Voi miten taas sattuu tää yksinoleminen. Miksi just mun täytyy olla se yksi harvoista, joille ei ole olemassa yhtäkään oikeaa eikä

[ap]

En mä ihan täysin erakoitunut ole.. mutta täytyy kyllä myöntää että en mä tuolla kulje sillä mielin että jospa täältä sattuis joku löytymään. Ehkä kannattais, vois vaikka vahingossa löytyäkin.

 

[jokaiselle jotakin]

Kuulostat minusta fiksulta ihmiseltä. Ja kirjoitatkin kohtuu virheettömästi toisin kuin suurin osa palstamammoista Et voi ihan turhis olla!

Ehkä voisit tietoisesti lisätä rakastumisen mahdollisuutta hakeutumalla tilanteisiin ja paikkoihin, joissa on paljon sinkkuja. Lavatansseihin, seurakunnan sinkkutoimintaan, kansalaisopiston alkuillan kursseille (perheelliset eivät ehdi niille tms.

Positiivinen pilke silmäkulmaan ja menoksi!

 

[vieras]

ap, en osaa auttaa koska painiskelen saman ongelman kanssa itsekin. en vain ymmärrä miten minua on niin vaikea rakastaa vaikka minä olen ihminen joka luo mielellään sen rakkauden ilmapiirin kotiin. tähän menneessä se ei ole kuitenkaan kenellekään riittänyt vaan aina on pitänyt mennä katsomaan miltä se ruoho aidan toisella puolen näyttää.

ja kyse ei ole siitä ettenkö olisi muuttanut kriteereitä, kyllä olen, moneen suuntaan ja aina vaan sattuu. itse en ole negatiivinen ihminen, päinvastoin, erittäin positiivinen, ulospäinsuuntautunut, iloinen ja railakas persoona, spontaanikin. mutta samalla myös romanttinen, uskollinen ja empaattinen kumppani. enkä ole omasta, enkä toistenkaan mielestä rumakaan vaan ihan normaalin, simpsakan näköinen nainen.

mutta niinkuin ap sanoi, itsekin eilen illalla mietin että on se vaan kumma että ne ihmiset jotka ovat niitä ns. ihmishirviöitä, saavat kumppanin. ja nimenomaan mukavan ja ihanan kumppanin jota eivät osaa arvostaa pätkääkään. minkähän takia me mukavat ja uskolliset ihmiset emme koskaan kohtaa? takooko tuolla jossain alitajunnassa meillä kunnollisilla naisilla ja miehillä joku tarve että meidän pitää saada kumppani joka meitä nöyryyttää? ettemme me voi rakastua tasavertaiseen kumppaniin joka aidosti meitä rakastaisi, olisi kiltti ja empaattinen ja joka kantaisi kortensa kekoon yhtä lujasti kun mekin teemme?

niin, oma valinta, sanotaan. mutta en ihan täysin siihen kyllä usko.

 

[vieras]

Mulle tuli mieleen, että esim. eräs ystävä (pian 30 v. sinkku), pitää hirveen kovia kriteerejä tuossa miehen "etsimisessä". Jos vähän on vaikka yksi hammas vinossa, hylkää miehen, vaikka tämä olisi miten hyvä muuten. Ei siis anna näille edes mahdollisuutta.

 

[ap]

ap, en osaa auttaa koska painiskelen saman ongelman kanssa itsekin. en vain ymmärrä miten minua on niin vaikea rakastaa vaikka minä olen ihminen joka luo mielellään sen rakkauden ilmapiirin kotiin. tähän menneessä se ei ole kuitenkaan kenellekään riittänyt vaan aina on pitänyt mennä katsomaan miltä se ruoho aidan toisella puolen näyttää.

ja kyse ei ole siitä ettenkö olisi muuttanut kriteereitä, kyllä olen, moneen suuntaan ja aina vaan sattuu. itse en ole negatiivinen ihminen, päinvastoin, erittäin positiivinen, ulospäinsuuntautunut, iloinen ja railakas persoona, spontaanikin. mutta samalla myös romanttinen, uskollinen ja empaattinen kumppani. enkä ole omasta, enkä toistenkaan mielestä rumakaan vaan ihan normaalin, simpsakan näköinen nainen.

