Voiko tätä liittoa vielä pelastaa?

[kolmen äiti]

Niin, no, en oletakaan, että mies harrastaisi samoja asioita kuin minä. Minulla on oma tyydyttävä työelämä ja elämä lasten kanssa. Harrastan omiani enä niihin vaadi miestä.

Onko minun vastuullani keksiä meille jotain yhteistä?

Jos vaikka lähtisimme yhdessä ulos, ei meillä tosiaan ole yhteisiä keskustelunaiheita, muita kuin lapset.

Eikö "hälykellot" ole alkaneet soida jo vuosia sitten? Siis jos teillä ei ole ollut seksiä 4 vuoteen! Nyt asennetta peliin, yrität järjestää teille sitä yhteistä aikaa ja juttelette kunnolla.

 

[ap]

Kyllä, hälytyskellot ovat soineet jo vuosia sitten. Mitä se auttaa, että tajuaa tilanteen, kun kumpikaan tai toinen ei jaksa asialle tehdä mitään?

Meillä ei ole keskusteluyhteydessä mitään vikaa. Me keskustelemme tästä asisat täysin avoimesti ja analyyttisesti. Mutta keskuteluilla tässä asiassa ei ole päästy vuosiin eteenpäin. Ongelma ei ole, ettemmekö osaisi keskustella tästä tilanteesta. Analysoimme sitä ihan kylmän viileästi mennen tullen ja palatessa. Emme tappele ja itke tai paisko ovia. Istumme pöydän ääressä juttelemassa, mitä pitäisi tehdä ja mikä teoriassa auttaisi.

Ongelmahan onkin siinä, että nämä keinot eivät koskaan juurru käytäntöön. Toinen on liian väsynyt luomaan sosiaalista verkostoa. Toinen on väsymyksen lisäksi liian erakko luomaan sosiaalista verkostoa. Meillä ei ole sukua. Teistä voi olla tosi vaikea kuvitelaa elää niin, ettei koskaan pääse edes lähimarkettiin kaksin. Ettei tässä maailmassa ole ihmistä, joka lapsiamme hoitaisi mielellään ilman rahaa, siksi, että pitäisi heistä. Teistä voi olla outoa huomata, että meidän lapset ovat olleet yökylässä vain koulussa, kun on ollut yökoulu. Meillä ei ole ketään, joka lapsistamme välittäisi. Onneksi lapset ovats en verran sosiaalisia, että nyt jo luovat omia suhteitaan ja heillä on kavereita.

Me ollaan turruttu ja totuttu tähän, kumpikaan ei osaa ulos, vaikka näemme, että tilanne on mahdoton.

Olemme lopettaneet toistemme syyllistämisen jo aikoja. Joitakin vuosia sitten, minä syyllistin iestäni, miksei hän halua seuraani ja miksei hän järjestä aikaa minulle ja perhelleni. Olen tajunnut, että hän on erakkoluonne. Voiko sitä muuttaa? Miten?

Minä olen koittanut keksi uusia yhteisiä juttuja. Tykkäämme remontoida yms., ja ostimmekin remontoitavan talon. Se oli yhteistä puuhaa. Kumpikin omalla tahollaan hiljaa teki omia juttuja talon parissa. Nyt se on ollut jo muutaman vuoden valmis, joten ei ole sitäkään "yhteistä" enää.

Auttakaa, ihan oikeasti! Mitä tässä voi tehdä?

 

[ap]

Tää ei ole näköjään tarpeeksi raflaava aihe. Pitääpä alottaa joku sikajuttu.

 

[v]

Kerropa miehestäsi muutama positiivinen asia, jotain sellaista mistä sinä pidä hänessä. Onnistuuko? Siitä voisi lähteä liikkeelle parantamaan tilannetta.

 

[vieras]

On vaikea neuvoa mitään, sillä meillä mieheni kanssa kaikki on yhteistä. Rakastamme samoja elokuvia, samoja urheilulajeja, laittaa ruokaa ystäville ym ja esim. golffin aloitimme yhdessä.

