palaisi asiaan, vaan tosiaan hellittelisin ja leikkisin ja eläisin parempaa arkea. Ja sullahan on mieskin, jonka kanssa voitte (kun lapsi ei kuule) vielä puhua.
Enkä ton perusteella lähtisi vielä apua hakemaan..jos jokainen tekee niin, niin mahtaa olla pitkät jonot ovien takana.

On poikkeuksellista että äiti käyttää VAUVAA kohtaan kovakouraisia otteita! Eli ap:n kyky kontrolloida itseään ja käytöstään lasta kohtaan ei ehkä ole tosiasiassa ihan samaa tasoa kuin jonkun muun lapsilleen hermostuvan ja karjuvan äidin. Eli mielestäni on syytä ainakin pohtia kasvatusneuvolan tai muun asiantuntijatahon kanssa mistä on kyse. JA VIIMEISTÄÄN JOS AIKOO (enkä tiedä aikooko, mutta jos) HANKKIA LISÄÄ LAPSIA, jolloin stressi väkisinkin lisääntyy.

Onko omia lapsia sulla sh?

 

[vieras]

Ei se sinusta huonoa äitiä tee jos kerran menetät malttisi ja otat käyttöön tukistamista + muuta. Kuitenkin tiedät itse että toimit väärin ja se on tärkeintä. Puhu lapsen kanssa ja yritä selittää miksi toimit niin kun toimit ja kero hänelle että teit väärin satuttaessasi lasta.
Minä tuossa ylempoänä sanoo kyllä hyvin, että joskus äitikin suuttuu mutta rakastaa silti.

kaikki vissiin muistaa että tukistaminen ja muu on suomessa rikollista. Eli nytkö sitten palstan mammat hyväksyy väkivallan lasten kasvatuksessa?

Niin mitäs jos se mies vähän tukistelee, heittelee sänkyyn ja huutaa ja raivoaa 1. vaimolle 2. lapselle.

Hänkö on 1. hyvä mies ja 2. hyvä isä?????????

 

[vieras]

ei siinä tilanteessa vaan tiennyt ja löytänyt oikeita sanoja mitkä olis ollut järkevintä sanoa..Ja ei varmaan auta jos nyt jälestä päin vielä pohtii ja puhuu lapsen kanssa näistä?Vai auttaako?Vai kannattaako nyt vaan yrittää unohtaa ja yrittää elää parempaa elämää ilman tuollaista välikohtausta.En tiiä..kai se pitää apua hakea itselle.

Mä ehkä en enää palaisi asiaan, vaan tosiaan hellittelisin ja leikkisin ja eläisin parempaa arkea. Ja sullahan on mieskin, jonka kanssa voitte (kun lapsi ei kuule) vielä puhua.
Enkä ton perusteella lähtisi vielä apua hakemaan..jos jokainen tekee niin, niin mahtaa olla pitkät jonot ovien takana.

On poikkeuksellista että äiti käyttää VAUVAA kohtaan kovakouraisia otteita! Eli ap:n kyky kontrolloida itseään ja käytöstään lasta kohtaan ei ehkä ole tosiasiassa ihan samaa tasoa kuin jonkun muun lapsilleen hermostuvan ja karjuvan äidin. Eli mielestäni on syytä ainakin pohtia kasvatusneuvolan tai muun asiantuntijatahon kanssa mistä on kyse. JA VIIMEISTÄÄN JOS AIKOO (enkä tiedä aikooko, mutta jos) HANKKIA LISÄÄ LAPSIA, jolloin stressi väkisinkin lisääntyy.

Ai että kasvatusneuvojan luo sanomaan että mitäs tehään ku meni hermot..kaks kertaa menny kahen vuoden aikana..hah. Kyllä lapsille saa pitää rajoja ja hermostua ilman että tarvitsee psykiatrin apua!!!
Sit on eri asia jos tekee mieli satuttaa lapsia esim päivittäin tai muutenki tuntee raivoa niitä kohtaa..