mutta niinkuin ap sanoi, itsekin eilen illalla mietin että on se vaan kumma että ne ihmiset jotka ovat niitä ns. ihmishirviöitä, saavat kumppanin. ja nimenomaan mukavan ja ihanan kumppanin jota eivät osaa arvostaa pätkääkään. minkähän takia me mukavat ja uskolliset ihmiset emme koskaan kohtaa? takooko tuolla jossain alitajunnassa meillä kunnollisilla naisilla ja miehillä joku tarve että meidän pitää saada kumppani joka meitä nöyryyttää? ettemme me voi rakastua tasavertaiseen kumppaniin joka aidosti meitä rakastaisi, olisi kiltti ja empaattinen ja joka kantaisi kortensa kekoon yhtä lujasti kun mekin teemme?

niin, oma valinta, sanotaan. mutta en ihan täysin siihen kyllä usko.

Sepä se. Kyllä mä uskon siihen, että jotenkin sitä alitajuisesti tuommoisia vetää puoleensa ja itse menee vielä ihastumaan niihin. Mutta sen oivalluksen jälkeen olenkin tehnyt itseni kanssa töitä niin, että olen päässyt pois noista kuvioista kokonaan. Vaan eipä ole sitä tasaveroista kumppania siitä huolimatta näkynyt. Ehkä musta on tullut sitten liian itsenäinen ja liian vahva, niin ettei miehet uskalla mua lähestyä. En tiedä.

 

[vieras]

Kuulostat minusta fiksulta ihmiseltä. Ja kirjoitatkin kohtuu virheettömästi toisin kuin suurin osa palstamammoista Et voi ihan turhis olla!

Ehkä voisit tietoisesti lisätä rakastumisen mahdollisuutta hakeutumalla tilanteisiin ja paikkoihin, joissa on paljon sinkkuja. Lavatansseihin, seurakunnan sinkkutoimintaan, kansalaisopiston alkuillan kursseille (perheelliset eivät ehdi niille tms.

Positiivinen pilke silmäkulmaan ja menoksi!

tähän on muuten aivan pakko vastata että olen huomannut miesten säikkyvän jos nainen on fiksumpi kuin he itse ovat. olen kuullut pariltakin mieheltä semmoista marttyyritekstiä kun ovat kuulleet missä olen töissä ja mikä koulutukseni on. vaikka sillä ei ole tunneälyn kanssa yhtään mitään tekemistä. minä en ole koskaan kategoroinut ihmisiä koulutustason mukaan, enkä myöskään vaadi kumppaniltani tiettyä koulutustasoa. mutta valitettavasti vaikka se ei minua haittaa niin miehiä se on kyllä haitannut. monet ensitreffit lupaavan miehen kanssa ovat jääneet juuri siihen, ensitreffeiksi, koska mies on ruvennut "marttyyriksi" ja sellainen on kyllä melkoisen luotaantyöntävää...

on kokemusta myös niistä älykkäistä miehistä. he taas ovat useimmiten juuri kusipäitä tai niin itseään täynnä olevia pelureita joiden seurassa oksennusrefleksi on väistämätön.

niin, ehkäpä olen liian vaativa sittenkin. mutta olen ajatellut ettei minun kannata itselleni kiviriippaa ottaa eikä peluriakaan, kumpikaan ei oikeasti ole tasaveroinen kumppani minulle.

 

[Tietäjä]

Kannattais varmaankin etsiä jotain muuta kun sitä tavallista ja normaalia, voi elämä olla sellaisen kanssa pian tavallista ja normaalia tasapaksua samaa päivästä toiseen.
Se vasta puuduttavaa on.

 

[vieras]

Mulle tuli mieleen, että esim. eräs ystävä (pian 30 v. sinkku), pitää hirveen kovia kriteerejä tuossa miehen "etsimisessä". Jos vähän on vaikka yksi hammas vinossa, hylkää miehen, vaikka tämä olisi miten hyvä muuten. Ei siis anna näille edes mahdollisuutta.

niin, juuri näin. tämä on aivan käsittämätön ajatus mielestäni. koska se, onko joku hammas vinossa vai onko vaikka 10 kg ylipainoa, ei merkitse mitään jos siellä pään sisällä on kaikki kunnossa ja ajatukset menee samaa rataa. älyä kun ei voi kasvattaa mutta muuten itselleen voi tehdä vaikka mitä.

itselläni ulkonäkö ei ole se tärkein kriteeri.

