Voitteko antaa elämänohjeita ja lohtua? Oon jotenkin niin hukassa.

[N31]

Olen kohta 32-vuotias viime vuonna eronnut lapseton nainen. Mun on nyt pakko saada purkaa näitä mietteitä.

Ex-mies oli narsisti/sosiopaatti. Suhde päättyi henkiseen ja vähän fyysisenkin väkivaltaan. Mies mm. töni joskus ja painoi kerran tyynyä kasvoilleni ja sanoi kamalia asioita, esim. että on niin vihainen, että on vaikka valmis tappamaan (ei sanonut, että tappamaan minut, mutta kuitenkin) ja että kukaan ei välitä minusta paskan vertaa. Muutettuamme pois yhteisestä kodistamme mies vainosi vielä monta kuukautta.

Mulle jäi tästä erosta kauhea syyllisyyden tunne, joka ei ole vieläkään haihtunut. Märehdin sitä joka päivä ja mietin, että ansaitsinkin sen kohtelun, koska olin usein niin huonolla tuulella, ettei ihme ettei mies jaksanut mua suuttumatta. Tietysti järjen tasolla tiedän, ettei tämä oikeuta siihen mitä mies teki.

Nyt olen seurustellut 7 kk uuden miehen kanssa, jolla on ADHD. Seurustelu ei ole enää samanlaista kuin nuorempana. Tuntuu, että on kiire selvittää ja päättää, onko tämä se mies, jonka kanssa perustaa perhe. Meillä sujuu kommunikaatio hyvin. Ollaan kuitenkin tosi erilaisia elämäntavoiltamme. Mies tekee pitkiä työpäiviä iltaan saakka ja istuu mielellään iltaisinkin koneella. Minä arvostan siisteyttä, miehen asunto on yleensä sotkuinen. Pelkään ADHD:n periytyvän, jos joskus saisimme lapsia. Mies on kuitenkin pärjännyt elämässä hienosti työn ja sosiaalisten suhteiden kannalta. Hänellä on paljon kavereita ja on tosi ulospäinsuuntautunut ja elämänmyönteinen. Hän on valmistunut tohtoriksi ja palkka on yli 5000 €/kk.

Olen töissä sosiaali- ja terveysalalla enkä pidä työstäni. Haluaisin tehdä jotain muuta, mutta olen käyttänyt kaikki Kelan opintotukikuukaudet. Enkä edes tiedä, mitä haluaisin tehdä. Ehkä savitöitä, ehkä assistentin töitä, ehkä kieltenopettajana töitä, ehkä kulttuuriantropologiaa, ehkä jotain teknisempää alaa, jolla voisi nousta täältä palkkakuopasta.

En ole saavuttanut elämässä melkein mitään. Asun vuokralla yksiössä. Työurani on varsin mitäänsanomaton.

Isäni on varsin iäkäs ja äitini kärsii vakavista mielenterveyden ongelmista.

Tuntuu, ettei ole enää aikaa ja mahdollisuuksia saada elämää, josta haaveilin. En jaksa tänään ajatella positiivisesti. Pakko saada tuulettaa näitä ajatuksia.

Kiitos kun luit.

 

[9mmm]

Olen kohta 32-vuotias viime vuonna eronnut lapseton nainen. Mun on nyt pakko saada purkaa näitä mietteitä.

Ex-mies oli narsisti/sosiopaatti. Suhde päättyi henkiseen ja vähän fyysisenkin väkivaltaan. Mies mm. töni joskus ja painoi kerran tyynyä kasvoilleni ja sanoi kamalia asioita, esim. että on niin vihainen, että on vaikka valmis tappamaan (ei sanonut, että tappamaan minut, mutta kuitenkin) ja että kukaan ei välitä minusta paskan vertaa. Muutettuamme pois yhteisestä kodistamme mies vainosi vielä monta kuukautta.

Mulle jäi tästä erosta kauhea syyllisyyden tunne, joka ei ole vieläkään haihtunut. Märehdin sitä joka päivä ja mietin, että ansaitsinkin sen kohtelun, koska olin usein niin huonolla tuulella, ettei ihme ettei mies jaksanut mua suuttumatta. Tietysti järjen tasolla tiedän, ettei tämä oikeuta siihen mitä mies teki.

