Ystäväpariskunta kutsunut juhliinsa myös entisen miesystäväni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Itkettää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

Itkettää

Vieras
Taustatietona siis, että minä ja exäni erottiin viime vuoden marraskuussa. Exäni petti minua (ties kuinka kauan), hänellä oli salasuhde, ei mitään satunnaista kännipaneskelua. Ei olisi itse koskaan tunnustanut, vaan jäi kiinni.
Asuimme yhdessä, mutta yhteisiä lapsia meillä ei luojan kiitos ole. Muutimme ennen joulukuuta erillemme ja olen luonnollisesti ollut erosta aivan rikki. Ja toki puhunut tästä aiheesta ystävälleni. Hän on ollut lohduttavana olkapäänä.

Eilen selasin mielenkiinnosta juhliin osallistuvien facebook-listaa ja kauhukseni huomasin, että exäni oli kutsutta ja että hän oli tosiaan vastannut kutsuun kyllä. Juhlat ovat siis tänään illalla.

Soitin samantien ystävälleni ja ihmettelin miksi helvetissä mies on edes kutsuttu? Tämä kyseinen ystäväpariskunta on siis tuttuja ”minun kauttani.” He ehtivät olla exäni kanssa tekemisissä noin kaksi vuotta, mutta eivät tiiviisti. Vietimme silloin tällöin aikaa nelistään, mutta esimerkiksi entiseni ja tämän pariskunnan mies eivät koskaan nähneet kahdestaan, henganneet yhdessä tms.

Kutsu oli kuulemma tullut esitetty vahingossa (kun olivat yllättäen törmänneet) ja sen suurempia ajattelematta. Ystäväni silti aneli minua tulemaan juhliin, koska ei kuulemma missään nimessä tahdo viettää iltaa ilman minua. Vähän aikaa murjotettuani laitoin viestiä, että olen kyllä tulossa, vaikka pahoitinkin mieleni. Ystäväni pyysi anteeksi ajattelemattomuuttaan.

Tänään saan tekstarin, jossa kerrotaan että entisen miesystäväni nykyinen on tulossa myös. Pyydetään taas anteeksi, mutta ajateltiin, että haluan tietää asian etukäteen.
En tiedä onko kyseessä sama nainen, jonka kanssa exäni minua petti. En ole vastannut viestiin mitään. Minkälainen ”ystävä” tekee toiselle näin? :(

Itkettää, turhauttaa ja ahdistaa. Olen hommannut jo lapsenvahdin ja suunnitellut iltaa innolla. Vihdoin kun on ollut vähän edes fiilistä juhlia ja pitää hauskaa. Tekisi mieli jättää menemättä, mutta se tuntuu ”luovuttamiselta.” En voi antaa exäni myöskään polkea minua loputtomiin.

Nyt kaivataan tsemppausviestiä ja suunnitelmaa illalle, miten selviän järjissäni loppuun asti?
 
No jos juhlista on tulossa sinulle yhtä painajaista, niin jätä menemättä ja mene sen sijasta vaikka leffaan. Jos taas exäsi kumppaneineen on sinulle "ilmaa", niin mene toki ja nauti olostasi.
 
Mäkin tekisin noin, mitä yllä ehdotettiin. Menisin ensin leffaan ja sen jälkeen kävisin baarissa lasillisella tai jos olisi nälkä, niin ravintolaan syömään hyvin. Nauttisin omasta seurastani ja ei tarvitsisi ajatella, että katteleeko ex mua tai luoko sen uusi tyttis minuun voitokkaita katseita...

Mutta mitä sun ystävääsi tulee, niin ikinä en tekisi noin ystävälle en edes kaverille!!!
 
Kamalaa tässä on myös se, että minulle on herännyt ihan vainoharhaisia ajatuksia. Jotakin sen tyyppistä, että ovatkin nyt pitäneet yhteyttä selkäni takana jne? Aivan hullua.

Ja ei minustakaan oikea ystävä toimi noin. Miksi laittaa tänään erikseen viestiä, että uusi tyttöystävä myös tulossa. Olen ihan varma, että hän on eilen siis ollut yhteydessä taas exääni.

En nähtävästi voi luottaa keneenkään.

Tekisi mieli sanoa pari rumaa sanaa. Tai sitten vaan itkeä loppuviikko. :(
 
Älä mene. Eiköhän juhlia tule ja mene. Ei se ole yhdestä illasta kiinni. Tai jos sinulle on tärkeää osoittaa selviytyväsi illasta, mene ihmeessä. Kunhan et äksyile ystävällesi, juo liikaa tai välttele / seuraile entistäsi.
 
Ystäväsi ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi asiaa sinun kannaltasi. Ehkä hän ei pidä eroanne enää niin kipeänä juttuna. Ystäväriipissämme on muutama eronnut ja osa on voinut käydä samoissa juhlissa, osa taas on kieltänyt ja kieltäytynyt. Joskus juhlien järjestäjä on ottanut tämän huomioon, mutta on ollut niitäkin, jotka eivät ole jaksaneet säätää kutsuttujen listaa sen mukaan, kuka voi olla samassa tilassa kenenkin kanssa ja ovat sitten joko kutsuneet kaikki tai ei ketään.
 
  • Tykkää
Reactions: __Maarit__
Toinen vaihtoehto on, että menet juhliin, viivyt n. puoli tuntia ja sanot sitten, että sun täytyy lähteä. Sait niin hyvän leffakutsun, että et viitsinyt kieltäytyä. Sitten kiität juhlista ja kutsusta ja poistut hymyilevänä kun huutelet heipat muille vieraille.. Tää olis varmaan se, mitä minä tekisin...
 
