Yrittävätkö kaikki vanhemmat parhaansa?

[Sinkkosta lukenut]

Luin Sinkkosta.

Eräässä kirjan kappaleessa hän kirjoitti, kuinka katkaistaan sukupolvien huonojen kasvatustapojen kierre ja totesi, että psykoterapiassa omista vanhemmista löytyy niitä epätäydellisiä puolia jotka on hyvä tiedostaa. Hän lisäsi, että "varmasti kaikki vanhemmat yrittävät parhaansa, sen mitä siinä elämäntilanteessa on ollut mahdollista".

Onko joku vähän paremmalla aivokapasiteetilla varustettu kykenevä selittämään, miten tämä pitäisi ymmärtää. Olen itse käynyt juttelemasta omasta traumaattisesta lapsuudestani terapeutilla, joka sanoo samaa: äitini ja isäni ovat yrittäneet PARHAANSA. Miten on selitettävissä, että esimerkiksi serkkuni isä löi tätä tämän ollessa pieni, samalla kun tätini katseli vieressä ja itki? Yrittikö tätini todella parhaansa? Tekikö hän omien kykyjensä mukaan parhaalla tavalla?

Miten voin ajatella, että äitini yritti parhaansa, kun suuttui minulle kun putosin keinusta - oliko se todella PARASTA mitä äitini kykeni siinä tilanteessa tekemään?

Ymmärrän kyllä, että joskus vanhemmat ottavat vastaan neuvoja, joiden he luulevat olevan lapsen parhaaksi. Varmasti vanhemmat uskoivat lapsen nukuttamisen vatsallaan olevan paras vaihtoehto 80-luvulla. Mutta en ymmärrä, miten tätini ei puuttunut serkkuni hakkaamiseen, vaikka se EI ollut hänen mielestään oikein.

 

[Mep]

Ehkä sinkkonen ei nyt tarkoittanut hakkaajia, vaikka jotkut niistäkin kuvittelevat tekevänsä lapselle palveluksen kun huono käytös "rangaistaan kunnolla". Tervettähän se ei ole eikä ihmiset täydellisiä muutenkaan. Tuleehan sitä itsekin huudettua kun pinna napsahtaa, vaikkei se "paras ratkaisu" just silloin oliskaan....

 

["vieras"]

Vaikuttaa "fraasilta".....en voi mittää, mutta siltä tuntuu. Ja vanhemmat, ei kukaan, ole täydellinen. Ei sillä,että mitään lyömistä hyväksyn....

 

[Moraalinvartija]

Tässä tulee nyt huomioida kaksi näkökulmaa. Ihminen, joka esim. hakkaa lastaan ei todellakaan välttämättä pysty parempaan (koska esim. tunteiden säätely on hyvin puutteellista) ja usein tiedostaa sen myös itse. Asia erikseen on selkeästi tunne-elämältään häiriintynyt yksilö, joka tosiaan voi kuvitella tekevänsä oikein ja hyvin. Tällöin hänkään ei parempaan pysty, koska kuvittelee jo toimivansa oikein.
Eli mielestäni Sinkkosen väite on tosi.

Toinen asia on se, että tämän tiedostaminen ei vielä tarkoita hyväksymistä tai anteeksiantoa. Imho on erittäin kyseenalaista, että tätä fraasia tiettävästi useinkin viljellään nuorille, kaltoinkohdelluille ihmisille joiden käsityskyky ei vielä (jos koskaan) riitä ymmärtämään tätä eroa. Tällöin nuori kokee omat tunteensa ja kokemuksensa mitätöidyksi mikä käytännössä estää eheytymisen. Prosessi ei voi käynnistyä, ennen kuin kaikki tunteet sallitaan ja tunnustetaan oikeiksi.

 

[fortunate]

Ei mun mielestä kyllä todellakaan kaikki "yritä parhaansa", mutta eiköhän kuitenkin valtaosa ja siitä toi sanonta sit.

Lisään nyt vielä, että toi sanonta "yrittänyt parhaansa" on sävyltään sellainen etten sitä osaa mieltää koskevaksi jotain todella pahoja juttuja, vaan ennemminki toi kuvaa jotain ihan normaalia perhettä jossa on tapahtunut aika-ajoin jotain pieniä asioita jotka vaivaavat lasta tmv.
Tietty joku päihteiden alaisena oleminen ja silmitön väkivalta voi olla jonkun sairaan mielestä "paras", mutta jos joku muu sanoo sellaisesta että "yritti parhaansa" niin mun mielestä se on juurikin mitätöivä, niinkuin joku tuossa sanoi.

