Voiko syvästi uskovaisen kristityn ja uskonnottoman parisuhde toimia?

[vierailija]

Toinen näistä on harras luterilainen (mutta ei kuitenkaan mikään lesta tai vastaava) ja toinen taas täysin uskonnoton (mutta ei silti mikään "saarnaava ateisti" tai sellainen). Ovat jossain määrin ihastuneita toisiinsa, ja nyt mietin, voiko tuollaisella suhteella olla tulevaisuutta? Varsinkaan sitten siinä vaiheessa, kun on lasten hankinnan aika?

 

[vierailijakas]

Toinen näistä on harras luterilainen (mutta ei kuitenkaan mikään lesta tai vastaava) ja toinen taas täysin uskonnoton (mutta ei silti mikään "saarnaava ateisti" tai sellainen). Ovat jossain määrin ihastuneita toisiinsa, ja nyt mietin, voiko tuollaisella suhteella olla tulevaisuutta? Varsinkaan sitten siinä vaiheessa, kun on lasten hankinnan aika?

Vierestä seuranneena sanoisin, että ei toimi, jos toinen tai molemmat ovat kovin vannoutuneita asialleen. Eli jos on vähänkään tarvetta "olla oikeassa" ja saada muita ihmisiä omalle kannalee, ei kannata kovin erilaisten näkemysten kannattajien yrittää elää samassa taloudessa. Pätee uskonnon lisäksi mm. politiikkaan.

Riippuu siis persoonista.

 

[vierailija]

Voi, jos kumpikin kunnioittaa toisen vakaumusta. Helposti vaan uskovaisis piireis voidaan pitää syntisenä suhteena, väärän ikeen kantamisena...

 

[vierailija]

Vierestä seuranneena sanoisin, että ei toimi, jos toinen tai molemmat ovat kovin vannoutuneita asialleen. Eli jos on vähänkään tarvetta "olla oikeassa" ja saada muita ihmisiä omalle kannalee, ei kannata kovin erilaisten näkemysten kannattajien yrittää elää samassa taloudessa. Pätee uskonnon lisäksi mm. politiikkaan.

Riippuu siis persoonista.

Uskovaisena sanoisin myös, että ei onnistu, mutta ei sen takia, että on tarve olla oikeassa tms. Eikä kyse ole myöskään siitä, että se olisi syntiä. Uskossa on vain kyse niin perustavanlaatuisesta asiasta, ettei voi enää puhua vain mielipiteestä. Toinen tai molemmat joutuvat tekemään kompromisseja, vastoin omaa uskoaan ja se lopulta rikkoo sekä ihmisen että parisuhteen. Viimeistään lastentekovaiheessa kun pitää päättää mitä lapsille opetetaan alkaa alamäki. Alkuvaiheessa molemmat varmaan vielä ajattelevat, että kyllä se toinen kääntyy lopulta omalle kannalle...

 

[vierailija]

Ei toimi. Vähän sama kuin toinen ihminen eläisi päivittäin jossain hallusinaatiossa jossa on tarve valehdella itselleen "elämä on siedettävämpää koska uskon joulupukkiin". Ja toisesta se on vaan typerää uskoa joulupukkiin, koska toinen on oikeasti niin tyhmä.

Ei noin perustavanlaatuinen näkemysero toimi. Olen eronnut lapseni isästä osaksi myös uskonnollisuuden takia. En jaksanut hänen tyhmyyttään. Kun kerroin hänelle että maapallo on 4,5 miljardia vuotta vanha, hän väitti minua valehtelijaksi.

Apinalle on turha opettaa algebraa. Uskonnottoman on parempi hakeutua parempaan, järkiperäiseen seuraan. Säästää hermoja ja molemmilla on parempi olla.

 

[vierailija]

Ei toimi. Jos toimii, niin ei se uskovainen mikään oikea uskova ole. Ateisti nyt taas on mitä on.

 

[viisikymppinen isoäiti]

voi toimia, jos kumpikaan ei yritä käännyttää toista

 

[vierailija]

On toiminut yli 20 vuotta. Ongelmat on muissa asioissa. En tiedä olisiko uskovainen mies sitten muuten empaattisempi ym. tai miten tuo oma muuttuisi jos tulisi uskoon, en usko että radikaalisti kuitenkaan, kaikilla on omat rajoitteensa.

 

[vierailija]

Vaikee kuvitella. Ollaan oltu vasta 35 v. naimisissa. Mies ateisti ja mä luterilainen.

 

[vierailija]

Ja toisesta se on vaan typerää uskoa joulupukkiin

Joulupukki sentään on olemassa.