Nyt olen seurustellut 7 kk uuden miehen kanssa, jolla on ADHD. Seurustelu ei ole enää samanlaista kuin nuorempana. Tuntuu, että on kiire selvittää ja päättää, onko tämä se mies, jonka kanssa perustaa perhe. Meillä sujuu kommunikaatio hyvin. Ollaan kuitenkin tosi erilaisia elämäntavoiltamme. Mies tekee pitkiä työpäiviä iltaan saakka ja istuu mielellään iltaisinkin koneella. Minä arvostan siisteyttä, miehen asunto on yleensä sotkuinen. Pelkään ADHD:n periytyvän, jos joskus saisimme lapsia. Mies on kuitenkin pärjännyt elämässä hienosti työn ja sosiaalisten suhteiden kannalta. Hänellä on paljon kavereita ja on tosi ulospäinsuuntautunut ja elämänmyönteinen. Hän on valmistunut tohtoriksi ja palkka on yli 5000 €/kk.

Olen töissä sosiaali- ja terveysalalla enkä pidä työstäni. Haluaisin tehdä jotain muuta, mutta olen käyttänyt kaikki Kelan opintotukikuukaudet. Enkä edes tiedä, mitä haluaisin tehdä. Ehkä savitöitä, ehkä assistentin töitä, ehkä kieltenopettajana töitä, ehkä kulttuuriantropologiaa, ehkä jotain teknisempää alaa, jolla voisi nousta täältä palkkakuopasta.

En ole saavuttanut elämässä melkein mitään. Asun vuokralla yksiössä. Työurani on varsin mitäänsanomaton.

Isäni on varsin iäkäs ja äitini kärsii vakavista mielenterveyden ongelmista.

Tuntuu, ettei ole enää aikaa ja mahdollisuuksia saada elämää, josta haaveilin. En jaksa tänään ajatella positiivisesti. Pakko saada tuulettaa näitä ajatuksia.

Kiitos kun luit.

Noh kuullsotaa viellä sille etä exlläsi ei ollu sellasia ihmisiä ja kateuttaan myös sanoi noin ja halusi lukita sinut ahtaasen maailmaasa sinä olit enemmän ja hieno homma itsetuntemus ehkäsee tulevaisuudessa huonon suhteen..
Miks et mee kokeilee noita juttui esim meet valamaan savitöitä jollekkin pikku kurssile. noita kieli homma ivoit vaikka harjottaa kavereiden kaa jos on ja noita muita käyt vähän kokeilemassa ja mihin syttyy palava into niin ehkä löydät? elä stressaa liikaa. mullakin o nesim vaik kuinka monta juttua jotka innostaa ja se on samalla pikku este kun sitten ei osaa mennä vaan jumahtaa siihen välitiehen kun haluisi opiskella kaikkia samaan aikaan. olin tos isommuilla just käymässä me tullaan aina hyvin juttun ja se sano mua et sä voit kuule tehä iha nmitä vaan oot oll uaina viisas se oli hieno sana kuulla se rakkaan mummi nsuust ... niin kauan kun elää voi aina kokeilla unelmiaan vaikka vältsii ei olisi rahaa sillä välin mieli pysyy ainakin iloisena jos ajattelee niin sitten joskus palkinto jos rahaa haluaa on tuleva?... mut esim pikku haaveita toteuttaa ekaks ja sit niitä koti hommia. ite tunen adh ihmisiä riippuu tietenkin ihmisestä mut osaahan tuo keskittyä jso tohtoris mies on. tietty jos näät pitkät työpäivät onelmana ja et siitä tykkää niin meiti tarkkaan. lisäksi kun oelt häänen kanssaa tuntuuko sydämemssä helpolta vai sellaselta raskaalta jota ei oikei sanoin voi kuvata..

 

[Echo]

Olen kohta 32-vuotias viime vuonna eronnut lapseton nainen. Mun on nyt pakko saada purkaa näitä mietteitä.