 

[Moraalinvartija]

Haluan vielä lisätä minua valtavasti ihmetyttävän seikan...miten voi olla, että ammatti-ihmiset, joiden kuuluisi olla asiantuntijoita alallaan, pelkäävät niin hirvittävän paljon asiakkaan tunteita? Vai puuttuuko heiltä kyky nähdä asioita toisen näkökulmasta (näinhän ei kaiken järjen mukaan voi olla, eihän...?)

 

["vieras"]

Eivät yritä. Kai tuolla tarkoitetaan, että jokainen oman kapasiteettinsa mukaan. Eli jos aikuinen makaa tiedottomassa kännissä mut tarjoaa majapaikan myös lapsilleen, niin kai hänen katsotaan tilaansa peilaten yrittäneen parhaansa. Minusta se ei ole tarpeeksi! Näitä välinpitämättömiä sit paapotaan kun ne vähän itkeä tirrittää sopivassa kohdassa.

 

[!!]

Eivät yritä!
Ja mun mielestä tällaset äitien-ja isäinpäivät ovat jotain irvikuvia, jolloin nää huonot vanhemmat osaa ainakin heittäytyä marttyreiksi, kun heitä ei tarpeeksi muisteta ja kehuta!

 

["Entinen Ksantippa S."]

Minun mielestäni asia on juuri niin kuin Sinkkonen kirjoittaa.

Jokainen toimii niin hyvin kuin oma elämäntilanne, temperamentti ja jaksaminen sillä hetkellä antavat myöten. Se menneiden sukupolvien painolasti vain on isompi kuin ihminen itse tiedostaa.

Ja kyllä, moni meistä on sairas. Sekin voi olla sairautta, ettei jaksa välittää mistään.

 

["akka"]

Eivät todellakaan yritä.Valitettavasti.

 

["vieras"]

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";26249909]Minun mielestäni asia on juuri niin kuin Sinkkonen kirjoittaa.

Jokainen toimii niin hyvin kuin oma elämäntilanne, temperamentti ja jaksaminen sillä hetkellä antavat myöten. Se menneiden sukupolvien painolasti vain on isompi kuin ihminen itse tiedostaa.

Ja kyllä, moni meistä on sairas. Sekin voi olla sairautta, ettei jaksa välittää mistään.[/QUOTE]

Ainakin vakavaa masennusta

 

["Entinen Ksantippa S."]

[QUOTE="vieras";26249923]Ainakin vakavaa masennusta [/QUOTE]

Niin. Ulkopuolisen on helppo sanoa, että tuokin olisi parempi äiti, kun ottaisi vain itseään niskasta kiinni. Mutta eipä kukaan siellä toisen pääkopassa pääse käymään.

Ja sanon tämän hoitamatonta masennusta(kin) sairastaneen äidin lapsena.

 

[Sinkkosta lukenut]

Tässä tulee nyt huomioida kaksi näkökulmaa. Ihminen, joka esim. hakkaa lastaan ei todellakaan välttämättä pysty parempaan (koska esim. tunteiden säätely on hyvin puutteellista) ja usein tiedostaa sen myös itse. Asia erikseen on selkeästi tunne-elämältään häiriintynyt yksilö, joka tosiaan voi kuvitella tekevänsä oikein ja hyvin. Tällöin hänkään ei parempaan pysty, koska kuvittelee jo toimivansa oikein.
Eli mielestäni Sinkkosen väite on tosi.

Toinen asia on se, että tämän tiedostaminen ei vielä tarkoita hyväksymistä tai anteeksiantoa. Imho on erittäin kyseenalaista, että tätä fraasia tiettävästi useinkin viljellään nuorille, kaltoinkohdelluille ihmisille joiden käsityskyky ei vielä (jos koskaan) riitä ymmärtämään tätä eroa. Tällöin nuori kokee omat tunteensa ja kokemuksensa mitätöidyksi mikä käytännössä estää eheytymisen. Prosessi ei voi käynnistyä, ennen kuin kaikki tunteet sallitaan ja tunnustetaan oikeiksi.

Kiitos. Tämä oli mielestäni oikein hyvin sanottu. Jopa nerokkaasti tiivistetty. Kyllä Sinkkosen väite taitaa siis olla tosi.

 

["vieras"]

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";26249933]Niin. Ulkopuolisen on helppo sanoa, että tuokin olisi parempi äiti, kun ottaisi vain itseään niskasta kiinni. Mutta eipä kukaan siellä toisen pääkopassa pääse käymään.

