Ylisuojelevainen äiti vai äidin oikeat vaistot?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yöperhonen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

yöperhonen

Vieras
Toivoisin asiallista keskusteltua aiheesta, mikä minua on mietityttänyt jo liian kauan. Ensimmäisiä 'merkkejä' asiasta on mielestäni ollut jo vuosi sitten, kun lapseni oli ollut isovanhemmillaan kylässä ja kotiin tultuamme seisoi sohvalla ja sanoi minulle että "kutita äiti". Kutitin lasta vatsasta tms ja hän vastasi minulle, että "ei kun pyllystä". Lapsi oli tuolloin parivuotias. Tokaisin vain takaisin, että eihän pyllystä voi kutittaa. Samoihin aikoihin lapsi usein syliin tullessaan nuolaisi esim. minua tai isäänsä kasvoista, tai esim. sohvalla loikoessani tuli ja nuolaisi leukaani. Kun kysyin tästä ihmeellisestä tavasta, hän kertoi leikkineensä isoisän kanssa tällaista. Mielestäni isoisä myös pariin kertaan samoihin aikoihin yllättyi luultuaan olleensa kaksin tytön kanssa esim sisällä ja huomattuaankin sitten vaikkapa minun olleen toisessa huoneessa, mutta ehkä kuvittelen. Näiden tilanteiden jälkeen keräsin rohkeuteni ja kysyin isoisältä ainoastaan tuosta nuolaisuleikistä, ja isoisä kielsi tällaista leikkineensä, mutta kertoi tytön yrittäneen tehdä niin hänellekin. Tämän jälkeen olen kuitenkin pysynyt varuillani, aiheesta tai aiheetta, en tiedä, sen verran, että tytön ja isoisän kahdenkeskisiä hetkiä ei juurikaan ole nyt noin vuoteen ollut. Joskus kuitenkin tilanteen pakosta. Nyt tyttö on kolmevuotias ja kaiveli tässä eräänä päivänä jotain pöksyistään. Sanoin, että 'älä kaiva pyllyä', johon tyttö vastasi, että 'en kaivakkaan vaan kutitan.' Taas toistin, ettei pylly ole paikka josta kutitellaan, ja jatkoin lausetta kysymällä, 'vai onkos sinua joku kutittanut pyllystä?' johon tyttö vastasi nauraen, 'on, isoisä'. Ihmettelin, mutta en tytölle kauhistellut asiaa, koska halusin hänen uskaltavan kertoa minulle asiasta säikähtämättä. Kysyin että kutittikos isoisä housun päältä vai alta, johon tyttö vastasi, että 'housun päältä'. Kyseinen isoisä oli samaisena päivänä käynyt meillä kylässä, eikä tosiaankaan viettänyt aikaa kaksin tytön kanssa, mutta olisiko tyttö tästä vierailusta voinut keksiä tällaisen tarinan kun kysyin vai onko mielestänne asiassa jotain huolestuttavaa? Tarinoivatko kolmevuotiaat tällaisia? Kyläilemme kuitenkin aika usein puolin tai toisin ja vaikka olen nyt vuoden ajan pitänyt lapsen ja isoisän leikkejä silmällä, en kuitenkaan aina ole vieressä katsomassa. Nuo nuolaisuleikit loppuivat lähes siihen, kun asian otin puheeksi. Rohkaistuin kysymään myös tästä kutittelusta, ja isoisä kielsi senkin. Ylisuojelenko mielestänne, onko kyse lapsen mielikuvituksesta vai uskallanko luottaa äidin vaistoihini? En jaksa uskoa, että mitään 'todella pahaa' voisi tapahtuakaan, mutta epäilen kyllä, että leikit, joita on leikitty eivät ole sopivia ja siksi olenkin nyt sitten pitänyt silmällä heitä parhaani mukaan. Raskaaksi käy vain tämä jatkuva epäilykin, mutta en silti uskalla antaa asian olla. Isoisästä vielä sen verran, että on aivan normaali 6kymppinen mies ja välittää tytöstä taatusti aivan oikein perustein paljon, ja tyttö hänestä. Mielestäni heidän leikkinsä muidenkin nähden vain ovat jotenkin enemmän sellaista sylissä kiehnäämistä kuin tytöllä muiden kanssa. Olen ratkaissut asian toistaiseksi tavallani, mutta toivoisin mielipiteitä ja näkemyksiä asiasta sekä mielelläni otan vastaan myös neuvoja kuinka toimia, kun tekemisissä kuitenkin ollaan...ainakin niin kauan, kunnes asiat varmistuvat jos varmistuvat. Kiitos jo etukäteen jokaisesta asiallisesta vastauksesta!
 