 

[Saman kokenut]

Hei,
meillä on ollut sama tilanne, että ilman lapsia ei voi mennä minnekään. Toinen on aina lasten kanssa tai lapset mukana. Meille kävi samalla tavalla kuin teille, etäännyimme. Meillä oli se ero, että halusimme yhteistä aikaa, mutta kun sen järjestäminen oli aina niin vaikeaa, niin loppujen lopuksi oli helpompaa luovuttaa. Seksi ei loppunut kokonaan, mutta sitä oli tosi harvoin ja siinä oli aina sellaisia jännitteitä, ettei siitä loppujen lopuksi nauttinut ollenkaan. Sitten tapahtui sellaisia asioita, että tajusimme, että meidän on joko erottava tai jatkettava yhteistä elämäämme niin, että yhteisen ajan järjestäminen on kaikkia muita asioita tärkeämpää. Tilanne oli niin kiriisiytynyt (kolmas osapuoli...) että entisen jatkaminen ei vain olisi onnistunut. Se oli käännekohta: tajusimme että emme halua erota ja kumpikin oli valmis muutokseen. Aikaisemmin olimme vetäytyneet, nyt teemme asioita yhdessä. Seksiä on usein ja se on ihanaa. Järkyttävää huomata, miten yhteistä aikaa järjestyy, kun sitä haluaa järjestää! Lasten mentyä nukkumaan, lastenvahdin turvin, päiväunien, isompien lasten yökylien aikana yms. Sen olen huomannut, että muutos vaatii tahtoa, entiseen elämäntapaan olisi niin helppo palata. Ei tarvitse nähdä vaivaa toisen eteen... nykytilanne on kuitenkin niin palkitseva, että en enää koskaan haluaisi palata aikaisempaan. Vaivaa on nähtävä.
Jos oikeasti haluatte muutosta, niin tehkää oikeita muutoksia elämäänne. Analyyttisyys ei auta, ellei tee käytännön muutoksia ja asioita. Kerrot omakotitalon remontista: te olette onnistuneet yhdessä jossakin lastenne lisäksi! Toisaalta, jos todellinen tahto olla toisen kanssa puuttuu eikä halua toiseen ole millään enää palautettavissa, niin silloin myös ero voisi olla muutoksen alku. Kummallekin.
Minä tiedän, että näin voi käydä ja näen samaa paljon muissa lapsiperheissä. Sen sijaan että käyttäisi kauheasti energiaa syiden miettimiseen, kannattaa suuntautua tulevaan ja luoda sellainen tahtotila asioista, joita oikeasti haluaa omaan elämäänsä jatkossa.

 

[ap]

Joo, voin kertoa tosi monta hyvää asiaa miehestäni. Ei ole kyse siitä, että hän olisi huono ihminen. On oikein mukava ja jotkut arvot kohdillaan.

Minä olen ihan samaa mieltä, että nyt kun lapset ovat jo isompia, yhetisen ajan puute on tekosyy. Mutta miehelleni se on todellinen syy. Minusta me voisimme naida ruokatunnilla, lasten mentyä nukkumaan. Voisimme käydä saunassa yhdessä, kun lapset leikkivät pesuhuoneessa, voisimme viettää juhannusta perheenä, voisimme jäädä istumaan yötä kahden. Mutta mies ei näe näitä tilanteita, vaikka siis kyllä teoriassa tietää. Hän on jotenkin niin täynnä tätä lapsiperhettä, siis kun uosiin ei ole muuta ollut, että hänellä on kaipuu olla yksin. Esimerkiksi juhlapyhinä minä jään istumaan yksikseni, kun hän menee katsomaan telkkaria, siis vaikka jouluna. Minä katselen lahjoja ja pelaan lasten kanssa, ja mies menee tv:n ääreen. Tämä on minulle todella kipeä asia. Että minun kanssani ei haluta olla. Itku pääsee.

Hän kyllä sanoo, että haluaa olla kanssani, mutta teot ovat ihan jotain muuta kuin sanat.

Varmaan meidän pitäisi mennä monta vuotta kestävään seksiterepiaan. Ja voisimme mennäkin, jos se käytännössä olisi mahdollista. Mitäpä menetettävää meillä olisi. Mutta jos ja kun (tähän asti) olen joutunut ottamaan yksin vastuun tulevasta, taakka on jo aika painava, että edes kykenen yrittämään vielä. Olisi helpompi luovuttaa, mutta kun luovuttamisen tulos on yhtä tyhjän kanssa. Sitähän me olemme jo kokeilleet.

 

[ahma]

Meillä kanssa oli uuvuttavinta tämä, että asioista saatettiin puhua loputtomiin, mutta todellisia muutoksia ei tullut koskaan. Siinä alkaa ennen pitkää epäillä, että toinen oikeasti haluaa aktiivisesti pitää vankinaan - ei kiva tunne kanssa kun ollaan kaksisteen maalla ja suhdeverkot retaleina, ja toisen puheet ja teot ei käy yksiin. Samaten meillä ollaan vaihtelevasti erakkorapuja. Lisäksi ite masennuin aika pian tänne tultua.