 

[vieras]

on se vaan kumma että ne ihmiset jotka ovat niitä ns. ihmishirviöitä, saavat kumppanin. ja nimenomaan mukavan ja ihanan kumppanin jota eivät osaa arvostaa pätkääkään. minkähän takia me mukavat ja uskolliset ihmiset emme koskaan kohtaa? takooko tuolla jossain alitajunnassa meillä kunnollisilla naisilla ja miehillä joku tarve että meidän pitää saada kumppani joka meitä nöyryyttää? ettemme me voi rakastua tasavertaiseen kumppaniin joka aidosti meitä rakastaisi, olisi kiltti ja empaattinen ja joka kantaisi kortensa kekoon yhtä lujasti kun mekin teemme?

niin, oma valinta, sanotaan. mutta en ihan täysin siihen kyllä usko.

Näinhän se on. Mutta jotain näissä ihmishirviöissäkin on, joka on alunperin kiehtonut tai kiehtoo edelleen niin että ihmiset pysyy näissä suhteissa. Ulkonäkö, useasti, ja se että jos muut miehet himoitsee tätä hyvännäköistä naista, niin sen haluaa pitää omanaan vaikka se olisikin täys bitch kotona.

Itse olin (nuorempana) hyvännäköiseksi kehuttu, ja miehiä tuli ja meni. Muutaman kerran sellainen oikein kunnollinen, hyvä mies rakastui minuun, ja halusi aloittaa suhteen, ja minä olin niille ihan kamala. Se oli jotain jännityksenkaipuuta, ahdisti ajatella, että mun pitäisi olla tän järkevän ihmisen kanssa loppuelämäni, enkä saisi ikinä tehdä virheitä ja olla villi ja vapaa. Monesti olen ajatellut, että ehkä olisin ollut onnellisempi loppujen lopuksi jos olisin voinut asettua sellaisen rauhallisen fiksun miehen kanssa suhteeseen. Mutta juoksin kirkuen päinvastaiseen suuntaan, ja vielä kohtelin niitä tosi ilkeästi.

 

[******]

Mulle tuli mieleen, että esim. eräs ystävä (pian 30 v. sinkku), pitää hirveen kovia kriteerejä tuossa miehen "etsimisessä". Jos vähän on vaikka yksi hammas vinossa, hylkää miehen, vaikka tämä olisi miten hyvä muuten. Ei siis anna näille edes mahdollisuutta.

Itselläkin voi olla sitoutumispelko koska pelkää hylkäämistä. Sen takia ikäänkuin itse lemppaa aina vähänkin potentiaaliset, ettei vain itse joutuisi hylätyksi. Sitten on valmis suhteeseen kun uskaltaa antaa mennä, eikä takerru epäolennaisuuksiin. Voi olla että saa siipeensä monta kertaa, mutta ellei yritä ja ota vähän riskejäkin, ei voi mitään saadakaan.

 

[ap]

Kannattais varmaankin etsiä jotain muuta kun sitä tavallista ja normaalia, voi elämä olla sellaisen kanssa pian tavallista ja normaalia tasapaksua samaa päivästä toiseen.
Se vasta puuduttavaa on.

Tää on niin hauskaa
Sanoipa kriteereikseen ihan mitä tahansa, niin aina joku tietää että "et sä noilla voi ketään löytää"
Mä olen joskus elänyt ihmisen kanssa, joka ei tiennyt tavallisesta ja normaalista elämästä mitään. Siihen vuoristorataan mua ei enää saa. Joten kyllä kiitos, mieluummin sitä tavallista ja normaalia elämää mulle.

 

[vieras]

Kuinka vanha olet, ap ja oletko siis ollut suhteessa aiemmin? Joten et ole ihan neitsytkään?

 

[ap]

niin, juuri näin. tämä on aivan käsittämätön ajatus mielestäni. koska se, onko joku hammas vinossa vai onko vaikka 10 kg ylipainoa, ei merkitse mitään jos siellä pään sisällä on kaikki kunnossa ja ajatukset menee samaa rataa. älyä kun ei voi kasvattaa mutta muuten itselleen voi tehdä vaikka mitä.

itselläni ulkonäkö ei ole se tärkein kriteeri.

Sinäpä sen sanoit! Olen ihan samaa mieltä!
En kyllä haluaisi suhteeseen miehen kanssa, jolle pinnallisuus on se tärkein asia. Pitäis kyllä edes hiukan ajatusmaailma kohdata, että jaksais katella toisiaan vuodesta toiseen.

