Voisko joku tulkita tätä miesä ja tilannettamme. Avautuminen..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Idam
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

Idam

Vieras
Olemme tunteneet 1,5 vuotta, josta seurusteltu vuosi. Emme asu samalla paikkakunnalla, mutta nähdään välillä joka päivä ja yleensä ainakin kerran viikossa. Päivittäin olemme yhteydessä.

Mies on mukava, kunnollisen oloinen, siisti, fiksu, ihan hauska, seksi hänen kanssaan sujuu loistavasti yms. Mies on mun mielestä jotenkin vähän tunnekylmä. Hän ei siis yksinkertaisesti kykene puhumaan tunteistaan ollenkaan ja ei edes silloin, vaikka minä tekisin aloitteen ja kysyisin. Hän jättää vastaamatta yleensä suurimpaan osaan kysymyksistäni, vaikka kysyisin uudelleen.
Vaikka juttelisin mistä niin mies ei sano juuta eikä jaata. Haluaisin kuitenkin parisuhteen, jossa toisen kanssa voi jakaa kaiken ja toinen on kiinnostunut.

Mies on mua 14 vuotta vanhempi ja on jo tavallaan sen ikäinen, että voi hyvinkin olla, ettei tämä esim. halua enää naimisiin, lasta tai edes muuttaa yhteen. Minä taas haluan ehdottomasti lapsen jos sellainen suotasiin. Haluan parisuhteen, jossa asutaan ydessä.

Mä en vaan saa mitään vastauksia mihinkään. En todellakaan ole sellainen, joka jankkaa ja ahdistelee.

Mieheltä ei oikein saisi kysyä mitään mistään. Jos soitan hänelle ja kysyn mitä on tehnyt ja aikooko mennä esim. salille ja onko viikonlopuksi suunnitelmia, niin saattaa tokaista aika rumasti "no mikä tentti tää on" . Vaikka kysymykset ovat ihan normaaleja ja asiallisia?

Mulle sattui taannoin yksi tilanne, josta pahoitin mieleni ihan toden teolla. Laitoin asian töistä viestinä miehelle, mutta hän ei koskaan vastannut mulle mitenkään.

Mies ei koskaan sano mitään ns. tunteikasta mulle. Yleensä ei vastaa mitään, vaikka minä sanoisin hänelle. Tai jos sanon hänelle "olet ihana", niin mies saattaa vastata "hei huomenna pitää leikata ruoho".

Käytös häiritsee mua ja olen yrittänyt puhua miehelle, mutta hän ei vaan sano mitään siihenkään.

Mies ei ymmärrä, että mä elän aikamoisessa epätietoisuudessa, koska mä en oikeasti tiedä yhtään mitä mies haluaa, kun ei kerro. Ei vaikka kysyisin.
Minusta tuntuu, että mies on ihan täysin kyvytön esim. lohduttamaan mua. Vaikka juttelisin niitä näitä esim. koirista, politiikasta, Ruotsin kuninkaasta tms, niin tuntuu ettei kuuntele. Aika usein puhuu esim. mun päälle. Joskus kun mulla on joku juttu kesken, niin hän saattaa yhtäkkiä sanoa päälle "hei mennään käymässä kaupassa".

Lastaan osaa kyllä lohduttaa ja toimii muiden kanssa eri tavalla. Omasta mielestään ei näe eroa. Sen verran on saanut joskus sanottua, että haluaa olla mun kanssa ja on kerran sanonut rakastavansa mua.
 
Kuinka tärkeää sulle on, että mies osaa kertoa tunteistaan tai että hänellä ylipäätään on jotain syvempiäkin tunteita sua kohtaan? Miksi haluaisit lapsen tuon miehen kanssa?
 
Mä en tuommoista miestä kattelisi. Yks mun läheinen on samantyylisen kanssa naimisissa ja aika kärsimystä hänellä on sen miehen kanssa.
 
