L
Luuseri
Vieras
Se oli ollut mukava ilta, jota kolmestaan istuttiin. Mies seurassamme ensimmäistä kertaa. Tultiin toimeen hyvin, olinhan ystävältäni paljon hänestä kuullut ja tuntuikin siltä, kuin olisin hänetkin hyvin tuntenut. Se ihana, rakastava ja uskollinen mies, joka ei muita naisia halua. Sellaisena hänet näin, vaikka se on totta että itse olen kyyninen ja katkera ikisinkku, joka ei oikein usko miehiin.
Ilta jatkui ja väsymys alkoi painaa. Ystäväni oli lähdössä nukkumaan ja olisi pitänyt lähteä itsekin. Hei kuningasidea, mennään vielä terassille ottamaan yhdet ja poltetaan tupakat.. olinpa hyvässä humalassa itsekin, vaikka yleensä en ole kuin korkeintaan tutussa seurassa - no, sellaisessahan nyt olin. Istuttiin siinä hetki ja ystäväni sanoi lähtevänsä nyt nukkumaan. Hän sulki ulko-oven mennessään ja mies pyysi minut viereensä, viereiselle tuolille istumaan. Minähän huolettomana siihen menin. Puhuttiin siinä jotain joutavanpäiväistä. Kohta mies pisti käden vyötärölleni. Ajattelin, että halaa kaverillisesti, oltiinhan illalla ryhmähalailtukin. Se käsi alkoikin hivellä vyötäröä ja seuraavaksi hän suuteli minua. Mitä minä teen? Vastaan suudelmaan. Ei mikään kielari kuitenkaan. Sitten olen siinä humalaisin mielin hämmentyneenä, enkä osaa tehdä mitään. Mies suutelee uudestaan, useamman suudelman. En tuntenut häntä kohtaan mitään seksuaalista vetoa, harvemmin miehiin tunnen muutenkaan. Enkä ollut koko illan aikana häntä ajatellut minään muuna, kuin ystäväni miehenä. Mitä teen uusien suudelmien keskellä? Vastaan niihin, en läimäytä, en nouse enkä juokse karkuun, humalaisen mielin ja hämmentyneenä ehdin muutaman sekunnin miettiä, että mitä helvettiä tässä oikein tapahtuu.
Samalla ystäväni syöksyy ulko-ovesta eteemme huutaen. Hän oli nähnyt kaiken ikkunasta. Ystäväni, joka on aina luottanut mieheensä, oli jostain syystä jäänytkin seuraamaan tilannetta ikkunasta. Hän ei tietääkseni ole ikinä epäillyt miestään mistään. Ja on tiennyt, etten minäkään ystäväni miestä lähtisi vokottelemaan, vaikka lumppu-yh varmaan muuten olenkin.
Mikä on lopputulos? Minä saan vihat päälleni, vaikka huutaa hän miehellekin, niin siinä samalla mies sammuu. Tarina ei kerro, mitä sen jälkeen tapahtui. Olen itsekin, ystäväni tapaan ajatellut, ettei tosirakkaudessa lääpitä muita edes tuon vertaa. Tämän jälkeen uskon vielä vähemmän rakkauteen. Toisaalta tiedän myös sen, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia. Että voi sitä rakastaa toista ja haluta jakaa elämänsä toisen kanssa, vaikka fyysisiä himoja olisi muitakin kohtaan. Onko sellaista yhteen ihmiseen kohdistuvaa rakkautta ja himoa olemassakaan?
Luulen myös, että vaikka olisin samantien tuosta lähtenyt kävelemään, ystävyytemme olisi loppunut. Miten ystäväni olisi voinut jatkaa liittoaan ja ystävyyttä kanssani, niin että minä olisin heidän seurassaan, tietäen että hänen miehensä lähestyi minua? Ja vaikka olin itsekin humalassa, niin tiedän sen etten olisi alkanut hänen miestään lähennellä. Hänen miehensä kuitenkin teki sen minua kohtaan. En osannut toimia oikein, tiedän, se oli minun mokani. Minut voi kuulemma heittää roskiin, mutta miestänsä ei. Syyllistän itsekin itseäni tästä, ihan vaan siitä, että olin siinä sillä hetkellä.