 

[vieras]

ei siinä tilanteessa vaan tiennyt ja löytänyt oikeita sanoja mitkä olis ollut järkevintä sanoa..Ja ei varmaan auta jos nyt jälestä päin vielä pohtii ja puhuu lapsen kanssa näistä?Vai auttaako?Vai kannattaako nyt vaan yrittää unohtaa ja yrittää elää parempaa elämää ilman tuollaista välikohtausta.En tiiä..kai se pitää apua hakea itselle.

Mä ehkä en enää palaisi asiaan, vaan tosiaan hellittelisin ja leikkisin ja eläisin parempaa arkea. Ja sullahan on mieskin, jonka kanssa voitte (kun lapsi ei kuule) vielä puhua.
Enkä ton perusteella lähtisi vielä apua hakemaan..jos jokainen tekee niin, niin mahtaa olla pitkät jonot ovien takana.

On poikkeuksellista että äiti käyttää VAUVAA kohtaan kovakouraisia otteita! Eli ap:n kyky kontrolloida itseään ja käytöstään lasta kohtaan ei ehkä ole tosiasiassa ihan samaa tasoa kuin jonkun muun lapsilleen hermostuvan ja karjuvan äidin. Eli mielestäni on syytä ainakin pohtia kasvatusneuvolan tai muun asiantuntijatahon kanssa mistä on kyse. JA VIIMEISTÄÄN JOS AIKOO (enkä tiedä aikooko, mutta jos) HANKKIA LISÄÄ LAPSIA, jolloin stressi väkisinkin lisääntyy.

Ai että kasvatusneuvojan luo sanomaan että mitäs tehään ku meni hermot..kaks kertaa menny kahen vuoden aikana..hah. Kyllä lapsille saa pitää rajoja ja hermostua ilman että tarvitsee psykiatrin apua!!!
Sit on eri asia jos tekee mieli satuttaa lapsia esim päivittäin tai muutenki tuntee raivoa niitä kohtaa..

Mutta silloin tällöin kun raivostuu saa mätkiä, huutaa, tukistaa, viskata sängylle?

 

[psykiatrian sh]

ei siinä tilanteessa vaan tiennyt ja löytänyt oikeita sanoja mitkä olis ollut järkevintä sanoa..Ja ei varmaan auta jos nyt jälestä päin vielä pohtii ja puhuu lapsen kanssa näistä?Vai auttaako?Vai kannattaako nyt vaan yrittää unohtaa ja yrittää elää parempaa elämää ilman tuollaista välikohtausta.En tiiä..kai se pitää apua hakea itselle.

Mä ehkä en enää palaisi asiaan, vaan tosiaan hellittelisin ja leikkisin ja eläisin parempaa arkea. Ja sullahan on mieskin, jonka kanssa voitte (kun lapsi ei kuule) vielä puhua.
Enkä ton perusteella lähtisi vielä apua hakemaan..jos jokainen tekee niin, niin mahtaa olla pitkät jonot ovien takana.

On poikkeuksellista että äiti käyttää VAUVAA kohtaan kovakouraisia otteita! Eli ap:n kyky kontrolloida itseään ja käytöstään lasta kohtaan ei ehkä ole tosiasiassa ihan samaa tasoa kuin jonkun muun lapsilleen hermostuvan ja karjuvan äidin. Eli mielestäni on syytä ainakin pohtia kasvatusneuvolan tai muun asiantuntijatahon kanssa mistä on kyse. JA VIIMEISTÄÄN JOS AIKOO (enkä tiedä aikooko, mutta jos) HANKKIA LISÄÄ LAPSIA, jolloin stressi väkisinkin lisääntyy.

Onko omia lapsia sulla sh?

