YLI 35-v KUUMEILIJAT :) VOL.4

Kiitos pikkukakkosen haaveilija pikkuisen tauti antanut jo periksi. Mun kurkkukipu muuttui tänään pistäväksi kivuksi kurkussa, kun nielaisen, sattuu kamalasti. Mulla on kuuri päällä, saa nähdä auttaako. On kahden viikon kuuri. Siis aamulla ja päivällä oli näin, mutta nyt illalla vähän kipu helpottanut.

Olimme tänään koko perhe Ähtärin Eläinpuistossa ja oli oikein mukava reissu, vaikka kurkku kipeänä ja yskin ja niiskutin. Kaikki viihtyivät kovasti ja lapset tykkäsivät kattella eläimiä. =)
Tietty me aikuisetkin. Pikkuneiti istui kärryssä ja aina halus nähdä, kun tuli uusia eläimiä eteen. Alkoi kuulua kärrystä että kattoo!

Välillä syötiin jätskiä ja lapset leikki kierroksen päätyttyä pomppuhuoneessa ja oli liukumäki ja kaikkea kivaa. Molemmat nukahtivat heti kun lähdettiin kotiin päin. 5 tuntia reissussa menikin. :) Kotipihassa heräsivät. Ajoimme miehen kanssa vuorotellen, kun olimme itsekin niin väsyksissä että oikein. :D Nukuimme ja ajoimme vuorotellen.

Lumi-Marja täällä peukutan kovasti sun puolesta, oireet ja testi näyttää hyvältä.

Anteeksi, mutta nyt en jaksa kommentoida muuta. Hyvää Yötä teille kaikille!

TeSuLah ja Pikkukolmonen 18+3




 
Kesän tjotaolija..
....ilmoittaa jotta kp1 tänään. Yöllä kurvas tätylin tympeä punainen ferrari pihaan.
Olo on pettynyt, harmistunut,vihainen jne. joten tuota oloani olen nyt siivoamalla pois yrittänyt pyyhkiä. Tosi ilkeä tunne vaikka jo aavistinkin et ei tärpit kohdilleen osuneet.
Niin et jo taas kerran on ajatukset suuntautuneet gyne-käyntiä kohden. Mut mistä ihmeestä siihen eurot löydän.

-touhis-

Muille perempaa onnea toivottelen ja tarraliimaa niille joilla "masu-matkustaja" jo matkassa mukana.

Poistun "haavojani" nurkan taakse hoitelemaan.
---------------------------------------------------------------------------------
Tuon yllä olevan tekstin kävin kopioimassa tuolta 40+-pinosta. Teksti on siis kirjoitetu 27.6.-08 puolen päivän aikoihin. Joten nyt kun ollaan jo siirrytty 28 päivän puolelle niin on kp2.

-touhis- laiskalla päällä. :/

ps. En saanut kursivointia toimimaan. :/ :whistle:
 
Hei!

Tyttö lähti Seinäjoelle tuhlaileen rippilahjaksi saamiaan rahoja (suurin osa kylläkin menee englannin matkaa varten),niin pääsin jo näin aamusta koneelle livahtaa.. =)

No TeSuLah saat tämän kerran anteeksi,mutta sitten ensikerralla.. ;) ;) ;) :D

Voi touhu tenava niin tuttu tunne minulle viikko sitten tädin tulessa (vielä tytön rippijuhlapäivänä) ja vieläkin harmittaa.. Olen kovasti pahoillani puolestasi.. :hug: :hug:
Mutta eikö me kuitenki taas nousta täältä?? :wave:

Oikein mukavaa päivää kaikille! :wave:
 
Heippa kaikille! :flower:

Kyllä oviksen erottaminen voikin olla välistä vaikeaa pinkki! Tässä kierrossa, jossa sain Pregnylinkin, oviskipuja ei ollut! :headwall: Tosin otolliseen aikaa ei ollut muutakaan, koska miehellä niin pahat allergiaoireet-kohtaus päällä , lääkityksien jälkeen vaan jaksoi nukkua, eli tämä kierto meni sivusuun!

Ehkäpä heinäkuun helteet tuovat pinoomme paljon, paljon Plussia! :heart: :saint:

Miten Lumi-Marjan testailut tänään sujuvat!?

:flower:

Onnea kaikille testaajille! :flower: :heart:

Rva Pikkumyy :heart: :wave:

 
Pikainen kysymys Rouva Pikkumyylle
Kuinka saat tänne värillistä ja esim eri fonttisia tekstejä?
Olisiko sinulla muita kivoja vinkkejä tekstin koristelemiseksi?


