Voiko uskovaisen ja ateistin parisuhde olla onnistunut ja kestää?

[Coffee Break]

Kai se vähän riippuu. Mä tiedän yhden pariskunnan joka oli yhdessä 49 vuotta

 

[Saima.]

Voisin kuvitella, että suhteessa, jossa toinen muuttuu paljon, voi tulla vaikeuksia. Jos vaikka kahdesta uskonnottomasta toinen tulee uskoon, kun on oltu jo vuosia suhteessa tai uskovista toinen menettää uskonsa, se voisi olla vaikeaa puolin ja toisin.

Alkuasetelma tosiaan kertoo jo paljon, ja muutos mihin suuntaan tahansa on vaikea. Mutta jo alkuun, jos jompikumpi on katsomuksessaan fanaattinen, niin ei kai se voi toimia. Musta kun tuntuu, että tosiateisit halveksuvat uskovaisia ja tosiuskovaiset ateisteja. Suvaitsevaisuus on jossain seillä välimaastossa. Esim. tapakristityissä ja uskonnottomissa.

 

[Kepsis]

Alkuasetelma tosiaan kertoo jo paljon, ja muutos mihin suuntaan tahansa on vaikea. Mutta jo alkuun, jos jompikumpi on katsomuksessaan fanaattinen, niin ei kai se voi toimia. Musta kun tuntuu, että tosiateisit halveksuvat uskovaisia ja tosiuskovaiset ateisteja. Suvaitsevaisuus on jossain seillä välimaastossa. Esim. tapakristityissä ja uskonnottomissa.

Tai sitten se halveksunta on reaktio yksilöllisesti henkilön käyttäytymiseen liittyen, jolloin käytetään viittauksia nimenomaan joko ateisimiin / uskontoon, vaikka muuten ei yleisellä tasolla tuomitsisikaan ketään sen perusteella. Koska molemmissa leireissä on musta-valkoisuutta.

Tulipa muuten mieleen että "pakanat", esim. luonnonuskontoihin uskovat monasti yrittävät eriyttää itseään niin yleisten uskontojen piiristä kuin ateismistä, mutta oman näkemykseni mukaan jos uskot mihin vaan, vaikka siihen että kivissä asuu jonkinlainen energia / henkiolento jota on syytä kunnioittaa / palvoa jotenkin, se on uskonto. Esimerkki oli hatusta vedetty, mutta nähdäkseni ihan validi ajatuksen tasolla.

 

[.....]

Ystäväni alkoi seurustella helluntailaisen miehen kanssa ja ei heillä ainanaan suhde olisi jatkunut ellei ystäväni olisi kääntynyt hellariksi. Ei-uskovat kun ovat hellareiden mielestä saatanasta, vaikka arvot miten olisivatkin kohdallaan. Tämä on jotenkin vaan niin hassua, mutta olen tullut siihen tulokseen,että minä kyllä ei-uskovana pystyisin olemaan uskovan kanssa, mutta uskovat eivät minun kanssani

 

[Saima.]

Tai sitten se halveksunta on reaktio yksilöllisesti henkilön käyttäytymiseen liittyen, jolloin käytetään viittauksia nimenomaan joko ateisimiin / uskontoon, vaikka muuten ei yleisellä tasolla tuomitsisikaan ketään sen perusteella. Koska molemmissa leireissä on musta-valkoisuutta.

Tulipa muuten mieleen että "pakanat", esim. luonnonuskontoihin uskovat monasti yrittävät eriyttää itseään niin yleisten uskontojen piiristä kuin ateismistä, mutta oman näkemykseni mukaan jos uskot mihin vaan, vaikka siihen että kivissä asuu jonkinlainen energia / henkiolento jota on syytä kunnioittaa / palvoa jotenkin, se on uskonto. Esimerkki oli hatusta vedetty, mutta nähdäkseni ihan validi ajatuksen tasolla.

Ihan totta, onhan pakanakin uskovainen.
Mutta tuohon ekaan asiaan, kyllä mun mielestä hyvin usein halveksutaan suuntaan tai toiseen ihan tuntematta henkilöä, vain sen aatteen perusteella, ja oman aatteen. Pääsisikö tässä tilanteessa edes syntymään parisuhdetta? Täytyy olla kyllä aika avara mieli, jos pystyy rakastumaan ihmiseen, jolla on täysin eri maailmankatsomus - mulle tekee ihmissuhteissa tiukkaa jo eri puoluekanta.