Ex-mies oli narsisti/sosiopaatti. Suhde päättyi henkiseen ja vähän fyysisenkin väkivaltaan. Mies mm. töni joskus ja painoi kerran tyynyä kasvoilleni ja sanoi kamalia asioita, esim. että on niin vihainen, että on vaikka valmis tappamaan (ei sanonut, että tappamaan minut, mutta kuitenkin) ja että kukaan ei välitä minusta paskan vertaa. Muutettuamme pois yhteisestä kodistamme mies vainosi vielä monta kuukautta.

Mulle jäi tästä erosta kauhea syyllisyyden tunne, joka ei ole vieläkään haihtunut. Märehdin sitä joka päivä ja mietin, että ansaitsinkin sen kohtelun, koska olin usein niin huonolla tuulella, ettei ihme ettei mies jaksanut mua suuttumatta. Tietysti järjen tasolla tiedän, ettei tämä oikeuta siihen mitä mies teki.

Nyt olen seurustellut 7 kk uuden miehen kanssa, jolla on ADHD. Seurustelu ei ole enää samanlaista kuin nuorempana. Tuntuu, että on kiire selvittää ja päättää, onko tämä se mies, jonka kanssa perustaa perhe. Meillä sujuu kommunikaatio hyvin. Ollaan kuitenkin tosi erilaisia elämäntavoiltamme. Mies tekee pitkiä työpäiviä iltaan saakka ja istuu mielellään iltaisinkin koneella. Minä arvostan siisteyttä, miehen asunto on yleensä sotkuinen. Pelkään ADHD:n periytyvän, jos joskus saisimme lapsia. Mies on kuitenkin pärjännyt elämässä hienosti työn ja sosiaalisten suhteiden kannalta. Hänellä on paljon kavereita ja on tosi ulospäinsuuntautunut ja elämänmyönteinen. Hän on valmistunut tohtoriksi ja palkka on yli 5000 €/kk.

Olen töissä sosiaali- ja terveysalalla enkä pidä työstäni. Haluaisin tehdä jotain muuta, mutta olen käyttänyt kaikki Kelan opintotukikuukaudet. Enkä edes tiedä, mitä haluaisin tehdä. Ehkä savitöitä, ehkä assistentin töitä, ehkä kieltenopettajana töitä, ehkä kulttuuriantropologiaa, ehkä jotain teknisempää alaa, jolla voisi nousta täältä palkkakuopasta.

En ole saavuttanut elämässä melkein mitään. Asun vuokralla yksiössä. Työurani on varsin mitäänsanomaton.

Isäni on varsin iäkäs ja äitini kärsii vakavista mielenterveyden ongelmista.

Tuntuu, ettei ole enää aikaa ja mahdollisuuksia saada elämää, josta haaveilin. En jaksa tänään ajatella positiivisesti. Pakko saada tuulettaa näitä ajatuksia.

Kiitos kun luit.

Kukaan ei ansaitse fyysistä väkivaltaa. Mä olen pirttihirmu ja laiska ja ties mitä, mutta mun mies ei ole koskaan mitään vihjannutkaan henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan viittaavaa.

Sun nykyisestä miehestä on vaikea sanoa suuntaan tai toiseen. Haluatteko lapsia?
Akateemisilla aloilla voi hujahtaa illat tietokoneella ilman adhd:takin, riippuu niin ammatista. Ehkä sinuna pitäisin työn ulkopuolisen läppärillä olon 1-2 tunnissa/ilta. Jos ei pysty irrottautumaan koneesta niin vaikeaa tulisi olemaan lastenkin kanssa. Jos taas ammatin takia istuu koneella iltaisin, niin se on ymmärrettävämpää.

Onko mies sulle läsnä? Oletko tärkeämpi hänelle kuin joku harrastus?

Sitten sun ikä: näin neljänkympin ja kuoleman välillä olevana voisin sanoa että sulla on kaikki mahdollista vielä. Mutta älä näinä aikoina haaveile mistään savenvalajan tai kulttuuriantropologin urasta, sillä ne on huonosti työllistäviä ja niillä pärjää vaan parhaat.
Jossei sulla ole mitään tiettyä ammatillista mielenkiinnon kohdetta niin pysy sillä alalla jossa olet. Pystyisitkö säästämään opiskelurahoja, tehdä kesäisin työtä hoitolaitoksissa ja voisit edetä sosiaali-ja terveysalalla opintojen kautta?