Kyllä on kolme omaa lasta, joista kaksi nyt uhmaiässä. Ja kyllä, hermostun heihin välillä kovastikin, he useinkaan eivät tottele, itkevät ja kiukuttelevat sekä kotona että julkisella paikalla. Olen joutunut raahaamaan kirkuvia lapsia kotiin milloin mistäkin. Eli normaaleita lapsia ovat ja minäkin normaali äiti kun välillä TEKEE MIELI tukistaa, usein huudan kuin hinaaja, ja pelkään että naapurit soittavat sosiaalitoimistoon kun meteli on sellaista että koko sakki äitiä myöten on menettänyt hermonsa. Mutta fyysinen väkivalta on oma lukunsa. JA SIITÄKIN VIELÄ ERILLINEN ERITYISEN VAKAVASTI OTETTAVA ASIA ON JUURI TUO VAUVAN KOVAKOURAINEN KÄSITTELY. NIIN EI OLISI SAANUT PÄÄSTÄ KÄYMÄÄN. APUA OLISI PITÄNYT MIETTIÄ JO TUOLLOIN. Ja työni puolesta miettisin, mikä saa ihmisen pinnan noin kireälle yhden lapsen kanssa. 'kun kyseessä ymmärtääkseni terve lapsi, jolla vain sattui olemaan useita huonoja päiviä takanaan. Eli ei mitään erityistä.

 

[vieras]

ei siinä tilanteessa vaan tiennyt ja löytänyt oikeita sanoja mitkä olis ollut järkevintä sanoa..Ja ei varmaan auta jos nyt jälestä päin vielä pohtii ja puhuu lapsen kanssa näistä?Vai auttaako?Vai kannattaako nyt vaan yrittää unohtaa ja yrittää elää parempaa elämää ilman tuollaista välikohtausta.En tiiä..kai se pitää apua hakea itselle.

Mä ehkä en enää palaisi asiaan, vaan tosiaan hellittelisin ja leikkisin ja eläisin parempaa arkea. Ja sullahan on mieskin, jonka kanssa voitte (kun lapsi ei kuule) vielä puhua.
Enkä ton perusteella lähtisi vielä apua hakemaan..jos jokainen tekee niin, niin mahtaa olla pitkät jonot ovien takana.

On poikkeuksellista että äiti käyttää VAUVAA kohtaan kovakouraisia otteita! Eli ap:n kyky kontrolloida itseään ja käytöstään lasta kohtaan ei ehkä ole tosiasiassa ihan samaa tasoa kuin jonkun muun lapsilleen hermostuvan ja karjuvan äidin. Eli mielestäni on syytä ainakin pohtia kasvatusneuvolan tai muun asiantuntijatahon kanssa mistä on kyse. JA VIIMEISTÄÄN JOS AIKOO (enkä tiedä aikooko, mutta jos) HANKKIA LISÄÄ LAPSIA, jolloin stressi väkisinkin lisääntyy.

Ai että kasvatusneuvojan luo sanomaan että mitäs tehään ku meni hermot..kaks kertaa menny kahen vuoden aikana..hah. Kyllä lapsille saa pitää rajoja ja hermostua ilman että tarvitsee psykiatrin apua!!!
Sit on eri asia jos tekee mieli satuttaa lapsia esim päivittäin tai muutenki tuntee raivoa niitä kohtaa..

Mutta silloin tällöin kun raivostuu saa mätkiä, huutaa, tukistaa, viskata sängylle?

Kun on tässä maailmassa on katos äitejä jotka HALUAA satuttaa lapsiaan..ja tekee sitä. Niille on tehty sitä samaa jne. Tarkotin että JOSKUS saa olla heikko ja menettää hermonsa! Joskus saa pimahtaa niin että huutaa. Jos kuuntelee päivästä toiseen kitinää ja pinna on kireällä muistakin syistä niin ei ole ihme että joskus suutahtaa..Kukaan ei ole puolustellut hakkaamista,sängylle paiskomista ja muuta lasta satuttavaa. Mutta tuskin tuo AP:n lapsi missään kivussa ja kauhussa elää niin kun kuvittelette ja vaahtoatte!?!?!!!!!!!