 

[mies]

Mulle tuli mieleen, että esim. eräs ystävä (pian 30 v. sinkku), pitää hirveen kovia kriteerejä tuossa miehen "etsimisessä". Jos vähän on vaikka yksi hammas vinossa, hylkää miehen, vaikka tämä olisi miten hyvä muuten. Ei siis anna näille edes mahdollisuutta.

Tämähän on tyypillistä naisille.

 

[vieras]

Mulle tuli mieleen, että esim. eräs ystävä (pian 30 v. sinkku), pitää hirveen kovia kriteerejä tuossa miehen "etsimisessä". Jos vähän on vaikka yksi hammas vinossa, hylkää miehen, vaikka tämä olisi miten hyvä muuten. Ei siis anna näille edes mahdollisuutta.

Tämähän on tyypillistä naisille.

Vaikka nainen ei itsekään olisi täydellinen...

 

[ap]

Kuinka vanha olet, ap ja oletko siis ollut suhteessa aiemmin? Joten et ole ihan neitsytkään?

No en ole ihan neitsyt, 31 on ikää.

 

[vieras]

Ei ihme jos ei löydä ketään, jos menee niin kriteereiden varassa, niin herkästi torjuu jonkun pikkuseikan takia.
Etkö ikinä ihastu ap? Flirttaile jonkun kanssa? Kaikki mun suhteet ovat alkaneet niin, eikä jostain että jaa tää mies pitäis paperilla toimia, ihan samanlainen kuin minä jne.

 

[vieras]

Mutta se mies ei tosiaankaan tule sinua kotoa etsimään. Eli jos et käy sosiaalisissa tilanteissa, et voi ketään löytääkkään. Käytkö baareissa? Sieltäkin voi nimittäin ihan kunnon miehiä löytää.

 

[******]

Mulle tuli mieleen, että esim. eräs ystävä (pian 30 v. sinkku), pitää hirveen kovia kriteerejä tuossa miehen "etsimisessä". Jos vähän on vaikka yksi hammas vinossa, hylkää miehen, vaikka tämä olisi miten hyvä muuten. Ei siis anna näille edes mahdollisuutta.

Tämähän on tyypillistä naisille.

Vaikka nainen ei itsekään olisi täydellinen...

Ootetaan prinssiä valkoisella ratsulla, vaikkei itsekään mitään prinsessoja olla tai jotenkin järin erikoisia ja persoonallisia. Se olisi jotenkin kolaus itsetunnolle jos "joutuisi" ottamaan sen itsensä kanssa samalla tasolla olevan, jolla on yksi hammas vinossa

 

[Tietäjä]

Kannattais varmaankin etsiä jotain muuta kun sitä tavallista ja normaalia, voi elämä olla sellaisen kanssa pian tavallista ja normaalia tasapaksua samaa päivästä toiseen.
Se vasta puuduttavaa on.

Tää on niin hauskaa
Sanoipa kriteereikseen ihan mitä tahansa, niin aina joku tietää että "et sä noilla voi ketään löytää"
Mä olen joskus elänyt ihmisen kanssa, joka ei tiennyt tavallisesta ja normaalista elämästä mitään. Siihen vuoristorataan mua ei enää saa. Joten kyllä kiitos, mieluummin sitä tavallista ja normaalia elämää mulle.

En tuota tarkoittanut sillä että et ketään löytäisi.
Päinvastoin, varmaan löydät koska sinulla on halua siihen.
Kerroppas kuitenkin että mitä se normaali ja tavallinen on sinun mielestä.

 

[vieras]

Mulle tuli mieleen, että esim. eräs ystävä (pian 30 v. sinkku), pitää hirveen kovia kriteerejä tuossa miehen "etsimisessä". Jos vähän on vaikka yksi hammas vinossa, hylkää miehen, vaikka tämä olisi miten hyvä muuten. Ei siis anna näille edes mahdollisuutta.

Tämähän on tyypillistä naisille.

ei ole niille järkeville naisille. mutta tuulihatuille ja itseään paljon peilaaville hattarapäille kylläkin.

 

[vieras]

Lähestytkö itse miehiä vai odotatko, että he lähestyvät ensin sinua? Multa ainakin olisi jäänyt elämäni mies saamatta, jos en itse olisi häntä ensin lähestynyt.