 

[vierailija]

Haluaisin tehdä jotain muuta, mutta olen käyttänyt kaikki Kelan opintotukikuukaudet.

Eikös se ole vaan etu, jos ei voi saada opintotukea? Silloinhan on oikeutettu toimeentulotukeen ja yleiseen asumislisään, mitkä tarjoavat paljon lihavamman toimeentulon.

 

[vierailija]

En ole saavuttanut elämässä melkein mitään. Asun vuokralla yksiössä. Työurani on varsin mitäänsanomaton.

Isäni on varsin iäkäs ja äitini kärsii vakavista mielenterveyden ongelmista.

Tuntuu, ettei ole enää aikaa ja mahdollisuuksia saada elämää, josta haaveilin. En jaksa tänään ajatella positiivisesti. Pakko saada tuulettaa näitä ajatuksia.

Kiitos kun luit.

Miten niin et ole saavuttanut melkein mitään? Onhan sinulla työhistoriaa, ammatti, parisuhteita yms. Monella muulla ei ole noista ainuttakaan.

Muuten kuulostaa vähän siltä, että sinulla on ikäkriisi.

 

[vierailija]

Omituinen lähtökohta luetella miehen tuloja (kertoo arvomaailmastasi), mutta miehesi oppiarvo on hyvä. ADHD on periytyvää, mutta todennäköisyys on 50%. Mikäli miehesi ongelmat ovat hallinnassa, niin hyvä. Pohdi perheen perustamista vasta yli 2 vuoden seurustelun jälkeen. Lapsia ei kannata tehdä missään tapauksessa muuta kuin sellaiseen suhteeseen, jonka uskoo olevan lapselle hyväksi ja kestävä.

Mitä tulee menneisyyteen, on sinun pystyttävä käsittelemään tapahtumat ja antamaan anteeksi. Ilman aikakonetta et pysty muuttamaan mitään. Fiksuna ihmisenä opit jotain, joka ehkä auttaa sinua vastaisuudessa tunnistamaan samanlaiset ihmiset.

 

[vierailija]

Oikein klassinen esimerkki kolmenkympin kriisistä. Oikea koulukirjaesimerkki Tuota sillä tarkoitetaan, kun siitä puhutaan.

 

[AP_]

Noh kuullsotaa viellä sille etä exlläsi ei ollu sellasia ihmisiä ja kateuttaan myös sanoi noin ja halusi lukita sinut ahtaasen maailmaasa sinä olit enemmän ja hieno homma itsetuntemus ehkäsee tulevaisuudessa huonon suhteen..
Miks et mee kokeilee noita juttui esim meet valamaan savitöitä jollekkin pikku kurssile. noita kieli homma ivoit vaikka harjottaa kavereiden kaa jos on ja noita muita käyt vähän kokeilemassa ja mihin syttyy palava into niin ehkä löydät? elä stressaa liikaa. mullakin o nesim vaik kuinka monta juttua jotka innostaa ja se on samalla pikku este kun sitten ei osaa mennä vaan jumahtaa siihen välitiehen kun haluisi opiskella kaikkia samaan aikaan. olin tos isommuilla just käymässä me tullaan aina hyvin juttun ja se sano mua et sä voit kuule tehä iha nmitä vaan oot oll uaina viisas se oli hieno sana kuulla se rakkaan mummi nsuust ... niin kauan kun elää voi aina kokeilla unelmiaan vaikka vältsii ei olisi rahaa sillä välin mieli pysyy ainakin iloisena jos ajattelee niin sitten joskus palkinto jos rahaa haluaa on tuleva?... mut esim pikku haaveita toteuttaa ekaks ja sit niitä koti hommia. ite tunen adh ihmisiä riippuu tietenkin ihmisestä mut osaahan tuo keskittyä jso tohtoris mies on. tietty jos näät pitkät työpäivät onelmana ja et siitä tykkää niin meiti tarkkaan. lisäksi kun oelt häänen kanssaa tuntuuko sydämemssä helpolta vai sellaselta raskaalta jota ei oikei sanoin voi kuvata..