Meilläkin muutos alkoi siinä vaiheessa kun mies ymmärsi että nyt muija tosiaan lähtee toisen matkaan, joka oli sattumoisin hänen peilikuvansa parissa tärkeässä asiassa. Siinä vaiheessa mies ymmärsi miten paljon mua yllättäen tarvitsi - oli siihen asti levänny laakereillaan siinä lohdullisessa ajatuksessa, että mä tulen lähtemään ennen pitkää joka tapauksessa joten turha hänen on liikaa panostaakaan.

Miehen jonkinasteinen identiteettikriisi oli siis välttämätön, ennenkuin meidän olo muodostui tolkulliseksi. En nytkään tyytyväinen ole, mutta tilanne on kuitenkin siedettävä. Mutta kyllä se taitaa niin olla, että jos jotain tuommoista erakkomentaliteettia on, niin olisi korkea aika miehen havahtua elämän tosiasioihin ja tutustua lopultakin itseensä hiukan paremmin. Kun mies on tavallaan perusvaatimaton (ei tuolla ole oikeastaan koskaan mitään tarpeita olevinaan) niin sen henkiset vaivat jäävät näkymättömiin ja piiloon naisen räiskynnän taakse. Minä olin se masentunut päällisinpuolin katsoen, mutta oikeasti asia taisikin olla hiukan toisinpäin. Minä olin se joka reagoi.

 

[Yrtti]

Meillä on ihan sama ongelma, kuin ap:llä. Meillä on 3 pientä lasta kylläkin, jotka vievät paljon aikaa ja rasittavat suhdetta. Mutta perusongelmat ovat samat.

Koen, ettei meillä ole muuta yhteistä, kuin lapset. Ei meillä ole puheenaiheita, mieheni kanssa ei oikein pysty keskustelemaan tärkeistä asioista, jolloin ne jäävät selvittämättä. Puhumme lapsista ja mies puhuu työstään.

Ei me tehdä yhteisiä juttuja. Mies on töissä ja minä olen päivät lasten kanssa kotona. Koen arjen todella raskaaksi, joten kun mies tulee kotiin ja lähtee lasten kanssa vaikkapa ulos, jään mielelläni sisälle, jotta saan edes hetken olla rauhassa ja hengähtää. Illan mies toljottaa tv:tä, minä teen milloin mitäkin, ihan hiljaa istutaan.

Mies ei halua seksiä, minun painostuksestani siihen kylläkin ryhtyy pari kertaa kuussa, muttei me muuten halalilla, kosketella tms. selityksiä miehellä kyllä riittää! MIes ei halua tyydyttää minua, vaan selittelee sitäkin. niinpä seksi on pelkkä pikapano, vailla nautintoa.

Olen ihan lopussa ja haluaisin erota, mies ei halua erota. Lapsille hän on mahtava isä, mutte tässä suhteessa kyllä ole järkeä! Toivoisin olevani muutakin, kuin lapsenvahti ja äiti.

ero kai tässä on ainoa vaihtoehto, niin pahalta kuin se tuntuukin. ei tälläisessa kulississa ole mitään järkeä

 

[kolemn äiti]

Kyllä, hälytyskellot ovat soineet jo vuosia sitten. Mitä se auttaa, että tajuaa tilanteen, kun kumpikaan tai toinen ei jaksa asialle tehdä mitään?

Meillä ei ole keskusteluyhteydessä mitään vikaa. Me keskustelemme tästä asisat täysin avoimesti ja analyyttisesti. Mutta keskuteluilla tässä asiassa ei ole päästy vuosiin eteenpäin. Ongelma ei ole, ettemmekö osaisi keskustella tästä tilanteesta. Analysoimme sitä ihan kylmän viileästi mennen tullen ja palatessa. Emme tappele ja itke tai paisko ovia. Istumme pöydän ääressä juttelemassa, mitä pitäisi tehdä ja mikä teoriassa auttaisi.

Ei ole keskusteluyhteydessä vikaa, mutta asia ei ole edistynyt mitenkään? eli seksittömyys vaan on jatkunut ja se on ollut molemmille ihan ok? En tiedä, jotenkin kuulostaa ristiriitaiselta..tuo on kaikista pelottavinta, ettei tunteita näytetä lainkaan. Nimenomaan silloin pitäisi tehdä asialle jotain, jos kumpikaan ei ole tilanteeseen tyytyväinen. Ihan varmasti saisitte jostain hoitoapua, jos vaan haluatte sitä järjestää. Kaikille se ei ole helppoa, mutta vaikka sitten maksua vastaan jos sukulaisista ei ole apua.