 

[ap]

Olen mä ollut ihastunut, aloitteitakin joskus tehnyt. Ja olen käynyt treffeillä ja tapaillut miehiä jne. Mutta rakkaus ei ole syttynyt. Enkä edelleenkään ole erakko

Tavallinen ja normaali sulkee pois nuo, mitä aiemmin mainitsin (siis päihdeongelmaiset, elämäntapatyöttömät, rikolliset ja mielellään vielä mt-ongelmaiset) Tosin tässä vuosien saatossa on kyllä käynyt mielessä, että ehkä sitä mulle "tavallista ja normaalia" miestä ei olekaan oikeasti olemassa. Vaan että tavallinen ja normaali mies on se kaljaa joka viikonloppu kittaava machomies, jolle nainen on vain kotiorja ja äidin korvike. En mä sellaista halua.

Enkä mä ole luonut mieleeni mitään tiettyä kuvaa siitä "Oikeesta", mä uskon että mä en välttämättä edes tiedä millainen se on. En ainakaan kaikkea siitä. Jotain pääpiirteitä (=ne jotka aiemmin sanoin normaalista jne) voin mielestäni vaatia mutta en mä ole kriteerejä asettanut hiusten väristä lähtien.

 

[******]

Olen mä ollut ihastunut, aloitteitakin joskus tehnyt. Ja olen käynyt treffeillä ja tapaillut miehiä jne. Mutta rakkaus ei ole syttynyt. Enkä edelleenkään ole erakko

Tavallinen ja normaali sulkee pois nuo, mitä aiemmin mainitsin (siis päihdeongelmaiset, elämäntapatyöttömät, rikolliset ja mielellään vielä mt-ongelmaiset) Tosin tässä vuosien saatossa on kyllä käynyt mielessä, että ehkä sitä mulle "tavallista ja normaalia" miestä ei olekaan oikeasti olemassa. Vaan että tavallinen ja normaali mies on se kaljaa joka viikonloppu kittaava machomies, jolle nainen on vain kotiorja ja äidin korvike. En mä sellaista halua.

Enkä mä ole luonut mieleeni mitään tiettyä kuvaa siitä "Oikeesta", mä uskon että mä en välttämättä edes tiedä millainen se on. En ainakaan kaikkea siitä. Jotain pääpiirteitä (=ne jotka aiemmin sanoin normaalista jne) voin mielestäni vaatia mutta en mä ole kriteerejä asettanut hiusten väristä lähtien.

Hyvin terveeltä ajatuksesi kuulostavat! Ei vain ole simppeliä neuvoa jolla rakkaus löytyy. Yritä vain nähdä vaivaa, tavata paljon ihmisiä, harrastaa, laita netti-ilmoituksia jne. Siitä ainakin mahdollisuudet kasvavat..

 

[Dynamiitti]

Itse olen kyllä totaalisesti valinnut vääriä kumppaneita. Kokemusta on kuivakkaista yliopistoälyköistä ja boheemeista taiteilijoista. Melko äärityypit ovat minuun vedonneet kun olen aina kaivannut lähinnä syväluotaavampaa keskustelu- ja harrastuskumppania. Loppujen lopuksi molemmat miestyypit ovat olleet käytännön elämässä todella itsekeskeisiä. Olleet vain keskittyneenä omiin asioihinsa. Itse olen aina loputtomiin uhrautunut kaikessa ja antanut vain toiselle tilaa.

Nyt arvot ja odotukset toisesta ihmisestä ovat hieman muuttuneet. Itse olen tosi perhekeskeinen loppujen lopuksi ja sellaista piirrettä/asennetta lähinnä odotan mahdolliselta tulevalta mieheltäkin. Ja tietty se keskustelutaito siihen lisäksi. =) Vaatimuksia on loppujen lopuksi aika vähän. Olen kuitenkin aika realisti ja tiedän ettei kukaan ole täydellinen.

Uskon itse vielä löytäväni elämäni miehen. Kysyntää on kyllä aina ollut ettei se ainakaan ole itsetuntoani kaatanut. =) Nyt vain kynnys valita se oikea on astetta korkeampi. Ei haluaisi enää ikinä toistaa samoja virheitä kumppanin valinnassa vaan nähdä mahdollisimman hyvin kokonaisuuden.

Viimeisin kokemus äkillisestä takin kääntämisestä vei aika tehokkaasti luottamuksen, mutta ei onneksi koko mieskuntaa kohtaan! Uskon että löytyy rehellisiäkin yksilöitä jotka tietävät mitä haluavat eivätkä lupaile tyhjiä.