Tuollainen minäkin olen, että liian moni asia kiinnostaa, mutta mikään ei kuitenkaan lopulta tarpeeksi tai tarpeeksi pitkään.

Luulen, että mulle tulisi kenen vaan kanssa välillä joku epämääräinen raskas olo. Vaadin niin syvää yhteyttä, ja se on juuri se, mikä on saanut mut huonoihin suhteisiin: elämää suuremmat rakastumiset (hullaantumiset?), jotka on osoittautuneet väkivaltaisiksi. Pisin suhde kesti monta vuotta mutta erosin, kun suhteessa ei ollut ollenkaan seksiä, vaikka mies oli ehkä paras, kunnollisin ja uskollisin mitä on olemassa.

 

[9mmm]

Tuollainen minäkin olen, että liian moni asia kiinnostaa, mutta mikään ei kuitenkaan lopulta tarpeeksi tai tarpeeksi pitkään.

Luulen, että mulle tulisi kenen vaan kanssa välillä joku epämääräinen raskas olo. Vaadin niin syvää yhteyttä, ja se on juuri se, mikä on saanut mut huonoihin suhteisiin: elämää suuremmat rakastumiset (hullaantumiset?), jotka on osoittautuneet väkivaltaisiksi. Pisin suhde kesti monta vuotta mutta erosin, kun suhteessa ei ollut ollenkaan seksiä, vaikka mies oli ehkä paras, kunnollisin ja uskollisin mitä on olemassa.

siis mua kyllä kiinnostaa mut tiiäks mikä sii on jännä juttu mun pitäisi tehdä niit kaikkia sillain fiiliksen mukaan esim teen tuota työtä tämän viikon ensi viikolla ee ntuota niin saisin koko ajan monipuolisuutta. lisäksi olisin aina parhaimmillani juuri sillä hetekllä ja sitä työtä tehdessä . Motivaatioita on ja kestää pitkään siinä ei oel se ongelma ongelma itellä on se että tosiaan vaikea tehdä yhtä työtä vain. Mut tietty jostain on alotettava ja sitä hommaa on siirtäny. Siis joos mut o nraskaita oloi ja raskaita oloi. siis sellanen jos ei henki kohtaa niin se ongelman ratkominen on raskaampaa mut jso kohtaa niin haluaa ratkaista vaik tulisi raskas tilanne vastaa,. ööh kannattaa jo tosiaan tutustuu ja esi mtäällä netissä on näköjään ollu ittelle turvallsita hullaantua ja nyt sitten se sydän palaa sillain tosi lämpösesti ja rakastaen se varmuus kai tai luulo itte toisistahan ei koskaan tiiä mitä tuntee tai tietää mut thas crazy my friend. No millaset taphtumat liittyi tuoho nseksittömyyden alkuun?.
mut kuule paas se miehes tosi epämukavaan paikkaan ja kato miten kohtelee sua kiristääkö ja miten vastaa sulle kato vaik ilmettä miten reagoi jso sanot että sulla on poikapuoleisia kavereitakin ja u name it . epämukaavuus alueella huomaa niit tosi juttui kyl aika moansti

 

[AP_]

Kukaan ei ansaitse fyysistä väkivaltaa. Mä olen pirttihirmu ja laiska ja ties mitä, mutta mun mies ei ole koskaan mitään vihjannutkaan henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan viittaavaa.

Sun nykyisestä miehestä on vaikea sanoa suuntaan tai toiseen. Haluatteko lapsia?
Akateemisilla aloilla voi hujahtaa illat tietokoneella ilman adhd:takin, riippuu niin ammatista. Ehkä sinuna pitäisin työn ulkopuolisen läppärillä olon 1-2 tunnissa/ilta. Jos ei pysty irrottautumaan koneesta niin vaikeaa tulisi olemaan lastenkin kanssa. Jos taas ammatin takia istuu koneella iltaisin, niin se on ymmärrettävämpää.

