Kun tuntuu että kuolee..
Siinä on päällimmäiset fiilikset mitä mulla tällä hetkellä on.
Avataan asiaa hieman tarkemmin. Olen elänyt viimeiset 8 vuotta suhteessa jossa on ollut paljon ylämäkiä sekä alamäkiä, koskaan ei ole varsinaisesti päässyt kyllästymään tilanteeseen. Alamäet on pääosin johtunut omista hölmöilyistäni kuten valehtelusta ja huonosta talouden hoidosta.
Itse olen liian helpolla lähtenyt mukaan typeriin tekstiviestittelyihin joilla ei ole ollut mitään järkevää tarkoitusta, olisko jotain idioottimaista itsetunnon boostaamista vai mitä, en tiedä mutta väärin olen kuitenkin tehnyt ja aina niistä myös paljastunut.
Pahin tilanne oli kuitenkin n.2 vuotta sitten kun ihan oikeasti mietin että mitä elämältäni haluan, silloin koin jopa jonkinlaisen ihastumisen vieraaseen naiseen johtamasta kuitenkaan mihinkään seksuaaliseen toimintaan pois lukien älytöntä määrää viestejä joissa puhuttiin aivan kaikesta, myös seksistä. Tämä tapahtuma aiheutti sen että mulla on maailman ihanin ja elämäni rakkaimmat asiat kotona, avopuoliso ja pieni lapsi. He molemmat ovat niitä "elämäni suuria rakkauksia" joiden vuoksi olisin valmis tekemään kaikkeni. Kun tämän ymmärsin niin lopetin edellä mainitun, kai sitä jonkilaiseksi suhteeksi voi kutsua, kokonaan ja keskityin niiden kahteen asiaan jotka minulle ovat tärkeitä.
Kuitenkin tein uudelleen väärin. Kirjoittelin jälleen vieraan ihmisen kanssa eikä itselläni ollut asiassa mitään tarkoitusperiä, typerää ajanviettoa.
Nämä kaksi edellä mainittua asiaa paljastuivat lopulta puolisolleni viime heinäkuussa ja se oli hetki kun tuntui että kaikki hajoaa. Itse olin jo aikaa sitten saanut käsiteltyä asiat niin että tiesin mitä halusin ja tiesin minkä takia täällä maailmassa ollaan. Se tuntui aivan hirveältä kun puolisoni sanoi minulle että hän ei enään rakasta minua vaan haluaa erota. Tämän asian silloin hyväksyin koska minä olin se joka teki väärin.
Sovimme että kerromme asiasta hänen vanhemmilleen yhdessä kun seuraavan kerran heidän luokseen menemme muutaman sadan kilometrin päähän. Kun tämä päivä koitti niin kysyin että saanko itse kertoa hänen isälleen tästä vai haluaako hän sen tehdä, johon hän vastasi näin; en mä tästä nyt ole mihinkään muuttamassa joten ei tarvitse kertoa mitään.
Silloin luonnollisesti tunsin helpotusta ja sain tunteen että valoa on tunnelin päässä koska hän antaa minulle toivoa yhteisestä tulevaisuudesta jota voisimme yhdessä alkaa rakentamaan.
Annoin hänelle aikaa ja tilaa, tein kaikkeni että hänellä olisi helpompi olla. Autoin/autan kotona arjen pyörittämisessä ja lapsen hoidossa. Otin jopa lapsemme aina mukaan kun lähdin hänen kotipaikkakunnalleen töihin että hän saisi olla rauhassa kotona.
Hetkittäin jopa tuntui että tästä on apua ja että hän nauttii omasta ajastaan.
Kunnes, uudenvuodenaattona paljastui hänen seksisuhteensa toiseen mieheen joka oli ns. päällä loka-marraskuun.
Ensimmäinen tunne oli äärimmäinen viha niitä kahta ihmistä kohtaan jotka näin minulle tekivät. Mutta heti tämän jälkeen ymmärsin että ei, mun on aivan turha olla tuolle naiselle vihainen koska itse omilla toimillani hänet siihen ajoin. Niin sairaalta kuin se kuulostaakin niin nyt rakastan häntä ehkä entistä enemmän ja olen edelleen halukas jatkamaan meidän suhdetta jossa on niin paljon hyvääkin ollut kautta vuosien.
Mutta, hän sanoo taas ettei rakasta minua enään vaan on eronnut minusta jo 6kk sitten. Onko enään mitään tehtävissä? Voiko näin tapahtua ihmiselle?
Odotamme aikaa seurakunnan perhekeskukseen aikaa pariterapeutille että saisin/saisimme asian jotenkin jatkumaan.
Se mikä minusta tässä on suuri vääryys on se mitä hän nyt sanoo ettei ole sen kesän jälkeen ollut halukas jatkamaan elämää minun kanssani, voiko näin oikeasti olla? Voiko toinen satuttaa ehdointahdoin toista näin pahasti antamalla ensin toivoa ja sitten tehdä näin että ilmoittaa että kaikki on loppu.
Tällä hetkellä hän on sitä mieltä että sinne terapiaan mennään vain siksi että ero olisi helpompi, mutta minä en suostu luovuttamaan! Ja hän jopa lupasi hieman miettiä omaa kantaansa..
Kertokaa ihmiset, voiko tässä enään käydä hyvin? Onko pariterapiasta tässä tilanteessa enään apua?
Meitä on kuitenkin kolme eikä vaan kahta joten haluan tehdä kaikkeni että tuo nainen joku päivä jälleen rakastaisi minua.
Mitä teen?
Mika
Istukaa rauhassa alas miehesi kanssa, kerro hänelle tunteistasi ja mitä kaipaisit lisää : huomiointia, läheisyyttä, ihailua yms. Ja kysy häneltä mitä hän kenties kaipaisi lisää 