 

[vieras]

up

 

[Liila]

Meillä on hyvin paljon samanlainen liitto. Tosin lapset ovat vielä alle kouluikäisiä ja mummolat löytyvät parin sadan kilometrin päästä.

Seksiä ei ole ollut kolmeen vuoteen ja viimeksikin oli vain sen takia, kun tehtiin kuopusta. Sitä edellinen sekstailuvaihe oli pari vuotta aiemmin, kun tehtiin esikoista. Kummallakin omat harrastukset ja kaverit. Mies polttaa (tapa, jota en voi sietää).

Tänään viimeksi yritin keksiä, mistä molemmat tykkäisivät. Minä haluaisin käydä tanssimassa, kylpylöissä, kävelemässä, pyöräilemässä, lasten kanssa huvipuistoissa, uimassa. Luen, surffailen netissä ja katselen omia lempiohjelmia TV:stä. Mies taas käy metsästämässä ja kalastamassa ja katselee televisiota. Ainoa yhteinen asia, joka tuli mieleen on laivareissu Viroon. Siitä molemmat tykkäävät.

Minä en halua erota. Jotain kuitenkin pitäisi tehdä, jotta lähentyisimme toisiamme. Nyt vain loittonemme toisistamme yhä kauemmas.

 

[vieras]

Meillä on ihan sama ongelma, kuin ap:llä. Meillä on 3 pientä lasta kylläkin, jotka vievät paljon aikaa ja rasittavat suhdetta. Mutta perusongelmat ovat samat.

Koen, ettei meillä ole muuta yhteistä, kuin lapset. Ei meillä ole puheenaiheita, mieheni kanssa ei oikein pysty keskustelemaan tärkeistä asioista, jolloin ne jäävät selvittämättä. Puhumme lapsista ja mies puhuu työstään.

Ei me tehdä yhteisiä juttuja. Mies on töissä ja minä olen päivät lasten kanssa kotona. Koen arjen todella raskaaksi, joten kun mies tulee kotiin ja lähtee lasten kanssa vaikkapa ulos, jään mielelläni sisälle, jotta saan edes hetken olla rauhassa ja hengähtää. Illan mies toljottaa tv:tä, minä teen milloin mitäkin, ihan hiljaa istutaan.

Mies ei halua seksiä, minun painostuksestani siihen kylläkin ryhtyy pari kertaa kuussa, muttei me muuten halalilla, kosketella tms. selityksiä miehellä kyllä riittää! MIes ei halua tyydyttää minua, vaan selittelee sitäkin. niinpä seksi on pelkkä pikapano, vailla nautintoa.

Olen ihan lopussa ja haluaisin erota, mies ei halua erota. Lapsille hän on mahtava isä, mutte tässä suhteessa kyllä ole järkeä! Toivoisin olevani muutakin, kuin lapsenvahti ja äiti.

ero kai tässä on ainoa vaihtoehto, niin pahalta kuin se tuntuukin. ei tälläisessa kulississa ole mitään järkeä

Tämä on kuin mun elämääni, seksiä lukuunottamatta. Meillä mies tekee aloitteen harvakseltaan, mua ei huvita koskaan, suostun "velvollisuudentunteen" takia. Mummolat on, mutta kun ollaan kahden, elämä samaa kuin lasten kanssa. Mitään ei oikein tehdä yhdessä (ei ole sellaista joka olis molemmista kivaa). Ilta möllötetään, mä koneella, mies tölön edessä. En tunne enää mitään, enkä edes halua. Odotan että lapset kasvaa ja tulee helpommaksi lähteä.
Ap et ole yksin tunteidesi kanssa. Täällä taivastellaan ja ihmetellään miten noin voi käydä, miten tässä oikein puolisoja valitaan. Kaikilla se vaan ei käy kuten saduissa, myös niitä vääriä valintoja joidenkin tulee tehtyä.

 

[kolmen äiti]

Meillä on ihan sama ongelma, kuin ap:llä. Meillä on 3 pientä lasta kylläkin, jotka vievät paljon aikaa ja rasittavat suhdetta. Mutta perusongelmat ovat samat.

Koen, ettei meillä ole muuta yhteistä, kuin lapset. Ei meillä ole puheenaiheita, mieheni kanssa ei oikein pysty keskustelemaan tärkeistä asioista, jolloin ne jäävät selvittämättä. Puhumme lapsista ja mies puhuu työstään.