Tiedoista kiitollinen Nevi :flower:
 
Taikakuu onhan nuo erikoisriparit jonkin verran kalliimpia, mutta tuo ei ollut erityisen hintava, kun oli oma heppa mukana. Ei tarvinnut siitä osiosta maksaa.

Rouva Pikkumyy, kiitos vain kysymästä. Tulihan sitä taas testattua, vaikka illalla päätin, että en varmasti, jotta säästän testejä jos alkaa siltä näyttämään, että on jotain testattavaa. No se siitä maltillisuudesta :ashamed: Testiin tuli omituinen viiva, sellainen jonka reunoissa on väriä, mutta keskellä ei. Niin kutsuttu viivanpaikka varmaankin kuvaisi tätä hyvin. No sillä lampulla näkyi paremmin, mutta pahus kun kuvaa ei makrolla sellaisesta operaatiosta saa. Liikaa valoa. kuvan kuitenkin sain, mutta tänne en kehtaa laittaa, kun on kuitenkin sen verra olematon. Mies näki siinä hieman vaaleanpunaista väriä, joten kai mun on uskottava, että mun silmissä ei ole pelkkä harhainen kangastus.

Jotenkin kummalliselta tuntuu, että tuo tuosta vahvistuisi. Meidän ovispupuilutkin meni melkein harakoille. Jos sillä ahkeruudella jotain saa aikaiseksi, niin todellakin on ihmeistä suurin kyseessä. Tänään alkoi migreeni, joka edeltää tätsyn tuloa. Normaalisti kestää kolme päivää, sit hellittää ja pian saakin huomata tuhrun. Finnejä ei vieläkään ole ilmestynyt. Onhan noita oireitakin, mutta kyllä ne kaikki mahtuu paria poikkeusta lukuunottamatta PMS oireisiin, mitä mulla on ollut vuosia. Vähän on epäuskoinen olo plussan suhteen. Valmistaudun kuitenkn putoomaan kovaa ja korkeelta, jos se edes vähän pehmittäis laskeutumista.

Ens perjantaina tulee vasta 14 päivää ovisplussasta, joten on tässä vielä aikaa. Taidan nyt jättää noi loput testit vähäksi aikaa rauhaa. Nyt oli ovis vähän myöhemmin, joten kierto on todennäköisesti enemmän kuin tuon 28 päivää. Kyllähän sitä plussaa kuitenkin niin kovasti odottais :saint:

Eilen esikoinen täytti 16v. Aika menee niin kamalan nopeasti. Juuri hän oli pieni käärö ja nyt ihan miehen kokoinen. Eilen tuli myös 16v pienen tyttövauvani kuolemasta. Ei alkanut äitiyteni helpoissa merkeissä, eikä tuskalta ole säästynyt sen jälkeenkään, mutta kaikesta huolimatta elämä on jatkunut ja siihen on mahtunut paljon kaunista ja hyvää.

Taivaalla näkyy sateenkaari, valkoinen lokki lentelee tummanpuhuvia pilviä vasten. Olkoon tuon sateenkaaren juurella se plussa-aarre, josta riittää meille jokaiselle :flower: :flower: :flower:

Näihin tunnelmiin, Lumi-Marja

 
Heippa! Edelleen Onnea Lumi-Marjalle kokeilujen jatkamiseksi! :flower: :flower: :heart:

Minullakin tuli kontrollin viereen punaista väriä ovistestiin , mutta hailakkaa, jospa lisääntyisi? :heart: :saint:

Nevi laitan sinulle ohjeet värien lisäämiseen, kun olen toisella koneella, minulla siellä koneella ne ohjeet! :D , eli vaikka huomisen aikana!;=)

Lumi-Marja jos sait siitä kuvan niin laita tänne vaan, onhan se aina hienoa nähdä sellainen! :heart:

Onnea kaikille Testailuihin!! :flower:

 
Onpas sinulla Lumi-Marja ollut täällä jännät paikat poissaollessani =)
Pidän sinulle virtuaalipeukkuja, jotta viivat vahvistuisivat ja saat kokea 'ihmeesi' :flower:

TeSuLahille lisää paranemissäteitä lähettelen, miehelle myös. Jopas teitä nyt koetellaan :/

Kiitokset vaan Rouva Pikkumyy jos jossain vaiheessa ehdit ohjeet laittaa. Tässä sinulle jo etukäteen kiitoskimppu :flower:

Kotona oli muuten, mökiltä tullessa, kirje odottamassa jossa luki;
'Teiltä otetusta verinäytteestä tehdyn seerumiseulonnan tulos oli normaali. Tämä tarkoittaa sitä, että sikiön kehityshäiriön mahdollisuus on hyvin pieni.'
:D :D :D :D :D



Nevi ja Vilttitossu rv 14+4

 


Rouva Pikkumyyn pyynnöstä :D Tässä pikkulampulla läpivalaistu kuva. Siinä valokeilan keskellä pitäisi näkyä jotain vaaleanpunaista, ei selvästi, mutta jos oikein osaa tiirata (ja sen me tikkujen tuijottajat tottakai osaamme :saint: ) niin siinä se viiva olisi. Kontrolliviiva on tuolla varjon puolella. Kuva on todellakin epäselvä eikä läheskään sellainen, kuin luonnossa.
 
