Voi veen stalkkeri

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja väsynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

väsynyt

Vieras
Voi vitun vitun vittu. Olen aiemminkin valittanut täällä mun stalkkerista. 1,5 vuotta kytännyt vähintään kerran viikossa meille sisälle, lenkillä lähtenyt seuraamaan jne. Kolmeen kuukauteen tästä ällötyksestä ei näkynyt jälkeäkään. Kerkesin jo rentoutua. Äsken käytin koirat iltalenkillä ja eiköhän ne isot jalanjäljet olleet taas ilmestyneet lumihankeen. Etupihan ikkunasta oli kytätty sisälle ja kierretty kyttäämään takapihan kautta myös. Asutaan siis rivitalon päätyasunnossa. Huoltomiehet asennutti lamput tuohon pimeään nurkkaukseen, mutta ei se tätä iljetystä ole estänyt, että on hyvä valaistus pimeissäkin nurkissa.

Meinaa jo itku päästä, koska tää asia alkaa ahdistamaan ihan helvetisti. Öisin en uskalla enää käydä lenkillä enkä olla omassa kotona missään pikkuhepeneissä. Omassa kotona voi olla rauhassa. Poliisit ei voi asialle mitään :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyytikyppynen:
Lätkäseppä ikkunaan lappu KAMERAVALVONTA. Ja miksipä ei, laita se kamera oikeastikki valvomaan...

Ikkunassa ollut jo ties mitä lappua. Webbikamerakin ollut kuvaamassa. Ei ole ollut vaikutusta. Iljetys muuttunut röyhkeemmäksi ja röyhkeemmäksi.
 
sis onko teillä kuvaa tästä stalkkerista? laita just se web lamera kuvaamaan niin on todistusaineistoa.
onhan se nyt kotirauhan rikkomista jos ikkunoista käy kurkkiin yksityisasuntoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja väsynyt :
Voi vitun vitun vittu. Olen aiemminkin valittanut täällä mun stalkkerista. 1,5 vuotta kytännyt vähintään kerran viikossa meille sisälle, lenkillä lähtenyt seuraamaan jne. Kolmeen kuukauteen tästä ällötyksestä ei näkynyt jälkeäkään. Kerkesin jo rentoutua. Äsken käytin koirat iltalenkillä ja eiköhän ne isot jalanjäljet olleet taas ilmestyneet lumihankeen. Etupihan ikkunasta oli kytätty sisälle ja kierretty kyttäämään takapihan kautta myös. Asutaan siis rivitalon päätyasunnossa. Huoltomiehet asennutti lamput tuohon pimeään nurkkaukseen, mutta ei se tätä iljetystä ole estänyt, että on hyvä valaistus pimeissäkin nurkissa.

Meinaa jo itku päästä, koska tää asia alkaa ahdistamaan ihan helvetisti. Öisin en uskalla enää käydä lenkillä enkä olla omassa kotona missään pikkuhepeneissä. Omassa kotona voi olla rauhassa. Poliisit ei voi asialle mitään :(

asutko yksin? onko sulla perhettä/lapsia?
mitä neuvoja poliisit tilanteeseen antaneet?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Avokin kanssa asutaan kahdestaan. Kaksi isohkoa koiraa meiltä löytyy, jotka on jo purukalustoa esitellyt ikkunan läpi. Ei pelottanut stalkkeria. Yritti kesällä työntää ikkunaa auki ja kokeili ovenripaakin.

Poliisit lähinnä kohotteli olkapäitä asialle. Lakimieheenkin olin yhteydessä ja kyselin tästä. Hän sanoi, että periaatteessa stalkkeri ei riko kotirauhaa niin kauan kun ei käytä teknistä apuvälinettä.

Ei ollu niin hyvä webbikamera, että olisi saanut juuri minkäänlaista kuvaa stalkkerista :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja kahden äiti78:
ihan kauheeta hyyyyyyi , mekin asutaan rivitalon päätyasunnossa ja ajatuskin saa mut sekoamaan!!!!!

