Yksi lapsiko vain?

[pohtii hän]

Voisitteko te auttaa mua pohtimaan tätä tilannetta. Kun tuntuu, että asia vaan pyörii päässä ja vaikka kuinka koetan sen jättää ja uskoa, että asiat vaan ratkeaa ajallaan ja tavallaan niin ei...

Meillä on siis yksi lapsi, 1.5 vuotias tyttö. Hän oli meille yllätysvauva ja ajatukseen perheeksi tulosta oli vähän sopeutumista. Nyt kun hän kuitenkin jo on meidän ilona ja vähän isompi, mua on alkanut mietityttämään ajatus toisesta lapsesta. Jotenkin tuntuu, että olisi ihanaa, jos lapsellamme olisi sisarus - niin nyt lapsena kuin sitten aikuisemmalla iällä.

Mun mies ei kuitenkaan oikein tiedä, haluaako toista lasta. Hän sanoo olevansa liian mukavuudenhaluinen. Kuulema nyt alkaa viimein olemaan helpompaa kun neiti kasvaa, niin ei uskaltaisi eikä haluaisi uutta vauvaa.

Itekin ajattelen joskus niin, että se uusi vauva-aika (ja raskaus) olisi aika raskas juttu. Mutta kun tiedän myös nyt, miten nopeasti se menee ja että siitä selviää. Ja että vähänkin isomman lapsen kanssa asiat alkaa helpottumaan ja että siitä lapsesta on kuitenkin joka ikinen päivä enemmän ja enemmän iloa vanhemmilleen.

Mua mietityttää vaan se, että olen itekin aika mukavuudenhaluinen. Siis haluan omaa aikaa harrastaa ja noin, vaikka rakastankin perhettäni paljon. Niinpä musta tuntuukin, että toisen lapsen aika olis just nyt, aika pian tän esikoisen perään. Pelkään, että jos ehdin hoitovapaalta palata työelämään, rupean taas saamaan kivasti rahaa, neiti kasvaa ja itsenäistyy niin että omat menot on helpompia... niin miten minä sitten itsekään enää uskallan aloittaa alusta tän rumban? Jotenkin se tuntuis nyt menevän enemmän samalla vauhdilla.

Yhden lapsen kanssa moni asia on varmasti paljon helpompaa kuin kahden. Mutta toisaalta luulisi että lapsettoman pariskunnan elämästä lapsellisen arkeen on suurempi harppaus kuin kolmen hengen perheestä neljän hengen perheeksi. Vai onko?

Onko täällä ketään muita, jotka on miettineet ensimmäisen lapsen jälkeen pitkään ja hartaasti perhekokoa ja miten asia on ratkennut?

Musta tuntuu, että tarviisin jonkun päätöksen tästä asiasta ihan itseni takia. Jos päättäisin, että tää yksi lapsi riittää, voisin keskittyä mieleisen työn etsimiseen (mulla on kyllä vakipaikkakin odottamassa), harrastuksiin jne. Ja alkaa pohtimaan asiaa niin, etten vaan sitten katuis myöhemmin.

 

[vili43]

Sä et voi sekä syödä, että säästää kakkua. Yhdestä lapsesta on vähemmän kuluja ja mahdollisesti vähemmän huolta...(Juu, tohon mä en usko itsekään, konhan jätkä varttuu murrosikään ja tulee mahdollisesti äitiinsä, niin otteluita ON luvassa... :| ).

Se on totta, että sitä tulee mukavuudenhaluiseksi, kon laps kasvaa. Pukee itse, syö itse ja osaa ilmaista itseään ihmisten kielellä. Siitä ei ole 24 hoo riippuvainen ja sillä on jo omat kaverit.

