Voisko joku pitää minustakin huolta?

[myy]

Minä olen väsynyt olemaan se joka aina huolehtii että kaikki sujuu ja on hoidettuna. Pyykkään järjestän hoidan organisoin, hoidan työ, kodin ja lapset.

Okei ei sikäli voi valittaa, että mies käy töissä ja tekee sikäli osansa perheen toimentulon eteen. Kuitenkin haluaisin joskus edes tuntea ettei minun tarvitse pitää kaikki langat käsissä ja olla kaikkien selkärankana. Että mies joskus ottaisi ja hoitaisi asiat, niin että minun ei tarvitsisi aina huolehtia kaikesta.

Joskus käy mielessä, että mitä jos minä en enää jaksakkaan ja romahdan, niin mitäs sitten? Kuka sitten hoitaa ja huolehtii? Pitäsköhän kokeilla, niin näkis miten asiat menis. Minä olen se johon jopa omat vanhempani nojaavat ja vielä moni muukin asia. Minä en saa olla se heikko tai sitten lannistan tai aiheutan masennuskierteen alulle äidilleni.
Nyt en vaan jaksaisi ja toivoisin, että kerrankin olisi joku olkapää johon minäkin voisin nojata ja joka kannattelisi minuakin.

 

[lii]

Hali!

 

[myy]

Kiitos lii, sitä juuri nyt tarvitsenkin.

 

[v]

Ihan niinkuin minä muutama vuosi sitten. Oma luonteeni vain on sellainen, että haluan kontroloida kaikkea. Mutta tästäkin voi oppia pois. Täytyy vaan oppia delegoimaan asioita muille ja antaa muiden tehdä asiat sillain miten itse tekevät, eikä niin kuin minä teen. Mulla opetti synnytyksen jälkeinen masennus sen, että on otettava omaa aikaa ja on osattava sanoa, että ei jaksa. Elämä on paljon helpompaa, kun ei tarvitse yrittää hallita kaikkea.

 

[ap]

Olen nyt tullut siihen tulokseen, että en osaa vetää rajoja siihen, mistä minun tarvitsee välittää tai kantaa huolta ja vastuuta. Huolehdin ja tunnen syyllisyyttä jatkuvasti niin monista asioista. Olen menettänyt perspektiivin täydellisesti sen suhteen, että milloin minua pompotetaan ja milloin olisi oikeasti hyvä välittää ja toimia muut huomioiden. Pitäisi varmaan ottaa joku täydellinen irtioitto tai aikalisä kaikista läheisistä.

 

[juu]

:hug: Toltahan se välillä tuntuu, mutta tuntuuko sinusta aina tai usein tolta? Masennusta?

Vai tarkoitatko nyt ettei mies tee tosiaan yhtään kotitöitä? Meillä tekee kyllä, aina saa vaan olla käskyttämässä. Sillä vaan on eri käsitys siitä kuinka usein tarttee siivota tms. Hyvin voisit kokeilla. Lähde viikon tai muutaman päivän lomalla tarpeeksi kauas ja anna miehen kokeilla.

 

[voimia..]

TUtun kuuloista tekstiä, meillä tosin kaikki romahti, en osannut hakea/pyytää apua ajoissa kun en enää jaksanutkaan. Mutta kaikesta selvitään, kukaan ei kuollut, avioero tosin tuli. Pidä itsestäsi huolta.

 

[ap]

Ihan niinkuin minä muutama vuosi sitten. Oma luonteeni vain on sellainen, että haluan kontroloida kaikkea. Mutta tästäkin voi oppia pois. Täytyy vaan oppia delegoimaan asioita muille ja antaa muiden tehdä asiat sillain miten itse tekevät, eikä niin kuin minä teen. Mulla opetti synnytyksen jälkeinen masennus sen, että on otettava omaa aikaa ja on osattava sanoa, että ei jaksa. Elämä on paljon helpompaa, kun ei tarvitse yrittää hallita kaikkea.

Jep. ja tätä kaikenhoitelevaa ja huolehtivaa ajattelumallia ei onneksi ammatinvalinta opettajana ja yrittäjänä yhtään ruoki....

 

[nekku]

Olin samanlaisessa kierteessä pari vuotta sitten. Tilanteen kärjistyttyä tein aika julman päätöksen eli jätin vanhempani ns. oman onnen nojaan. Asiasta oli jonkin verran vinkumista, mutta sanoin tiukasti, etät minun pitää hoitaa ensisijassa lapseni. Monet itkut siitä itselleni sain, kun illalla olisi riidan päätteeksi tehnyt mieli laittaa äidille tekstari, että kyllä joo tulen siivoamaan asuntonne ja anteeksi jne, mutta ajan mittaan tilanne helpotti. Nyt ihmettelen, miksi niinkin pitkään olin hyväkuntoisten vanhempieni piikana. Päätin, että tässä elämäntilanteessa pidän heille seuraa eli käyn kylässä ja vastavuoroisesti saavat välillä käydä mielläkin, että minä en aina vain matkusta. Sen sijaan vanhempieni töiden tekemisen jne suhteen olen tehnyt päätöksen, että autan vasta kun heillä niin paljon ikää, että ovat huonossa kunnossa.

Ja siis oman perheen kohdalla olen ajan kanssa hiljalleen siirtänyt vastuuta myös miehelleni.

 

[ap]

TUtun kuuloista tekstiä, meillä tosin kaikki romahti, en osannut hakea/pyytää apua ajoissa kun en enää jaksanutkaan. Mutta kaikesta selvitään, kukaan ei kuollut, avioero tosin tuli. Pidä itsestäsi huolta.

Minä olen masentunut, sen tiedän. En osaa sanoa kuitenkaan saanko sitä apua tai miten käy. Voi olla etten kykene tälle tilanteelle tekemään mitään ennen kuin tulee joku stoppi. Olen yrittänyt miestä herätellä ja tunnustanut jopa miten kamalia ajatuksia minulla joskus on masentuneessa mielentilassa, että toivon että minulle sattuisi jotain niin loppuisi tämä tilanne. Mutta emme saa keskusteluyhteyttämme toimimaan. Hän ei osaa aavautua ja päästää minua lähelleen, enkä minä osaa auttaa.

Tämä on kuin katsoisi jotain dokumenttia onnettomuuteen johtaneiden syiden tutkinnasta. Kaikki on menossa päin mäkeä, mutta kukaan ei tehnyt mitään, tai kyennyt.

Mulla on vahvasti sellainen olo, että ei näin voi jatkua, muttei voimaa tehdä jotain. En edes tiedä mitä.

 

[Lex]

Ota reilusti omaa aikaa, jätä mies ja lapset välillä keskenään ja kuluta aikasi vaikka varpaita heiluttelemalla. Saat huomata, että he pärjäävät kyllä.
Tosin omalla tavallaan, ehkä tekevät asiat erilailla kuin sinä tekisit ja sotkuakin saattaa tulla, mutta pärjäävät silti
Jaa ajankäyttö tasapuolisesti perheen yhteiseksi ajaksi, sinun omaksi ajaksi ja miehen omaksi ajaksi.
Kyllä se mieskin ottaa hoitaakseen kun selkeästi osoitetaan

 

[ap]

Täytyy yrittää, kunhan saa tässä työasiat sen verran pahimmat kiireet ohi että kykenee ottamaan vähän löysemmin.