A
ap.
Vieras
Erosin lyhyehkön seurustelun jälkeen miehestä, jota perheeni ei hyväksynyt. Kumpikaan meistä ei jaksanut kokoajan "taistella muuta maailmaa vastaan", ja toisaalta taas suhde itsessään ei päässyt kehittymään näiden ulkopuolelta tulevien ongelmien alla. Otin eron ihan hyvin, ajattelin että kyllä tää tästä, kuukauden päästä ei enää niin kirpaise.
Mutta. Nyt luulen että olen raskaana. En ole uskaltanut tehdä testiä, ajattelin odotella joulun yli... Todennäköisyys on pieni, syön pillereitä, mutta mulla on kaikki raskausoireet jotka muistan ensimäisen lapseni ajoilta (3,5v). Alavatsa-oireilua, päänsärkyä, janoa, väsymystä, rintojen aristelua, epämääräistä kuvotusta, jne.
En todella tiedä miten suhtautua asiaan. En halua kertoa miehelle, ennen kuin olen varma, enkä todellakaan ole varma haluanko pitää mahdollista lasta. Minulla on jo yksi pieni lapsi, joka on puolet ajasta isällään. Pelkään vaikeaa raskausaikaa kaksistaan taaperon kanssa, viimeeksi kärsin kovista liitoskivuista kolme kuukautta, korttelin ympäri käveleminenkin oli jo saavutus. Pelkään omaa jaksamistani ja yksinäisyyttä. Tietysti pelkään myös sitä, etteivät rahani riitä. Olen vasta palannut työelämään, ja haluaisin paiskia duunia tosissani muutaman vuoden jotta vakiinnuttaisin asemani alalla. ...En tiedä miehen kantaa asiaan. Olen sanonut hänelle kerran, etten halua enempää lapsia, ja silloin hän vaikutti pettyneeltä. En halua edes ajatella (tähän asti kovin läheisen) perheeni suhtautumista asiaan.
...Ja tuntuu että mä oon ihan loppu just NYT. Lapsi lähti isänsä luo eilen, enkä ole tehnyt YHTÄÄN MITÄÄN sen jälkeen. Työt seisoo tekemättä, tikit tiskaamatta, en jaksa edes ruokaa ostaa. Istun netissä ja nukun, odotan vaan että päivät menis ohi, ja hoen itselleni että "huomenna sit, huomenna sit." Itkeskelen ahdistustani ja hormonimyrskyjäni. Kaduttaa kun oon ollut niin väsynyt että oon vaan äksyillyt lapselle, ja tuntuu jostain syystä ihan hirveeltä, ettei se tule kotiin kuin vasta joulpäivänä. Mitään joulua en oo jaksanut laittaa... en edes aloittaa siivoamista. Nökötän täällä kuitenkin yksinäni.
Helvetti. Kaikki kaatuu päälle, eikä mulla ole ketään, joka olis jotenkin ...mun puolella. Mitä mun nyt pitäis tehdä?!
Mutta. Nyt luulen että olen raskaana. En ole uskaltanut tehdä testiä, ajattelin odotella joulun yli... Todennäköisyys on pieni, syön pillereitä, mutta mulla on kaikki raskausoireet jotka muistan ensimäisen lapseni ajoilta (3,5v). Alavatsa-oireilua, päänsärkyä, janoa, väsymystä, rintojen aristelua, epämääräistä kuvotusta, jne.
En todella tiedä miten suhtautua asiaan. En halua kertoa miehelle, ennen kuin olen varma, enkä todellakaan ole varma haluanko pitää mahdollista lasta. Minulla on jo yksi pieni lapsi, joka on puolet ajasta isällään. Pelkään vaikeaa raskausaikaa kaksistaan taaperon kanssa, viimeeksi kärsin kovista liitoskivuista kolme kuukautta, korttelin ympäri käveleminenkin oli jo saavutus. Pelkään omaa jaksamistani ja yksinäisyyttä. Tietysti pelkään myös sitä, etteivät rahani riitä. Olen vasta palannut työelämään, ja haluaisin paiskia duunia tosissani muutaman vuoden jotta vakiinnuttaisin asemani alalla. ...En tiedä miehen kantaa asiaan. Olen sanonut hänelle kerran, etten halua enempää lapsia, ja silloin hän vaikutti pettyneeltä. En halua edes ajatella (tähän asti kovin läheisen) perheeni suhtautumista asiaan.
...Ja tuntuu että mä oon ihan loppu just NYT. Lapsi lähti isänsä luo eilen, enkä ole tehnyt YHTÄÄN MITÄÄN sen jälkeen. Työt seisoo tekemättä, tikit tiskaamatta, en jaksa edes ruokaa ostaa. Istun netissä ja nukun, odotan vaan että päivät menis ohi, ja hoen itselleni että "huomenna sit, huomenna sit." Itkeskelen ahdistustani ja hormonimyrskyjäni. Kaduttaa kun oon ollut niin väsynyt että oon vaan äksyillyt lapselle, ja tuntuu jostain syystä ihan hirveeltä, ettei se tule kotiin kuin vasta joulpäivänä. Mitään joulua en oo jaksanut laittaa... en edes aloittaa siivoamista. Nökötän täällä kuitenkin yksinäni.
Helvetti. Kaikki kaatuu päälle, eikä mulla ole ketään, joka olis jotenkin ...mun puolella. Mitä mun nyt pitäis tehdä?!
