Ystävä jätti kun lapsi syntyi

[ihmettelevä]

Hyvä ystäväni on nyt sitten kokonaan lopettanut yhteydenpidon vauvani syntymän jälkeen.

Vielä raskaana ollessani oltiin yhteydessä normaalin tavoin, soiteltiin ja välillä nähtiin. Missään vaiheessa en turhia hehkutellut raskaudestani tai puhunut itsestäni, pikemminkin päin vastoin.. Kun vauva syntyi hän onnitteli, ja sen jälkeen yhteydenpito hänen puoleltaan on oikeastaan lakannut. Kertaakaan hän ei ole käynyt katsomassa vauvaamme.

Nyt vauvani on jo neljä kuukautta. Yritin soittaa tälle ystävälleni jokin aikaa sitten, hän ei vastannut eikä soittanut takaisin. Laitoin tekstiviestinkin, että mitä kuuluu ja olenko loukannut häntä jotenkin; ei vastausta. Pitäiskö mun vielä jotenkin yrittää ottaa yhteyttä tähän ex-ystävään vai antaa olla?

Tuntuu jotenkin niin lapselliselta menettää ystävyys tällä tavalla. Meillä oli kuitenkin niin mukavia yhteisiä hetkiä takana. Ja minä kyllä puhuisin ihan normaaleja asioita, en millään tavalla tyrkyttäisi hänelle vauvaamme tai puhuisi vain vauvasta... Oon miettinyt että mikäköhän hänelle tuli... Hänelle on kyllä tehty kaksi aborttia, voisko se vaikuttaa, ettei nyt kestä nähdä minun vauvaani ja olla kanssani enää tekemisissä? Minä en ole hänen valintojaan tuominnut, pikemminkin ollut tukena vaikeissa tilanteissa. Yritänkö vielä ottaa häneen yhteyttä, vai annanko jo olla? Asumme samassa kaupungissa, mitä teen jos näen hänet kaupassa tms.?

 

[moi]

itse antaisin olla.kun olet kerta jo yrittänyt ja toinen ei vastaa niin ehkä on sen toisen vuoro tehdä se seuraava siirto.

 

[Pessi]

Toi on kuule ihan yleistä :hug:
nimim. monta "ystävää" häipynyt lapsen synnyttyä

 

[Jahvetti]

Vaikea tilanne. Asia voi kyllä olla niin, että hän ei jotenkin "kestä sun onnea vauvasta" juuri oman menneisyyden takia :ashamed:
Itse voisin ehkä vielä muutaman kerran yrittää, mutta jos ei todella saa MITÄÄN vastausta, niin antaisin varmaan olla.

 

[vieras]

Moikkaa, jos tapaat, heitä muuten mielestäsi. Muista kuitenkin ettei kaikki aina ole henk.kohtaista. Itse en kuullut pitkään aikaan kaveristani. Myöhemmin selvisi, että hänellä oli ollut erittäin rankkaa, tavalla jolloin energia ei riitä kuin ihan lähimmäisille puhumiseen. Onneksi en ollut ottanut nokkiini hänen hiljaisuudestaan vaan sain tilaisuuden olla hänen ystävänsä tilanteen helpotettua.

 

[jeesh]

Samalla tavoin kävi myös mulle aikoinaan.Esikoista kun odotin,kaikki oli hyvin minun ja kaverin välillä.Tyttö kun syntyi,harvemmin piti yhteyksiä.Poikaa ku aloin odottamaan,harveni entisestään yhteydenpito.Ja kun syntyi,onnittelut laittoi tekstiviestinä muttei edes poikaa kattomassa käyny :kieh: Siihenpä se kaveruus sitten lopahti.Kolmatta ku odotin ja hänet sain ei mitään ole kuulunu...Nyt hän odottaa esikoistaan,kuulemma.En ole häntä nähnyt pitkään aikaan ku muutti kauas pois.
Itekseni olen tullut siihen johtopäätökseen että hän on mulle kateellinen.Siinä mielessä että mulla oli perusasiat hyvin,mies,lapsia,oma talo....Hän mennä huuhaili pitkiinsä,miestä vaihto kuin sukkia ja silleen.

 

[mörri]

oletko itse tehnyt jotain? mistä ystäväsi on suuttunut? mulla kävi toisin päin kaverini sai lapsen ja sen jälkeen meijän yhteydenpito loppui.

