...en osaa kyllä yhtään auttaa. Itse ehdottaisin tuota samaa, että puhukaa. Ja toivon, että löydät ratkaisun. Oman sydämen äänen kuunteleminen, voisi tuoda apua kun sinulla on "tunne, että mies ei sittenkään ole se oikea vahvistuu". Vaikea tilanne. Itse oon sisälläni ja välillä kirjoittamallakin yrittänyt kuvitella miltä elämä näyttäisi ja tuntuisi siinä tilanteessa jos olisi kahdestaan lapsen kanssa. Ihan sellaisia konkreettisia arjen tilanteita ja asioita. Sillä tavalla oon mennyt eteenpäin, kun elämästä ei voi koskaan kauhean pitkälle tietää mitä tapahtuu, hetki kerrallaan eläminen on kai ainoa vaihtoehto.
Mutta kertokaa nyt vielä muut, että mitä sitten jos mies ei suostu/halua/osaa/pysty puhumaan, eikä oikein edes kuuntelemaan, niin millaisia vaihtoehtoja keksitte eron lisäksi?
Meillä lapsi on 2kk. Ja olen nyt itsekin paljon miettinyt, että pitäisikö erota vai ei. Meillä on mielestäni paljon sellaista "pikkukänää", paljon on varmaan johtunut hormooneista ja elämän muuttumisesta, mutta on siinä muutakin. Kaikkea syytä en suostu itselleni ottamaan, sillä mies ei kehoituksista huolimatta oikein vietä aikaa vauvan kanssa ja yhteinen, perheen kesken oleminen ja tekeminen on hänellle hankalaa. Viettää kyllä aikaa meidän kanssa, kun siitä on ensin kränätty ja oon pitänyt yksinpuheluitani hänelle. Kai sitten jankutan tahtoni läpi, vaikka vaan toivoisin, että hän itse huomaisi ja haluaisi viettää aikaa kanssamme enemmän. ...hiljalleen voisi yhteinen sävel jo löytyä, kun ei meidän kanssa kai väkisin tarvitse olla... Itse hän sanoo ettei halua erota ja haluaa tämän perheen, ilmeisesti myös vapautensa tehdä mitä huvittaa.
Eli mitä tehdään puhumattoman miehen kanssa? Ja miten saada perheelle yhteistä aikaa, kun toinen ei ole siitä innostunut?