Yksin synnyttämään

[Keittiönoita]

Mä olen synnyttänyt molemmat lapseni "yksin". Kuopuksen kohdalla aamulla tuli kätilöopiskelija, mutta olin siis ehtinyt olla jo monta tuntia salissa yksikseni. En oikein osaa kuvitella, että siellä olisi ollut joku läheinenkin paikalla...mulla olisi ollut koko ajan tunne, että mun pitää nyt ainakin jutella, että toinen ei ihan kokonaan tylsisty odottelemaan. Esikoisen kohdalla nukuin suurimman osan salissaoloajasta enkä olisi osannut nukkua, jos joku olisi istunut vieressä katselemassa.

 

["vieras"]

Minä oon synnyttäny 3 meidän kuudesta lapsesta yksin ja kyllä olisin halunnut miehen mukaan joka kerralla. Se ite synnytys vielä jotenkin päin menee. Kätilöt ym on ystävällisempiä ja huolehtivampia jos menet yksin. Esim mulla oli yhdessä noista harjoittelija melk koko ajan paikalla.

Minusta oli pahinta sen jälkeen kuin vauva synty. Oli todella orpo ja yksinäinen olo pitää vauvaa sylissä eikä ollu toista jakamassa sitä hetkeä. Toki soitin miehelle muttei se ole sama.

 

[moekoe]

Mä olen synnyttänyt molemmat lapseni "yksin". Kuopuksen kohdalla aamulla tuli kätilöopiskelija, mutta olin siis ehtinyt olla jo monta tuntia salissa yksikseni. En oikein osaa kuvitella, että siellä olisi ollut joku läheinenkin paikalla...mulla olisi ollut koko ajan tunne, että mun pitää nyt ainakin jutella, että toinen ei ihan kokonaan tylsisty odottelemaan. Esikoisen kohdalla nukuin suurimman osan salissaoloajasta enkä olisi osannut nukkua, jos joku olisi istunut vieressä katselemassa.

Mulla oli ihan sama fiilis. Vaikka en nukkunutkaan. Jotenkin olis sellainen viihdyttäjäfiilis, mulla meinas kyrvähtää jo siinä vaiheessa kun se yks avustava kätilö ramppas kokoajan kysymässä, että mikä olo yms. Tiuskaisin sille sit, että soitan v*ttu tota kelloa, jos mulla on hätä. Ei tätiä näkynyt sen jälkeen. =)

Jos toinen saadaan alulle niin mies saa päättää tuleeko vai ei, ja ainakin nyt toivon enemmän että kallistuu sille kotona ololle.

 

[Keittiönoita]

Mulla oli ihan sama fiilis. Vaikka en nukkunutkaan. Jotenkin olis sellainen viihdyttäjäfiilis, mulla meinas kyrvähtää jo siinä vaiheessa kun se yks avustava kätilö ramppas kokoajan kysymässä, että mikä olo yms. Tiuskaisin sille sit, että soitan v*ttu tota kelloa, jos mulla on hätä. Ei tätiä näkynyt sen jälkeen. =)

Jos toinen saadaan alulle niin mies saa päättää tuleeko vai ei, ja ainakin nyt toivon enemmän että kallistuu sille kotona ololle.

Jos kuopuksen isä olisi tullut mukaan synnytykseen, niin meille olisi luultavasti syntynyt salissa mojova riita. Mä olin synnyttäessäni varsin epäsosiaalinen ja mulla olisi mennyt hermot, jos toinen olisi länkyttänyt - vaikka siis ihan hyvää tarkoittaen - jotakin.

 

[yksin synnytin]

Erittäin hyvin sanottu. Ihme pakko näillä ap:n tapaisilla on puolustella ja todistella ukkojensa välittämistä.
Kun käytös kuitenkin osoittaa ettei vauvan syntymä merkitse kummallekkaan tarpeeksi että jaksaisi vaivautua paikalle.
Meille toisille se taas on iso hetki elämässä. Yhdessä on alulle pantu, yhdessä pistetään päätökseen. Yhdessä koetaan elämän upeat hetket.

