1
"1234"
Vieras
Puolisoni on sairastanut 4 vuotta masennusta. Aika on ollut rankkaa ja meillä on lapsia, jotka sossut päättivät sijoittaa pois kotoa puolisoni väkivaltaisuuden takia. Kyseessä on ns."ruumiillinen kuritus", mutta kertakin on liikaa ja kaksi on kuulemma toistuva pahoinpitely.
Kaikkea mahdollista muutakin on sattunut ja tapahtunut. Asiat lähtivät pikkuhiljaa korjaantumaan ja kaikki näytti alkuunsa hyvältä, mutta puolisoni erilaiset pelot häiritsivät tilannetta, lopulta päätin antaa hänelle enemmän aikaa ja tilaa hänen omasta pyynnöstään. Hän kävi kavereidensa kanssa ulkona ja tuntui kaikin puolin jopa hieman piristyneen.
Sitten hän kännipäissään meni pettämään minua,syytti toista osapuolta ja sitä, että en enää huomionut häntä tarpeeksi. Tunnusti kuitenkin itse tapahtuman ja oli hyvin pahoillaan. (On tietysti sanottava, että itsellänikin on ollut todella monta kertaa mielessä eroaminen ja välillä pettäminenkin sen jälkeen, kun lapset vietiin. Ei ole ollut helppoa tavata omia lapsiaan vain viikonloppuisin, eikä aina joka viikonloppukaan jotenkin sitä kaksinkin on yksin.) Sen jälkeen olemme siitä ja muistakin asioista keskustelleet ja tuntuu, että taas on menossa parempi vaihe, mutten ole ollenkaan varma pystynkö antamaan hänelle kaiken tämän anteeksi. Asia ei satuttanut lähellekään niin paljoa, kuin lasten pois lähtö, mutta silti se sattui.
Puolisolleni olen sanonut, että yritän antaa hänelle anteeksi, koska lapset tarvitsevat molemmat vanhemmat. Hänen ollessaan terve suhteemme voi todella hyvin, mutta varsinkin viimeinen vuosi on ollut todella hankala. Omatkin voimani masentuneen ihmisen rinnalla ovat kyllä olleet koetuksella. Varsinkin, kun tuntuu, että kaikkensa yrittää ja toinen vain arvostelee ja valittaa, kun mikään ei ole oikein. Minä itsehän en saisi sanoa poikkipuolista sanaa, kun hän huutaa olevansa maailman paskin ihminen jne jne. Onko kenelläkään kokemusta vastaavan laisesta tilanteesta tai jotain viisasta neuvoa annettavana? Voiko kaiken antaa anteeksi? Parantuuko ihminen oikeasti joskus masennuksesta?
Kaikkea mahdollista muutakin on sattunut ja tapahtunut. Asiat lähtivät pikkuhiljaa korjaantumaan ja kaikki näytti alkuunsa hyvältä, mutta puolisoni erilaiset pelot häiritsivät tilannetta, lopulta päätin antaa hänelle enemmän aikaa ja tilaa hänen omasta pyynnöstään. Hän kävi kavereidensa kanssa ulkona ja tuntui kaikin puolin jopa hieman piristyneen.
Sitten hän kännipäissään meni pettämään minua,syytti toista osapuolta ja sitä, että en enää huomionut häntä tarpeeksi. Tunnusti kuitenkin itse tapahtuman ja oli hyvin pahoillaan. (On tietysti sanottava, että itsellänikin on ollut todella monta kertaa mielessä eroaminen ja välillä pettäminenkin sen jälkeen, kun lapset vietiin. Ei ole ollut helppoa tavata omia lapsiaan vain viikonloppuisin, eikä aina joka viikonloppukaan jotenkin sitä kaksinkin on yksin.) Sen jälkeen olemme siitä ja muistakin asioista keskustelleet ja tuntuu, että taas on menossa parempi vaihe, mutten ole ollenkaan varma pystynkö antamaan hänelle kaiken tämän anteeksi. Asia ei satuttanut lähellekään niin paljoa, kuin lasten pois lähtö, mutta silti se sattui.
Puolisolleni olen sanonut, että yritän antaa hänelle anteeksi, koska lapset tarvitsevat molemmat vanhemmat. Hänen ollessaan terve suhteemme voi todella hyvin, mutta varsinkin viimeinen vuosi on ollut todella hankala. Omatkin voimani masentuneen ihmisen rinnalla ovat kyllä olleet koetuksella. Varsinkin, kun tuntuu, että kaikkensa yrittää ja toinen vain arvostelee ja valittaa, kun mikään ei ole oikein. Minä itsehän en saisi sanoa poikkipuolista sanaa, kun hän huutaa olevansa maailman paskin ihminen jne jne. Onko kenelläkään kokemusta vastaavan laisesta tilanteesta tai jotain viisasta neuvoa annettavana? Voiko kaiken antaa anteeksi? Parantuuko ihminen oikeasti joskus masennuksesta?