A
aq*
Vieras
Eiköhän jokainen ajattele lapsensa parasta!!! Meillä ei yösyötöt jääneet itsestää pois vaikka imetin öisin 1v asti siinä toivossa. Loppua kohden heräili jatkuvasti eikä rauhoittunut millään ilman tissiä. Pullo ei koskaan kelvannut. Me pidettiin sitten pieninmuotoinen unikoulu jonka avulla päästiin yösyötöistä kolmen yön aikana. Ekana yönä itkeskeli pari tuntia, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Oli sylissä suurimman osan ajasta ettei tarvinnut huudattaa. Toisena yönä sitten mies nousi silittelemään sen 3-4 kertaa mitä heräsi itkemään ja nukahti sitten sillä. Kolmantena yönä riitti kun mies sanoi että nuku vaan. Neljännen yön nukkui kokonaan ja siitä lähtien (ja edelleen) alkoi nukkua 11-12 tunnin yhtämittaisia öitä. Kun vaan olisimme arvanneet, että onnistuu noin vaan niin se olisi tehty jo paljon aikaisemmin. Itsestä vaan tuntui siltä että helpommalla pääsee kun nostaa viereen vaan.. Joskus yritin olla antamatta rintaa, mutta pelkäsin sitä kamalaa huudattamista niin paljon että annoin hyvin nopeasti periksi. Viimeisellä kerralla päätimme jo päivällä että nyt on tosi kyseessä ja periksi ei anneta =D sopimus oli myös että valvomme molemman vauvan kanssa. Valvominen yksin itkevän vauvan kanssa ei todellakaan ole herkkua ja siinä helposti antaa periksi.
Maidon riittävyydestä vielä sen verran että ainakin minulla riitti hyvin yösyöttöjen loputtuakin vaikka imetin enää kaksi kertaa päivässä.
Maidon riittävyydestä vielä sen verran että ainakin minulla riitti hyvin yösyöttöjen loputtuakin vaikka imetin enää kaksi kertaa päivässä.