Toggle sidebar

yhteenmuuttaminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja rakastunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
R

rakastunut

Vieras
Hei,
olen parikymppinen nuori nainen ja olen seurustellut ikäiseni miehen kanssa nyt runsaan vuoden verran. Suhteemme on vahvalla pohjalla ja molemmat rakastamme toisiamme. Omasta mielestäni suhteemme on jopa niin hyvällä mallilla, että olisin valmis muuttamaan yhteen.

Puhuin tästä poikaystävälleni, mutta hän ei halua vielä muuttaa yhteen. Hän sanoi, että haluaa ensin seurustella rauhassa ja sitten kun tuntuu että on seurusteltu tarpeeksi ja ollaan valmiita astumaan ""arkeen"", voidaan muuttaa yhteen. Toisaalta hänen ajatuksissa on ihan hyviä pointteja.. mikäs kiire tässä. Ja ehkä suhteessa säilyy ""jännitystä"" pitempään, kun asutaan eri osoitteissa..

Mielestäni olisi vain niin paljon helpompaa jos asuisimme yhdessä... ei tarvitsisi kulkea kahden asunnon väliä ja se tulisi myös halvemmaksi. Voisimme myös saada paremman ja tilavamman asunnon yhdessä, ahtaan solun ja kimppakämpän sijaan. Toki nämä käytännönasiat ei ole suurin syy miksi haluisin muuttaa yhteen... Tiedän varmaksi että mies on minulle se oikea ja haluaisin mennä suhteessa jo yhden askelen eteenpäin..

En ole puhunut asiasta poikaystävälleni sen jälkeen kun hän kertoi kantansa. En halua hoputtaa enkä painostaa häntä... En todellakaan. Silti välillä minua kaivelee se, että miksi hän ei halua muuttaa kanssani yhteen... Tiedän, että hän rakastaa minua ja on vakavissaan... mutta onko hän sittenkään niin vakavissan kuin minä olen? Miettiikö hän vielä olenko minä sittenkään hänelle se oikea? Hän ei ole seurustellut aiemmin muiden kanssa.. Minä taas olen ja tiedän, että nykyinen poikaystäväni on oikea aarre, josta en koskaan tahdo luopua.

Miten minun pitäisi tämä asia ajatella? Onko muilla kokemuksia siitä, että itse on halunnut muuttaa yhteen, mutta poikaystävä ei?
 
Tervetuloa kerhoon..

Meillä on nyt tosin yhteinen asunto haussa mutta kyllä siitä kättä ehdittiin vääntää tavalla jos toisellakin. Taivalta takana neljä vuotta.

Vuosi on lyhyt aika ja te nuoria, teidän asemassanne en tosiaan kiirehtisi.

Epävarmuuteen voi olla monia syitä. Eikö ole hyvä, että poikaystäväsi haluaa olla varma muutosta? On tärkeää, että molemmat osapuolet ovat siihen valmiita. Itse jätin poikaystävälleni option perua yhteenmuutto koska tahansa, jos alkaa liikaa ahdistaa (ei ole epäilyksen ääntä kuulunut aikoihin), tietysti mieluummin ennen tarjouksen saamista. Sattuisihan se, jos peruuntuisi, mutta ei ihmistä saa kahlita..

Toki itseänikin epäilyttää välillä koko ajatus, kun keskustellessamme huomaan pesänrakennusinnossani unohtaneeni monia asioita, joilla on suuri vaikutus.

Yhdessäasumisessa on puolensa, mutta myös huonot puolensa. Miehet pelkäävät usein oman tilan ja päätösvallan menettämistä. Näin ainakin meillä. Lisäksi poikaystäväni sanoi joskus pelkäävänsä, että alan heti muuton jälkeen suunnitella ja painostaa seuraaviin askeliin, avioliittoon ja perheen perustamiseen. Varmaan joissain tapauksissa niin on käynytkin. Yhdessäasuminen ei olekaan riittänyt naiselle, vaan heti on pitänyt saada kaikki muukin.

Neuvoisin olemaan kärsivällinen. Yhteinen osoite ei ole autuaaksitekevä asia. Kannattaa muistaa myös se, että epävarmuus muutosta ei välttämättä tarkoita epävarmuutta koko suhteesta.