Se riippuu ihan täysin ihmisestä ja siitä, mitä SINÄ tai TE tulevaisuudeltanne haluatte...
Jos meille tulisi nyvvauva, se tietäisi tavallaan kaiken alusta aloittamista, kaikki vauvaan liittyvä on myyty tai lahjoitettu pois. Kaikki olisi hankittava uudelleen ja suhtauduttava siihin elämään semmoisena mitä se vauvan vanhempina on. Mä en ole ihan varma olisiko musta juuri nyt siihen tai haluaisinko mä edes sitä juur ny.

On siinä hyvätkin puolensa. Saisi jäädä hetkeksi kotiin ja nauttia ehkä niistä kiireettömistä aamuista (?) vauvan kanssa jätkän ollessa koulussa, työnnellä lastenvaunuja pitkin kyliä ja haistella vauvan päätä (vastasyntyneen pää haisee käsittämättömän hyvälle :xmas: ), mutta nämä on niitä elämän suuria asioita, joihin ei ole olemassa sitä yhtä ja oikeaa ratkaisua.

Mutta kaikkea ei voi saada ja jostain on osattava luopua saadakseen jotain muuta tilalle .

 

[Leilah]

Mie olen vähän miettiny samoja, että koskas olis toisen lapsen aika, ja sitäkin olen miettinyt että haluankokaan toista lasta? Olishan se mukava tytölle että olis kaveri, ja on sanottu että tehä se vielä ku toinen on pienempi että heistä olis toisille seuraa. Tiedän todella kaiken ton mitä hyvää siitä seuraa jos toinenki tulis mutta vielä en ole siihen itse valmis. Jos asian voi noin ilmaista. Mie haluan odottaa vielä toisen raskauden kanssa, tuleeko koskaan sen aika näyttää!
Ny mennää kolmistaan ja hyvä niin!

 

[ap]

Meilläkin kävi niin, että myin kaiken vauvakaman pois heti sitä mukaan kun tarpeettomaksi jäi. Kun tää neiti tosiaan oli aika ylläri eikä tosiaan ollu aikeena toista lasta yrittää. Nyt vaan mua on alkanu jokapäiväisesti asia mietityttämään. Joku vauvakuume nousemassa eka kertaa elämässä?? Eikä tää edes mitään sellaista kuumetta ole tai palavaa halua saada vauva... vaan enemmän vaan tietoista pohdiskelua ja tarvetta saada itselle tästä jokin selvyys.

Nyt vaan tilanne olis sikäli hyvä, että mun ystävistä moni on "vauvavaiheessa". Monilla on esikoisia tulossa ja useampi suunnittelee toista lasta. Eli olis olemassa niitä tukiverkkoja ja samassa tilanteessa olevia. Mutta entä jos lykkään ite tätä monella vuodella, alan katumaan ja sitten yritetään "iltatähteä" - sitten muilla onkin jo vauvavaiheet iloisesti takana

Ja en ole siksi asiaa pohtimassa, kun muutkin! Tietenkään! Mutta olishan siitä apua, että joku jakaa samaa elämäntilannetta..

 

[Leilah]

Olen mieki puhunut aina tulevaisuudesta että lapset ja meän neiti ku saa pikkuveljen tai pikku siskon, että jotenki se on alitajunnassa että uudelleen sitä raskaana on ja onhan toki ku ajattelee nii ihan kiva ajatus. Mutta ajankohta on ihan auki, ja olen kans ajatellut että jos sitä turhia miettii ja kulkee niinkö onnensa ohi. Taitaa olla niitä asioita jotka tulevat omalla painollaa ja joku päivä ku herää nii sitä tietää että ny on valmis, toivotaan sitte että puitteetki on kunnossa. Nii kävi tytönki kanssa, sain hänet yli kolmikymppisenä. Mietin koska olis oikea aika, mulle sanottiin että älä liian kauan mieti ku tulee toi ikä vastaan. sitte se vaan kolahti yks päivä että ny haluan lapsen, kai se oli jotain henkistä pohdintaa minkä olin loppuun käyny ja päätökseen tullu.