Kuulostaa kyllä aika hankalalta tilanteelta, jos sä oot kuitenkin ihan vakavissas tän miehen kanssa. Voin sanoa nyt ihan suoraan, että mä en pystyis olemaan parisuhteessa tollasen ihmisen kanssa. Eihän se edes ole mikään parisuhde jos ei edes kommunikointi suju. Mulle on tosi tärkeää, että mies ilmaisee tunteensa, ja että mä tiedän missä milloinkin mennään. Tollanen ois todella ahdistavaa. Ja jotenkin myös alentavaa.. Mulle tuli sellanen olo tosta tekstistä, ettei tää mies kauheasti arvosta sua. Ihan siis vaan täysin ton tekstin pohjalta tuli tämmönen fiilis. Todellisuushan voi olla täysin eri, ja toivottavasti onkin. :)
 
Olen selittänyt ja yrittänyt kysyä, onko joku erityinen syy kaikkeen. Tuohon vastasi mm. "no lopetetaan jo tämä kyselytunti" ja sanoin miehelle, että sanoi tylysti ja loukkaannuin. Mies ei tajunnut mistä loukkaannuin.

Suoraan sanoen... mä en jotenkin jaksa uskoa, että kukaan olisi noin juro ihan oikeasti, vaan että mies jopa tekisi tahallaan tätä?

Tämä on ihan kuvitteellinen tilanne, mutta jos soittaisin miehelle itkien ja sanoisin, että äitini kuoli juuri, niin vastaus olisi "no voi että. Koita jaksaa. Mä korjasin muuten justiin penan rummut"
 
Itse olet seurasi valinnut. Tuo mies voi silti olla rehellinen.

Kun joku puhuu vähän, mutta tarkoittaa mitä sanoo ja toinen paljon, muttei tarkoita mitä sanoo, niin mä puhun suht paljon ja tarkoitan sanomaani :) Enkä tykkää valehdella siitä, valehtelen ehkä kerran viidessä vuodessa. Ja kyllä moni nainen tykkää mun kauniista sanoista ja tuhmistakin jutuista. :p
 
Kuulostaa aika erikoiselta. Siltä että tekis jopa tahallaan kuten sanoit tai että on joku isompi sitoutumiskammo tjsp.

Ei mun mielestä kaikkien tarvii osata puhua tunteistaan mut kyllä aikuisen pitäisi edes yrittää osoittaa vähän empatiaa, jos hänelle kerrotaan että toinen pahoitti mielensä.
 
Kuten moni muukin on täällä tämän suuntaista spekuloinut, rehellisesti minun mielestäni tuosta ei voi tulla mitään ja sinuna en tuhlaisi kummankaan aikaa.

Tuntuu kuin mies salaisi joain, koska ärsyyntymiskynnys noinkin normaalien jo 1,5 vuoden seurusteluun kuuluvien kysymyksien takia ylittyy.
 
Joo, jos miehen hermo menee normaaleista kuulumisten kyselyistä, joko se salaa jotain (sivusuhteen), on kärttyinen pösilö tai ei vaan enää niin mukana teidän suhteessa. Eli valitset mitä olet valmis sietämään - tällaista kohtelua vai eron - ja joko tyydyt kohtaloosi tai pistät hösseliksi. Lasta en kyllä tuohon tilanteeseen haaveilisi.
 
Aika kummalliselta tilanne kieltämättä kuulostaa. Voihan olla, että mies ihan vilpittömästi on vain tuollainen. Mutta jos sitä empatiaa löytyy muille ihmisille, niin jotenkin tuntuu, että joko jostain syystä tahallaan kohtelee sinua huonosti tai sitten ei vain välitä tarpeeksi.

Koska sinä ihan selkeästi kaipaat jotain ihan muuta kuin mitä tuo mies voi tai haluaa sinulle tarjota, harkitsisin vakavasti tuon suhteen tulevaisuutta.
 