en osaa sanoa,mut mun tyttö aloitti valehtelun 3 vuotiaana, ei tosin tollaisia juttuja vaan esim, jos minä vahingossa tönäisin tai tökkäsin lasta niin häntä on kuulemma hakattu ja kertoili tästä melki kaikille. ja tämän tapaisia juttuja.. mitä jos juttelisit tarkemmin lapsen kanssa ja kyselisit vähän mitä leikkivät papan kaa ja mitä lapsi niistä tykkää?
 
Mulle tuli kylmät väreet, kun luin tuon. Ei lapset tuollaista tyhjästä nyhjäise, eivät todellakaan. Älä enää KOSKAAN jätä lasta kahden isoisän kanssa, ja muutenkin pitäisi rajoittaa sitä sylittelyä. Pedofiilit näytttävät ihan normaaleilta, ei se otsassa lue, että ihminen on sairas.
 
Kertomuksesi perusteella ymmärrän huolesi. Kun olet noin rohkeasti kysellyt isoisältä kutituksista/nuolaisuleikistä niin rohkaistu puhumaan hänen kanssaan myös tästä. Jos jotain on ollut isoisän mielessä, niin ymmärtää jättää törkeät "leikkiyritykset" siihen,kun tietää,että sinä tiedät ja tarkkailet. Ja jos tuo on lapsen omaa mielikuvituksen puhetta ,niin isoisä ymmärtää(pitäisi ymmärtää) huolesi eikä ymmärrä puheitasi väärin. Sillä kenekään äidin eikä isä pitäisi joutua elämään epätietoisuudessa. Ja lasta on aina suojeltava. Se on meidän vanhempien tehtävä!!! Voimia ja toivottavasti asia selviää tai ainakin loppuu...
 
Minusta tuo kuulostaa ihan normaalilta. Tuollaisia nuolaisuleikkejä on ollut meilläkin lapsilla jossain iässä, en tiedä mistä tulivat mutta ohi menivät kuitenkin - liekö jotain kissajuttuja :D

Ja nuo kutittelut.. No, lapset puhuvat ja käsittävät asioita omalla tavallaan.

Sen verran vielä, että harvoin hyväksikäytetyt lapset puhuvat noista leikeistä mitenkään, eivät välttämättä tule ilmi ollenkaan. Itse ainakaan en puhunut koskaan.
 
MInulla ei ole vielä kokemusta ihan tuon ikäisistä lapsista, kun oma lapseni on juuri täyttänyt 2 vuotta. Mutta jos ajattelen, kuinka itse toimisin, niin ottaisin asian kyllä sekä lapsen, että aikuisten kanssa puheeksi. Kyllähän lapsi osaa kertoa asioista omantasoisesti. Ehkä kysyisin apua ja keinoja puhumiseen jostain. En kyllä tiedä mistä, ehkäpä neuvolasta osaisivat ohjata oikean tahon luo. Olipa asia miten tahansa, siihen on saatava varmuus. Jos kyse on lapsen mielikuvituksesta, niin asian selvittely voi tietysti olla epämiellyttävää ja loukata tunteita. Mutta entäpä jos takana on oikeasti jotain vakavampaa? Ja mitä jos se muuttuu aina vaan vakavammaksi? Kyllä minä luottaisin äidinvaistoon niin paljon, että haluaisin selvittää asian. En ikinä antaisin itselleni anteeksi, jos jotain tapahtuisi ja olisin jo sensuuntaisia aavistellutkin, mutta en olisi tehnyt asialle mitään.
 
