Yksin juhlissa

[surusta masentunut]

Onko kenelläkään sellaista aviomiestä, joka ei lähde mielellään juhliin. Oma esimekkini koskee viime viikonloppua, kun jouduin menemään pienen tyttöni kanssa sukulaisten ylioppilasjuhliin ja mieheni meni maalle mummonsa luo?
Odotan toista lasta ja olen todella herkässä tilassa ja tuntuu, että mieheni ei ole kiinnostunut niistä asioista, jotka minua kiinnostavat. Sukulaisten juhlat ovat minulle todella tärkeitä ja oli todella surullista olla juhlissa yksin ilman omaa aviomiestä.
En tiedä enää mitä tekisin.

 

[tapakasvatusta]

Sano sille miehellesi, että jos koko perhe kutsutaan, niin pois ei jäädä kuin erittäin painavasta syystä. Eli pienimuotoinen tapakasvatus tuolle möllölle miehellesi voisi olla hyväksi.

 

[ymmärrän surusi]

Uskomatonta, että on olemassa tuollaisia aviomiehiä, että hylkäävät oman vaimonsa ja oman perheensä ja eivät lähde yhteisiin juhliin.
Ymmärrän suuren surusi. Siinä kokee itsensä arvottomaksi. Miehesi ei todellakaan arvosta sinua ja omaa perhettänne riittävästi.
Minä en osaa neuvoa sinua mitenkään, mutta suren puolestasi ja pelkään miten jatkossa elämänne tulee sujumaan.
Aviomiehen tehtävä on olla rinnalla odottavan vaimon kanssa vaimolle tärkeissä tilanteissa,

 

[täällä myös...]

Meillä taas oli näin että avovaimo ei tullut mukaan mun pojan yliopplaisjuhliin. Oli aika orpo olo kun muilla oli perheet mukana... Minä ainakin lähdin koska se oli minulle iso ja erittäin tärkeä tapahtuma!

 

[avioeron partaalla]

Olen pohdiskellut avioeroa johtuen ylläolevista syistä. Miehelleni ovat muut menot tärkeämpiä kuin minun sukulaiset ja sukulaisten juhlat.
Onneksi meillä ei ole vielä lapsia. Olen todella sukurakas ja en hyväksy mieheni käytöstä.
Lukekaa Helsingin Sanomista miten surullista kerrottavaa löytyy tämän hetken avioliitoista ja avioeroista. Pistää miettimään ja mielen matalaksi.

 

[pit.]

Kuinka usein teillä niitä sukulaiskekkereitä oikein on? Minusta on korrektia, että mies käy suhteen alussa näyttäytymässä ja ylipäätään vuosien varrella suuremmissa juhlissa, mutta jos sukulaistapaamisia on jatkuvasti niin asia on toinen.

Nykyajan työelämä on sen verran vaativaa, että kyllä ihmisellä on oikeus viettää vapaa-aikansa itselleen mieluisalla tavalla. Eli jos kekkereitä pukkaa joka toinen viikonloppu jolloin vaikka sinne mökille lähtö on mahdotonta, niin myötätuntoni on kyllä sen miehen puolella.

Kyllä aikuiset ihmiset vastaavat mielestäni ihan itse sukuloinneistaam, ei siihen mitään miestä tai vaimoa tarvita. Eikös ole parempikin, että pysyttelee poissa, mieluummin kuin on paikalla ja näyttää hapanta naamaa?

 

[Täällä taas seurustelusuhde haaksirikossa]

Meillä on vähän vastaava tilanne. Mies ei halua tavata ystäviäni, sukulaisiani eikä lapsiani. Viihdymme hyvin yhdessä, kun olemme kahdestaan. Jos menemme miehen sukulaisiin, niin mies lähtee yksin esim. kalastamaan ja jättää minut yksin sukulaistensa kanssa.

Minua loukkaa äärettömästi se, että hän ei mielestäni edes yritä parastaan. Ymmärrän, että hänellä ei välttämättä ole kovin paljon yhteistä vaikkapa murrosikäisen poikani kanssa, mutta hän ei siis tule edes luokseni, jos lapseni ovat luonani. Minusta taas olisi kivempaa, että hän vaikka olisi makuuhuoneessa katsomassa telkkaria tai lukemassa kirjaa, jotta minulle rakkaat olisivat saman katon alla.