Ei me tehdä yhteisiä juttuja. Mies on töissä ja minä olen päivät lasten kanssa kotona. Koen arjen todella raskaaksi, joten kun mies tulee kotiin ja lähtee lasten kanssa vaikkapa ulos, jään mielelläni sisälle, jotta saan edes hetken olla rauhassa ja hengähtää. Illan mies toljottaa tv:tä, minä teen milloin mitäkin, ihan hiljaa istutaan.

Mies ei halua seksiä, minun painostuksestani siihen kylläkin ryhtyy pari kertaa kuussa, muttei me muuten halalilla, kosketella tms. selityksiä miehellä kyllä riittää! MIes ei halua tyydyttää minua, vaan selittelee sitäkin. niinpä seksi on pelkkä pikapano, vailla nautintoa.

Olen ihan lopussa ja haluaisin erota, mies ei halua erota. Lapsille hän on mahtava isä, mutte tässä suhteessa kyllä ole järkeä! Toivoisin olevani muutakin, kuin lapsenvahti ja äiti.

ero kai tässä on ainoa vaihtoehto, niin pahalta kuin se tuntuukin. ei tälläisessa kulississa ole mitään järkeä

Tämä on kuin mun elämääni, seksiä lukuunottamatta. Meillä mies tekee aloitteen harvakseltaan, mua ei huvita koskaan, suostun "velvollisuudentunteen" takia. Mummolat on, mutta kun ollaan kahden, elämä samaa kuin lasten kanssa. Mitään ei oikein tehdä yhdessä (ei ole sellaista joka olis molemmista kivaa). Ilta möllötetään, mä koneella, mies tölön edessä. En tunne enää mitään, enkä edes halua. Odotan että lapset kasvaa ja tulee helpommaksi lähteä.
Ap et ole yksin tunteidesi kanssa. Täällä taivastellaan ja ihmetellään miten noin voi käydä, miten tässä oikein puolisoja valitaan. Kaikilla se vaan ei käy kuten saduissa, myös niitä vääriä valintoja joidenkin tulee tehtyä.

Kyllä se on myös tahdon asia. Jos asioille ei tee mitään, niin lopulta tunteet kuolee. Lopettakaa möllöttäminen, laittakaa telkkari kiinni...ja siitä se lähtee.
Syyttely ei auta, pitää katsoa peiliin, molempien pitää panostaa. Tiedän mistä puhun! Tehkää jotain "erilaista", miettikää mikä molempia kiinnostaa!
Pitkässä suhteessa tulee auttamatta välillä sellainen olo, että ei jaksais tuota samaa naamaa katsoa..mutta sieltä on noustava taas

 

[kolmen äiti]

Hei,
meillä on ollut sama tilanne, että ilman lapsia ei voi mennä minnekään. Toinen on aina lasten kanssa tai lapset mukana. Meille kävi samalla tavalla kuin teille, etäännyimme. Meillä oli se ero, että halusimme yhteistä aikaa, mutta kun sen järjestäminen oli aina niin vaikeaa, niin loppujen lopuksi oli helpompaa luovuttaa. Seksi ei loppunut kokonaan, mutta sitä oli tosi harvoin ja siinä oli aina sellaisia jännitteitä, ettei siitä loppujen lopuksi nauttinut ollenkaan. Sitten tapahtui sellaisia asioita, että tajusimme, että meidän on joko erottava tai jatkettava yhteistä elämäämme niin, että yhteisen ajan järjestäminen on kaikkia muita asioita tärkeämpää. Tilanne oli niin kiriisiytynyt (kolmas osapuoli...) että entisen jatkaminen ei vain olisi onnistunut. Se oli käännekohta: tajusimme että emme halua erota ja kumpikin oli valmis muutokseen. Aikaisemmin olimme vetäytyneet, nyt teemme asioita yhdessä. Seksiä on usein ja se on ihanaa. Järkyttävää huomata, miten yhteistä aikaa järjestyy, kun sitä haluaa järjestää! Lasten mentyä nukkumaan, lastenvahdin turvin, päiväunien, isompien lasten yökylien aikana yms. Sen olen huomannut, että muutos vaatii tahtoa, entiseen elämäntapaan olisi niin helppo palata. Ei tarvitse nähdä vaivaa toisen eteen... nykytilanne on kuitenkin niin palkitseva, että en enää koskaan haluaisi palata aikaisempaan. Vaivaa on nähtävä.
Jos oikeasti haluatte muutosta, niin tehkää oikeita muutoksia elämäänne. Analyyttisyys ei auta, ellei tee käytännön muutoksia ja asioita. Kerrot omakotitalon remontista: te olette onnistuneet yhdessä jossakin lastenne lisäksi! Toisaalta, jos todellinen tahto olla toisen kanssa puuttuu eikä halua toiseen ole millään enää palautettavissa, niin silloin myös ero voisi olla muutoksen alku. Kummallekin.
Minä tiedän, että näin voi käydä ja näen samaa paljon muissa lapsiperheissä. Sen sijaan että käyttäisi kauheasti energiaa syiden miettimiseen, kannattaa suuntautua tulevaan ja luoda sellainen tahtotila asioista, joita oikeasti haluaa omaan elämäänsä jatkossa.

