Heippa!Olen ollut kuusi vuotta mieheni kanssa,meillä on kaksi vuotias lapsi.Alkuvuodet menivät hyvin(niinkuin varmaan suurimmalla osalla).Halusin alusta alkaen kertoa kaikki asiat,niin ilot ja surut,menneet ja tulevat,jotta oppisimme tuntemaan toisemme perinpohjin.Jonkin aikaa meni ihan hyvin,mutta aina kun mieheni oli huonilla tuulella,hän alkoi kaivelemaan kertomiani asioita ja varsinkin niitä mistä minulle oli joskus kertynyt mielipahaa(esim.lapsuuden,-edellisen parisuhteen tms.asioista).Jos sanoin,että minua harmittaa,masentaa ym.niin sekään eim ollut hyvä,sain kuulla kuinka minulla ei mikään ole hyvin tms.olen tyytymätön tai minun pitää korjata elämääni jotenkin.Kaikillahan meillä on mielipahaa ja välillä masentaakin,mutta se kuuluu asiaan ja niistä selviää,varsinkin jos on joku jolle puhua.Olenkin kääntynyt kavereideni ja sisarusteni ja äitini puoleen.Silloin tosin tulee se yksinäisyyden tunne,sillä olisi kiva,että se mies olisi se lähin ja tärkein kuuntelija ja lohduttaja.Enää en ole puhunut mitään,miltä minusta tuntuu ja mitä minulle kuuluu,olen jotenkin tukahduttanut tunteeni mieheltäni(en sitä haluaisi).Lapsi kun syntyi niin minulla oli aika pitkään synnytyksen jälkeinin masennus,jota mieheni ei ymmärtänyt alkuunkaan.Hän vaan vertasi minua kavereihini,jotka nauttivat äitiydestä täysillä.Hän oli päivät töissä,illat kotona,viikonloput harrastuksissa ja oli ärtyinen siitä,kun valitin väsymystäni ja sitä YKSINÄISYYTTÄ kotona.Minulla ei ollut ketään kenelle jutella,tietty kaverit,mutta eivät hekään joka päivä ehtineet kuunnella surkeaa mieltäni.Jotenkin vauva-aika selvittiin ja palasinkin äitiysloman jälkeen töihin =) ,oli ihanaa!Sitten alkoikin miehellä kiukku siitä,kun lasta piti viedä hoitoon ja aamut lapsen kanssa olivat jotenkin vaikeita.Itse en pystynyt viemään,kun menin niin aikaisin töihin.Olipa"mukava"tunne aina lähteä,kun mies kiukuttelee eteisessä huutava lapsi sylissä...No eka tarhavuosi menikin hyvin.Nyt mies on vaihtanut työpaikkaa ja raivoaa,kuinka minun työajat estävät hänen työntekonsa syystä,että hän joutuu viemään ed.aamuisin lasta hoitoon.Miehen mielestä minun pitäisi vaihtaa a)parempipalkkaiseen työhön b)paikkaan,missä olisi sellaiset työajat,että pystyisin sekä viemään ja hakeman lapsen.(Nyt alkoi juttu rönsyilemään otsikosta,kun oikein pääsi purkamaan tuntojaan).No kotona ei juurikaan jutella mistään,mies puhuu rahasta ihan joka päivä ja siitä kuinka sitä pitäisi saada lisää ja lisää(hän tienaa ihan hyvin,mutta tuhlaa sitä surutta).Hän on joka viikonloppu kavereiden kanssa bilettämässä ja muutenkin hyysää kavereitaan.Jos pyydän häntä tekemään jotain kotona,niin kaikki tehdään hampaita kiristellen.Ja aina hän hokee,kuinka hän tekee paljon perheensä eteen ja viettää aikaa meidän kanssa ja on mielestään muutenkin kuin keskivertoisät.Minua hän pitää kylmänä ja etäisenä ja minä olen se joka ei puhu tunteistaan ym.No ei paljoa huvita,jos tunteista puhuminen kääntyy aina minua vastaan.Jutun ydin oli siis se,että KAIPAAN NIIN KESKUSTELUJA MIEHEN KANSSA JA LÄSNÄOLOA.No olen jo miettinyt,että olenko itse tyytymätön ja vaadinko liikoja..