Niinpä. Kokeile elää 1,5 vuotta tuollaisen kanssa. Olin jo ihan itkun partaalla ja hysteerinen, kun huomasin nuo jäljet lumessa. Olin jo kerennyt toivoa, että kusipää iljetys on jättänyt rauhaan.

Miten voi olla mahdollista ettei virkavalta tee mitään, vaikka joku meinaa jo sisällekin tulla? :o eikö ole olemassa mitään lakia joka estäisi ihmisten oleskelun sinun tontilla? Ei kai kukaan saa hengailla toisten pihoilla?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Yäk! Onneks asun kerrostalossa! Stalkkeri sais ottaa tikkaat mukaan jos meinasi tiirailla :D

Mun stalkkeri kiikaroi mua. Asuin ylimmässä kerroksessa.

Laita verhot kiinni :D tiirailen minäkin joskus naapureita, mutta en sentään kiikaroi :saint: verhon välistä vaan vähän kurkistelen, kjiäh kjiäh!
 
Ei se ollut mun naapuri. Tuli parkkipaikalle kiikaroimaan. Seurasi autolla kun vein koiraa ulos. Ja tottakai aloin pitämään verhoja kiinni. Ei se mua enää vaivaa, asun eri paikkakunnallakin nykyään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :(:
Minä muuttaisin tuossa tilanteessa. En uskaltaisi olla kotona jos kerta jo noin kauan vaivannut ja muuttuu röyhkeämmäksi ja kerta poliisikaan ei tee mitään.

sama täällä muuttaisin heti, mutta tuossa tilanteessa jos nuin jatkuvaa niin mitä jos se lähtee seuraan kun vie niitä kamppeita uuteen asuntoon jne
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Miten voi olla mahdollista ettei virkavalta tee mitään, vaikka joku meinaa jo sisällekin tulla? :o eikö ole olemassa mitään lakia joka estäisi ihmisten oleskelun sinun tontilla? Ei kai kukaan saa hengailla toisten pihoilla?

No periaatteessa meidän "tonttia" on puolen metrin kukkapenkki ikkunan alla ja takapiha. Takapihalle tuo paskiainen ei ole päässyt, koska se on aidattu. Ei se idiootti ihan joka kerta sentään ole kukkapenkkiin eksynyt.

Kieltämättä ajatus muutosta on käynyt mielessä. Ei sekään niin kauheasti vaivaisi, jos kerran kuussa kävisi vilkaisemassa ikkunasta, mutta nämä teot menee jo todella röyhkeäksi. Tuntuu kuin hän oikein tahallaan jättäisi merkkejä itsestään ja kokisi vallaniloa siitä, että me tiedetään hänen käyvän kyttäämässä sisälle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Yäk! Onneks asun kerrostalossa! Stalkkeri sais ottaa tikkaat mukaan jos meinasi tiirailla :D

Mun stalkkeri kiikaroi mua. Asuin ylimmässä kerroksessa.

Laita verhot kiinni :D tiirailen minäkin joskus naapureita, mutta en sentään kiikaroi :saint: verhon välistä vaan vähän kurkistelen, kjiäh kjiäh!

Ei se ollut mun naapuri. Tuli parkkipaikalle kiikaroimaan. Seurasi autolla kun vein koiraa ulos. Ja tottakai aloin pitämään verhoja kiinni. Ei se mua enää vaivaa, asun eri paikkakunnallakin nykyään.

No hyi! Mullakin oli kerran tuollainen stalkkeri, mutta se pyöri vain työpaikkani lähettyvillä. Kotiin asti ei kai koskaan seurannut. Mistähän nuitakin sikiää...
 
jostakin lainaan videokamera tai ostatte tai vuokraatte tjn ja kuvaamaan ikkunoihin kun ootta pois kotoa! hyi hitto meinaako se raiskata vai mitä onko se joku ihme pervo joka haluaa jotain sun tavaraoita vaatteita tjn. seuraako muuten miestäsi vai vain sua?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
jostakin lainaan videokamera tai ostatte tai vuokraatte tjn ja kuvaamaan ikkunoihin kun ootta pois kotoa! hyi hitto meinaako se raiskata vai mitä onko se joku ihme pervo joka haluaa jotain sun tavaraoita vaatteita tjn. seuraako muuten miestäsi vai vain sua?