Luota vaistoihisi. Hyvä, että olet nostanut kissan pöydälle ja kysynyt asiasta isoisältä. Sinuna en uskaltaisi jättää IKINÄ lasta kahden isoisän kanssa. Ei tuo todellakaan kuulosta normaalilta.
 
hmm. olisin kyllä huolestunut, jos lapsesi olisi kertonut isoisän kutitelleen housujen sisältä.
tarkoittaako teillä pylly pyllyä vai onko siis kutitellut etupuolelta?
aika viattomalta kuulostaa minun korvaani nämä leikit kuitenkin.
tarkkaile kuitenkin toki tilannetta ja jutteöe lapsesi kanssa. voisit esim. kysellä edelleen, mitä isoisän kanssa leikkivät ja jossakin vaiheessa painottaa, että salaisuudet voi aina kertoa sinulle.
 
voi sitten olla että olen myös ylisuojelevainen mutta mä olisin huolissaan. Ja en kyllä tosiaan tiedä miten reagoisin. Täleen ulkopuolelta tulee mieleen, et jos vois jotenkin pehmeesti kertoa tytötölle mitkä on hyviä leikkejä ja mitkä eivät. Ja myös isoisälee pitäs selvittää jotenkin missä menee esim kutittelun raja, voihan olla tosiaan et se on vaan kutittelua mut kun tollasia kerran tulee mieleen ni kai sitä vois koittaa sanoo et tulee epämukava olo jos kutittelu menee mahasta alaspäin. Siis ei mun oo tarkotus ruokkia sun pelkoa mutta kun sä jo noinkin rohkaasti oot asiaa lähestyny ni tämmästä tuli mieleen. Toivottavasti saat mielen rauhan tästä asiasta jollain tavalla :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja IlmanNikkiä:
Minusta tuo kuulostaa ihan normaalilta. Tuollaisia nuolaisuleikkejä on ollut meilläkin lapsilla jossain iässä, en tiedä mistä tulivat mutta ohi menivät kuitenkin - liekö jotain kissajuttuja :D

Ja nuo kutittelut.. No, lapset puhuvat ja käsittävät asioita omalla tavallaan.

Sen verran vielä, että harvoin hyväksikäytetyt lapset puhuvat noista leikeistä mitenkään, eivät välttämättä tule ilmi ollenkaan. Itse ainakaan en puhunut koskaan.

minäkin olen jotenkni ajatellut että hyväkskäytetyt oppivat häpeämään itseään eivätkä tule noin ilmi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Alkuperäinen kirjoittaja IlmanNikkiä:
Minusta tuo kuulostaa ihan normaalilta. Tuollaisia nuolaisuleikkejä on ollut meilläkin lapsilla jossain iässä, en tiedä mistä tulivat mutta ohi menivät kuitenkin - liekö jotain kissajuttuja :D

Ja nuo kutittelut.. No, lapset puhuvat ja käsittävät asioita omalla tavallaan.

Sen verran vielä, että harvoin hyväksikäytetyt lapset puhuvat noista leikeistä mitenkään, eivät välttämättä tule ilmi ollenkaan. Itse ainakaan en puhunut koskaan.

minäkin olen jotenkni ajatellut että hyväkskäytetyt oppivat häpeämään itseään eivätkä tule noin ilmi.

Mutta jos hyväksikäyttö on ollut sellaista, että lapsi ei (vielä ) itse tiedosta sitä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Alkuperäinen kirjoittaja IlmanNikkiä:
Minusta tuo kuulostaa ihan normaalilta. Tuollaisia nuolaisuleikkejä on ollut meilläkin lapsilla jossain iässä, en tiedä mistä tulivat mutta ohi menivät kuitenkin - liekö jotain kissajuttuja :D

Ja nuo kutittelut.. No, lapset puhuvat ja käsittävät asioita omalla tavallaan.

Sen verran vielä, että harvoin hyväksikäytetyt lapset puhuvat noista leikeistä mitenkään, eivät välttämättä tule ilmi ollenkaan. Itse ainakaan en puhunut koskaan.

minäkin olen jotenkni ajatellut että hyväkskäytetyt oppivat häpeämään itseään eivätkä tule noin ilmi.

