[QUOTE="vieras";23037221]Mä olen seurustellut mieheni kanssa teini-ikäisestä, vuoden päästä tulee 10 v täyteen. Tulin uskoon ripari-ikäisenä, mies puolestaan menetti riparilla sen vähänkin jäljellä olleen lapsenuskonsa. Ihan hyvin meillä menee.

Mä olen vielä sen sortin hihhuli, etten hyväksy naispappeja. En kuitenkaan pidä esim. Raamatun luomiskertomusta absoluuttisena totuutena vaan pikemminkin vertauskuvana. Näin välttyy monelta kovaääniseltä keskustelulta insinöörimiehen kanssa.
Mutta siis, mun mies kunnioittaa mun vakaumustani ja lähtee jopa joskus seuraksi kirkkoon. (Käyn n. kerran kuukaudessa.) Mä kunnioitan samaan tapaan ukon vakaumusta olla uskomatta enkä tyrkytä ja tuputa omia näkemyksiäni. Mies on eronnut kirkosta, mutta ei vastustanut ollenkaan sitä, että pappi siunasi avioliittomme. Maistraattiin perjantaina, perhetuttu pappi siunasi samalla reissulla lauantaina uuden kodin ja avioliiton lähisukulaisten läsnäollessa. Muksut on kastettu, mutta saavat elää ja olla ihan omien aivoituksiensa mukaan. Isoimmalle on opetettu sekä big bang -teoriaa että luomiskertomusta, kun on kysellyt, mistä maailma on tullut. Vähän tuntuvat 3,5-vuotiaalla menevän sekaisin, muttei se niin nuukaa ole.
Tiivistäen: kyllä ja kyllä.[/QUOTE]
Toi vaatii molemminpuolista kunnioitusta. Tiedän yhden liiton, joka ei onnistunut tästä syystä, ja kyse oli siitä että toiselle esim. Joulu on merkittävä uskonnollinen juhla, samoin pääsiäinen, ja perheen ateisti on/oli sitä mieltä että tällaisia juhlia ei vietetä eikä niitä saa opettaa lapsille. Jos ei suostu esim. avioliiton siunaamiseen kirkossa niin voi se olla aika vaikeaa löytää yhteistä linjaa näistä uskonasioista myöhemminkään.