 

[vastaaja]

Mulle kävi myös niin, että ystävä lähti kun vauva syntyi. eipä ole mitään sen jälkeen kuulunut, aluksi otin yhteyttä useita kertoja mutta hän lopetti puhelut pikaisesti. Annoin lapselleni nimen joka oli kuulemma myös ystävän isoisoäidin nimi, siitä ystävä loukkaantui kovasti. Ilmeisesti varastin nimen.

 

[ap]

No oon kyllä miettinyt paljonkin että oonko jotenkin häntä loukannut tms. Ei kyllä tule mitään mieleen.. mut pakko kai jotain on olla. Mut vois se nyt sit edes kertoa, mitä olen tehnyt!! Mähän yritin sitä häneltä kysyä mutta vastausta en ole saanut.

Mut toi kateus voi tietty olla yks pointti. Mulla tosin on asiat hyvällä mallilla (vauva, mies, oma koti) ja hän on just tollanen miehen vaihtaja.. Miks Mörri teillä lopahti yhteyden pito?


Miten ihmeessä mä häneen suhtaudun, jos jossain törmään??

 

[ap]

Ja vähän aikaa sitten kun lapsemme kastettiin laitoin hänelle tekstiviestillä lapsemme nimen, niin ei tää vastannut siihenkään.. En kyllä tajua mikä häneen on mennyt.

 

[vastaaja]

veikkaisin ap sinun tilanteessasi syyksi just tuota kateutta. ei olis ensimmäinen kerta kun välit menee poikki sen takia

 

[julle ankanpää]

:hug:

 

[julle ankanpää]

ettei ole oikea ystäväsi sitten ollutkaan.ajattele,että ei ole sinun arvoisesi ystävä!Jaksamista ja voimia!

 

[Kotiäiti-88]

Minulle myöskin kävi vähän samalla tavalla. Aloimme ystävämme kanssa yrittämään raskautta melkein yhtäaikaa. (Me paria viikkoa aiemmin) Raskauduin neljännestä kierrosta ja kaverini kuitenkin onnitteli (netissä.) yms. Kuitenkin hän tokaisi vain että ei kestä nähdä minua enää kun vauvamasuni alkaa näkyä. |O Näinpä yhteydenpitomme väheni vähenemistään. Heille selvisi etteivät aivan helposti vauvaa pysty saamaankaan. Viimein kun vauvamme syntyi hän ei välittänyt käydä edes katsomassa. Poikamme oli jo päälle 3kk vanha kun menin itse poikaa hänelle näyttämään. Noh, emme edelleenkään kovin hyvissä väleissä tapaamisen jälkeen olleet. Nyt kun hän itse viimein raskautui laittaa viestiä ja kutsuu joka viikko kylään tai tulee itse käymään. Sanoo että kaikki on niinkuin ennenkin. Itseäni kuitenkin vaivaa hänen reaktionsa raskautumiseeni. Olimme olleet 6-vuotiaista asti kuin paita ja peppu. Parhaat kaverit. Kolmetoista vuotta olimme kuin siskokset. Kunnes siis raskauduin. Tämän jälkeen en itse ole voinut suhtautua häneen samoin kuin aiemmin. Hän jopa pyysi minua ja miestäni tulevan vauvansa kummeiksi. En tahtonut pestiin ryhtyä koska olisimme sitten sidoksissa heihin loppuikämme. Mieheni on tälle "kaverille" pahemmin loukkaantunut sen takia miten hän minua kohteli. On sanonut että voisi suoraan hänelle sanoa että me emme hänen seuraansa enää kaipaa. Itselläni toisaalta on ikävä ystävääni mutta silti katkeruus ja hänen käytöksensä vaivaa mieltäni. En voi mitään sille että en haluakkaan enää olla hänelle se kaikkein paras ystävä. :|

 

[PipariSuu]