Onko mies sulle läsnä? Oletko tärkeämpi hänelle kuin joku harrastus?

Sitten sun ikä: näin neljänkympin ja kuoleman välillä olevana voisin sanoa että sulla on kaikki mahdollista vielä. Mutta älä näinä aikoina haaveile mistään savenvalajan tai kulttuuriantropologin urasta, sillä ne on huonosti työllistäviä ja niillä pärjää vaan parhaat.
Jossei sulla ole mitään tiettyä ammatillista mielenkiinnon kohdetta niin pysy sillä alalla jossa olet. Pystyisitkö säästämään opiskelurahoja, tehdä kesäisin työtä hoitolaitoksissa ja voisit edetä sosiaali-ja terveysalalla opintojen kautta?

Mies haluaa ehdottomasti lapsia. Itse aina aiemmin luulin olevani varma, että haluan, mutta avioeron myötä aloin epäillä asiaa. Pelottaa, etten henkisesti jaksaisi lasten kanssa. Mulle on tosi tärkeetä, että miehen kanssa olisi semmoinen turva ja luottamus, että yhdessä pysytään ja puhalletaan yhteen hiileen ja mennään vaikka läpi sen harmaan kiven yhtenä tiiminä. Eli nyt odotan tuollaista oloa ja keskinäistä luottamusta.

En tiedä, ymmärsitkö että minä olen koneella, mutta siis tarkoitin, että mies on. Mies menee monesti töihin joskus 11-12 aikaan ja lähtee 20-21. Tai muutaman kerran kuussa kökkii töissä puoleen yöhön saakka, koska työ on hänelle niin suuri intohimo. Silti kun tulee kotiin, istuu helposti pitkälle yöhön koneella. Kyllä mies muitakin asioita mielellään tekee, etenkin tapaa kavereita. Kahdestaan meillä ei ehkä ole niin monta yhteistä mielenkiinnonkohdetta ja tästä joskus puhuimmekin miehen kanssa, että etsitään yhteisiä mielenkiinnonkohteita, mutta jotenkin se jäi. Viikonloput kyllä vietetään yleensä yhdessä. Mä tykkäisin enemmänkin olla ihan kahdestaan, esim. mennä joskus jonnekin kylpylään tms., mutta miehelle tuo on enemmän semmonen kaveriporukan kanssa tehtävä juttu.

Toki mietin, miten mies sopeutuisi täysin toisenlaiseen rytmiin lasten kanssa. Pääsisikö aikaisin aamulla ylös ja ajoissa töistä kotiin?

Mies on kyllä aina jutellut mun kanssa vakavasti kun olen tarvinnut sitä, eli sillä lailla on läsnä. Kerran sanoin, että minun on vaikea saada hänen kiinnostustaan suunnattua johonkin muuhun, jos hän on koneella, mutta mies sanoi, että ehkä yliarvioin, miten vaikeaa hänen olisi koneelta irrottautua. Ehkäpä mies on oikeassa. Ehkä mä en osaa vaan ehdottaa mitään tekemistä kun pelkään ideoideni tulevan torjutuiksi (olen ollut tällainen muidenkin miesten kanssa ts. liian takertuva ja tarvitseva).

Olen miettinyt jatkokouluttautumista sos-terv.alalla, mutta toisaalta v*ttaa koko ala suoraan sanottuna Olen tällä hetkellä ohjaajana vammaisten parissa ja joskus asiakkaat ärsyttää niin julmetun paljon, että pelkään että räjähdän joku kerta.

 

[AP_]

Miten niin et ole saavuttanut melkein mitään? Onhan sinulla työhistoriaa, ammatti, parisuhteita yms. Monella muulla ei ole noista ainuttakaan.

Muuten kuulostaa vähän siltä, että sinulla on ikäkriisi.

Vertaan tietysti ikäisiäni tuttuihin, joista suurin osa on "menestyneempiä". Mutta ihan oikeessa oot, ikäkriisiltä tuntuu ja sekin hävettää.