Noin pienet eivät välttämättä ymmärrä vielä hävetä.

Sinun kannattaa selittää tytölle, että uimapukualueen sisälle ei kenelläkään ulkopuolisella ole lupa koskea.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ole varovainen:
Mulle tuli kylmät väreet, kun luin tuon. Ei lapset tuollaista tyhjästä nyhjäise, eivät todellakaan. Älä enää KOSKAAN jätä lasta kahden isoisän kanssa, ja muutenkin pitäisi rajoittaa sitä sylittelyä. Pedofiilit näytttävät ihan normaaleilta, ei se otsassa lue, että ihminen on sairas.

No suoraan sanottuna lapset just keksii vaikka vallan mitä. Meilläkin poika on tarinoinut, että äiti potki häntä ja toisen kerran, että jos sä vielä lyöt häntä niin... Ja ei kai tarvii sanoa, ettei häntä ole ikinä kukaan missään eikä millään tavalla kohdellut väkivaltaisesti... Mutta ap:n tapauksessa jatkaisin tarkkailulinjalla, enkä myöskään jättäisi lasta esim isovanhempien seuraan keskenään. Jossain ne pedofiilit tietysti lymyää, eivätkä useinkaan ole epäilyttäviä, eiväthän muuten pääsisi tekojaan suorittamaan. Ihan varma en ole tuosta suoraan kysymisestä. Miksi? Et kai odota, että isoisä sitten suoraan vastaa, että joo hiplaan lastasi. Tietenkin kieltää, oli syyllinen tai ei. Mutta ehkä tosiaan estää, jos on syyllinen.
 
Vaikeahan sitä on tietää, mutta esimerkiksi meillä kolmevuotias on ollut hyvin kiinnostunut laittamaan itselleen viime aikona vaippaa ja sen sellaista. Siis että voisi hyvinkin kysellä kutittamaan tms. hölmöä ilman että aikuinen olisi siinä ehdottelijana. Ja on juuri sellainen sylissä kiehnääjä (varsinkin kavereiden isille) ja mielestäni kuuluu ikään tuollainen viaton keimailu. Sitten taas jos isoisä tai kukaan olisi itse ollut aloitteen tekijä ja rohkaissut lasta esim. kutitteluun, niin sittenhän olisi kyseessä vakava asia. Mutta voisithan puhua tuosta isoisän kanssa myös siihen sävyyn, että miten voisi reagoida, jos tyttö ehdottelee sopimattomia ;). Todennäköisesti tyttösi on kovasti rakastunut isoisäänsä ja haluaa mennä sen kanssa naimisiin isona :D. Ja tässähän se aikuinen on opastaja ja rajojen laittaja. Jotenkin hassua, että tälläisiä joutuu pohtimaan, ei näistäkään tiennyt ennen omia lapsiaan. Kuitenkin tuntuu, että nykyään pedofilia on niin paljon tapetilla, että herkästi itsekin näkee mörköjä siellä missä niitä ei ole.
 
miehet voi olla kyl joskus vähän ajattelemattomia.
meidän perhetuttu (mies) sanoi mulle kerran, olin joku 11v., että mikäs ryppy sulla on tossa paidassa rinnuksissa, onko sulle kasvamassa tissit? johon mun ISÄ tokas, että ei taida olla, olenkin vähän odotellut, että millon ne kasvaa.
ja siis kummankaan miehen puolelta en minkäänlaista seksuaalista häirintää koskaan ole joutunut kokemaan. he pitivät tätä jonkinlaisena vitsinä, joka mun mielestä oli niin järkyttävän huono vitsi, kun olla ja voi.
olemme siis isäni kanssa läheisiä ja hän ei todella ole koskaan ollut muuten asiaton.
pointtini siis oli, että voi olla että ap:n kirjoittajan isoisä ei oikeasti tarkoita noilla leikeillä mitään. ap:n kannattaa kuitenkin tarkkailla tilannetta ja luottaa vaistoihinsa. hän on kuitenkin se, joka siinä tilanteessa lähellä elää.
 