Minä olen anellut, keskustellut, vaatinut, raivonnut, itkenyt ja ollut lopulta hiljaa. Aikojen kuluttua poikaystäväni itse ehdotti yhteistä osoitetta.. =)
 
Ja kohta alat vääntää kakaroita ja sitten väsyttää niiiiiin hirveesti eikä oo omaa aikaa! Yhyyyyy

Mies juoksee vieraissa ja sinä vain leikit kotia.. YHYYYYYY!!!!
 
Jos luet näitä ellien parisuhdejuttuja muutaman viikon tai kuukauden ajan niin tyypillinen tarinan kulku alkaa hahmottua.

Ensin nainen tapaa elämänsä miehen ja ollaan super rakastuneita puolin ja toisin. Sitten nainen haluaa kipin kapin aloittaa kotileikin, kun kerran kaikki on niin iiihanaa, olisihan 24 tuntia yhdessä olemisen oltava moninverroin ihanampaa, eikö? Ja varsinkin uudessa ihanassa kodissa jota saa sisustaa ja johon saa ostella kivoja uusia nippeleitä. Mies ei ole ehkä ihan yhtä innostunut, mutta suostuu lopulta, vaikka vaan sitten rauhan saadakseen.

Sitten tulee se kuuluisa arki. Tule imurointia, roskien viemistä, tiskejä, ruoanlaittoa, kaupassakäyntiä ja laskujen maksamista. Lue huolella toisten juttuja ja näet mitä kaikkea skismaa noista arjen suoritusten jaosta syntyykään. Nainen on alussa aivan onnessaan verhoja ripustellessaan ja passatessaan ikiomaa kultamussukkaansa, onhan hän niin rakas. Ja kai kultamussukka ymmärtää passata takaisin jossain vaiheessa.

Vaan tyypillinen mies ei passaamisesta muutu ahkerammaksi ja ala itsekin passaamaan. Ei kuulu miehen psyykeen vastata sillä tavalla. Mies alkaa ottaa palvelun itsestäänselvyytenä, ja nainen alkaa vähitellen uupua. Kun ollaan koko ajan yhdessä, jutunaiheet voi joskus olla hakusessa. Mies haluaa välillä omaa rauhaa ja tehdä omia juttuja, varsinkin jos hän ei ollut yhteenmuutossa se aktiivinen osapuoli. Ja vähitellen nainen alkaa miettimään että teinkö sittenkään oikein kun muutin yhteen? Mihin katosi se romanttinen rakastava mies? Milloin tyttöystävästä tuli kodinkone? Miksi mies ei puhu eikä pussaa?

Ja siinä vaiheessa palataan ellien palstoille kyselemään juuri sitä. Miten saisin mieheni tekemään kotitöitä. Miten saisin hänet puhumaan. Miten saisin hänet pois telkkarin edestä ja viettämään aikaa minun kanssani.

Pitkän juttuni pointti on tämä. Älä tyttökulta hinkua yhteenmuuttoa empivän miehen kanssa noin nuorena. Se tietää vain sinulle lisätyötä ja ehdit kyllä pienemmälläkin hopulla kotileikkiin mukaan. Varsinkin jos haluat joskus virallisesti naimisiin. Kun asutaan yhdessä ilman avoiliittoa, kilteinkin mies alkaa kuvitella että olet helppo nakki, siis ei seksimelessä vaan hänen kodinhoitajanaan. Miksi mies enää haluaisi naimisiin, onhan hänellä jo kaikki.

Kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta homma onnistuu parhaiten silloin kun mies on se joka ilmaisee haluavansa asua yhdessä, mennä kihloihin ja naimisiin. Minun mielestäni fiksu nainen joka on tosissaan miehen suhteen antaa miehen itse ottaa nämä asiat puheeksi. Silloin tiedät että miehellä on motivaatio korkealla sinun suhteesi, eikä tarvitse arvuutella ettö rakastaakohan se. Ja jos mies ei pitkänkään ajan kuluttua ole asiasta kiinnostunut, niin vedä johtopäätökset ja toimi sen mukaan.