Ihanan mustavalkoista ajattelua joillakin
Kyllä se minukin mies olisi halunnut olla mukana ja se olisi minulle sopinut mutta mikäs teet kun häly tulee :/
Toisaalta voisin kysyä että mitä hyötyä siitä miehestä siellä synnytyksessä on?
On minun mies toisen lapsemme synnytykseen päässyt mukaan,
ja ei hän osannut siellä mitään tehdä.
Toki kysyi voinko auttaa ja jos teen näin ja näin mutta aika käsi tuokin siellä oli kun tokihan isukkia jännitti

Mutta ei siinä, kolmannen kohdin voinkin sitten sanoa jos sattuu työvuoro olemaan ja häly tulemaan että ei kai se haittaa jos jonkun talo palaa poroksi.


Haluan vain sanoa että ei se maailmanloppu ole jos nyt tilanteet tai olosuhteiden pakosta jouduttekin menemään tai jäämään yksin laitokselle.
Ja en minä niitäkään huonompina vanhempina yhtään pidä ketkä haluaa synnyttää yksin tai isä ei halua mukaan.
Samalla tavallahan sitä sitten voisi alkaa arvostelemaan kuka synnytti ihan luomuna ja kuka ei ja mikä oli synnytystapa vai menikö sektioon.

 

[Tönt]

olin menossa yksin synnyttämään tätä nuorinta mutta viime hetkellä sain siskoni mukaan. mies ei halunuut mukaan. oli siis mukana kun meidän eka yhteinen syntyi mutta ei halunnut enää uudestaan. oli sille tosi ahdistavaa. no, mulle se oli ensin pieni shokki mutta kelasin sitten että mielummin jääköön kotiin koska ei siitä mitään apua olisi ollut ja varmaan olisin suuttunut sille vielä jos olisi kesken kaiken mennyt oottamaan autoon. luulen kans että se hetki synnytyksen jälkeen kun kätilöt menee pois ja jäät yksin sinne syömään sun leivät niin on se pahin vaihe. siinä synnytyksen aikana ei ehi miettiä eikä sillon oo yksin. oli ihan kiva kokemus eikä siskolle tullu edes traumoja.

 

["Mina"]

Eikös sen miehen kanssa voi sitä vauvaa ihastella, vaikka se tulisi esim. tunnin myöhemmin paikalle? Ja ensi-imetys wtf? En oo yhdenkään miehen kuullut sanovan, että heidän parhaita hetkiään on ensi-imetyksen nnäkeminen Ihan oikeesti, jotkut yrittää tehdä asiasta isomman kuin se onkaan. Sen pienen ihminen näkeminen on varmasti miehelle tunteellinen kokemus, tapahtui se sitten verisenä äidin mahan päällä tai tunnin myöhemmin jossain muualla.

 

["vieras"]

Mä olen synnyttänyt molemmat lapsemme yksin. Esikoisesta mies ei ehtinyt kiireelliseen sectioon paikalle ja tokassa hoiti esikoista kotona. En todellakaan olisi kaivannut miestä paikalle.

 

["vieras"]

On se vauva vastasyntynyt siinäkin vaiheessa kun isä pääsee sairaalaan..yhtä ainutlaatuista, vaikkei olisi syntymää todistamassakaan.Ja ihan kelpo isä on ollut vaikkei ollutkaan mukana... Luulen että nämä vauhkoajat pelkäävät yksin synnyttämistä.. Minä ainakin nostan itselleni hattua kun yksin olin.

 

[Zefyrina]

Mä synnytin yksin tai siis ilman miestä. Pitkään pidin itsestäänselvyytenä että tottakai mies tulee mukaan ja sitä mieskin olisi halunnut. Mutta siinä loppumetreillä sitten tuli ajatus että mitä jos olisinkin yksin siinä tilanteessa ja se ajatus alkoi kuulostaan mun jutulta. Ensimmäisen lapsen synnytys kun luonnollisesti jännitti ja pelotti, siihen kun lisätään vielä järkyttävä sairaala/veripelko niin tuntui että haluan tehdä sen yksin.