Luulisin, että epäilet turhaan. Lapselle ei milloinkaan saa esittää johdattelevia kysymyksiä, kun mahdollista hyväksikäyttöä selvitetään. Johdatteleva kysymys on esim. "vai onkos sinua joku kutittanut pyllystä?" tai "onko isoisä koskenut pimppiisi?".

En kyllä silti yhtään ihmettele jos jotkut tulevat vauhkoiksi nykyisen pedofiliahysterian vallitessa.
 
tuo on ehkä vähän vaikea asia...
itsellä 2,5v poika joka höpöttää välillä ihan omiaan... esim pyytää suukottamaan pyllylle,kutittamaan pyllystä... jonkun mielestä voisi olla omituista että poika rappusia kiivetessään pyytää piiskaa... (läpsin välillä takalistolle, ihan leikillä...)
saattaa kertoa että mun mies hakkaa sitä.. ja mä olen itse ollut siinä tilanteessa mukana joten tiedän ettei varmasti ole hakannut, eikä millään muullakaan tavalla tehnyt pahaa...

toki kannatta asiasta keskustella sekä lapsen että isoisän kanssa... monasti on vain niin että pienellä lapsella menee jutut niin et joku tietty henkilö on tehnyt jotain... esim oma poikani kertoo kuinka isi ajoi kolarin, vaikka hänen naisystävänsä oli ajanut.. samaten että isi ajoi lujaa... tämä johtuu luullakseni nimenomaan niistä kysmyksistä mitä itse lapselle esitin.. eli ajoiko isi, ja ajoiko isi lujaa...
 
No meidän 3 v leikki juuri tänään tuollaista nuolaisu leikkiä ja leikkii sitä usein. Myöskin sepittää ihan uskomattomia tarinoita. Myös jos isänsä vähän kometaa tiukalla äänellä ja vie tilanteesta pois tulee minulle itkemään, että isi löi, vaikka ei missään tapauksessa löisi. Erittäin vaikea tietää mikä totta.
 
Mielestäni et ole yhtään ylisuojeleva, en usko että tuon ikäinen tuommoista keksisi ja varsinkin jos kaikki liittyy aina isoisään. Minun serkkuni olivat pieniä kun heidän oma isänsä käytti heitä hyväkseen ja heillä ainakin asia ilmeni niin että tytöt alko toisillensa tekemään kaikkea... ensin ihan pientä ja sit koko ajan meni pahemmaksi. Ja mikä hirveintä niin kaikki paljastu vasta usean vuoden jälkeen. :( Milestäni tuollaiseen pitää aina suhtautua vakavasti, itse ainakaan ikinä antaisi itselleni anteeksi jos jotain epäilisin, mutta asialle en tekisi mitään ja sit jotain vakavampaa sattuis :(
 
Äidinvaistot ainakin. Itsellä oli vähän vastaava tilanne, ei siitä nyt sen enempää. Mutta melkoinen huijari tuo hieman reilu 3vee tosiaan on ja puhuu välillä mitä sattuu. Sen on huomannut tässä. Esim; syötän pikkusiskoa, ja 3vee kysyy että "Mitä sinä äiti teet?" vastaan, että "Syötän pikkusiskoa" 3vee sanoo; "Ei, kun sinä katsot telkkaria!" (meillä ei edes ole tvtä, isällään on)

Sama juttu oli, kun tyttö meni käsipyyhkeen taakse piiloon kylpyhuoneessa. Sanoi, että hän on telkkarin takana piilossa :xmas:

Toki silmien auki pitäminen ja tarkkailu on aina järkevää, mutta itse helpotuin siitä että toi puhuu aivan höpöjä :)
 
Meidän pojalla oli kanssa jossain vaiheessa tuota nuolemista. Nuoli mua ja isäänsä poskelle esim., taisi osansa saada mummit ja vaaritkin. Se meni ohi itsekseen. Kutitusleikit myös ovat suosittuja ja kyllä meillä kutitellaan ja poika kutittelee melkein mistä vaan. Meillä tämä siis on täysin harmitonta. Mutta en mene sanomaan mitään muiden perheiden tilanteista. Jokainen tuntee parhaiten oman lapsensa.
 

Yhteistyössä