 

[vieras]

Meillä on ihan sama ongelma, kuin ap:llä. Meillä on 3 pientä lasta kylläkin, jotka vievät paljon aikaa ja rasittavat suhdetta. Mutta perusongelmat ovat samat.

Koen, ettei meillä ole muuta yhteistä, kuin lapset. Ei meillä ole puheenaiheita, mieheni kanssa ei oikein pysty keskustelemaan tärkeistä asioista, jolloin ne jäävät selvittämättä. Puhumme lapsista ja mies puhuu työstään.

Ei me tehdä yhteisiä juttuja. Mies on töissä ja minä olen päivät lasten kanssa kotona. Koen arjen todella raskaaksi, joten kun mies tulee kotiin ja lähtee lasten kanssa vaikkapa ulos, jään mielelläni sisälle, jotta saan edes hetken olla rauhassa ja hengähtää. Illan mies toljottaa tv:tä, minä teen milloin mitäkin, ihan hiljaa istutaan.

Mies ei halua seksiä, minun painostuksestani siihen kylläkin ryhtyy pari kertaa kuussa, muttei me muuten halalilla, kosketella tms. selityksiä miehellä kyllä riittää! MIes ei halua tyydyttää minua, vaan selittelee sitäkin. niinpä seksi on pelkkä pikapano, vailla nautintoa.

Olen ihan lopussa ja haluaisin erota, mies ei halua erota. Lapsille hän on mahtava isä, mutte tässä suhteessa kyllä ole järkeä! Toivoisin olevani muutakin, kuin lapsenvahti ja äiti.

ero kai tässä on ainoa vaihtoehto, niin pahalta kuin se tuntuukin. ei tälläisessa kulississa ole mitään järkeä

Tämä on kuin mun elämääni, seksiä lukuunottamatta. Meillä mies tekee aloitteen harvakseltaan, mua ei huvita koskaan, suostun "velvollisuudentunteen" takia. Mummolat on, mutta kun ollaan kahden, elämä samaa kuin lasten kanssa. Mitään ei oikein tehdä yhdessä (ei ole sellaista joka olis molemmista kivaa). Ilta möllötetään, mä koneella, mies tölön edessä. En tunne enää mitään, enkä edes halua. Odotan että lapset kasvaa ja tulee helpommaksi lähteä.
Ap et ole yksin tunteidesi kanssa. Täällä taivastellaan ja ihmetellään miten noin voi käydä, miten tässä oikein puolisoja valitaan. Kaikilla se vaan ei käy kuten saduissa, myös niitä vääriä valintoja joidenkin tulee tehtyä.

Kyllä se on myös tahdon asia. Jos asioille ei tee mitään, niin lopulta tunteet kuolee. Lopettakaa möllöttäminen, laittakaa telkkari kiinni...ja siitä se lähtee.
Syyttely ei auta, pitää katsoa peiliin, molempien pitää panostaa. Tiedän mistä puhun! Tehkää jotain "erilaista", miettikää mikä molempia kiinnostaa!
Pitkässä suhteessa tulee auttamatta välillä sellainen olo, että ei jaksais tuota samaa naamaa katsoa..mutta sieltä on noustava taas

Jos telkkari sammuu, ukko nukahtaa sohvalle. Saan keskustella sitten ihan keskenäni. Mies ei puhu. Kesäisin käydään asuntomessuilla, se mukavaa molempien mielestä. Mut kerta vuodessa ei ihan riitä.

 

[kolmen äiti]

Meillä on ihan sama ongelma, kuin ap:llä. Meillä on 3 pientä lasta kylläkin, jotka vievät paljon aikaa ja rasittavat suhdetta. Mutta perusongelmat ovat samat.

Koen, ettei meillä ole muuta yhteistä, kuin lapset. Ei meillä ole puheenaiheita, mieheni kanssa ei oikein pysty keskustelemaan tärkeistä asioista, jolloin ne jäävät selvittämättä. Puhumme lapsista ja mies puhuu työstään.