Mä elin 3 vuotta tuollaisen miehen kanssa. Kaikki oli suht ok, ku ei asuttu yhdessä, mutta samaan taloon ku muutettiin ni ihan kynnysmaton virkaa pääsin tekemään. Hyi, näin ihan exän naaman ku kuvittelin teidän tilanteita.

Oikeesti, älä lähe tohon.
 
Vastaavanlaisessa elävänä, en nyt suosittele mitään diagnooseja etsimään, vaan päättämään kestätkö tällaisen huonon puolen ihmisessä ja ymmärrätkö sen, ettei mies tule luultavasti muuttumaan?
 
Minusta mies ei tarvii mitään diagnoosia. Hän on sun kanssa, kun ei ketään häntä sykäyttävämpääkään ole tarjolla. Oikeasti suhteeseen sitoutunut laittaa siihen itsensä tunnetasolla alttiiksi. Nyt hän ei laita tunteita peliin lainkaan. Se, että on seksiä, ei tarkoita mitään.
 
[QUOTE="Kaino";30134536]Etsisin uutta seuraa, toi mies ei oo sun kanssa tosissaan.[/QUOTE]

Jaa, enpä ole varma tuosta teoriasta, että mies ei olisi tosissaan, mutta jotkut vaan ovat aika kyvyttömiä puhumaan mistään. Ei välttämättä paha tarkoitus, ei tarkoita, että ei olisi tunteita, mutta kaikenlaisista tunteista puhuminen vain on ylivoimaista. Olin naimisissa sellaisen kanssa pitkään, mutta lopulta oli pakko vaan kääntyä eri suuntiin.
 
Sen verran lisään, että mies on esitellyt mut vanhemmilleen ja olimme yhdessä miehen tädin kuusikymppisellä. Mä en itse esittelisi ketään random seuralaista sukulaisillani. Miehellä on yksi lapsi, jonka kanssa olen ollut paljon tekemisissä.

Asian ottaminen puheeksi tuntuu olevan jotenkin vaikeaa. Olen kokeillut myös viestein ja puhelimessa keskustelua, koska ajattelin, että joillekin voi kasvotusten puhuminen olla kiusallista. Mikään ole tuottanut tulosta. On sanonut usein, että jutellaan näistä sitten kun nähdään, mutta koskaan ei ole jutellut.
Eniten mua ehkä nyppii tässä se, että mies ei edes kommentoi sanomisiani ja jos kysyn jotain, niin voi jättää täysin vastaamatta. Ei osaa lohduttaa mua, jos mulla on paha mieli. Tuntuu myös tyhmältä sanoa esim. "Kauniita unia rakas. Oot ihana" kun toinen vastaa "joo öitä".

Miehellä on 6 vuotias lapsi, jonka kanssa on ihan erilainen. Toki lasten kanssa ollaan erilaisia. Jos miehen tyttöä pistää vaikkapa hyttynen, niin alkaa älytön paapominen. Huomaan, että tyttökin tajuaa, että iskä on ihan pikkusormen ympärillä. Miehen lapsi on ihan mahtava tyyppi kyllä itsessään. Mies ei silti jotenkin tunnu arvostavan yhtään sitä, että tulen hyvin toimeen hänen lapsensa kanssa ja ihan aidosti välitän hänen lapsestaan. Mulla on melkein tyttöä ikävä, kun on äidillään.
 
Mies on 41 vuotias ja mua ennen kolme suhdetta. Yksi pitempi suhde alle kolmekymppisenä, yksi parin vuoden juttu joskus kolmekymppisenä, joka kaatui kai siihen, että nainen halusi edetä ja mies ei osannut. Myöhemmin meni rytinällä naimisiin itseään reilusti nuoremman naisen kanssa, sai lapsen ja äkkiä talo pystyyn ja sitten tämä nainen jätti. Suurimman osan elämästään mies on ollut sinkkuna.
 

Similar threads

Yhteistyössä