Miehen mielestä meidän systeemi on hyvä, jolloin minun luona on aina joko lapset tai mies. Minusta taas tuntuu, että haluaisin sitoutua mieheen tiiviimmin. Miehen mielestä taas tällä systeemillä emme kyllästy toisiimme ja suhde säilyy intohimoisena. Olen satavarma, että miehellä ei ole toista naista, mutta en silti kestä tätä nykytilaa. Miten voi olla sellaisen ihmisen kanssa, joka vaatii hirveästi omaa rauhaa eikä yhtään halua tehdä sellaisia asioita, joita toinen haluaa. Olen varma, että suhteemme päätyy eroon lähiaikoina.

 

[Kunnon perhe]

liikkuu yhdessä sukujuhlissa, pitää yhtä ja tukee toisiaan. Ei niitä sukujuhlia voi olla edes joka kuukausi.
Sillä tavalla sitä yhteistä historiaa ja yhteisiä kokemuksia ja tuttavuuksia luodaan ja vahvistetaan liittoa, että tehdään asioita yhdessa.

Aina ei voi olla kivaa ja mukavaa, on asioita, jotka vaan on tehtävä. Ja usein pitkin hampain mukaan lähdetyissä juhlissa onkin sitten ihan viihtyisää. Tunnelma on paljolti kiinni itsestäkin ja vieraallakin on vastuunsa.

Poikkeustapauksissa säännöstä voi lipsua. Minä en lähtenyt mieheni pojan syntymäpäiville, koska olin ajautunut erimielisyyksiin pojan äidin kanssa, en yksin omasta syystäni. Katsoin parhaaksi kaikille jäädä pois, mieskin olisi jäänyt, mutta pakotin hänet menemään. Poikaa muistin kyllä myöhemmin kun tapasimme.

 

[nykymies]

Ensimmäisessä liitossani sukuloitiin paljonkin ja molempien sukulaiset, niin exän kuin minunkin olivat ikäänkuin yhteisiä ja läheisiä ystäviä molemmille. Eron jälkeen suhteet exän sukulaisiin katkesivat. Jotenkin tuntuu, että ei ole oikein soveliasta kaveerata ja sukuloida sellaisten kanssa, jotka eivät ole enää mitään sukuaakaan.

Nykyisessä suhteessani en ole edes halunnut tutustua kumppanini sukulaisiin. En siis lähde hänen sukunsa lakkiaisiin, häihin, kastajaisiiin tms. Ei minua tarvitse kenellkään heistä esitellä.

Asiasta on muutaman kerran riideltykin, mutta olen tehnyt selväksi, että seurustelen nykyiseni kanssa enkä hänen sukulaistensa kanssa. Nykykumppani haluaisi kihloihin ja naimisiin, mutta minä en halua,koska en halua hänen sukulaistensa tuppaavan meillekään mihinkään juhliin. Sanoin, että vasta hautajaisiini saavat tulla, jos kiinnostaa.

 

[ei kiinnosta]

Minä en pidä mieheni sukulaisista, joten en myöskään tule mukaan sukutapaamisiin kuin vain aivan ehdottoman pakon edessä. Tällainen oli esim. mieheni veljenpojan valmistujaiset. Mutta muuten meikäläisen seuraa on turha odottaa.

Miksi lähtisin mukaan, jos tunnen oloni koko ajan vieraaksi ja hölmöksi. Keskustelu jumittaa aina niissä samoissa vanhoissa asioissa, kerrotaan sairaudet, juorutaan muista ihmisistä ja kysellään, milloin me mennään naimisiin ja koskas niitä lapsia alkaa tulla. Ei kiinnosta ei.

Onneksi mieheni on ymmärtänyt tämän eikä pakota minua mukaa. Hän itse jaksaa olla sukulaistensa kanssa tekemisissä ja sen hänelle kaikin mokomin suonkin. Mutta miksi minä olisin heidän kanssaan tekemisissä. Olenhan mieheni kumppani enkä hänen sukulaistensa.

Meillä kyllä on syntynyt yhteistä historiaa ja kokemuksia ihan ilman niitä sukulaisjuhliakin. Olemme onnellisia ja mitäs se muille kuuluu. Pakkopullasukulaiset on vain niitä viheliäisimpiä maanvaivoja.