Miten voikin elämä olla tällaista, tämä juttu on kuin jostain draamasarjasta mutta tällaista kohtausta se ei ole vielä ennen eteeni tuonut. Mitä tästä opin sen? Pidän jatkossa turvavälin kaikkien kaverieni miehiin.
Menetin rakkaan ihmisen, joka oli niin rakas minulle monen vuoden ajan.
Ilta jatkui ja väsymys alkoi painaa. Ystäväni oli lähdössä nukkumaan ja olisi pitänyt lähteä itsekin. Hei kuningasidea, mennään vielä terassille ottamaan yhdet ja poltetaan tupakat.. olinpa hyvässä humalassa itsekin, vaikka yleensä en ole kuin korkeintaan tutussa seurassa - no, sellaisessahan nyt olin. Istuttiin siinä hetki ja ystäväni sanoi lähtevänsä nyt nukkumaan. Hän sulki ulko-oven mennessään ja mies pyysi minut viereensä, viereiselle tuolille istumaan. Minähän huolettomana siihen menin. Puhuttiin siinä jotain joutavanpäiväistä. Kohta mies pisti käden vyötärölleni. Ajattelin, että halaa kaverillisesti, oltiinhan illalla ryhmähalailtukin. Se käsi alkoikin hivellä vyötäröä ja seuraavaksi hän suuteli minua. Mitä minä teen? Vastaan suudelmaan. Ei mikään kielari kuitenkaan. Sitten olen siinä humalaisin mielin hämmentyneenä, enkä osaa tehdä mitään. Mies suutelee uudestaan, useamman suudelman. En tuntenut häntä kohtaan mitään seksuaalista vetoa, harvemmin miehiin tunnen muutenkaan. Enkä ollut koko illan aikana häntä ajatellut minään muuna, kuin ystäväni miehenä. Mitä teen uusien suudelmien keskellä? Vastaan niihin, en läimäytä, en nouse enkä juokse karkuun, humalaisen mielin ja hämmentyneenä ehdin muutaman sekunnin miettiä, että mitä helvettiä tässä oikein tapahtuu.
Samalla ystäväni syöksyy ulko-ovesta eteemme huutaen. Hän oli nähnyt kaiken ikkunasta. Ystäväni, joka on aina luottanut mieheensä, oli jostain syystä jäänytkin seuraamaan tilannetta ikkunasta. Hän ei tietääkseni ole ikinä epäillyt miestään mistään. Ja on tiennyt, etten minäkään ystäväni miestä lähtisi vokottelemaan, vaikka lumppu-yh varmaan muuten olenkin.
Mikä on lopputulos? Minä saan vihat päälleni, vaikka huutaa hän miehellekin, niin siinä samalla mies sammuu. Tarina ei kerro, mitä sen jälkeen tapahtui. Olen itsekin, ystäväni tapaan ajatellut, ettei tosirakkaudessa lääpitä muita edes tuon vertaa. Tämän jälkeen uskon vielä vähemmän rakkauteen. Toisaalta tiedän myös sen, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia. Että voi sitä rakastaa toista ja haluta jakaa elämänsä toisen kanssa, vaikka fyysisiä himoja olisi muitakin kohtaan. Onko sellaista yhteen ihmiseen kohdistuvaa rakkautta ja himoa olemassakaan?
Luulen myös, että vaikka olisin samantien tuosta lähtenyt kävelemään, ystävyytemme olisi loppunut. Miten ystäväni olisi voinut jatkaa liittoaan ja ystävyyttä kanssani, niin että minä olisin heidän seurassaan, tietäen että hänen miehensä lähestyi minua? Ja vaikka olin itsekin humalassa, niin tiedän sen etten olisi alkanut hänen miestään lähennellä. Hänen miehensä kuitenkin teki sen minua kohtaan. En osannut toimia oikein, tiedän, se oli minun mokani. Minut voi kuulemma heittää roskiin, mutta miestänsä ei. Syyllistän itsekin itseäni tästä, ihan vaan siitä, että olin siinä sillä hetkellä.
Miten voikin elämä olla tällaista, tämä juttu on kuin jostain draamasarjasta mutta tällaista kohtausta se ei ole vielä ennen eteeni tuonut. Mitä tästä opin sen? Pidän jatkossa turvavälin kaikkien kaverieni miehiin.
Menetin rakkaan ihmisen, joka oli niin rakas minulle monen vuoden ajan.