Taikakuu sit kun oon seuraavan kerran lasten kanssa yksin liikenteessä sielläpäin voin vaikka käväistä, mies ei olisi varmaan tullut kun ei tunne. Jos Keskiselle vaikka meillä joskus asiaa niin sitten. :D

Lumi-Marja ota nyt vain rauhallisesti, vedä syvään henkeä ja rauhoitu. :laugh: Kyllä sä varmaan ny plussaat, odota vielä jonkin aikaa, ettet saa stressiä testin teosta. :hug:

Rouva Pikkumyy samoin
Mun kurkkukipu on sietämätontä, nyt pistää ja koskee kurkkuun vielä kipeämmin, nieleskely sattuu kauheasti ja aloin jo epäillä ettei kuuri sovikaan mulle, kun oireet vaan pahentunu.


En tiedä mitä tehdä. |O :o Kurkkuvaivat ovat jatkuneet pian 2 vkoa, samoin kamala yskä ja nuha ja alkaa kiristää hermoja tällainen, kun muutenkaan ei ole aina auvoista mielialan kanssa.
Lapsille tulee sanottua helpommin ja korotettua ääntä ja harmittaa aina sitten niin kamalasti. :ashamed:
Haluan olla raskaana ja nauttia siitä, mutta ei ole aina helppoa. :ashamed:

Meinasin jo soittaa päivystykseen tänään, mutta en nyt oikein tiedä mitä tekisin. Lääkkeitäkään ei voi oikein ottaa Panadolia kummempaa ja V-Pen kuuria en kohta uskalla jatkaa, kun kurkku vaan kipeämpi. Help me!

Kiitos nevi on tämä aika rankkaa. Mulla on lisäksi kamalan kipeitä suonikohjuja vasemmassa jalassa varsinkin nilkoissa.
Täytyy ottaa nyt puheeksi nekin neuvolassa keskiviikkona, kun ovat niin pahan näköisiä. Selkeästi kipeämpiä kuin aiemmissa odotuksissa ja kipeitä kohjuja on myös takamuksessa, säärissä ja reiden takana.

Anteeksi valitus, mutta nyt oli aivan pakko, että jaksaa taas. :headwall: Helpotti jo kiitos!! :heart:

Pikkuneiti heräs, vien uudelleen maate. Hyvää Yötä!

:heart: TeSuLah ja Pikkukolmonen 18+4 :heart: :wave:
 
Kävin heti aamusta päivystykses ja lääkäri katsoi kurkkua ja tuumas, kovin on ärtynyt ja punainen. Tulehdusarvot oli normaalit. On joku tosi sitkeä virus mulla, tänään tulee 2 vkoa kun alkoi. Nieleminen on yhtä tuskaa, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa helpotu. Kipuun Panadolia tai Para-Tabsia.

Mukavaa sunnuntaipäivää teille! :heart:
 
Huomenia! :flower:

Kiitos Lumi-Marja kuvan laittamisesta, kyllä siinä minunkin mielestäni toista viivaa näkyy kontrollin vieressä! :flower:

Laitappa kuva myös tuonne yli 40v kuumeilijoiden ihasteltavaksi! :D

Ihanaa pvää kaikille!

Onnittelut Neville hyvistä seerumivastauksista, nyt voi rauhassa odotella vauvelianne! :heart:

Rva Pikkumyy :heart: :wave:

Neville: en pääse tänäänkään pojan koneelle, jossa ohjeet väreistä, mutta laitan heti kun onnistuu! :D

TeSuLah:toivottavasti pian paranet! :hug:

Onkohan se angiinaa?

Masuasukeille kaikille hyvää vointia! :heart:
 
TeSuLah juu, kyllä tässä pitääkin hengittää rauhassa ja rauhoittua. Toinen puoli on innoissaan tästä plussan odotuksesta kuin pikkumuksu karkkikaupassa, toinen puoli pelkää kaikkia pelkoja mitä se toisi mukanaan. Nyt annan ajan kulua hetken matkaa etiäppäin ja katotaan nyt, miltä alkaa näyttään.