Niin kait se on tehtävä :/ Tosin, jos hän on tarpeeksi hullu ja näkee kameran kuvaamassa häntä, niin pahimmassa tapauksessa kiskasee ikkunan sisälle. Hän on seurannut vain minua.

Epäilen paria miespuolista henkilöä täksi stalkkeriksi. Toinen on illmeisesti vähän rassukka, joka tyhjässä bussissa aina tulee viereen istumaan ja olen nähnyt hänen pyörivän talomme läheisyydessä. Toinen epäilykseni on entinen miespuolinen kaverini, joka muutti minun vuokseni toiselle puolelle Suomea. Stalkkaamiset alkoivat juuri samoihin aikoihin, kun tämä entinen kaverini muutti tänne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap :
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Miten voi olla mahdollista ettei virkavalta tee mitään, vaikka joku meinaa jo sisällekin tulla? :o eikö ole olemassa mitään lakia joka estäisi ihmisten oleskelun sinun tontilla? Ei kai kukaan saa hengailla toisten pihoilla?

No periaatteessa meidän "tonttia" on puolen metrin kukkapenkki ikkunan alla ja takapiha. Takapihalle tuo paskiainen ei ole päässyt, koska se on aidattu. Ei se idiootti ihan joka kerta sentään ole kukkapenkkiin eksynyt.

Kieltämättä ajatus muutosta on käynyt mielessä. Ei sekään niin kauheasti vaivaisi, jos kerran kuussa kävisi vilkaisemassa ikkunasta, mutta nämä teot menee jo todella röyhkeäksi. Tuntuu kuin hän oikein tahallaan jättäisi merkkejä itsestään ja kokisi vallaniloa siitä, että me tiedetään hänen käyvän kyttäämässä sisälle.

Se voi oikeasti saada jotain seksuaalista mielihyvää sillä että tietää teidän tietävän.
 
Joku kerta kun näet sen stalkkerin ikkunan takana niin soita sille sun miespuoliselle kaverille. Jos se vastaa ja huomaat ettei stalkkeri vastaa niin sit hypäjät jotain siihen puhelimeen mutta saatpa ainakin tietää et jos stalkkeri ei ole se.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :(:
Alkuperäinen kirjoittaja ap :
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Miten voi olla mahdollista ettei virkavalta tee mitään, vaikka joku meinaa jo sisällekin tulla? :o eikö ole olemassa mitään lakia joka estäisi ihmisten oleskelun sinun tontilla? Ei kai kukaan saa hengailla toisten pihoilla?

No periaatteessa meidän "tonttia" on puolen metrin kukkapenkki ikkunan alla ja takapiha. Takapihalle tuo paskiainen ei ole päässyt, koska se on aidattu. Ei se idiootti ihan joka kerta sentään ole kukkapenkkiin eksynyt.

Kieltämättä ajatus muutosta on käynyt mielessä. Ei sekään niin kauheasti vaivaisi, jos kerran kuussa kävisi vilkaisemassa ikkunasta, mutta nämä teot menee jo todella röyhkeäksi. Tuntuu kuin hän oikein tahallaan jättäisi merkkejä itsestään ja kokisi vallaniloa siitä, että me tiedetään hänen käyvän kyttäämässä sisälle.

Se voi oikeasti saada jotain seksuaalista mielihyvää sillä että tietää teidän tietävän.

Mahdollisesti kyllä :/ Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun ikkunan alta on löytynyt vessapaperia.
 
Tarviiko tuossa enään ruudinkeksijä olla. seuraavaks se tulee ja raiskaa sut
 
Yhteistyössä