Ei me tehdä yhteisiä juttuja. Mies on töissä ja minä olen päivät lasten kanssa kotona. Koen arjen todella raskaaksi, joten kun mies tulee kotiin ja lähtee lasten kanssa vaikkapa ulos, jään mielelläni sisälle, jotta saan edes hetken olla rauhassa ja hengähtää. Illan mies toljottaa tv:tä, minä teen milloin mitäkin, ihan hiljaa istutaan.

Mies ei halua seksiä, minun painostuksestani siihen kylläkin ryhtyy pari kertaa kuussa, muttei me muuten halalilla, kosketella tms. selityksiä miehellä kyllä riittää! MIes ei halua tyydyttää minua, vaan selittelee sitäkin. niinpä seksi on pelkkä pikapano, vailla nautintoa.

Olen ihan lopussa ja haluaisin erota, mies ei halua erota. Lapsille hän on mahtava isä, mutte tässä suhteessa kyllä ole järkeä! Toivoisin olevani muutakin, kuin lapsenvahti ja äiti.

ero kai tässä on ainoa vaihtoehto, niin pahalta kuin se tuntuukin. ei tälläisessa kulississa ole mitään järkeä

Tämä on kuin mun elämääni, seksiä lukuunottamatta. Meillä mies tekee aloitteen harvakseltaan, mua ei huvita koskaan, suostun "velvollisuudentunteen" takia. Mummolat on, mutta kun ollaan kahden, elämä samaa kuin lasten kanssa. Mitään ei oikein tehdä yhdessä (ei ole sellaista joka olis molemmista kivaa). Ilta möllötetään, mä koneella, mies tölön edessä. En tunne enää mitään, enkä edes halua. Odotan että lapset kasvaa ja tulee helpommaksi lähteä.
Ap et ole yksin tunteidesi kanssa. Täällä taivastellaan ja ihmetellään miten noin voi käydä, miten tässä oikein puolisoja valitaan. Kaikilla se vaan ei käy kuten saduissa, myös niitä vääriä valintoja joidenkin tulee tehtyä.

Kyllä se on myös tahdon asia. Jos asioille ei tee mitään, niin lopulta tunteet kuolee. Lopettakaa möllöttäminen, laittakaa telkkari kiinni...ja siitä se lähtee.
Syyttely ei auta, pitää katsoa peiliin, molempien pitää panostaa. Tiedän mistä puhun! Tehkää jotain "erilaista", miettikää mikä molempia kiinnostaa!
Pitkässä suhteessa tulee auttamatta välillä sellainen olo, että ei jaksais tuota samaa naamaa katsoa..mutta sieltä on noustava taas

Jos telkkari sammuu, ukko nukahtaa sohvalle. Saan keskustella sitten ihan keskenäni. Mies ei puhu. Kesäisin käydään asuntomessuilla, se mukavaa molempien mielestä. Mut kerta vuodessa ei ihan riitä.

No, negatiivisuus ei ainakaan auta. Jos ei ole halua panostaa suhteeseen, niin sitten kannattaa miettiä eroa.

 

[ap]

yrtti ja ahma, teidän kirjoitukseni ovat kuin minun.

Minäkään en haluaisi erota. Mitä voi tehdä? Minä tahdon, mutta olen uupunut ja lyönyt hanskat tiskiin.

Meilläkin mies on kaiketi masentunut. Meillä jutellaan. Olen sanonut, että hän tajuaa vasta, kun minä lähden.

Tämä on niiiiin surullista. Mitään muuta en olisi halunnunt kuin toimivat perheen, miehen joka olisi liittolaiseni. On niin surullista, että olen yksin parisuhteessa. Ja sekin, että minä olen kaikkeni tehnyt. Olen puun ja kuoren välissä.

 

[kolmen äiti]

yrtti ja ahma, teidän kirjoitukseni ovat kuin minun.

Minäkään en haluaisi erota. Mitä voi tehdä? Minä tahdon, mutta olen uupunut ja lyönyt hanskat tiskiin.

Meilläkin mies on kaiketi masentunut. Meillä jutellaan. Olen sanonut, että hän tajuaa vasta, kun minä lähden.

Tämä on niiiiin surullista. Mitään muuta en olisi halunnunt kuin toimivat perheen, miehen joka olisi liittolaiseni. On niin surullista, että olen yksin parisuhteessa. Ja sekin, että minä olen kaikkeni tehnyt. Olen puun ja kuoren välissä.