 

[Tallu -]

Psykiatrian sh, voisitkohan alan ammattilaisena antaa vinkkiä ap:lle siitä, miten noissa tilanteissa pitää ajatella tai toimia, että tulevaisuudessa vastaavat lapsen kaltoinkohtelut vältetään?

 

[psykiatrian sh]

Ja tarkennuksena vielä: tarkoituksena ei ole tuomita ap:ä huonoksi äidiksi. Hän on varmasti rakkain äiti omalle lapselleen. Ja voi olla hyväkin äiti. Mutta mielestäni hän on oikealla tiellä miettiessään mikä tähän tilanteeseen on johtanut ja miten tästä kannattaa jatkaa. Hyssyttely ei auta. Eikä tuomitseminenkaan. Ainakin hän on tarpeeksi hyvä äiti pysähtyäkseen nyt. Valitettavan moni ei ole. Vaikka kaikki me äidit varmasti tunnistamme tuon "en jaksa enää yhtään sekuntia tuota kakaraa"- tunteen kun mikään koko päivänä ei ole mennyt putkeen. Ja voimme tuntea myötätuntoa ja ymmärrystä häntä kohtaan. Siitä ei ole kyse. Mutta sen lisäksi olen ap:n kanssa samaa mieltä, hänen ei tulekaan hyväksyä toimintaansa. Ja kuten joku muukin sanoi, en usko että hänen kannattaa tätä yksin miettiä.

 

[huono äiti]

Paljon on tullut kommentteja,kiitos niistä jokaisesta.Tuo on hyvä että täällä asiasta puhutaan ja jokainen voi omalle kohdalleen miettiä mitä on tullut tehtyä tai ei tehtyä.
Ja tuosta vauvana retuuttamisesta vielä,että en siis retuuttanut vauvaa,vaan hermostuessani itkuun vein sänkyyn,ehkäkin kovakouraisesti mutten satuttaen,sanotaanko että ote oli normaalia napakampi.Ja siis sänkyyn vein nopeesti että ei kävis mitään ikävää kun niin loppuun palanut olin vauvan koliikki itkuihin yms.Ja jokainen päivä ja yö oli selviytymis leiri vauvan kanssa kaksistaan ollessa,koska huutoa oli jatkuvasti,käytettiin lääkärissä ja koliikiksi epäilivät.No siitä selvittiin ja meillä on ollut ihan normaalia perhe elämää,vaikkakin viimetalvikin oli todella vaikea korvatulehduskierteen takia,yhtä jatkuvaa huutoa,mutta vaikka väsynyt olin,ei tullut mieleenikään hermostua toisen kipujen takia yms.Joten aika hyvin olen onnistunut paineen keskellä olemaan ja siis töissäkin samalla käyny.En tiiä..nyt vaan tuo uhma otti tiukille,ei sitä pysty selittämään eikä se selityksen asia ole.Siis tuollaiset asiat on kauheita,en todellakaan hyväksy koko juttua ja sen takia niin paljon rupesi ahistamaan..ja ensiviikolla pitäisi töihinkin jaksaa.Lapsi kyllä saa rakkautta ja tästä eespäin opettelen itsehillintää,tämän päiväinen kyllä sai minut pysähtymään.Tuntuu vaan että olen niin surkea,että hoitoon on hakeuduttava,vaikka mies taas tuossa sanoo että ei asiat kuitenkaan niin pahasti ole,enhän sentään ole lyönyt lasta tai jotain muuta vastaavaa joka tosissaan satuttaa lasta..No,joo eipä tässä muuta selitettävää.Toivon totisesti ettei lapsesta tule sellaista tuon yhden jutun takia,että ei uskaltaisi näyttää tunteitaan..sillä ihmisen pitää saada tunteet näyttää ja äitille murheet itkeä.Ei siis päinvastoin.Uskon kyllä että normaali perhe elämä jossa rakkautta osoitetaan niin kai tuosta lapsesta normaali tulee..Anteeksi sekavat tekstit.