 
Minä en tajua teitä, mikä ihmeen hienous on asua miehen kanssa sinänsä?
Kyllä minä ymmärrän sen kahden asunnon väliä kulkemisen hankaluudet, mutta meillä ei ole koskaan ollut tuollaista ongelmaa, että oikein pitää suostutella miestä muuttamaan yhteen!

En ole koskaan pitänyt ratkaisuna sitä, että suostutellaan vastahakoinen mies asumaan yhdessä, tai kihloihin, naimisiin tai lasten hankintaan..

Kun kerran miehet ovat yleensä hitaammin kypsyviä noissa asioissa, joidenkin lähteiden mukaan, nin miksi heille ei suotaisi oikeutta siihen!

Sitä paitsi, eikö se ole pitemmän päälle nöyryyttävää olla suhteessa se osapuoli, joka joutuu suostuttelemaan toista haluamaan olla itsensä kanssa!

Ew: n pointit kuulostivat jotenkin järkeviltä, mutta silti..
En ymmärrä, mikä on niin mahtavaa siinä yhteenmuutossa.

Ja ajatelkaa, jos mies on alunperinkin ollut sitä vastaan, niin eikö se luo teille paineita asumiseen, eli olette sitten vastuussa siitä, että miehen elämä saa jatkua häiriöttä.

Teillä ei ole mitään sanavaltaa mihinkään, jopa huonekalujärjestykseen kajoaminen voisi aiheuttaa miehelle kammoa ja itsenäisyyden menettämisen tunnetta!

Ja, kokemuksesta voin kertoa sen, että kun mies alkaa tuntemaan olonsa ahtaaksi, niin kotona tulee olemaan tukalat oltavat!

Ja, ei kannata luulla , että oma poikakaveri olisi sen kummempi kuin muutkaan miehet!
Eikä sillä, että näkee kaikenmaailman mökötykset, ole mitään
tekemistä sen kanssa, että suhde muka syvenee ja paranee..! Päin vastoin.

Minä asun mieheni kanssa nyt väliaikaisesti, muutamme pian erilleen työpaikkojen sijainnin vuoksi. Tätä ennen meillä on välillä ollut eri osoitteet, ja välillä yhteiset.
Minulla ei todellakaan ole mitään sitä vastaan, että on eri osoite, suhteen kannalta siis.
Rahallisesti ja muiden käytännön asioiden vuoksi kylläkin, mutta nekin kestäisin mieluummin kuin sen, että minun pitäisi suostutella poikaystävä asumaan kanssani.

Ja, koska en ole ikinä painostanut häntä haluamaan mitään, mitä minä haluan, enkä ujuttanut hänelle väkisin omia mielitekojani muka puolihuomaamatta, niin voin aina olla varma siitä, että routa ajaa porsaan kotiin sen enempää kutsumatta ja huhuilematta. Ja kaikki mitä hän minun vuokseni tekee, on lähtöisin hänestä itsestään, ja voi olla varma, että hän haluaa sitä, mitä hän itse ehdottaa!

Se vasta on suhteen etenemistä seuraavalle tasolle!

Se on minun mielipiteeni. Heittäkää kommentteja, olen utelias, kiitos.
 
Luulen, että sinä olet enemmän rakentamassa kotia ja miehestä on kiva olla vielä vapaana velvoitteista.

Näettekö joka ilta vai viettääkö mies paljon aikaa myös kämppäkavereiden kanssa (pelailuun, yms.) ?

Mielestäni tämä lause kertoi valitettavan puolen asiasta:
>>""sitten kun tuntuu että on seurusteltu tarpeeksi ja ollaan valmiita astumaan ""arkeen""

Miestä voi kauhistuttaa kuvittelemansa hiljaiset koti-illat tai jos sinä otatkin asunnossanne komentelevan ""äidin roolin"" kotitöissä. Hän haluaa pitää oman vapautensa.

Monella on tuossa iässä on ruusunpunaiset kuvitelmat yhdessä asumisen autuudesta ja siitä, että on kiva, kun voi olla kaikki yöt toisen kanssa. Yhteen voidaan muuttaa helpostikin, kun halutaan päästä pois lapsuuden kodista, mutta tehän olette jo molemmat omillanne.

Tai sitten poikaystäväsi on vain järkevä ja haluaa katsoa kanssasi pidempään ennen elämänmuutosta.