Sulle on esitetty vaihtoehtoja tässä ketjussa. Ainoa mahdollisuus on varmaan ulkopuolinen apu, jota on jo ehdotettu. Jos olet tehnyt jo kaikkesi, niin ei varmaan ole enää muuta mahdollisuutta kuin se, että miehesi ymmärtää tilanteen vakavuuden-näin ei voi enää jatkua.

 

[Täällä myös]

Meillä on aikalailla samanlainen tilanne, sillä erotuksella, että mies haukkuu ja käyttää muutakin henkistä väkivaltaa jatkuvasti. Tällä hetkellä toivon eroa, mutta rahattomana yhteinen asuntovelka niskassa on tosi vaikea lähteä. Käytännön asiat mietityttää... Missä asun? Mistä saan rahaa?

 

[ap]

Juu, siis ainoa pelastus on ulkopuolinen apu, jos mieheni siihen lähtee, jos itse tajuaa, että näin ei voi jatkua. Ok, mutta mitä _minä_ voi tehdä. Toivoa vaan, että mies tajuaa? Hiljaa mielessäkö toivon ja odottelen? Olen nyt pelkästään odotellut 3 vuotta 4 kk. Sitä enne olin aktiivinen haluamaan pelastaa suhdetta ja siitä pidin miehen tietoisena. Minusta tämä odotus ei ole tuottanut mitään positiivista tulosta.

Voisiko näin kuitenkin elää? Olisiko tämä pitkällä tähtäimellä eroa parempi? Lasten takia? Jos joku elää tällaisessa tilanteessa, kertokaa, voiko näin elää. Olen nyt surullinen, mutta olen tottunut siihen. Olen osittain tunnekuollut. Olen ollut vihainen ja katkera, mutta niistä olen jo päässyt yli. Olen jotenkin alistunut tähän tilanteeseen. Näen, ettei tämä tee minuudelleni hyvää, mutta onko tämä vaaraksi lapsille? Tiedän, ettei ole ideaali tilanne lapsillekaan, että eivät näe vanhempien olevan rakastuneita, emme halaile saati pussaile, kun emme perheenä edes mitään yhdessä puuhailekaan. Asumme siis vain samassa talossa ihan korrektisti.

Toinen vaihtoehto on siis asua yksin lasten kanssa. Mitään uutta miestä en jaksa edes ajatella. Uusperhekuviot saavat minut jo ajatuksen tasolla musertumaan. Minulla ei ole voimia siihen rumbaa. Ja olen sen tyyppinen ihminen, etten rakastumisen takia ala uusperheeseen. Sen verran realisti olen. Voin toki jossakin elämänvaiheessa rakastua, en sitä kiellä, mutta en halua lapsilleni miestä ja sisaruksia saman katon alle vain oman rakkauteni takia.

 

[kolmen äiti]

Juu, siis ainoa pelastus on ulkopuolinen apu, jos mieheni siihen lähtee, jos itse tajuaa, että näin ei voi jatkua. Ok, mutta mitä _minä_ voi tehdä. Toivoa vaan, että mies tajuaa? Hiljaa mielessäkö toivon ja odottelen? Olen nyt pelkästään odotellut 3 vuotta 4 kk. Sitä enne olin aktiivinen haluamaan pelastaa suhdetta ja siitä pidin miehen tietoisena. Minusta tämä odotus ei ole tuottanut mitään positiivista tulosta.

Ymmärsin kirjoituksestasi, että olet jo kaikkesi yrittänyt. Yksin ei voi tehdä muutosta. Mielestäni pelkästään lasten takia ei kannata olla yhdessä, mieluummin eroasin kuin eläisin kulissiliitossa. Niinkuin tuossa jo aikaisemmin kirjoitin, niin ei se pelkkä odottelu auta jos ei saa vastakaikua.

 

[ap]

Mutta jos lopettaisin odotteleun ja kuvittelun, että jokin muuttuu. Alkaisin vaan ajatella, että tämä on mun elämä. En edes haaveilisi muusta. Eläähän sinkutkin onnellisesti?

 

[kolmen äiti]

Unohda uusperhekuviot ja elä tässä hetkessä. Tärkeintä kait on se, että olisit onnellinen?!
Ymmärrän kyllä, että tuo tilanne on kuin noidankehä. Siitä on vaikeaa päästä pois, koska toisen on nostettava kissa pöydälle. Sitäpaitsi lapset vaistoo, jos tunteita ei näytetä. Itse olen elänyt onnellisen lapsuuden yh-äidin kanssa, eikä se ole ollut maailmanloppu.

 

[ap]

Kiitos.

Ehkä mä sit alan punnita, oltaisko me onnellisempia jos erottais.