 

[psykiatrian sh]

Edelleen sille jollekin, EN TODELLA USKO ETTÄ MISSÄÄN AMMATTILAISPAIKASSA NAURETAAN JOS KERTOO ETTÄ ON KOHDELLUT (VAIKKA VAIN KERRANKIN) VAUVAA KOVAKOURAISESTI. Se on hyvin vakavaa aina.

Näiden kahden hänen kertomansa tapauksen ja niihin tilanteisiin liittyvien piirteiden vuoksi (lapsi vauvaikäinen tai toisessa tapauksessa ei ole kyse mistään yliväsyneen korvakierteisen lapsen yksinhuoltajan perheestä vaan ihan perustavallisesta ärsyttävästä uh,maikäisestä JA ap ei kyennyt hillitsemään itseään vaan JATKOI TILANNETTA jo lapsen alunperin rauhoituttua). Eli ei nyt kannata jokaisen lapseensa hermostuneen siellä koneen ääressä ajatella että nytkö heti pitää mennä psykologille kun hermostuin uhmaikäiselle. Tässä nimenomaan on piirteitä joiden takia ap:n kannattaa miettiä miksi tässä ollaan (olenko tosiasiassa masentunut tms) Mielestäni kannattaisi kysyä neuvolasta kasvatusneuvolan psykologin puhelinnumeroa ja soitella sinne. Ovat mielestäni yleensä olleet varsin ymmärtäviä ja arkielämään perehtyneitä ihmisiä, jotka siellä työskentelevät.

 

[=(]

Uskaltaako minun tilanteessani ottaa yhteyttä kasvatusneuvolaan?
Olen eroamassa miehestäni, ja hän aikoo vaatia lasten yksinhuoltajuutta. Hän on ulkomaalainen, ja hänen mukaansa lapset kuuluu hänelle.
Valitettavan usein huudan ja kiroilen kahdelle uhmaikäiselle lapselleni, pinna kun on tosi kireällä monesta syystä. Joskus tukistan tai läimäytän. En haluaisi jatkaa tätä, mutta jos otan yhteyttä neuvolaan, voidaanko kaikkea tätä käyttää minua vastaan kun huoltajuudesta päätetään? Mieheni (tuleva ex) on kotoisin muslimimaasta, perso alkoholille, eikä ole koskaan osallistunut lastenhoitoon, siksi en luottaisi lapsia hänelle. Minä taas tiedän, että pystyn vielä olemaan se hyvä äiti, joka olin ennen kun aloitin läimäyttelyn ja huutelun

 

[MorbidMama]

Voi, tiedän tunteen... :hug: ! Kaikista hienointa kuitenkin on, ettet pidä omaa toimintaasi oikeutettuna ja oikeana, vaan tajuat että nyt tuli toimittua väärin! Hyvä että kerroit lapselle toimineesi väärin ja pyysit anteeksi. Peli ei ole todellakaan menetetty ja uskonkin, että kykenet jatkossa hillitsemään itsesi paremmin! =)

 

[psykiatrian sh]

Uskaltaako minun tilanteessani ottaa yhteyttä kasvatusneuvolaan?
Olen eroamassa miehestäni, ja hän aikoo vaatia lasten yksinhuoltajuutta. Hän on ulkomaalainen, ja hänen mukaansa lapset kuuluu hänelle.
Valitettavan usein huudan ja kiroilen kahdelle uhmaikäiselle lapselleni, pinna kun on tosi kireällä monesta syystä. Joskus tukistan tai läimäytän. En haluaisi jatkaa tätä, mutta jos otan yhteyttä neuvolaan, voidaanko kaikkea tätä käyttää minua vastaan kun huoltajuudesta päätetään? Mieheni (tuleva ex) on kotoisin muslimimaasta, perso alkoholille, eikä ole koskaan osallistunut lastenhoitoon, siksi en luottaisi lapsia hänelle. Minä taas tiedän, että pystyn vielä olemaan se hyvä äiti, joka olin ennen kun aloitin läimäyttelyn ja huutelun