 

[Suku on pahin]

Ystävänsä voi valita, mutta sukulaisia ikävä kyllä ei!

 

[Humbback]

Onko kenelläkään sellaista aviomiestä, joka ei lähde mielellään juhliin. Oma esimekkini koskee viime viikonloppua, kun jouduin menemään pienen tyttöni kanssa sukulaisten ylioppilasjuhliin ja mieheni meni maalle mummonsa luo?
Odotan toista lasta ja olen todella herkässä tilassa ja tuntuu, että mieheni ei ole kiinnostunut niistä asioista, jotka minua kiinnostavat. Sukulaisten juhlat ovat minulle todella tärkeitä ja oli todella surullista olla juhlissa yksin ilman omaa aviomiestä.
En tiedä enää mitä tekisin.

Jätä se sika!

 

[Täällä taas seurustelusuhde haaksirikossa]

Minä olisin iloinen, jos miesystäväni edes suostuisi tapaamaan kunnolla kerran, jotta voisi luoda mielipiteensä. Hän on tavannut esimerkiksi vanhempani vilaukselta, mutta ei ole koskaan puhunut heidän kanssa sanaakaan. Ymmärrän kyllä, että jos hän esim. yhden tapaamisen perusteella toteaisi, ettei ole samalla aaltopituudella, niin olkoon sitten niin, mutta kun miestä ei saa irti sohvasta millään.

 

[ei ummarra, ei]

Minulle sukulaiset eli sisarukseni ja heidän perheensä ovat tärkeitä ja ainoita ihmisiä, joihin luotan 100 %:sesti. Tiedän, että voin aina tiukan paikan tullen tukeutua heistä kehen hyvänsä ja saan apua mahdollisuuksien mukaan.

Kovin tiukkoja paikkoja ei onneksi ole tullut, mutta tuo tunne on hyvä ja sitä olen yrittänyt siirtää lapsillenikin. Äitini oli viisas kasvattaja, kun sai meidät rakastamaan toisiamme, ei riitelemään turhista, kuten rahasta yms. niin kuin monissa suvuissa. Jaoimme tasapuolisesti sen vähän, mitä oli.

Siksi sukujuhlat ovat tärkeitä enkä voisi kuvitellakaan rinnalleni miestä, joka ei niihin lähtisi kanssani. Käyn kyllä mielelläni miehenkin suvun tapaamisissa. Elinpiiri olisi aika suppea, jos vaan kahdestaan elettäisi. Liian suppea minulle.

 

[tee]

Minä puolestani inhoan yli kaiken kaikenlaisia kahvikekkereitä, olkoon sitten omien tai siipan sukulaisten järjestämiä, tai kenenhyvänsä muun. En siis mieluiten lähtisi sellaisiin ylipäätään. Toisaalta katson myös osaavani käyttäytyä, joten joskus on omat mielihalut pakko sivuuttaa ja tosiaan mennä sinne kahvikekkereille, olkoon sitten kenenhyvänsä järjestämät. Niin ja tietenkin hymy huulilla!

 

[ei voi olla totta!]

Olen pohdiskellut avioeroa johtuen ylläolevista syistä. Miehelleni ovat muut menot tärkeämpiä kuin minun sukulaiset ja sukulaisten juhlat.
Onneksi meillä ei ole vielä lapsia. Olen todella sukurakas ja en hyväksy mieheni käytöstä.
Lukekaa Helsingin Sanomista miten surullista kerrottavaa löytyy tämän hetken avioliitoista ja avioeroista. Pistää miettimään ja mielen matalaksi.

No jeeeesus sentään!
Eipä ihme jos erot senkuin lisääntyy, jos syyt ovat tällaisia!!!!

Herätkää elämään ihmiset ja miettikää nyt hetki, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää ja erotkaa vasta sitten.

 

[höhhh]

Herätkää elämään ihmiset ja miettikää nyt hetki, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää ja erotkaa vasta sitten.