 

[Jehnny Tightlips]

Ystäväni alkoi seurustella helluntailaisen miehen kanssa ja ei heillä ainanaan suhde olisi jatkunut ellei ystäväni olisi kääntynyt hellariksi. Ei-uskovat kun ovat hellareiden mielestä saatanasta, vaikka arvot miten olisivatkin kohdallaan. Tämä on jotenkin vaan niin hassua, mutta olen tullut siihen tulokseen,että minä kyllä ei-uskovana pystyisin olemaan uskovan kanssa, mutta uskovat eivät minun kanssani

Ainakin se on sille uskovalle osapuolelle paljon hankalampaa. Jos (=kun) uskovainen ajattelee, että toinen joutuu luultavasti helvettiin sen uskon puutteensa takia, niin kyllähän se sitä varmaan kaivelee. Ateisti voi vaan tyynesti ajatella, että sillä nyt on vähän erilainen maailmankatsomus.

 

[Kepsis]

Ihan totta, onhan pakanakin uskovainen.
Mutta tuohon ekaan asiaan, kyllä mun mielestä hyvin usein halveksutaan suuntaan tai toiseen ihan tuntematta henkilöä, vain sen aatteen perusteella, ja oman aatteen. Pääsisikö tässä tilanteessa edes syntymään parisuhdetta? Täytyy olla kyllä aika avara mieli, jos pystyy rakastumaan ihmiseen, jolla on täysin eri maailmankatsomus - mulle tekee ihmissuhteissa tiukkaa jo eri puoluekanta.

nooh onneksi meitä on aika erilaisia ja eri tavalla asioita näkeviä, itse voin ihan hyvin vetää toisen uskonnon selitykseksi käytökselle, mutta se onkin osaksi siksi kun olen koko nuoruuteni nähnyt mitä helluntailaiset / kirkko tekee niihin todellakin uskoville / niistä riippuvaisille ihmisille, oli se sitten yhteisöllinen riippuvuus, eli haluaa kuulua johonkin tai sitten aatteellinen samankaltaisuus kyseessä.

Varmasti on myös mukaviakin uskonnollisia "piirejä" mutta en oikein usko että sellainen "olenhan parempi kuin sinä, koska toimin niin ja näin ja uskon tähän ja tuohon, mutta sinä et." asenne olisi poistunut tässä vuosikymmenen aikana eri uskonnollisista piireistä, itseasiassa vanhempien puolesta olen todellakin nähnyt sen mitä se raadollinen puoli uskovaisten touhuissa on, en väitä että ateistit olisivat parempia ihmisiä automaattisesti, mutta tietyt yhteisölliset arvot ja asenteet ovat niin jyrkkiä ja vahvoja uskovaisissa että ne jyrää yli yksilön, ymmärretään ja rakastetaan lähimmäistä, niin kauan kun se käyttäytyy niinkuin itse nähdään soveliaaksi.

Samaan aikaan saarnataan jumalan sanaa ja välitetään "ilosanomaa". Käydään toisten kodeissa kutsumatta ja tullaan torilla nykimään olkapäästä kaikkia jotka vahingossakin menee liian läheltä "Teebussia".

Ja ne juoruilut, on aivan järkyttävää tietyissä piireissä, puhutaan faktoina asioista kuulopuheen perusteella jne. Luottamus toimii tasan niin kauan kun perävalot näkyvät.

Mutta tuohan johtuu siitä että ihmisiä ne uskovaisetkin ovat, samat ilmiöt toistuvat myös muissa yhteisöissä. Mutta jos pidetään mielessä mikä on sanoma esimerkiksi kristinuskossa, silloin kun halutaan uusia ihmisiä "värvätä" tai uudistaa seurakunnan tai yhteisön uskoa, puhua vetoavasti ja vahvasti, niin sellainen manipuloiva ja tuomitseva käytös luulisi kuuluvan ihan muualle kuin toivoa antavaan aatteeseen jonka keskeisiä ajatuksia on rauha, rakkaus ja toisten hyväksyntä sellaisena kuin ovat, tukeminen jne...