Ymmärrettävästi joudut miettimään kaikkia mahdollisia asioita jotka voivat vaikuttaa huoltajuuskysymykseen. Tietenkään kasvatusneuvolassa asioinnin ei pitäisi vaikuttaa kannaltasi negatiivisesti, päinvastoin. Mutta varmaksi en osaa sanoa. Voisitkohan puhua neuvolassa (onkohan teillä käyntejä) ihan vain stressaavasta elämäntilanteesta? Sellainenhan sinulla nyt on kun olet eroamassa miehestä, joka uhkaa vaatia yksinhuoltajuutta huolimatta mahdollisesta kyvyttömyydestään huolehtia lapsista kunnolla. Jospa keskustelu asiasta auttaisi sen verran että jaksaisit tehdä päätöksen olla läimimättä lapsia jatkossa. Ja kun eroasiat ovat selvät, niin sitten viimeistään puhuisit kasvatusneuvolan ihmisen kanssa. Mutta jospa joku muu osaisi tähän paremmin vastata????? Jotain tukea tarvitsisit kyllä jo nyt heti, ettei tarvitsisi purkaa väsymystä lapsia läpsimällä.

 

[puuropää]

Voihan räkä! Olisipa kaikilla edessään nyrkkeilysäkki jota potkia ja hakata kun hermot menevät.
:ashamed: Tai tulisipa aina joku ja ottaisi syliin kun jurpii! :hug:

 

[Lapsi parka]

En viitsinyt edes lukea tätä ketjua loppuun, mulla tuli oksettava olo tästä. Näköjään aika monet pahoinpitelevät (raju tukistaminen, luunapit ja sänkyyn heittäminen kovakouraisesti=pahoinpitely) pieniäkin taaperoita, joilla reppanoilla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä ovat tehneet ansaitakseen pahoinpitelyn.

Te saatte minut voimaan pahoin. Säälin lapsianne. Pahoinpitely jättää aina jälkensä lapseen. Hankkikaa herranisä apua, ennen kuin teillä naksahtaa niin pahasti, että lapsele käy huonommin. Tai ennen kuin tulee pahoinpitelyn kierre.

Toivottavasti joku teidän naapuri joskus todistaa tuota käytöstä ja soittaa sossulle.

 

[Tättis harmaana]

vaikka mies taas tuossa sanoo että ei asiat kuitenkaan niin pahasti ole,enhän sentään ole lyönyt lasta tai jotain muuta vastaavaa joka tosissaan satuttaa lasta...

Pyydäpä miestäs ottaan hiuksistas kunnon ote, ja sen jälkeen antamaan luunappeja otselles, ja tule sitten sanomaan ettei se ole "kunnolla sattumista".
Voi pyhä lehmä. Tuo lause mun mielestä just kertoo sen, että loppupelissä ei kuitenkaan kanneta vastuuta omista teostaan.
Ja kukaan ei tosiaan ole kommentoinut siihen mitään, että kuinka hyväksyttää ois, jos mies retuuttais lasta tai vaimoa ympäriinsä, saisko paljon sympatiaa ja ymmärrystä "hyvänä isänä".
Minuakin etoo

 

[mamma]

Te kaikki, kellä etoo. Te ette ole koskaa joutuneet vastaavanlaiseen tilanteeseen. Ap-Äiti ei olisi koskaa tuota itsestään uskonut. Kuten ette tekään itsestänne.

Hälyttävää pahoinpitely on siinä vaiheessa jos se toistuu. Yhdestä kerrasta jos ottaa oppia niin hyvä!!! Noin pieni lapsi ei todellakaan välttämättä edes muista tilannetta, jos perusturvallisuus on kohdillaan ollut ja on tästä eteenpäinkin.