Kopsaampa tähän pätkän tuolta 40v puolelta, jossa kävin kyläilemässä :)

Tänään en ole testaillut, kun ajattelin pitää vähän paussia ja odottaa rauhassa muutaman päivän. Ollaan ajelemassa kotia päin ja kokeilen miten netti pelaa tämän mokkulan kans. Vähän hitaasti, mutta toimii. Milles muullekkaan sivulle sitä tulis kokeileen, kun tänne Tyttö pääs ripille ja omalla porukalla kahvitellaan tänään. Viikon päästä olis vieraita tulossa. Neiti ei mistään hinnasta haluais itte mitään juhlia, mutta sanoo tuon nyt sit yli innokkaille sukulaisille, jotka itse kutsuvat itsensä kaikesta huolimatta.

Enempää ei pysty läppäirä räplätä autossa, tulee vaan huono olo. Saa likka jatkaa, koska hän tätä masiinaa mukaan vonkusikin.

Lumi-Marja
 
Lumi-Marja Uskon, että se plussa sieltä selkenee. Jännitävät päivät sinulla menossa. Onnea seuraavaan testiin. :heart:

Nevi Onnea hyvistä seerumivastauksista. :heart:

Meillä molemmat isot tytöt saivat opiskelupaikan. Ollaan siitä tosi iloisia. Toinen vielä haki kouluun johon on aika vaikea päästä ja testitkin meni kuulemma huonosti.

Odottelen jotain ovisoireita, jospa niitä pian tulisi. Kp on 11/28 ja vuoto loppui vasta pari päivää sitten. Ensimmäiset menkat keskenmenon jälkeen oli pitkät ja runsaat. Mahtaako se vaikuttaa tulevaan ovuaatioon, että menkat kesti niin kauan?

Meillä vietetään tänään pojan synttäreitä ja jännitystä on ilmassa.
 
Olo ei ole parantunut vieläkään. Kurkkuun sattuu nieleminen edelleen. On otettu labrakokeita ja tulehdusarvot normaalit ja pieni verenkuva ym. Rouva Pikkumyy, ei siis ole angiinaa ja eilen kun kävin lääkärissä, alkoi jo epäillä mononukleoosia eli pusutautia. Isännällä oli lievänä n. 4 pvää kurkku kipeä, jospa se sitten on sitä. Mutta netistä katsoin että siihen kuuluisi kuume. Ei ole kuumetta. Kuurikaan ei ole auttanut, ei kai kun ei ole tulehdusta.

Tänään taas meen labraan, ottavat nyt sitten sen monotestin ja hb:n uudelleen. Ei tämä tästä ole muuttunut. Nieleminen sattuu aivan kauheasti. :o Joku tosi sitkeä ja ärhäkkä viirus on nyt päässyt jylläämään. Yskä ja nuhakin edelleen. :'(

Vauvalla ei mitään hätää tunnu olevan, vaikka yskin kamalasti. Liikkuu ja potkiskelee jo aivan selvästi. Tuntuu ihanalta. :heart: =)

Keskiviikkona onkin seuraava neuvola ja rakenneultra 11.7.

Hyvää Päivänjatkoa ja plussatuulia! Täällä jännään!!
 
Eilinen hurahtikin Särkänniemessä hurvitellessa. Tai minun hurvittelut rajoittui kylläkin pehmikseen ja popcorneihin :D Nuorisolla oli hauskaa ja pikkainen, 2v, nautti kaikesta koko rahan edestä. Illalla nukkumaan mennessä puristi tiukasti uutta delfiiniä ja hoki; 'Iso kala hyppii'.

Kiitoksia teille kaikille seerumionnitteluista :flower: :flower: :flower:

Voi TeSuLah :hug: Ihan taisi olla liian heikkoja nuo minun paranemissäteet :(
Nyt on tuulet, sateet ja ukkosetkin ohi, joten ei taida tänäkään aamuna saada säteet kunnon vauhtia sinnepäin. Pikaisia paranemisia sinulle kuitenkin toivotan.

a-alisa pojalle onnittelut synttäreiden johdosta :flower: ja tytöille samoin opiskelupaikoista :flower: Kyllä ne on hienoa hetkiä meidän vanhempien elämässä kun lapsi pärjää :)

Kyllä minäkin näen tikussasi viivan Lumi-Marja =)
Mainio keksintö tuo läpivalaisu ;) Taskulamppua minäkin käytin apuna, mutta en tajunnut valaista läpi. Yritin vain voimakkaalla valolla saada siihen mokomaan tikkuun edes jotain aikasekseen :D



Nevi ja Vilttitossu rv 14+6
 
Tänään kävin taas verikokeissa ja normaalilta vaikuttivat, ei siis mitään löytynyt. Virus sen kun jyllää, mutta olo tänään vähän parempi ja sain Para-Tabsia reseptillä ja tuntuu auttavan vähän kurkkukipuunkin. :)

Kiitos nevi, kyllä ne paranemissäteet tänne taitavat lennellä, kun olo alkaa pikkuhiljaa mennä parempaan suuntaan. :)

a-alisan pojalle onnittelut!