Vähän meni vuodatukseksi, mutta olkoon nyt niin

 

[vinttikoira]

yhden adventistin kanssa tavattiin joitain kertoja. hän kävi kerran viikkoon kirkossa jne. muuten olisi varmaan toiminutkin mutta mies alkoi aika äkkiä tyrkyttää uskoaan minulle. minun olisi pitänyt lähteä hänen mukaan kirkkoon aina ja alkaa lukea raamattua.
eli toimii jos molemmat kunnioittavat toisen vakaumusta eivätkä ala tuputtaa sitä toiselle.

 

[Saima.]

Vähän meni vuodatukseksi, mutta olkoon nyt niin

Vuodattelu tekee hyvää itse kullekin

Hyvin kirjoittelit. Sulla näkyy vahvana se oma kokemus mielipiteen takana.

 

[Veirailija]

Minun tapauksessani parisuhde ei toimisi.

Katson, että uskoakseen jumaliin ihmisen pitää olla heikko, yksinkertainen tai molempia. Toisekseen katson, että puolisoaan ja tämän ominaisuuksia (joita älykkyys on yksi) pitää pystyä kunnioittamaan.

Noita kahta kohtaa on vaikea yhdistää.

 

["qwer"]

[QUOTE="Pikkuinen Jättiläinen";23037502]Meillä on juurikin näin eli minä uskon Jumalaan, mutta hirveästi se ei arjessa näy. Mies taas on ateisti. Ihan hyvin meillä on mennyt =) Minä en tuputa uskontoa eikä mies taas halveksi uskontoa millään tavalla (eli ei toimi kuten täällä jotkut ateistit eli puhu Jumalasta satuolentona jne). Kirkossa käydään jouluna tai jos on häitä ym. Lapselle aion puhua Jumalasta, lukea juurikin noita lasten Raamattu-tarinoita, opettaa iltarukouksen. Miehelle tämä on ok ja vanhempanahan lapsi itse päättää uskooko Jumalaan vai ei.[/QUOTE]

Juuri näin on meilläkin, ja homma toimii. Ja vaikka joskus kinataankin niin ei näistä asioista.

 

[ve-la]

Itse en voisi kuvitella seurustelevani uskovaisen kanssa. Siis sellaisen uskovaisen nimeomaan jolla se näkyy arjessa kuten ap kysyikin.

 

["Margit"]

Päädyin tähän ketjuun, koska itsellä on elämässä tilanne, jossa pohdin alkaako seurustella syvästi uskovaisen miehen kanssa vain en. Aiemmin en olis ees harkinnut. Oon itse eronnut kirkosta ja mun maailmankatsomukseni on jopa melko tieteellinen. Ei, ettenkö olis ajatteleva, jopa hengellinen ihminen, mutta krisitllinen hengellisyys ei kuulu millään tavalla mun elämään.
Nyt elämääni on kuitenkin ihan täysin vahingossa pamahtanut todella uskovainen mies, jota pidän ihmisenä kovasti. Mua kuitenkin jokseenkin on alkanut ahdistaa se, että hän jatkuvasti puhuu kaikesta Raamatun kautta. Hän käy kerran viikossa kirkossa, sekä lukee aktiivisesti Raamattua yös vapaa-ajallaan. Hänen mielestään hengellisyys on ainut tapa tulla toimeen järjissään tässä hullussa yhteiskunassa..Itse näen asiat aivan eri tavalla. Olen erittäin liberaali ihminen, ystäväpiirini on värikäs, monella tapaa. Mhadollienn tuleva kumppanini ei esimerkiksi voisi hyväksyä seksuaalivähemmisöitihn kuulvia erittäin läheisiä ystäviäni. Hänen mielestään heitä pitäisi "auttaa". Hän siis tulkitsee Raamattua hyvin kirjaimellisesti.

Tuntuu todella ristiriitaiselta luopua ihmisestä, jonka ihmisyys tuntuu niin hyvältä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että yhteistä tulevaisuutta ei ole, mikäli minä en ryhdy uskovaisesi. mutta siihen kun ei noin vaan ryhdytä. Enkä suoraan sanoen edes halua!
Musta tuntuu, että mies ei oikein tajua tätä tilanteen mahdottomuutta. Luulee ehkä, että mä tuun uskoon(Jumalan tahdosta tosin), ennemmin tai myöhemmin...

Tuntuu pahalta huomata, että on aina itselleni helpotus kun se hengellinen keskustelu ja saarnaaminen loppuu, ja voin jutella sen "ihmisen" kanssa, joka siellä on. Tiedän, että tää loukkaa nyt varmasti monia, olen pahoillani siitä...