Ja sanon tämän hoitamatonta masennusta(kin) sairastaneen äidin lapsena.[/QUOTE]

Ja itse sanon tällä hetkellä vakavaa masennusta sairastavana, jolle ei tunnu tehoavan mikään hoito

 

["Entinen Ksantippa S."]

Moraalinvartijan kommentti oli minunkin mielestäni erinomainen. Varsinkin loppu: vaikka vanhemmat ovat omassa sisäisessä maailmassaan parastaan yrittäneet, lapsella on oikeus olla vihainen ja katkera, eikä sitä saa kukaan tai mikään väheksyä.

 

["vieras"]

Kiitos. Tämä oli mielestäni oikein hyvin sanottu. Jopa nerokkaasti tiivistetty. Kyllä Sinkkosen väite taitaa siis olla tosi.

Varallista ajattelua että joku väite olisi tosi. Pitää jättää varaa omalle ajattelulle.

 

[Moraalinvartija]

[QUOTE="vieras";26249972]Varallista ajattelua että joku väite olisi tosi. Pitää jättää varaa omalle ajattelulle.[/QUOTE]

Olet oikeassa, ilmaisin itseäni epätarkasti. Tarkoituksenani oli siis tuoda esiin, että minä olen Sinkkosen kanssa samaa mieltä

 

["hmm"]

Joo, helppoa olisi "heittäytyä" omaan oikeutettuun olotilaan, ja katkeruuteen. Syitähän on niin monia! Selitän vaan kaiken insestillä, väkivallalla, vanhempien päihteidenkäytöllä, heitteillejätöllä, raiskauksella, lapsen vakavalla sairastumisella, omalla uupumisella...jne...jne

Mutta jostain nousee se voima omaan vanhemmuuteen, ja halu antaa parempi lapsuus-paremmat muistot omasta äidistä. Ja se tuntuu välillä niin ylivoimaisen raskaalta työltä, mutta toivonmukaan sen palkka on suurempi, kun vastaavassa työmäärässä rahana; - Lasten onnellisuus ja aito kiitos vanhemmuudesta

 

["Entinen Ksantippa S."]

[QUOTE="hmm";26250012] Ja se tuntuu välillä niin ylivoimaisen raskaalta työltä, mutta toivonmukaan sen palkka on suurempi, kun vastaavassa työmäärässä rahana; - Lasten onnellisuus ja aito kiitos vanhemmuudesta[/QUOTE]

Minun mielestä lapsen ei tarvitse kiittää vanhempaansa, vaan ehkä pikemminkin päinvastoin. Lapsi tarjoaa vanhemmalleen mahdollisuuden eheytyä, elää ikään kuin uudelleen omaa lapsuuttaan.

Moni raskaissa oloissa lapsuutensa elänyt ihminen erehtyy oman lapsensa kohdalla ajattelemaan, että tämän on pakko olla onnellinen, koska hänellä ei ole vanhempansa kokemia kärsimyksiä "a, b, c ja d". Siinä tulee helposti sulkeneeksi silmiään muilta ongelmilta, jotka ehkä ovat pienempiä, mutta lapselle todellisia nekin.

 

["vieras"]

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";26250039]Minun mielestä lapsen ei tarvitse kiittää vanhempaansa, vaan ehkä pikemminkin päinvastoin. Lapsi tarjoaa vanhemmalleen mahdollisuuden eheytyä, elää ikään kuin uudelleen omaa lapsuuttaan.

Moni raskaissa oloissa lapsuutensa elänyt ihminen erehtyy oman lapsensa kohdalla ajattelemaan, että tämän on pakko olla onnellinen, koska hänellä ei ole vanhempansa kokemia kärsimyksiä "a, b, c ja d". Siinä tulee helposti sulkeneeksi silmiään muilta ongelmilta, jotka ehkä ovat pienempiä, mutta lapselle todellisia nekin.[/QUOTE]

Hyvin sanottu, joka sana!

 

[Sinkkosta lukenut]

[QUOTE="vieras";26249972]Varallista ajattelua että joku väite olisi tosi. Pitää jättää varaa omalle ajattelulle.[/QUOTE]

No, onko sinulla jotain muuta ajatusmallia tähän väitteeseen?

Mietitäänpä vaikka äitiä, joka haukkui tytärtään lihavaksi eikä ottanut tätä koskaan syliin, mutta poikaansa sylittelee. Mikä todistaisi, että äiti kyllä yritti parhaansa tyttären äitinä? Oliko hän itse tottunut samaan kohteluun lapsena ja ajatteli, että tyttö ei ansaitse parempaa, oli ns. mallioppimista kuten mikä tahansa muu asia?