Jos ystäväsi olisi ystäväsi, hän olisi soittanut exällesi perään ja kertonut, että sinä olet tulossa juhliin ja ottaen huomioon hänen aiemman toimintansa, on parempi ettei hän tule juhliin. So simple. Näin olisi ystävä tehnyt.

Joten, älä mene.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj ja Pinki
[QUOTE="ompus";29491170]Toinen vaihtoehto on, että menet juhliin, viivyt n. puoli tuntia ja sanot sitten, että sun täytyy lähteä. Sait niin hyvän leffakutsun, että et viitsinyt kieltäytyä. Sitten kiität juhlista ja kutsusta ja poistut hymyilevänä kun huutelet heipat muille vieraille.. Tää olis varmaan se, mitä minä tekisin...[/QUOTE]

Tämä on useimmiten NIIN läpinäkyvää, että se on ainoastaan säälittävää ja surullista. Jos ap on ystävälleen yhtään mitään kertonut, ystävä ainakin tietää, ette tuo ole totta. Ja ollessaan noin lojaali...hän varmasti pitää huolen että muutkin tietävät.

Ap, ei näin.
 
Mä en myöskään lähtisi juhliin esittämään reipasta.

En vaan yksinkertaisesti menisi, keksisin jotain muuta kivaa tekemistä sen tilalle. Enkä lähtisi "ystävän"kään kanssa riitelemään. Saahan kutsua juhliinsa keitä haluaa, itse on valinnut ettei saa ap:ta hänen juhliinsa. Ehkä ymmärtää vähän itse ajatella...
 
[QUOTE="ompus";29491170]Toinen vaihtoehto on, että menet juhliin, viivyt n. puoli tuntia ja sanot sitten, että sun täytyy lähteä. Sait niin hyvän leffakutsun, että et viitsinyt kieltäytyä. Sitten kiität juhlista ja kutsusta ja poistut hymyilevänä kun huutelet heipat muille vieraille.. Tää olis varmaan se, mitä minä tekisin...[/QUOTE]

Mutta eikös tällä pilaa aika hyvin oman iltansa...? Ei muiden vaan omansa.
 
En lähtisi juhliin ollenkaan, vaan keksisin itelleni jotain muuta mukavaa ajanvietettä.

Ystävääsi kyllä ihmettelen, suuresti... Varsinkin tuon exän mukaantuloa ajatellen. Vastaavassa tilanteessa olisin varmaan itse ystävänä vaan todennut exällesi, että harmi kun en tullut ajatelleeksi, mutta ehkä kuitenkin olisi parempi ettette tule kuitenkaan juhliin - jos sinä kerran olet se alkuperäinen ystävä.
 
En ole kostonhimoinen, enkä koskaan juo itseäni sellaiseen humalaan, että alkaisin riidellä ystäväni kanssa tai kiukutella exälleni. Olo on vain tällä hetkellä niin loukattu.

Tahtoisin näyttää ystävilleni ja exälleni, että minä pärjään ja selviän kyllä yksinkin. Exäni on ollut eron jälkeen täysi kusipää, puhunut minusta inhottavia asioita, sekä minulle suoraan, että muille. En kaipaa häntä yhtään, mutta totta kai muistan vielä kuinka ihanaa meillä joskus oli. Erosta on kuitenkin niin vähän aikaa.

En kauheasti ehdi nähdä ystäviäni, enkä käydä juhlimassa. Nyt kun aikaa ja juhlat on järjestetty, olisi ollut ihanaa mennä. Harmittaa aivan helvetisti.
 
En voi kuvitellakaan että oma ystäväni tekisi tuollaisen tilanteen. Minä ja exäni on erottu ystävinä, ja jatkuvasti saadaan vakuutella ennen aikuisten juhlia ja lastenkutsuja että on ok kutsua meidät molemmat. Mielestäni oikea ystävä ei kutsu vahingossa ystävänsä exää ja uutta kumppania juhlaan, vaan varmistaa kutsumisen aina ystävältä ensin.

En menisi juhlaan turhaan pahoittamaan mieltäni tai esittämään reipasta, vaan käyttäisin ajan jotenkin muuten jos lapsenvahti on jo hommattu. Menisin vaikka kylpylään, leffaan, ravintolaan, itsekseni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Itkettää;29491208:
En kauheasti ehdi nähdä ystäviäni, enkä käydä juhlimassa. Nyt kun aikaa ja juhlat on järjestetty, olisi ollut ihanaa mennä. Harmittaa aivan helvetisti.

Päällimmäinen kysymys taitaa siis olla, onko sinulla mukavampaa juhlissa vai jossain muualla. Jos ei mitään muuta tekemistä ole, voithan sä mennäkin. Mä varmaan keksisin kymmenen mukavampaakin ajanviettotapaa :D
 
Ja vielä: siksi en menisi, että ystäväsi velvoittaa eikä halua juhlia ilman sua. Alkaa tuntua ihan kiusanteolta jo tuo ystäväsi toiminta. Ihan kuin haluaisi nähdä jotain draamaa...
 
Sinänsä ihan kiva, että ilmoitti uuden tyttöystävän tulosta, se voisi olla ikävä yllätys. Mutta mies (ja nyksä) olisi saanut alunperinkin jäädä kutsumatta. Hassua, viestistäsi saa käsityksen, että ystäväpariskuntasi on miehen kanssa "vain" tuttuja, ei kai nyt yleensäkään kaikkia tuttuja, joihin kadulla törmätään, kutsuta juhliin. Lisäksi kutsu on vielä lähetetty FB:ssä, vai onko tapahtuma julkinen tai avoin kaikille kavereille?

Vai onko tämä uusi tyttöystävä jotain kautta tuttu ystävillesi, ja mies tulee sitä kautta?

Jättäisin menemättä, jos ajatus jo ahdistaa.
 

Yhteistyössä