Mun mielestä, on melko mahdotonta rakentaa parisuhdetta ihmiseen, jolla on noin vahva kristillinen vakaumus, joka kuuluu ihan konkreettisesti kaikessa arkipuheessa. Ainut ratkaisu on, että uskoton" tekee" parannuksen" ja kääntyy.
Olo on ku toisen luokan kansalaisella...

 

[nainen]

En voisi olla koskaan suhteessa uskovan kanssa. Mun pitää pystyä olemaan samalla viivalla (ajatusmaailma, arvot, maailmankatsomus) kumppanini kanssa, ja uskovaa ihmistä en älyllisesti pidä samanarvoisena. Kunnioitan kaikkia ihmisiä, mutta en ole tavannut koskaan suvaitsevaista, tasapainoista ja älykästä uskovaa, jollainen puolisoni tulee olla (on). Meidän onneksemme vieläpä me tulemme molemmat miehen kanssa perheistä, joissa on suht samanlainen maailmankatsomus. Ollaan tästä puhuttu kavereidenkin kanssa ja suurimmalle osalle se uskovaisuus on deal-breaker. Eräskin juuri aloitti seurustelun, ja molemmat osapuolet hiukan pelokkaina kävivät tämän keskustelun,mutta helpottuneena olivat molemmat onneksi samalla linjalla.

Mulla on lähipiirissä perhe, jossa toisen vanhemman vanhemmat ovat todella uskovaisia. He puhuvat lapsenlapsilleen jatkuvasti tyyliin: Voivoi kun sinun vanhempasi ovat vääräuskoisia, voivoi kun he ovat eksyneet eivätkä sinua poloista kastaneet.
Tekee varmaan hyvää lapsen kehitykselle, vai mitä?

 

["hui"]

Margit: Mieti todella tarkkaan tuon miehen kanssa. Kuulostaa jo nyt aika toivottomalta, haluatko olla sellaisen ihmisen kanssa, joka tuomitsee sinut ja aina vähättelee valintaasi? Eihän se oikeasti voi toimia. Harmillista, mutta hän ei todennäköisesti pääse tuosta eroon. En lähtisi omaa elämääni uhraamaan siihen. Vaikka kuinka ihana ihminen olisi siellä "alla", nuo ovat niin voimakkaita ja arkielämää ohjaavia juttuja etten näe järkevää kompromissia.

 

["mä"]

Kai se vähän riippuu. Mä tiedän yhden pariskunnan joka oli yhdessä 49 vuotta

Niin. Mä tiedän yhden, jonka liitto on kestänyt vasta 31 vuotta.

 

[48rif]

Kyllä minusta uskovaisen ja ateistin parisuhde voi olla onnistunut ja kestää. Uskon, että kestää paremmin, kuin kahden ateistin. Minä itse kuulun kirkkoon, mutta siinäpä se...

 

["hui"]

Kyllä minusta uskovaisen ja ateistin parisuhde voi olla onnistunut ja kestää. Uskon, että kestää paremmin, kuin kahden ateistin. Minä itse kuulun kirkkoon, mutta siinäpä se...

Mihin ihmeeseen perustat väitteesi että se kestäisi paremmin kuin kahden ateistin?
Ai niin, et mihinkään.. =uskoon.

 

[rtee]

Omalla kohdalla se ei onnistunut mutta varmasti riippuu ihmisistä. Meillä oli molemmat ehkä liian fanaattisia oman elämänkatsomuksensa suhteen ja arvot oli muutenkin niin erilaiset. Voisin kuitenkin kuvitella vielä yrittäväni uskovaisen kanssa, mutta ennen avioliittoa ja lapsia pitäisi kyllä käydä piiitkät keskustelut siitä mitä avioliitto kummallekin merkitsee ja miten lapsia kasvatettaisiin.

 

["vieras"]

Ehkä, ehkä ei. Olen omien parisuhteideni aikana huomannut, että omilla tärkeillä aatteilla ja ajatuksilla on iso merkitys siinä tuleeko juttu toimimaan. Toki joissain tapauksissa vastakohdat täydentää toisiaan ja joskus toiset mielipiteet nousee tärkeämmiksi kuin uskonasiat. Eihän se kokeilu vaivaa maksa.