Aikoinani tuossa iässä muutimme aika nopealla aikataululla yhteen, poikaystäväni ehdotuksesta, sillä hän halusi nimenomaan omaa rauhaa kanssani ja pois soluasunnosta.

Ja kuten täällä palstalla on tullut ilmi, vasta yhdessä asuminen kertoo, onnistuuko se. Sitä ei takaa edes monen vuoden seurustelu ennen yhteenmuuttoa.

Monet perustelevat yhteenmuuttoa myös taloudellisuudella, mitä mieltä poikakaverisi on tästä, vai olisiko teillä kustannuksissa eroa ?

 
Toivottavasti löydätte kivan yhteisen asunnon:)

Niin, tottakai molempien osapuolien täytyy olla varma, että haluaa muuttaa yhteen. Sen takia en ole poikaystävälleni asiasta sen koommin puhunutkaan, kun kuukausia sitten otin asian puheeksi (koska poikaystäväni on muuttamassa syksyllä samalle paikkakunnalle kanssani). En toki haluaisi itsekään muuttaa yhteen, jos toinen epäröi.

Poikaystäväni sanoikin juuri siitä, että hän haluaa omaa tilaa ja oman paikan jossa olla välillä yksin. Hän on siinä suhteessa samanlainen kuin minä, sillä minäkin kaipaan yksinoloa aina välillä. Joten uskon että vaikka asuisimmekin yhdessä, molemmat osaisivat kunnioittaa toisen tarvetta omiin yksinäisiin hetkiin aina silloin tällöin. Toisen täytyisi vain sitten lähteä ulkoilemaan tai kavereien luo, lukea tms...

Perheen perustaminen ei ole minulla vielä aivan lähivuosien haaveena, sillä opiskelut ovat vielä kesken. Olemme kyllä poikaystäväni kanssa siitä puhuneet että vielä ei ole niiden aika. Mutta voihan siinä olla perää, että mies pelkää sitten naisen haluavan sitten heti uuteen vaiheeseen suhteessa ja aina vain enemmän...

""Kannattaa muistaa myös se, että epävarmuus muutosta ei välttämättä tarkoita epävarmuutta koko suhteesta. "" Tuo oli hyvin sanottu. Minun täytyy muistaa se ja nauttia tästä ajasta :)
 
Vuoden seurustelun ajan elimme pitkän välimatkan päässä toisistamme, mutta silti näimme vähintään parin viikon välein ja useita päiviä kerrallaan. Lomilla ja silloin kun opiskelussa ei ole ollut niin kiirettä olemme olleet parikin viikkoa yhtä mittaa yhdessä, joten ollaan tavallaan harjoteltu sitä yhdessä asumista..

Kumpikin on tosiaan asunut jo useamman vuoden omillaan poissa lapsuuden kodista, joten kumpikin on itsenäistynyt hyvin, eikä kumpikaan ripustaudu liikaa toiseen. Onhan suhteessakin tärkeää säilyttää omat kaverit ja kiinnostuksen kohteet eikä aina vain olla kahdestaaan sen oman kullan kanssa.

Ihanaa on jo sekin, että asutaan syksyllä samalla paikkakunnalla. Onhan sekin jo iso muutos, kun voi halutessaan nähdä vaikka joka päivä.

Jotenkin vain minä otin liiaksi itseeni sen kun hän ei halunnut muuttaa minun kanssa asumaan vaan mieluummin jonkun vieraan kanssa soluasuntoon...
 
Elikkä siis, teit vain sen vanhan kunnon virheen, että menit ehdottamaan itse, että muutaisitte yhteen.

Naiset ei kestä sitä, että niille sanotaan ei. Naiset eivät silti myöskään jaksa odottaa, että mies kysyy heiltä ensin.
Sillä muuttamisella ei ole mitään väliä, vain sillä , että poikaystävän pitäisi haluta muuttaa .

Jos poikaystäväsi sanoisi, että haluaa tulenpalavasti muuttaa kanssasi, niin voisit kaikessa rauhassa olla muuttamatta.

Siinä ei minun mielestäni ole mitään naurettavaa eikä pahaa, naiset ovat vain sellaisia syntyjään.

