Yli 10 vuotta samassa kaupungissa - enkä tunne vieläkään ketään

[omituistako]

Tajusin juuri, että olen asunut jo yli 10 vuotta nykyisessä asuinkaupungissani, enkä ole tosiasiassa tutustunut tähän mennessä täällä yhteenkään ihmiseen.

Hulluinta on lisäksi se, että aiemmin asuin lyhyempiä, vuoden, parin jaksoja muualla, ja löysin itselleni, jos en nyt mitään sydänystäviä, niin ainakin tuttavia suht nopeasti ja helposti. Aluksi jaksoin täälläkin yrittää, kävin baareissa ja harrastuksissa ja koitin tutustua työkavereihin, mutta se on aika hankalaa tutustua muihin, kun ne muut ihmiset eivät halua tutustua minuun.

Vai onko kysymys vain iästä ? Onko se vaan uskottava, että parikymppisenä ihmiset vielä haluavat tutustua toisiinsa, mutta kun kolmekymmentä lähestyy ja ylittyy, niin minä olen omituinen poikkeus halutessani tutustua uusiin ihmisiin, ja muut sitten haluavat elää jotain sisäpiirielämää, mihin uusilla tuttavuuksilla ei ole asiaa.

 

[Anatolia]

Kuulostaa oudolta.

Ei ikä mun mielestä selitä asiaa. Olen 35 v ja aika iso osa kavereistani on hankittu 30 v rajapyykin jälkeen.

 

["mama"]

Miten sä oot jaksanu 10 vuotta elää ilman kavereita? Onko sulla perhe?

 

["mä"]

Itse olen kolmenkymmenen ja kaksi vuotta uudessa kaupungissa asuneena, tunnen jo kymmeniä ihmisiä. Kavereita siis ja ihan ystäviksikin muodostunut osa. Etten usko iän olevan selitys tuohon sinun tilanteeseesi. Oletko avoin ja ystävällinen tuntemattomille? Et kulje naama kurtussa ja tohdit jutella vieraille? Itse löysin parhaimman ystäväni aikoinaan eläinkaupasta Ja siis ihan ihmisestä kyse

 

["vieras"]

Missä asut?

 

["mona"]

Mikä sun elämäntilanne on?

Pääasiassa mun ystävät on entisiä koulukavereita ja nyt pienten lasten myötä oon tutustunut uusiin ihmisiin. Työkavereihin en nykyisessä paikassa oo tutustunut niin hyvin että vapaa-aikana oltaisiin yhdessä. Ja toisaalta uusiin ihmissuhteisiin ei enää ole aikaa, hyvä kun saa hoidettua noi nykyiset.