V
vieras
Vieras
Vaikka eron aiheuttaa aina puolisot itse, voiko sellainen ihminen olla vilpitön ja puhdasmielinen, joka kannustaa uutta kumppaniaan jättämään perheensä.
Ts. aloittaa sivusuhteen pienten lasten äidin/ isän kanssa tämän ollessa vielä avioliitossa ja on mustasukkainen käryn käytyä uuden kumppanin tulevasta ex -pso:sta. Pelkää, että uusi kumppani palaa lastensa ja ex -puolisonsa luo.
Olen itse joutunut tällaisen tilanteen eteen, enkä voi käsittää pettäjän enkä uuden salarakkaasta seurustelukumppaniksi muuttuneen ihmisen toimintaa. En osaa suhtautua "puhtaalta pöydältä" sellaiseen henkilöön, joka vapaaehtoisesti on osana ja auttavana tekijänä hajottamassa monilapsista pikkulapsiperhettä. Minun puolestani sydänkäpyset saavat elää omaa elämäänsä, ei kuulu sinänsä minulle, mutta on vaikeaa olla heihin luontevasti yhteydessä niin kuin tuli oltua ko perheeseen ennen sen hajoamista...
Mitä muut ajattelevat tästä?