Minusta se muuttamattomuus on poikakaveriltasi erittäin hyvä veto.
Hän tuntee itsensä, ja tietää, että tulisit kärsimään mm. siitä, että hän palaa kavereidensa kanssa yömyöhään counter strikea ja ryyppää viskiä, jopa siitä huolimatta, että sinä et saa unta, ennenkuin hän on ottanut sinut kainaloon.

Hän joutuisi häpeämään sinun takiasi piereskeleviä ja röyhtäileviä kavereitaan, ja sekä sinä, että poikakaverisi joutuisitte ikävään ristiriitatilanteeseen. Poikaystäväsi ei voisi miehisen kunniansa takia alkaa vaatimaan kavereiltaan yöllisiä käytöstapoja, ja poikajoukko pitäisi taas sinua halpana naisena, jos alkaisit mukisematta katselemaan ja kuuntelemaan poikien sikailua, vaikka hieno nainen heittäisi moiset paskaturvat pihalle.
Poikaystäväsi takia et voisi enää tehdä niin.

Kyllä se on nuorelle miehelle tosi tärkeää saada ne poikajuttutnsa pitää omanaan, vaikka he eivät mitään kiellettyä tekisikään.

Kun minun veljeni seurusteli alle 20 vuotiaana, hän oli olevinaan nin fiksu, että ei puhettakaan mistään sikailuista, eikä hän mitään poikain rientoja kaipaa, koska hän on niiden yläpuolella. Hän alkaa leikkimään tyttökaverin kanssa kotia, koska hän on niin kypsä.

Kuitenkin, kun hän täytti 20, hän yhtäkkiä huomasi, että hänellä on nuoruus elämättä vielä kokonaan, ja muijat helvettiin justiinsa.
Se ei aina välttämättä tunnu tytöistä niin erikoiselta, mitä se jätkä sitten nuoruuttaan juhlistaen tekee, mutta se on silti hänelle suotava. muuten alkaa pettäminen ja pakoilu.

Ja, se on kuule naiselle lottovoitto sellainen mies, joka on saanut tehdä kakskymppisenä mitä haluaa, edes asua yksin ilman äitiä tai vaimoa, hän ei jää kaipaamaan mitään, ja on sitten parhaimmillaan juuri silloin, kun alkaa naisellakin lapsen teko, eli siinä noin kolmenkympin tienoilla.

Suosittelenkin, että jos haluaa aikaisin vakiintua, niin ottaa itselleen vähän vanhemman miehen.

Ei ihan viiskymppistä. Sellainen jos rupee 20-v naisia jahtaamaan, niin sillä on joku kriisi.
Mutta n 5-10 vuotta sen 20v:n päälle ikää lisää miehelle, niin kotileikki voi käynnistyä kivuitta.

 
Pakko kommentoida muutamia juttuja, vaikkeivät ne suoranaisesti minulle olleetkaan osoitettuja.

En mielestäni ole hehkuttanut yhdessäasumisen mahtavuutta mitenkään erityisesti. Mielestäni yhteenmuutto on kuitenkin yksi osa suhdetta jossain sen sopivassa vaiheessa.

Onko se jonkun mielestä suostuttelua, jos ilmaisen mielipiteeni jostain asiasta ja toinen osapuoli päättää siitä aikanaan oman kantansa? Sen verran olen itsekäs, etten aio tuppisuuna odottaa loppuelämääni toisen osapuolen jokaista päätöstä.

Voisin väittää myös, että osan - siis osan - siitä paljon puhutusta ""arjesta"" voi kokea myös asumatta yhdessä. Kaikki mahdollinen muuttoon liittyvä ei siis todellakaan tule yllätyksenä.

Voin ihan vilpittömästi sanoa myös, ettei ole tarvinnut kertaakaan lähteä ovet paukkuen miehen kavereiden sikailun takia. Aina voi liittyä seuraan..Tai kertoa herroille mielipiteeni metelistä ym. Tähän asti asennettani on ainakin pidetty arvossa. =) CS:ää saa puolestani pelata ihan niin paljon kuin haluaa, kunhan ei työnteko ja jo sovitut menot kärsi ym.
 