 

[AP_]

Omituinen lähtökohta luetella miehen tuloja (kertoo arvomaailmastasi), mutta miehesi oppiarvo on hyvä. ADHD on periytyvää, mutta todennäköisyys on 50%. Mikäli miehesi ongelmat ovat hallinnassa, niin hyvä. Pohdi perheen perustamista vasta yli 2 vuoden seurustelun jälkeen. Lapsia ei kannata tehdä missään tapauksessa muuta kuin sellaiseen suhteeseen, jonka uskoo olevan lapselle hyväksi ja kestävä.

Mitä tulee menneisyyteen, on sinun pystyttävä käsittelemään tapahtumat ja antamaan anteeksi. Ilman aikakonetta et pysty muuttamaan mitään. Fiksuna ihmisenä opit jotain, joka ehkä auttaa sinua vastaisuudessa tunnistamaan samanlaiset ihmiset.

Nolottaa, miten ilmaisin tuon miehen palkan. Ei se mulle kuitenkaan mikään kantava arvo ole. Ex-mieheni esimerkiksi oli todella matalatuloinen, eikä se mulle ollut ikinä mikään ongelma tai käynyt edes mielessä. Rakkaus (joka osoittautui petokseksi?) oli tärkeintä.

Mainitsin palkan, koska halusin kertoa sillä jotain muuta, mitä arvostan. Taloudellisesti aika turvattua ja stressitöntä elämää. Mahdollisuuksia matkustamiseen. Miehen mahdollisuutta löytää helposti töitä melkein maasta kuin maasta ja mahdollisuutta ehkä asua perheenä joskus jossain muussa maassa. Ja vaikka tämä on kai itsekästä, niin näen hyvät tulot tälle miesystävälle plussaksi, koska yksin en voisi ikinä saavuttaa esimerkiksi samanlaista taloa/asuntoa.

Tähän ikäkriisiin liittyy myös tuo, ettei enää ole aikaa testata monta miestä. Jos odotan nykyisen kanssa 2 vuotta, olen 34 kun alettaisiin joko lapsia miettiä tai erottaisiin. Etsi siinä sitten 34-vuotiaana uusi mies ja tutustu taas kaksi vuotta. Pari kolme suhdetta ehtii olla ja sitten on lisääntymisikä mennyt ohi. Ahdistaa.

 

[9mmm]

Luinko väärin et sanoit että teillä ei juuri oel samoja mielenkiinnon kohteita tai sitten ne tehdää kaveri porukalla?ja jos nyt jo lupailee juttui et tulee pois mut ei tule ja se on noin vaikeeta alussa niin en varmaan itte jaksais. toki sit sanoit et tuutte helposti juttuun ni vähän sekasta mut taitaa ne tunteekin olal sekasin nyt suosittelen et otat oikeesti rauhas ja kyselet viel enempi. koska jos istuu vaan koneella niin kyl helposti se lasten hoito jää ja kaikki muut toki voi muuttua mut se on aina se omanen sisänen ehrätys mikkä asiat tärkeitä elämässä.

 

[AP_]

Pääsen huomenna kirjoittelemaan lisää ja vastailemaan kommentteihin.

 

[9mmmm]

Ainiin tuli yksi tarina mieleen nein tossa joku aika sitten takasin vanhalel peli saitille. halusin tapaa yhen vanhan skottilaisen jääräpää äijän köppänän jonka kaa meillä on tapana huuta kaikki solvaukset toisillimme mitä keksitää se on meijän juttu ja mutu pitä äsekopäisenä. Noh sitten liityin yhteen tiimiin ja siellä on yks englantilais herra joka on hyvässä duunissa ja sillä on rakas vaimo joka on kohta synnyttämässä lastaa kaikeka hyvää lapselle tässä no mut se esim kun vaimolla oli tunkkanen fiilis niin lähti viemään hei töitten jälkeen sen romanttiselle viikonlopulle sellaselle kallio merelle tiiättekö sen ranta jutun englanissa joka ranskan ja englannin välis. käy joka päivä nyt töitten jälkeen siellä sairaalassa ja on siis arvottanut perheensä ykköseks ja sit duunin . kohtelee intohimoisesti siis naistaan ja pitää 1 sanoinkin sille et siinä on true hero just. cent