Ugh, olen puhunut.

 

[Sinttu]

Te kaikki, kellä etoo. Te ette ole koskaa joutuneet vastaavanlaiseen tilanteeseen. Ap-Äiti ei olisi koskaa tuota itsestään uskonut. Kuten ette tekään itsestänne.

Hälyttävää pahoinpitely on siinä vaiheessa jos se toistuu. Yhdestä kerrasta jos ottaa oppia niin hyvä!!! Noin pieni lapsi ei todellakaan välttämättä edes muista tilannetta, jos perusturvallisuus on kohdillaan ollut ja on tästä eteenpäinkin.

Ugh, olen puhunut.

Anteeksi tyhmä kysymys, mutta mistäs sinä tiedät ollaanko oltu vastaavanlaisessa tilanteessa vai ei?
Kyllä meillä ainakin on kiitettävästi ollut uhmaa ja ongelmia, mutta ikinä en ole kehenkään käsiksi käynyt. Ja minun ei tarvitse uskoa mitään itsestäni, TIEDÄN etten lyö/tukista/riuhdo lasta....

Ja tässä ap:n tapauksessa kyse ei ollut ensimmäisestä kerrasta,
joten ei muuta kuin UGH, minä olen myös puhunut.

 

[vieras]

Kyllä on kolme omaa lasta, joista kaksi nyt uhmaiässä. Ja kyllä, hermostun heihin välillä kovastikin, he useinkaan eivät tottele, itkevät ja kiukuttelevat sekä kotona että julkisella paikalla. Olen joutunut raahaamaan kirkuvia lapsia kotiin milloin mistäkin. Eli normaaleita lapsia ovat ja minäkin normaali äiti kun välillä TEKEE MIELI tukistaa, usein huudan kuin hinaaja, ja pelkään että naapurit soittavat sosiaalitoimistoon kun meteli on sellaista että koko sakki äitiä myöten on menettänyt hermonsa. Mutta fyysinen väkivalta on oma lukunsa. JA SIITÄKIN VIELÄ ERILLINEN ERITYISEN VAKAVASTI OTETTAVA ASIA ON JUURI TUO VAUVAN KOVAKOURAINEN KÄSITTELY. NIIN EI OLISI SAANUT PÄÄSTÄ KÄYMÄÄN. APUA OLISI PITÄNYT MIETTIÄ JO TUOLLOIN. Ja työni puolesta miettisin, mikä saa ihmisen pinnan noin kireälle yhden lapsen kanssa. 'kun kyseessä ymmärtääkseni terve lapsi, jolla vain sattui olemaan useita huonoja päiviä takanaan. Eli ei mitään erityistä.[/quote]

Tuli mieleen, miten määrittelette psyykisen pahoinpitelyn? Sanoin alistaminen, mitätöinti? Varmaan ei lapsille hyväksi ole se huutaminenkaan, vaiika ei em. sisällä.

Tekisi mieli tukistaa. Totta, vain ajatustasolla. Mutta käytännössä ja silläkin hetkellä tietää, että sille tielle ei kannata lähteä.

Minusta tuntuu, että yhden lapsen kanssa toohotetaan liikaa. Useamman kanssa jo rennompi olo.

PS. Ihana kuulla noista kiukuttelevista lapsista, myös juolkisilla paikoilla. On todella ärsyttävää, kun kaikki tuijottavat, kun lapsi huutaa ja kirkuu, kun haluaa jotain, mitä ei saa...

 

[hoitsu-x]

Psykiatrian sh, voisitkohan alan ammattilaisena antaa vinkkiä ap:lle siitä, miten noissa tilanteissa pitää ajatella tai toimia, että tulevaisuudessa vastaavat lapsen kaltoinkohtelut vältetään?

Mä oon täysin samoilla linjoilla psyk. sh:n kanssa. Paljon on saanut esim. vauvat vammoja kun vanhempi ravistelee.