Olemme seurustelleet puolitoista vuotta, ja noin vuoden jälkeen muutimme asumaan yhteen. Kamalaa? Kiirehtimistä? Pakottamista?
Minulle ei tullut mieleenkään, että muuttaisin poikakaverini kanssa yhteen, kun keväällä aloin etsimään uutta asuntoa. Yhdessä asuminen melkein puistatti minua - olen koko täysikäisyyteni ajan (6 vuotta) tottunut asumaan yksin, itsenäisesti - tehdä juuri niin kuin tykkään. Lopulta asunnonetsimisen lomassa, poikakaverini (minua nuorempi) ehdotti, että mitä jos tulisin asumaan hänen luokseen. Kieltäydyin ehdottomasti, ja sanoin etten halua suhdettamme pilata muuttamalla yhteen. Vaikka vietimmekin aikaa toistemme luona koko ajan (viikot poikakaverilla - viikonloput minun tykönä), minua pelotti suunnattomasti, miten yhteenmuutto vaikuttaisi väleihimme. Olin kuullut ihan tarpeeksi kauhutarinoita pilalle menneistä suhteista. Lopulta kuitenkin päädyimme ratkaisuun, ja roudasin kamani hänen luokseen. Sillä tiellä olen, pyykki -ja tiskivuoron keskellä, mutta onnellisena. Minun ei tarvitse hoitaa huushollia yksin, kotityöt menevät puoliksi, ja kun toinen on lomalla ja toinen töissä niin jaamme sitten sen mukaan hommat.
Yhteenmuutto on mielestäni asia, jolle jokainen mietti itse kantansa ja sopivan ajoituksen. Tärkeintä mielestäni kuitenkin on, että kumpikin osapuoli on samoilla linjoilla - se tulee ikään kuin luonnostaan. Ei kannata hoppuilla, mutta jos tuntuu oikeasti siltä, että se voisi onnistua (ja samalla testata suhteen oikeaa tolaa:)) niin miksi ei. Viimeistään saman peiton alla arjesta väsyneinä siivousta odottavan kämpän huomissa tietää, että jos jaksaa sitä rotjaketta vieressään vielä haluta, ettei se ratkaisu ollut aivan väärä!
 
AP, se on tämä kaksinaismoralistinen tapa yhä voimsissaan. Eli jos nainen haluaa jotain, se on vaatimista, pakottamista tai inkkumista. Nainen ei saa antaa ymmärtää, että haluaa miestä, puhumattakaan, että saisi antaa ymmärtää, että haluaa perheen. Naisen pitää olla metsästettävänä.

Nainen ei saa siis olla aloitteellinen parisuhteen muodostamisessa. Se on miesten homma päättää ja kysyä. Näinhän sinulle on koko ajan vastattu. Olepa kiltti tyttö ja usko tuo, vaikka elämmekin jo vuoden 2005 Suomessa!!!! Perinteet rulettavat.

Naisen kuuluu olla alistuvainen, odottaa että mies päättää koska olisi hyvä aika tehdä sitä ja tätä parisuhteenkin kannalta. Mies PÄÄTTÄÄ, ja sinun kuuluu olla hiljaa ja seurata vain sivusta, koska mies olisi valmis.

Eikö ole kamalaa?
 
Eli siis kaksinaismoralsitinen, koska monet väittävät, että eläisimme jotenkin tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, ja miehet kitisevät täällä Elleissäkin,, että kun naiset on passiivisia (ei mm. isketä noita miehiä yökerhoissa).

Totuushan on toinen, kuten taas huomaamme.
 
Parikymppisenä exäni halusi minun muuttavan hänen luokseen. Olimme siinä vaiheessa jo seurustelleet parisen vuotta. Kyllä siellä oleilinkin kohtalaisen usein, mutta muutto kauhistutti. No, onneksi en muuttanut, kun kerran ero tuli.

Sitten törmäsinkin nykyiseeni. Nyt ollaan 1,5 vuotta oltu yhdessä ja niinkuin paita&peppu. Virallisesti ei asuta yhdessä, mutta aina jomman kumman kotona ollaan. Yhteisestä asunnosta on oikeastaan puhuttu koko seurustelun ajan. Semmoinen on tavoitteena ostaa vuoden kuluttua. No, me aiomme ottaa sen riskin, että ostamme samantien asunnon, koska kumpaakaan ei vuokralla olo kiinnosta.