Minulle myöskin kävi vähän samalla tavalla. Aloimme ystävämme kanssa yrittämään raskautta melkein yhtäaikaa. (Me paria viikkoa aiemmin) Raskauduin neljännestä kierrosta ja kaverini kuitenkin onnitteli (netissä.) yms. Kuitenkin hän tokaisi vain että ei kestä nähdä minua enää kun vauvamasuni alkaa näkyä. |O Näinpä yhteydenpitomme väheni vähenemistään. Heille selvisi etteivät aivan helposti vauvaa pysty saamaankaan. Viimein kun vauvamme syntyi hän ei välittänyt käydä edes katsomassa. Poikamme oli jo päälle 3kk vanha kun menin itse poikaa hänelle näyttämään. Noh, emme edelleenkään kovin hyvissä väleissä tapaamisen jälkeen olleet. Nyt kun hän itse viimein raskautui laittaa viestiä ja kutsuu joka viikko kylään tai tulee itse käymään. Sanoo että kaikki on niinkuin ennenkin. Itseäni kuitenkin vaivaa hänen reaktionsa raskautumiseeni. Olimme olleet 6-vuotiaista asti kuin paita ja peppu. Parhaat kaverit. Kolmetoista vuotta olimme kuin siskokset. Kunnes siis raskauduin. Tämän jälkeen en itse ole voinut suhtautua häneen samoin kuin aiemmin. Hän jopa pyysi minua ja miestäni tulevan vauvansa kummeiksi. En tahtonut pestiin ryhtyä koska olisimme sitten sidoksissa heihin loppuikämme. Mieheni on tälle "kaverille" pahemmin loukkaantunut sen takia miten hän minua kohteli. On sanonut että voisi suoraan hänelle sanoa että me emme hänen seuraansa enää kaipaa. Itselläni toisaalta on ikävä ystävääni mutta silti katkeruus ja hänen käytöksensä vaivaa mieltäni. En voi mitään sille että en haluakkaan enää olla hänelle se kaikkein paras ystävä. :|

Se on kyllä kummaa, että vaikka toista painaa kovin se, ettei itse raskaudu, niin kuvittelee, että tämän jälkeen voi kylmästi olla vaan huomioimatta kaveriaan, koska itse ei sitä kestä. Ei ole edes tukena kaverinsa vieressä. Sitten kun raskautuukin, niin yrittää olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kyllä musta viimeistään siinä vaiheessa tulee ottaa kissa pöydälle ja kertoa kaverilleen, miksi ei pystynyt pitämään yhteyttä kaveriinsa.

Mun yksi kaveri ei ole tänäpäivänäkään vielä raskautunut. Hän aloitti puolivuotta aikaisemmin kuin minä lapsen tekoon, mutta nyt siitä on jo 2.5v. Ovat käyneet hoidoissa, mutta en tiedä missä on vika, koska ei itse oma-aloitteisesti puhu asiasta, enkä kysele. Hän kertoi heti kun meidän lapsi syntyi, että asia voi olla hänelle niin arka, että hänen on vaikea pitää yhteyttä. Silti pidämme aina välillä puhelinsoitoilla/viesteillä yhteyttä sekä välillä tapaamme. Emme vaan puhu lapsista/raskaudesta tjms.

 

[Ymmärrystä kumpaankin suuntaan]

Jos itse tulee raskaaksi tuosta vaan ja kaveri ei millään, niin vaaditaan siltä raskautuneelta aikamoisia ihmissuhdetaitoja ottaa kaveri huomioon. Kun monet ei sitä tunnu millään tajuavan mitä helvettiä lapsettomuus ja hoidot voi olla. Lauotaan typeriä kommentteja tyyliin kyllä se teillekin vielä tulee, lopetat vaan stressaamisen jne. Ja samaan syssyyn valitetaan kuinka kamalaa on kun selkää särkee ja on huono olo.

Usein se raskautunut ei edes kysy miten te jaksatte, haluaisitko puhua asiasta. Takana voi olla juuri epäonnistunut hoito, todellinen ystävä ymmärtää myös tämän. Voisi sanoa vaikka että soittele kun et enää ole romahtamassa, ymmärrän kyllä ettet juuri nyt halua nähdä onnellista odottajaa.

 

[Kotiäiti-88]

Se on kyllä kummaa, että vaikka toista painaa kovin se, ettei itse raskaudu, niin kuvittelee, että tämän jälkeen voi kylmästi olla vaan huomioimatta kaveriaan, koska itse ei sitä kestä. Ei ole edes tukena kaverinsa vieressä. Sitten kun raskautuukin, niin yrittää olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kyllä musta viimeistään siinä vaiheessa tulee ottaa kissa pöydälle ja kertoa kaverilleen, miksi ei pystynyt pitämään yhteyttä kaveriinsa.

Mun yksi kaveri ei ole tänäpäivänäkään vielä raskautunut. Hän aloitti puolivuotta aikaisemmin kuin minä lapsen tekoon, mutta nyt siitä on jo 2.5v. Ovat käyneet hoidoissa, mutta en tiedä missä on vika, koska ei itse oma-aloitteisesti puhu asiasta, enkä kysele. Hän kertoi heti kun meidän lapsi syntyi, että asia voi olla hänelle niin arka, että hänen on vaikea pitää yhteyttä. Silti pidämme aina välillä puhelinsoitoilla/viesteillä yhteyttä sekä välillä tapaamme. Emme vaan puhu lapsista/raskaudesta tjms.