Ihan samaa mieltä. Me sukuloidaan mieheni kanssa erikseen omien sukujemme kanssa. En tosin itsekään tapaa laajempaa sukuani koskaan, vain vanhempia ja veljeäni.
Myös omia ystäviä tavataan omissa ympyröissä, lukuunottamatta tietysti kavereita, jotka on yhteisiä. Olemme parisuhteessa toistemme, ei koko sukujen ja ystäväpiirien kanssa.

 

[_tiltu]

Minun entinen poikaystäväni ei tullut minun lakkiaisiini, eikä hänellä edes ollut mitään muuta sille päivälle! Myöhemmässä vaiheessa, kun olimme jo avopari, hän jätti tulematta mm. siskoni vauvan ristiäisiin sekä mummoni hautajaisiin. Oli se noloa, kun kaikilla muilla on poika-/tyttöystävät tai avopuolisot mukana ja kysellään kovasti missä minun oli...

 

[Arek]

Onko kenelläkään sellaista aviomiestä, joka ei lähde mielellään juhliin. Oma esimekkini koskee viime viikonloppua, kun jouduin menemään pienen tyttöni kanssa sukulaisten ylioppilasjuhliin ja mieheni meni maalle mummonsa luo?
Odotan toista lasta ja olen todella herkässä tilassa ja tuntuu, että mieheni ei ole kiinnostunut niistä asioista, jotka minua kiinnostavat. Sukulaisten juhlat ovat minulle todella tärkeitä ja oli todella surullista olla juhlissa yksin ilman omaa aviomiestä.
En tiedä enää mitä tekisin.

En tiedä haluatko neuvoja neuvoja tämän asian suhteen mutta oletko ikinä sanonut miehellesi, kuinka surulliseksi tulet kun hän osallistu sinulle tärkeisiin tapahtumiin? Pidätkö epätodennäköisenä, että voisi tehdä mitään myönnytyksiä sen asian suhteen jos vain pyydät häntä? Suurempia sukulaisjuhlia ei liene kovin usein, eikä ole kohtuutonta pyytää häntä osallistumaan esimerkiksi muutaman kerran vuodessa sellaisiin tapahtumiin. Riittäiskö sinulle tämä?
Useimmat ihmiset ovat kykeneviä tekemään kompromisseja ja tekemään joskus asioita, jotka itselleen ainakin jollain tavoin epämiellyttäviä, mutta jotka ilahduttavat muita. Jos kaksi ihmistä elää yhdessä, tekemiset määräytyvät kummankin elämän mukaan. Molempien on siis pystyttävä antamaan omaa aikaansa toiselle. Jos ilmaiset kohteliaasti miehellesi, että sinusta hänen kuuluisi antaa vähän aikaa sinulle tärkeille asioille, voi hän hyvin huomata sinun olevan oikeassa. Tehokkainta on ilmaista asia niin, ettei siihen liity tunnelatausta. Ettei mies koe sinun syyllistävän häntä vaan esittävän toiveen.
Toivottavasti saat asiat järjestettyä itsellesi ja miehellesikin mieluisiksi.

 

[Tympääntynyt]

Vittumaisimpia sukujuhlia ovat häät.

Onko mitään sen tylsempää, kuin istua muka-innostuneena seuraamassa kanamaisten kaasojen hösellystä, kun he järjestelevät älyttömiä "tuttu-juttu" seuraleikkejä ja heijastavat dataprojektorilla PowerPoint-showna sekä sulhon, että morsiamen kehityskaaren vauvaiästä lähtien.

Sitten laulavat epävierisesti huonosti riimitettynä omakeksimäänsä hassua laulua morsiusparista "Oi muistatko Emma"-nuotilla.

Sitten taas kukkakimpun- ja sukkanauhan heittelyä, morsiamenryöstöä ja muuta tylsää hömppää. Ja välillä PowerPoint-showna kuvia hassunhauskoista polttareista, joissa morsiamen piti myydä vessapaperia ohikulkijoille pukeutuneena huoraksi.

Kokonainen päivä pitää odottaa, että pääsisi dokaan. Sitten booli loppuu kesken. Vittu

 

[Suvi-mamma]

Vittumaisimpia sukujuhlia ovat häät.