Vauva tuntuu välillä tas koneella ollessanikin liikkuvan ja pieniä potkujakin jo tuntuu, että hyvin vaikuttaa voivan. Ihanaa!
Maha hytkyy kun yskin ja herää varmaan usein päiväuniltaan sen takia.

Lumi-Marjalle peukutan plussaa ja muillekin loppukierrossa oleville! :heart:

Keskiviikkona neuvola ja 11.7. rakenneultraan vihdoin!

Mukavaa päivänjatkoa teille kaikille! Aurinko pilkahtelee välillä pilvien lomasta.

TeSuLah ja Pikkukolmonen 18+6





 
TeSuLah, no johan on pahuksenmoinen kurkkukipu ja lentsu sulla. Oikein pahaa teköö ajatella, jotta tuommosesta joutuu kärsiin ja vieläpä kesällä. Toivottavasti pian helpottaa.

Testit olen pitänyt visusti kaapissa ja yrittänyt vain elää päivää kerrallaan. Jostain syystä vain päivät tuntuvat pitkiltä, vaikka normaalisti ei edes huomaa, minne se aika menee. "Tätimigreeni" kesti väin päivän, normaaliin kolmeen verrattuna. Ei tuhrua, masua nippailee, mutta ei mitään kovaa kipua. Yskiessä ja aivastaessa vihlaisee, samoin sängyssä kääntyillessä. Aamuyöstä pitää vessaan ponkaista, joten eipä ehdi kauaa pissa rakossa olla, jos testiä suunnitelee aamuksi. Illalla en kovin ajoissa pääse nukkuun, joten nippa nappa kolme-neljä tuntia ehtii unessa olla.

Jotenkin epäuskoinen olo tullut täs parin päivän aikana. Jospa ne tikut nyt vaan näytti mitä sattuu ja loppu pelkkää harhaa. Moni puhuu miten lömmöt on koholla ja yms. mutta mulla ne on mitä sattuu. Pomppii ylös ja alas. Olo on kyllä erimoinen, kuin normaalikierrossa. Aamusta menee monta tuntia, etten pysty syömään. Normaalisti menee puurot ja leivät siittä vaan, mut nyt ei voi edes ajatella. Sit mulla on hikipuuskia ja posket helottaa. Kuitenkin voi mennä viluväreitä. Kroppa sekoo ja pää perässä :headwall: :laugh:

Hajotin sitten kamerankin tänään :ashamed: On se ennenkin pudonnut, mutta nyt kai sitten liian lujaa. Eipä toimi enää. Kyllä siihen virta tylee yms, mutta kuvia sillä ei saa. Jotain sisällä on siis rikki. Kävin viemässä huoltoon, mutta pyysin soittamaan, jos on jotain kallista remonttia, niin sit ei kannata huoltaa. Hankin sit uuden, kun tuo ei ole muutenkaan enää nyt ihanuudemmasta päästä.

Nyt ruuanlaitto puuhiin, Lumi-Marja :wave:
 
lomapäivä heippaukset. Minulla on tänään ja huomenna yleeliset kaksi päivää palkatonta lomaa. Viime viikolla niitä oli myös kaksi samoin ensi viikolla. Pidennetyt viikonloput tekevät manna henkiselle ja fyysiselle minälle. Voisin oikeasti tehdä töitä koko vuoden tuon 3 päivää viikossa, olisi aikaa palautua :)

Viime vuosi on ollut hurjan tehokasta ja raskasta, ei ihme ettei ole raskauskaan alkanut. Ehkä tämä osittinen loma tekee hyvää. Nyt on kp 26 menneillään eikä oireen oiretta tädistä tai raskautumisesta. Hutikierto todennäköisesti, koska 7 kp yhdessä ja sen jälkeen mies oli mökkeilemässä 2 viikkoa sukulaisten kanssa.

Jännäilen plussia tähän pinoon muille.
Tädin tulohalaus touhikselle
:hug:

mimmimamma
 

Yhteistyössä