Missään vaiheessa se ei tuntunut huonolta ajatukselta kun synnyttämässä olin. Koko ajan oli hyvä ja rauhallinen olo, kätilöt oli mukavia ja etenkin se joka sitten oli viimeisessä vuorossa kun lapsi syntyi lopulta sektiolla oli todella mukava kätilö.

Jäi ihan positiivinen olo yksin synnyttämisestä ja mun tapauksessa kun jälkeen päin ajattelee niin se ainoa oikea tapa. En mä olisi siihen sähellykseen kaivanut miestä vaan halusin tehdä sen yksin.

Tosin sitten joskus kun saadaan toinen lapsi niin sinne haluan miehen ehdottomasti mukaan. Uskoisin että silloin mulla on varmempi olo kun on jo yhdestä jotain kokemusta eikä ole sellainen epävarma pelokas olo kuin esikoisen kohdalla. Ja onhan se synnytys myös miehelle iso ja kokemisen arvoinen juttu.

Joskus tulee kyllä huono omatunto ja itsekäs olo siitä ettei mies kokenut esikoisen synnytystä. Mutta mun mielestä se on kuitenkin äidin päätettävissä oleva asia koska äiti siinä tekee sen ison urakan kun synnyttää lapsen ja jotta se synnytys olisi mukavempi kokemus niin äiti voi vaikuttaa niihin asioihin mitä nyt synnytyksessä voi itse vaikuttaa.

 

[Labran täti]

Mulla ei ole mahdollisuutta valita tulenko synnytykseen, niin ei ole kyllä miehelläkään.

 

["Joku"]

olin menossa synnyttämään nelosta yksin,koska la oli just silloin kun suku lomaili kesällä ja paikalla ei ollu ketään vahtia.Enkä kokenut sitä ongelmaksi millään lailla,sanoin neuvolassakin etten halua strssata kuka hoitaa 3lasta kotona kun olen sairaalassa joten isä jää kotiin.Neuvolassa joka kerta täti huokaili että et kyllä voi yksin lähteä synnyttämään..että jos synnytys alkais vaikka yöllä niin otat miehen mukaan ja jätät lapset keskenään kotiin..kyllä ne nukkuu=/En iki maailmassa jättäis lapsia yksin kotiin=)No vauva syntyikin niin yliaikaisena että suku oli palannut lomiltaan ja mies tuli mukaan.

 

["Mina"]

Toisille on paljon tärkeämpi itse syntyminen, kuin synnytys. Ei se tarkoita, että jos synnytys ei tunnu hirmu tärkeältä, etteikö lapsen syntymä olisi erittäin tärkeä tapahtuma.

Nämä ensi-imetyksestä ja muista keuhkoojat on varmasti niitä ihmisiä, joille esim. häät on tärkeämpi asia kuin naimisissaolo. Ja sitten ne ei voi älytä sitä, että jos isä jää muiden lasten kanssa kotiin, että miten se voi jättää välistä elämän tärkeimpiä tapahtumia.. Vaikka tosiasiassa ne eivät jää mistään paitsi, kokevat vain tapahtuman vähän eri vinkkelistä.

 

[lissukka.]

Meillä on isä ollut mukana molemmissa synnytyksissä. Esikoista synnyttäessä, oli olo että isästä oli vain harmia, kun mulla oli olo että se on ihan hukassa eikä tiedä mitä tehdä. Hän mm, kyseli joko kohta syntyy, pyysi kätilöltä mehua, kävi hakemassa itselleen kanttiinista sämpylää ja mussutti sitä minun nälkäisen synnyttäjän edessä

Mutta toka synnytys olikin sitten kiva, mies osasi hieroa kun halusin ja pysyä kaukana kun halusin, vaikken sanonutkaan mitään, hän osasi aistia ja arvata.