Onko mitään sen tylsempää, kuin istua muka-innostuneena seuraamassa kanamaisten kaasojen hösellystä, kun he järjestelevät älyttömiä "tuttu-juttu" seuraleikkejä ja heijastavat dataprojektorilla PowerPoint-showna sekä sulhon, että morsiamen kehityskaaren vauvaiästä lähtien.

Sitten laulavat epävierisesti huonosti riimitettynä omakeksimäänsä hassua laulua morsiusparista "Oi muistatko Emma"-nuotilla.

Sitten taas kukkakimpun- ja sukkanauhan heittelyä, morsiamenryöstöä ja muuta tylsää hömppää. Ja välillä PowerPoint-showna kuvia hassunhauskoista polttareista, joissa morsiamen piti myydä vessapaperia ohikulkijoille pukeutuneena huoraksi.

Kokonainen päivä pitää odottaa, että pääsisi dokaan. Sitten booli loppuu kesken. Vittu

Päivän naurut, hah hah haaaa
Erittäin todenmukainen kuvaus, en mäkään tykkää tuollaisesta vaikka nainen ja vastanainut olenkin. Tympii amatöörimäinen tekohauskuus.

Onneksi mulla ei ollut yli-innokasta kaasoa eikä mitään muutakaan höperrystä. Setä kertoili tuhmia vitsejä ja tosi hyvä bändi soitti hyvää musiikkia, metsäkukat jäi metsään.

 

[LLL]

Mä ainakaan en ymmärrä mikä ongelma tässäkin on. Jos on mun suvun joku juhla, mies voi tulla sinne mukaan jos häntä huvittaa, jos ei huvita niin jää kotiin. Miksi sitä pitäis itkeä tai hävetä? Ei mullakaan tullut mieleenkään esim. lähteä hänen mummonsa hautajaisiin kun en ollut koskaan koko mummua edes nähnyt.

 

[No siks että]

parisuhteessa kuuluu tukea toista ja olla rinnalla tilanteissa, joista ei itse niin pidäkään, mutta jotka ovat tärkeitä toiselle. Miehesi olisi varmasti ollut iloinen, jos olisit jakanut surun mummon haudalla hänen kanssaan.

En ihmettele liittojen kariutumista, kun kuljetaan vaan omia teitä ja tehdään aina sitä mikä ITSESTÄ on kivaa. Missä se sitoutuminen ja toisen vierellä kulkeminen ja tukeminen on, vanhanaikaista vai? Varmaankin niin, jos tähtäimessä on vain n. 10 v. kestävä liitto.

Minä tähtään elämän loppuun, siinä se ero.

 

[tähtäämisestä]

parisuhteessa kuuluu tukea toista ja olla rinnalla tilanteissa, joista ei itse niin pidäkään, mutta jotka ovat tärkeitä toiselle. Miehesi olisi varmasti ollut iloinen, jos olisit jakanut surun mummon haudalla hänen kanssaan.

En ihmettele liittojen kariutumista, kun kuljetaan vaan omia teitä ja tehdään aina sitä mikä ITSESTÄ on kivaa. Missä se sitoutuminen ja toisen vierellä kulkeminen ja tukeminen on, vanhanaikaista vai? Varmaankin niin, jos tähtäimessä on vain n. 10 v. kestävä liitto.

Minä tähtään elämän loppuun, siinä se ero.

Niin minäkin tähtäsin elämäni pituiseen liittoon ja varmasti moni muukin suomalainen.

Yksin on vaikea olla naimisissa. Liitto kariutui ja erossa oli paljon hyviäkin seuraamuksia.
Sen koommin en ole tarvinnut vaivautua puuduttaviin sukujuhliin.

En ole koskaan pitänyt sukujuhlista. Kiersin ne jo lapsena kaukaa. Olin koko päivän vintillä, kun vanhempi sisareni meni naimisiin. Koko päivä koti oli täynnä väkeä.
Kävin iltapäivällä nopeasti syömässä ja menin takaisin ullakolle lukemaan kirjaa.

 

[pö]

En ihan ymmärrä sitä ajatusmaailmaa, että on minun sukulaiseni ja puolison sukulaiset. Ainakin avioliitossa näen niin, että kaikki sukulaiset ovat yhteisiä. Kun mennään naimisiin, niin silloinhan tavallaan liitytään kyseiseen sukuun, joten outoa, jos ei haluta missään tekemisissä olla.