Niinpä! Mielestäni raskauteni ei olisi pitänyt olla ystävältäni pois. Hän kyllä sanoi olleensa mustasukkainen meille. Itseäni harmittaa kyllä että 13-vuoden ystävyys päättyi vain sen takia koska hän ei halunnut suoda minulle ja miehelleni onnea meidän vauvastamme. Saa nähdä millaiseksi meidän kaveruus nyt sitten menee. Hän kutsui meidät tällä viikolla heille kylään mutta mies tokaisi ettei häntä kiinnosta sinne lähteä. Toisaalta en itsekkään haluaisi mennä mutta en osaa kieltäytyäkkään kutsusta.

 

[Kotiäiti-88]

Jos itse tulee raskaaksi tuosta vaan ja kaveri ei millään, niin vaaditaan siltä raskautuneelta aikamoisia ihmissuhdetaitoja ottaa kaveri huomioon. Kun monet ei sitä tunnu millään tajuavan mitä helvettiä lapsettomuus ja hoidot voi olla. Lauotaan typeriä kommentteja tyyliin kyllä se teillekin vielä tulee, lopetat vaan stressaamisen jne. Ja samaan syssyyn valitetaan kuinka kamalaa on kun selkää särkee ja on huono olo.

Usein se raskautunut ei edes kysy miten te jaksatte, haluaisitko puhua asiasta. Takana voi olla juuri epäonnistunut hoito, todellinen ystävä ymmärtää myös tämän. Voisi sanoa vaikka että soittele kun et enää ole romahtamassa, ymmärrän kyllä ettet juuri nyt halua nähdä onnellista odottajaa.

Tähän voin kommentoida omaa ystävyys suhdettani että silloin kun harvoin nähtiin niin kyselin kyllä heidän kuulumisiaankin. Hän kertoili aina missä vaiheessa heidän "tilanteensa" on menossa yms. Loppujen lopuksi kunnon lapsettomuushoitoja he eivät tarvinneetkään. Clomeilla sai heidän vauvansa alun.

 

[PipariSuu]

Niinpä! Mielestäni raskauteni ei olisi pitänyt olla ystävältäni pois. Hän kyllä sanoi olleensa mustasukkainen meille. Itseäni harmittaa kyllä että 13-vuoden ystävyys päättyi vain sen takia koska hän ei halunnut suoda minulle ja miehelleni onnea meidän vauvastamme. Saa nähdä millaiseksi meidän kaveruus nyt sitten menee. Hän kutsui meidät tällä viikolla heille kylään mutta mies tokaisi ettei häntä kiinnosta sinne lähteä. Toisaalta en itsekkään haluaisi mennä mutta en osaa kieltäytyäkkään kutsusta.

Jos sinua loukkaa edelleenkin asia, jätä menemättä. Voi olla raskasta kuunnella toisen iloa ja onnea, kun kokoajan takaraivossa jyrrää, ettet sinäkään pystynyt ystävällesi kertoa omista tunteistasi sekä tämän lisäksi sut hyljättiinkin vaan kylmästi mitään sanomatta. On vaikea antaa iloa ja onnea toiselle, kun et itsekään sitä ole saanut. Toisaalta, jos siellä käyt, niin hän voikin pahoitella tilannetta ja saisitten puhdistautua ikävistä kaunoistanne ja ystävyys voisi alkaa uudella pohjalla.

Lapsettomuus on taatusti kamalaa. Itse jouduin käymään sen ajatusprosessin läpi, kun munajohtimeni oli tukossa endometrioosin vuoksi, mutta saatiin silti lapsi luonnollisesti.

 

[ninaTT]

Multakin hävinny kaikki semmoset "kaverit" kun ei meillä enää ole paljoa yhteistä. Se yksi tosiystävä on vielä mukana, tytön pakanakummikin on, mutta eipä mekään nähdä kovin usein. Olen silti onnellinen ja iloinen että ylipäätänsä nähdään; joskus kuitenkin elämäntilanteet alkavat taas olla yhteneväisempiä. Silloin on kiva, että tehtiin vähän töitä sen eteen että ollaan vielä ystäviä.

 

[Kotiäiti-88]

Jos sinua loukkaa edelleenkin asia, jätä menemättä. Voi olla raskasta kuunnella toisen iloa ja onnea, kun kokoajan takaraivossa jyrrää, ettet sinäkään pystynyt ystävällesi kertoa omista tunteistasi sekä tämän lisäksi sut hyljättiinkin vaan kylmästi mitään sanomatta. On vaikea antaa iloa ja onnea toiselle, kun et itsekään sitä ole saanut. Toisaalta, jos siellä käyt, niin hän voikin pahoitella tilannetta ja saisitten puhdistautua ikävistä kaunoistanne ja ystävyys voisi alkaa uudella pohjalla.