Mutta alkuperäisen tilanteessa kuulostaa siltä, että poika on vielä kohtalaisen nuori ja haluaa vielä kokeilla itsenäisempää elämää. Varmaan vuoden kuluttua mieli muuttuu, kun paikkakunta on tuttu ja kavereitakin on tullut...
 
Toisaalta onkin varmaan ihan hyvä, että poikaystäväni ei heti muuta saman katon alle minun kanssani, kun muuttaa uudelle paikkakunnalle. Saa sitten rauhassa tutustua uusiin kavereihin ja uuteen kaupunkiin... Varmaan se olisi liian paljon muutoksia kerralla, jos vielä yhteenmuuttokin tulisi siinä samassa hötäkässä. Ehkä hän itsekin sitten huomaa ajan kuluessa, että olisi ihan hyvä ratkaisu muuttaa yhteen, jos kuitenkin ollaan aina jomman kumman luona.. Yhteenmuuttamalla saatas myös omaa rauhaa, ettei aina olisi jommankumman kämppis myös paikalla.

Täytyy koittaa ajatella yhteenmuuttamattomuuden hyviä puolia, ettei tunnu niin ikävältä odottaa hänen mielen muuttumistaan ;)
 
Noita kauhutarinoita yhteenmuuttamisesta kyllä kuulee ja lukee tosi paljon... Kyllä kai se alkaa epäilyttämään, että miten oman suhteen sitten silloin käy. Poikaystävänikin taisi mainita jotain sen suuntaista, että on kuullut niin paljon huonoja juttuja yhteenmuuttamisesta... ja hän sanoikin että haluaa ensin seurustella tarpeeksi ja nauttia siitä.. kai hänkin pelkää että suhteemme jotenkin menisi pilalle siitä, että muutettas yhteen... Itse en oikein osaa niin ajatella... Itse en näe sitä arkea niin pahana asiana... Voihan arkikin olla ihanaa! ja kyllä me ollaan jo sitä arkeakin tavallaan eletty vaikka ei asuta yhdessä... Yhsessä ollaan ruokaa laitettu, siivottu, tiskattu, käyty kaupassa jne..

Miten sinä ""Yhdessä asuva"" muutit sitten mielesi?
 
Älähän hätiköi sitä yhteemuuttamista, vaan nauti tämänhetkisestä tilanteesta. Nauti siitä, ettei teidän tarvitse jakaa toisillenne vielä kaikkia arjen askareita ja asioita. Kyllä te vielä yhdessä ehditte asua, jos suhteella on tulevaisuutta. Kummankin täytyy ehdottomasti haluta yhteenmuuttamista, sillä muuten hommasta ei tule mitään. Yhdessä asumisesta sen verran, ettei kannata peilata omaa suhdetta sellaisiin suhteisiin, jotka ovat kaatuneet yhdessä asumiseen. Kyllä se suhde kestää, jos kummatkin sitä haluavat, vaikka yhdessä asuminen saattaakin kumppanista paljastaa ikäviäkin pikkuasioita, esim. miksi ihmeessä hän ei voi kaataa vanhoja kahveja pois keittimestä :). Malttia ja kykyä nauttia tämänhetkisestä!
 
Itse asiassa mieleni muuttumiseen vaikutti useakin seikka, mutta eniten se, että ratkaisun sovittiin olevan väliaikainen. Valmistun piakkoin, ja todennäköisesti on muutto edessä 1/2 - 1 vuoden kuluttua haluamani työn takia. Lisäksi paikkakunnalta, jossa asun on melko hankala löytää sopivaa asuntoa, ja kun opiskelijoita ollaan molemmat, niin rahan tulo ei huumaa. Ja tietenkin se painoi, että aikamme vietimme öitä myöten yhdessä kuitenkin.

Ainahan on helppo neuvoa toista, mutta kuten aiemminkin totesin, olen sitä mieltä, että yhteen kannattaa muuttaa, kun sitä kumpikin haluaa ja se tuntuu ""oikealta"". Mihin ratkaisuun sitten päädyttekin, niin onnea tulevaisuuteenne!
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa