Yksi lapsi vai enemmän?

[APUVA!]

No niin auttakaapas naista mäessä. TIlanne on sellainen että meillä on kohta kaksivuotias tyttö joka on erityislapsi. vaatii paljon enemmän huomiota ja hoivaa kuin normaali lapsi tarvitsisi. olen hänen kanssaan kotona omaishoitajana.

Nyt on alkanut kovasti vauvakuume nostamaan päätään. Olimme aina suunnitelleet että haluammme saada vähintään kaksi lasta ja siten että ikäero olisi noin 3 vuotta. Nyt hiukan hirvittää oma jaksamine, koska jo nyt ollaan tosi tiukoilla henkisesti ja rahallisesti.

positiivista kahdessa lapsessa olisi se että niistä olisi seuraa toisilleen, nyt ja aikuisena.

saisin olla kotona kunnes esikoinen on 6vuotta, helpottaisi hänen elämää.

negatiivista taas, ajan jakaminen kahden lapsen välillä, rahan meno, oma jaksaminen?

ja mitäs jos toisella lapsellakin on eriyistarpeita?

toisaalta meidän on tosi hyvä olla näin, minä, lapsi ja mies kolmestaan. Pelkään vaan että jään katkeraksi jos en saa enään toista vauvaa

 

["tellu"]

Kukaan ei voi kertoa mikä sinulle on oikein. Siitä huolimatta kannustan suurempaan perheeseen. Uskon, että erityislapsi voisi kehittyä nuoremman rinnalla helpommin kuin yksin. Ja saisi lisää vilpitöntä rakkautta pikkusisarukseltaan. Ja te voisitte touhuta toisen lapsen kanssa erilaisia asioita kuin tämän ensimmäisen. En edes osaa selittää, musta vaan tuntuu, että olisi oikein sekä sinulle että esikoiselle. Voimia ja tsemppiä, mikä sitten onkaan päätöksenne!

 

[hm...]

8

 

["Dooris"]

Enemmän.

Jos toinen lapsi on terve saist elämyksen millaista on olla ns. tavallisen lapsen äiti, jos toinenkin olisi erityislapsi olisi teillä siitä jo kokemusta. Samoin miehesi saisi kokea ns. tavallisen lapsen vanhemmuuden.
Esikoisesi voisi hyötyä pikkusisarruksesta. Serkkuni down-tyttö kehittyi taidoiltaan hurjasti, kun sai pikkusiskon.

 

[APUVA!]

Kiitos vastauksista, aika samoilla linjoilla meette kuin munkin ajatukset. Lähinnä pelko mulla on se että seuraavalla lapsella olisi vielä jotain pahempaa kuin esikoisella. ja osaisko siintä elämästä kuitenkaan nauttia? odottaisiko sitä vaan että koska lapsi sairastuu? tosiaan kokemusta kyllä on sairaasta lapsesta ja kaikesta sen mukana tulevasta byrokraattisesta tappelusta.

 

["vieras"]

ainokaisena mielipiteeni on, että vähintään 2. Omaan perheeseen kuuluu 2 lasta ja 4v ikäerosta huolimatta leikkivät ja touhuavat keskenään todella paljon

 

[Data]

Koska noin kovasti haluat lasta, niin kaksi.

 

[APUVA!]

joo, haluan todella kovasti, mutta koitan myös olla järkevä. Että kannattaako lasta tehdä vaan oman halun takia, kun nyt jo on tiukkaa? ja haluan antaa lapsilleni hyvän elämän.

 

[Saraldo]

Ensinnäkin: niillä lapsilla ei välttämättä tule olemaan seuraa toisistaan aikuisina. Eikä välttämättä lapsinakaan, jos eivät tule toimeen. Et kertonut millä lailla tyttäresi on erityislapsi, mutta jos olet virallisesti hänen omaishoitajansa, kyseessä tuskin on mikään ihan lievä erityispiirre. Joten toinen lapsi siihen vielä päälle voi verottaa voimiasi/voimianne aika lailla. Ja toisaalta se huomio, minkä uusi vauva sitten saisi, voi verottaa sitten hoitoaikaa esikoiselta. Ja jos hän kerran tarvitsee omaishoitajan, hän kaiketi tarvitsisi jonkun myös silloin, kun sinä hoidat vauvaa. Lapsia ei mun mielestäni pidä tehdä siksi, että niin vaan pitää tehdä tai että esikoinen ansaitsee sisaruksen tai kun suku painostaa. Lapsia tehdään, jos vanhemmat itse niin haluavat, ei muiden vuoksi.

Toisaalta lapsista voi hyvinkin olla toisilleen paljon iloa ja seuraa. He voivat olla aikuisinakin parhaita kavereita ja pitävät toisistaan huolta. Toinen lapsi voi hyvinkin olla täysin terve ja olemuksellaan auttaa esikoistakin kehittymään asioissa eteenpäin.

Mun mielestäni se, mitä teidän kannattaisi miettiä, on se oma jaksaminen. Jos se on nyt jo koetuksella, se tulee olemaan sitä kahta kovemmin toisen lapsen synnyttyä. Ja toinen mitä kannattaa miettiä, että miksi SINÄ haluat lisää lapsia. Ei siis niitä sisarussyitä. Vaan mieti asiaa itsesi ja myös miehesi kannalta.

 

[APUVA!]

juu olen virallisesti omaishoitaja. mutta tytön vamma ei ole hiveän "vakava" kuitenkaan. on äärettömän infektio herkkä, syömiset yms vie paljon aikaa, tarvitsee paljon enemmän huomiota kuin normaali vastaavan ikäinen lapsi, on paljon kontrolleja ja tutkimuksia sairaalassa yms.

Kovasti pohditaan ja mietitään päivittäin ja melkeen joka päivä olen itse eri mieltä asiasta oma jaksaminen tosiaan on se isoin kysymys, varsinkin kun edellinen raskaus/synnytys ja niistä toipuminen oli todella vaikeaa. olin vuodelevossa 6kk äärimmäisen pahoinvoinnin ja selkäongelmien takia ja selkä vaivaa edelleen.

toki kunnnalta saisimme varmasti apua jos uusi raskaus olisi yhtä hankala, mutta olisihan se kamalaa kipeälle esikoiselle jos ei äiti voisi olla mukana sairaalassa tai auttaa muutenkaan päivisin häntä kuten ennen.

itselläni on yksi sisko ja yksi veli, heistä ei hirveästi ole ollut iloa, siskon kanssa ei olla väleissä ollenkaan ja veli on ollut etäinen aina.

 

["mä"]

Virke alkaa isolla alkukirjaimella.

Kun sivulause tulee päälauseen jälkeen, se erotetaan pilkulla.

Ehdotan, että hankitte toisen muutaman vuoden kuluttua tai annatte luonnon hoitaa tehtävänsä. Mietihän kuitenkin, jaksatteko jos/kun toinenkin lapsi on jotenkin erityislapsi.

 

[Toinen lapsi!]

Kyllä sen toisen lapsen vielä tahtoisin. En välttämättä ihan vielä, ettei tulisi liian rankkaa. Ehkä parin vuoden päästä. Sitten isompi on jo niin iso, että voit vailla hurjan huonoa omaatuntoa pitää päivisin vaikka hoidossa ja levätä itse vauvan kanssa / raskaana ollessa jos on tarpeen. Jos menet töihin kun esikoinen on 3v, ehtii hän tottua uuteen hoitopaikkaan ennen uuden vauvan syntymää, eikä tule sitten oloa että hänet pistetään pois kotoa vauvan tieltä. Esim. 5-6 vuotta voisi olla oikein hyvä ikäero, voisit olla kotona kun esikoinen aloittaa koulun ja olisi yksi ihan pieni vain kerrallaan.

 

[Madicken04]

Kukin päättää nuo itse kohdallaan. Me ollaan ehkä monen mielestä vähän huono esimerkki tästä.

Esikoinen syntyi down-lapsena, kuitenkin terveenä ja olosuhteisiin nähden hyvinvoivana. Haaveena oli kaksi lasta lyhyillä ikäeroilla ja sitten ehkä myöhemmin vielä 1-2 lasta lisää. Päätettiin sitten että toinen lapsi saa tulla kun on tullakseen ja ikäeroa tuli 1v3kk. Olen kuullut paljon positiivista näistä perheistä joissa down-esikoiselle ollaan hankittu sisarus lyhyellä ikäerolla.

Meillä kuitenkaan kaikki ei mennyt niin helposti vaan kakkosessakin alettiin huomata kehitysviivettä jo puolen vuoden iässä. Selvyydensaaminen kuitenkin kesti vaikka saatiin käydä niin fysioterapiat kuin puheterapiatkin. 3v ikäisenä tyttö lopulta sai autismidiagnoosin. Tytön tutkimusten myötä vahvistui minulla tunne siitä että myös esikoinen olisi autistinen, mikä sitten pitikin paikkansa.

Näistä huolimatta uskaltauduimme vielä kolmanteen yritykseen ja esikoisen ollessa 5,5v ja kakkosen 4,5v meille syntyi pieni tytär joka ainakin tässä 9kk iässä vaikuttaisi vielä normaalisti kehittyvältä ja terveeltä lapselta. =) Haaveissa olisi vielä se neljäs lapsi mutta aika saa näyttää uskalletaanko tuohon enää lähteä. Ainakin muutama vuosi saadaan rauhassa odotella ja seurata että autismiriski poistuisi kokonaan kolmosen niskasta.

 

[APUVA!]

Madicken, mitens te olette pärjänneet rahallisesti? entäs onko teillä paljon ulkopuolista apua? miten itse olet jaksanut?

 

[APUVA!]

oisko vielä jollakin jotain mielipidettä?

 

[Mep]

Itselle jo "tavallisen" keskosvauvan kanssa arki otti niin koville, että toista ei tule. Riski on yhtä suuri saada jälleen keskosvauva enkä halua kokea sitä enää uudelleen.

Valvoin itseni sekaisin ja oli henkisesti raskasta muutenkin.

Sinuna odottaisin muutaman vuoden jos oma ikäsi ei pakota heti lisääntymään ;-) Esikoinen pärjää sitten ehkä paremmin ja saat aikaa miettiä omaa jaksamistasi rauhassa.

 

[APUVA!]

Ongelma on se että vaikka saan omaishoidontukea, niin siinä vaihessa kun tyttö on kolme on minun mentävä takaisin töihin koska rahat ei riitä, ja taas tytöllle olisi parempi olla vielä silloin kotona. jos olisi toinen lapsi olisi varaa olla kotona, meille on annettu 10 prosentin mahdollisuus että toisella lapsella tulee olemaan sama sairaus, ja tietysti onhan niitä paljon muitakin sairauksia. Toisaalta olen todella tyytyväinen perhe kokoonpanoon nyt, mutta vauvakuume on tosiaan kova. Ikä ei sinänsä vielä ole mikään este koska olen alle 30, mutta jos ei vauvaa nyt tule, en usko että koskaan uskallan "aloittaa" uudelleen alusta. Lapselle tahtoisin "kaverin" koska asumme korvessa jossa ei muita lapsia ole ja jokapaikkaan on tunnin matka.

 

[woeo]

117