Vai muistuiko tytöstä niin kipeitä ajatuksia, että hän ei kyennyt inholtaan halaamaan tyttöä?

Ehkä hän tiedostamatta jätti halaamatta?

Ehkä häntä turhautti? Ehkä hän pelkäsi, että tyttö torjuu hänet?

Tai jos hän olikin persoonallisuushäiriöinen, eihän hän silloinkaan "voinut" mitään asialle?

Ja entä jos äiti kosti tyttärelleen itse saamansa huonon kohtelun lapsena - eikö silloin äidillä olekin joku "puute" tai kehittymättömyys, jolle hän ei voi mitään? Sillä tottahan toki olisi parempi äidillekin, että tämä hellisi tytärtään ja saisi tästä läheisen lapsen itselleen, joka rakastaa äitiään. Nythän äitikin menetti paljon, kun tytär ei kiintynytkään häneen.

Oma käsitykseni on, että ihminen tavoittelee toiminnassaan aina mielihyvää ja pyrkii välttämään kärsimystä.

Tuskin serkkuni isä hakkasi tätä tietäen, että serkku tulee aikuisena kovistelemaan isäänsä asiasta ja vihaamaan tätä asian vuoksi. En usko, että isä halusi tyttärensä syyttävän isää 20 vuotta myöhemmin ja riitelevän tämän kanssa asian vuoksi.

Mielestäni kaikki nämä ajatuskuviot johtavat kyllä siihen, mitä Sinkkonen sanoo.

 

[Sinkkosta lukenut]

Täytyypä vielä sanoa erikseen, että olen kyllä yllättynyt kuinka syvällisiä ajatuksia tässäkin ketjussa on tullut esiin. En tiedä keitä olette, mutta olen kiitollinen siitä, että nettineuvotkin voivat olla näin suureksi avuksi. Kiitos.

 

["hmm"]

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";26250039]Minun mielestä lapsen ei tarvitse kiittää vanhempaansa, vaan ehkä pikemminkin päinvastoin. Lapsi tarjoaa vanhemmalleen mahdollisuuden eheytyä, elää ikään kuin uudelleen omaa lapsuuttaan.

Moni raskaissa oloissa lapsuutensa elänyt ihminen erehtyy oman lapsensa kohdalla ajattelemaan, että tämän on pakko olla onnellinen, koska hänellä ei ole vanhempansa kokemia kärsimyksiä "a, b, c ja d". Siinä tulee helposti sulkeneeksi silmiään muilta ongelmilta, jotka ehkä ovat pienempiä, mutta lapselle todellisia nekin.[/QUOTE]

Lähinnä tarkoitin tota kiittämistä siinä, että se näkyy lapsen käytöksessä että on onnellinen. Ja se "Rakastan sua". Tulee lapselta aidosti. En itse kuvittele alkuunkaan lasteni olevan onnellisia vain siksi, etteivät ole kokeneet samaa paskaa. Päinvastoin; tunnen että olen kaikesta huolimatta epäonnistunut. Ja toisekseen täydellisyyttä ei ole!

 

[Eelia]

Miten sitten tällainen tilanne kuin minulla:

sukset meni ristiin äitini kanssa ja koin että hän oli hylännyt minut tunnetasolla. Ehdotin, että hän menisi terapiaan, jotta minun oloni paranisi. Äiti suuttui ja sanoi, että olen kohtuuton ja ilkeä.

En vain tajua, miten hän muka "yritti parhaansa", miksi hän sanoi noin eikä mennyt terapiaan? Miten perustelette, että hän yritti parhaansa omasta mielestään?

 

["vieras"]

Miten sitten tällainen tilanne kuin minulla:

sukset meni ristiin äitini kanssa ja koin että hän oli hylännyt minut tunnetasolla. Ehdotin, että hän menisi terapiaan, jotta minun oloni paranisi. Äiti suuttui ja sanoi, että olen kohtuuton ja ilkeä.

En vain tajua, miten hän muka "yritti parhaansa", miksi hän sanoi noin eikä mennyt terapiaan? Miten perustelette, että hän yritti parhaansa omasta mielestään?

Monien pelko on, että muut ajattelee ja sanoo, jos hän "epäonnistuu", ja menee terapiaan, tai antaa lapsen huostaan jne. Mistähän toi muiden mielyttäminenkin johtuu, ja ongelmien vähättely? Kun asioista ei puhu, on kaikki hyvin