Lapsettomuus on taatusti kamalaa. Itse jouduin käymään sen ajatusprosessin läpi, kun munajohtimeni oli tukossa endometrioosin vuoksi, mutta saatiin silti lapsi luonnollisesti.

Kiitos mielipiteestäsi! :hug: Välistä tuntuu etten osaa itse ajatella koko asiaa järkevästi kun pyörittelen näitä asioita päässäni. Ja tiedän että jos menen hänen luokseen kylään en osaa välttämättä olla niin kovin iloinen hänen odotuksestaan juuri tuon takia koska hänkään ei välittänyt minusta ja tulevasta vauvastamme silloin. Raskauteni kun oli kaiken lisäksi vielä vaikea. Keskenmeno oli todella lähellä ja lopuksi puhkesi raskausmyrkytys ja epäiltiin että vauvan sydämmessä on vikaa. Hän ei tiennyt mistään näistä ja ollut tukenani koska ei halunnut silloin pitää yhteyttä minuun. Toki haluaisin saada välimme kuntoon joten siinähän olisi tarpeeksi syytä käydä vierailemassa hänen luonaan. Täytyy nyt koittaa pähkäillä mitä sitä tekisi.

 

[PipariSuu]

Kiitos mielipiteestäsi! :hug: Välistä tuntuu etten osaa itse ajatella koko asiaa järkevästi kun pyörittelen näitä asioita päässäni. Ja tiedän että jos menen hänen luokseen kylään en osaa välttämättä olla niin kovin iloinen hänen odotuksestaan juuri tuon takia koska hänkään ei välittänyt minusta ja tulevasta vauvastamme silloin. Raskauteni kun oli kaiken lisäksi vielä vaikea. Keskenmeno oli todella lähellä ja lopuksi puhkesi raskausmyrkytys ja epäiltiin että vauvan sydämmessä on vikaa. Hän ei tiennyt mistään näistä ja ollut tukenani koska ei halunnut silloin pitää yhteyttä minuun. Toki haluaisin saada välimme kuntoon joten siinähän olisi tarpeeksi syytä käydä vierailemassa hänen luonaan. Täytyy nyt koittaa pähkäillä mitä sitä tekisi.

Niin. Voithan sää kerran käydä ja antaa ystävyydelle vielä mahdollisuus, mutta jos tuntuu pahalle, niin älä mene uudelleen enää. :hug:

 

[tt]

Ei tuo välttämättä kateudesta johdu. Usein eri elämäntilanteissa olevat ihmiset vain vieraantuvat toisistaan. En minäkään jaksanut sinkkuna lapsettomana kuunnella lapsellisten vauva- ja talokuumeilua.

Itse en ollut miettinyt edes koko asioita, eivätkä ne minua edes kiinnostaneetkaan. Mielummin vietin aikaa samassa tilanteessa olevien ystävieni kanssa, enkä lopulta jaksanut edes kahvitella kotiäitinä olevan 2 lapsen äidin kanssa, joka oli joka kerta todella väsynyt kun näimme. Tuntui, että vain väsytin ja vein hänen aikaansa entisestään. Eikä yhteisistä keskusteluistakaan tullut oikein mitään, kun aina oli lapset vahdittavana. Tunsin itseni vain vaivaksi heidän kotonaan, en vieraaksi.

 

[tp]

Mulla kävi yhen kaverin kanssa samalla tavalla. Raskausaikana vielä oltiin paljon tekemisissä, lapsen synnyttyä ei enää ollenkaan. Ajattelin, että häntä ei vaan kiinnosta ystävyys enää ja että hän on varmaan kateellinen. Ja ei kestä meidän onnea (elin juuri sitä hänen unelmiensa elämää). Nyt sitten hävettää ajatukseni kun selvisi, että hänellä on ollut ihan hirmu rankkaa. Ei ole halunnut vaivata minua, jotta olen voinut keskittyä lapseen jne.
Nyt olemme taas tekemisissä niin kun ennenkin, minä tuen häntä parhaani mukaan. Ja onneksi ystävällä rupeaa jo elämä voittamaan...

 

[Kotiäiti-88]

Niin. Voithan sää kerran käydä ja antaa ystävyydelle vielä mahdollisuus, mutta jos tuntuu pahalle, niin älä mene uudelleen enää. :hug:

Kiitos. Näin taidan tehdä