Tämän kolmannen synnytykseen mies tulee mukaan, jos vain pääsee!

 

["Hanna"]

Meillä mies oli esikoisen synnytyksessä mukana, mutta ei sitten enää toisessa. Meillä oli esikoinen silloin 1v, eikä haluttu niin pientä laittaa minekään vieraalle hoitoon. Omasta puolestani voin sanoa, että mulla oli kakkosen synnytyksessä tosi turvallinen ja mukava olo, kun tiesin, että esikoinen on turvassa oman isän kanssa, sain keskittyä ihan täysin synnytykseen. Mulla on jotenkin ollut molemmissa synnytyksissä tosi sulkeutunut olo(ikään kuin olisin vauvan kanssa kuplassa ja muu maailma ulkopuolella), ja mua häiritsee, kun joku kyselee jotain tms. Varsinkin kun joka inahduksesta mies oli soittamassa kelloa ja kätilötkin sitten tuli kyselemään koko ajan Kakkosessa mulla oli ihan erilainen rauha. Tosin onhan minulla vähän huono omatunto, kun mies ei välttämättä aina kerro kaikkia tunteitaan ääneen, että jos hän sittenkin harmittelee ettei ollut mukana... Tosin hän vietti meidän kanssa kotona synnytyksen jälkeen 7viikkoa, osallistuen koko ajan vauvan hoitoon(paitsi ei tietenkään imetykseen voinut), ja sillä on minun mielestä isä-lapsisuhteen muodostumiselle huomattavasti enemmän merkitystä kuin sillä, onko synnärillä mukana vai ei.

 

["vieras"]

Synnytin kuopuksemme yksin, ilman minkäänlaista tukihenkilöä. Meillä se oli pakon sanelema tilanne eli emme ehtineet saada hoitajaa esikoiselle (hoitajaksi lupautuneet olivat juuri synnytyksen alkaessa reissussa). Mies tuli sitten esikoisen kanssa katsomaan vauvaa n. 2 tuntia vauvan syntymän jälkeen.

Näin jälkikäteen ajatellen joku tukihenkilö olisi ollut kiva, mutta vain sen takia, että olin niin kipeä loppuvaiheissa, etten edes tajunnut pyytää mitään kivunlievityksiä. Ilmeisesti menetin muutaman kerran tajuntanikin avautumisvaiheen loppupuolella, enkä kyennyt ponnistamisen alkaessa ottamaan minkäänlaisia ohjeita vastaan... Mutta siitäkin selvittiin

 

[no jaa]

Erittäin hyvin sanottu. Ihme pakko näillä ap:n tapaisilla on puolustella ja todistella ukkojensa välittämistä.
Kun käytös kuitenkin osoittaa ettei vauvan syntymä merkitse kummallekkaan tarpeeksi että jaksaisi vaivautua paikalle.
Meille toisille se taas on iso hetki elämässä. Yhdessä on alulle pantu, yhdessä pistetään päätökseen. Yhdessä koetaan elämän upeat hetket.

Heh, mulle tulee tän tyyppisestä argumentoinnista väkisinkin mieleen feissarit, kun ne aloittaa puheensa kysymällä esim. "Kiinnostaako lasten oikeudet?" Kaikkia varmasti kiinnostaa, kumminkaan mä en ainakaan maksa Unicefille kuukausittaista lahjoitusta.

Itse haluaisin ehdottomasti miehen mukaan synnytykseen, sekä itseni tueksi että näkemään syntymän ihmeen ja jakamaan ensi hetkien ainutkertaisuuden. Mutta ymmärrän silti ihan hyvin ihmisiä, jotka omasta halustaan tai olosuhteiden pakosta synnyttävät yksin/ jättävät menemättä synnytykseen. Ei kai tästä nyt tartte tapella, asioita voi tehdä toki monella tapaa.