Mikä oikeuttaa vanhemman kohtelemaan lastaan väkivalloin, esim. käsittelemään vauvaa kovakouraisesti?

"Mutta fyysinen väkivalta on oma lukunsa. JA SIITÄKIN VIELÄ ERILLINEN ERITYISEN VAKAVASTI OTETTAVA ASIA ON JUURI TUO VAUVAN KOVAKOURAINEN KÄSITTELY. NIIN EI OLISI SAANUT PÄÄSTÄ KÄYMÄÄN. APUA OLISI PITÄNYT MIETTIÄ JO TUOLLOIN." ..niinkuin psyk. sh kirjoitti..

ja sitten vielä alkuperäiselle, minä olen huomannut sen auttavan että kun uhmaikäinen uhmailee niin saatan poistua huoneesta, jos oikein suututtaa (temperamenttinen kun olen itsekin). tai sitten tavallaan yritän olla niinkuin ei mitään, puhun rauhallisesti enkä ole kiinnittävinäni uhmailuun erityistä huomiota..

sun kannattaa miettiä, mitä teet seuraavaksi kun sua väsyttää ja vastaava tilanne tulee eteen

 

[vieras]

Ap käy töissä. Käyttekö te vastuullisessa työssä, ja 1- 3v lapsi /lapsia, jolla etoo?
Stressi ym. aiheuttaa sen, että pinna on kireällä.

 

[=(]

Te saatte minut voimaan pahoin. Säälin lapsianne. Pahoinpitely jättää aina jälkensä lapseen. Hankkikaa herranisä apua, ennen kuin teillä naksahtaa niin pahasti, että lapsele käy huonommin. Tai ennen kuin tulee pahoinpitelyn kierre.

Mutta mistä sitä apua voi ja uskaltaa hakea tilanteessa, jossa mies vaatii lasten huoltajuutta itselleen (ja on siis muslimi, haluaisi lastenkin asuvan hänen kotimaassaan, eikä ole ennen tätä osoittanut mitään kiinnostusta lapsiin, ei ole ainoaakaan vaippaa vaihtanut tai osallistunut millään lailla) ? Olen neuvolassa sanonut että olen välillä tosi väsynyt ja pinnani on tosi kireällä. Sain vastaukseksi, että "pikkulasten äitejä kuuluukin väsyttää, ja kenelläpä ei joskus menisi hermot, odotapas kun lapset tulee murrosikään, sitten sinä vasta tiedät miten lapsi voi vanhempansa hermoja koetella". Sitten sanottiin, että pyydä mieheltä apua, kun sanoin että ei se suostu olemaan lasten kanssa niin terkkari sanoi että "pakota", mutta milläpä pakotat jääräpäistä muslimimiestä jota ei vaan kiinnosta mitkään anelut ja uhkailut! Joo joo, ei olisi pitänyt naida muslimia, mutta menihän meillä 7v hienosti ennen kun lapsia alkoi tulla.
Itsekin voin pahoin ja säälin lapsiani kun ei niillä raukoilla ole yhtään kunnon vanhempaa. Jos saisin joskus edes tunnin omaa aikaa niin jaksaisin varmaan paljon paremmin, mutta elän ja hengitän 24/7 lasteni seurassa. Herään aamulla samaan aikaan kuin he, käyn suihkussa heidän kanssaan, vessaankin he tunkevat mukaan tai sitten kolkuttelevat ovea, ei hetkenkään rauhaa eikä sekunninkaan hiljaisuutta ennen kun he nukahtavat, ja pienempi herää vielä monta kertaa yössä eli turha kuvitellakaan että saisi rauhassa vaikka lukea kirjaa kun lapset nukkuu, ennen kun menee itsekin nukkumaan. Lapset on mukanani kaikkialla, ruokakaupasta gynekologikäynteihin. En oikeasti vaan enää jaksa.